On sitten joulukin kiikutettu varastoon, odottamaan uutta esille astumista vajaan 12 kuukauden kuluttua. Sormet kippuralla väänsin koristeita laatikoihin ja laatikoiden ympärille tiukasti naruja. Kuusikin hulmahti vauhdilla kulahtaneeseen toosaansa ja taas narua hirtettiin ympärille niin maan perusteellisesti.
Ei sitten mennytkään helmikuulle, joulun riisuminen nimittäin. Pahastihan pelkäsin niin käyvän. Jaa, no ikkunoissa vielä on lasien peittona kultaisia tähtiä, mutta ne eivät ole niin vaarallisia, arvelisin. Kummallista, miten helpotti, voin taas painaa pääni puskaan ja unohtaa koko joulun, vajaaksi 12 kuukaudeksi.
Nyt sitten voinkin siirtyä normaaliin päiväjärjestykseen. Hyvä aloitus voisi olla vaikkapa alla oleva sitaatti, jonka ehkä sanoi tai ei sittenkään sanonut kaikkien blondien äiti, Marilyn Monroe. Joka tapauksessa tekstissä on, varsinkin sen loppuosassa, todella joka naisen elämään sopivaa tosiasiaa.
Tekstit
4 kommenttia:
Hei, missä sun kuvia saa nähdä? Kirjoitat niin kuvailevasti näkemästäsi, että tahtoisin nähdä, mitä kuvaat. Ítsekin kun harrastelen valokuvausta (tosin aika vähän tulee keskittyneesti kuvattua), niin nuo yöllisiltä reissuiltasi saamasi kuvat kiinnostaa. Pidän itse eniten hämärä-ja yökuvista.
Hei Tuitsuli!
Törmäsit sitten tähän blogiini... hmm. Totta, kuvailen todella paljon, mutta pidän itseäni niin noviisina ja harrastelijana, etten ole ilennyt kuvillani rääkätä itseäni huomattavasti parempia ja jalostuneempia kuvaamisen jalossa taidossa.
Ehkä joskus, jos kykenen ylittämään jonkin sortin julkaisukynnyksen ja olen oppinut huomattavasti enemmän...
Höh, olet turhan vaatimaton. Kirjoitat huippuhienosti, varmaan kuvasikin ovat hyviä, on kolmijalat ja kaikki :) Itsehän kuvaan käsivaralta yölläkin ja aina ne vähän tärähtää väkisinkin ilman jalustaa. En ole järin kriittinen omien kuvieni suhteen, jollain hölmöllä tapaa iloitsen vain aina kun edes jonkinlaisen omasta mielestä kivan kuvan olen saanut otettua. Katselen paljon puoliammattilaisten otoksia ja tiedän kyllä, että tekniikkaa en hallitse. So what! Kuvat puhuu silti aina jotain, ne huonompilaatuisetkin.
Jännä juttu, yö- ja hämäräkuvat ovat NE juttu itsellenikin. Tosin kaikkein eniten minuun vetoavat usva- ja sumukuvat. Maailma muuttuu silloin oudolla tavalla salaperäiseksi, jollakin tavalla yksityiseksi tilaksi.
Kuvien blogiin laittaminen onkin sitten jo iso kynnys, en itse asiassa oikein tiedä mikä ja missä tökkii, kaipa se on se oma maailma, jonka haluan vielä pitää salaisena. Kuviin latautuu yllättävän paljon kuvaajan tunteita ja tunnelmia, niissäkin kuvaajalla on oma käsiala ja kädenjälki, jota epäröin laittaa esille...
Lähetä kommentti