Kun nyt asioitakin pitää joskus hoidella, kipittelin sitten paikalliseen palveluryväkseen, jota on joskus jossakin mainostettu Pohjoismaiden ellei peräti Euroopan suurimmaksi ostos-Helvetiksi. Niinpä, siinä sitä vaelsi paikallisväriä ovista sisälle ja ulos, hitaan rauhalliseen tapaansa. Kuin etanapopulkaatio jonottamassa kevään ensimmäisiä lehtiä.
Ovilla syntyy aina tungos, sillä jossain on varmasti joku laki tai asetus, jonka mukaan oville saavuttaessa kaikkien on pudotettava kävelyvauhtinsa ryömimiseksi. Toiset toteuttavat lakia tai asetusta orjallisemmin kuin toiset, ja jäävät seisomaan ja vaihtamaan kuulumisia tuttavien kanssa, mielellään vielä lastenvaunut parkkeerattuna takaa tulevien reitille.
Suomalainen on kohtelias ja vaikenee, mutta päiden sisällä pörisee sitäkin enemmän. Varjele kun vaikeneva kansamme saa ilolientä kitusiinsa, vaikenemisen kulttuuri on murrettu. Aina silloin tällöin näitä ilolitkun nautiskelijoita on liikenteessä myös päiväsaikaan ja silloin ovilla notkuvat ihmisryppäät saavat kyytiä. Asia on aiheellinen, mutta tapa, jolla se esitetään, on täysin pielessä.
Ostos-Helvetissä ei kenelläkään tunnu olevan kiire mihinkään, se on tapaamispaikka, notkuilu- ja hengailupaikka, kuin toinen olohuone, mutta vain julkisempi. Toisaalta, se on todennäköisesti paikan tarkoituskin, joten viihtymiskeskus lienee paikan oikeampi nimitys.
Kuin Intian pyhät lehmät, ihmiset vaeltavat päämäärättömästi edestakaisin, satunnaisesti piipahtavat hypistelemässä trendi-kauppojen valikoimaa ja takaisin käytäville notkumaan.
Ostos-Helvetin toisessa kerroksessa on pyhä Ravintolamaailma, jossa notkuilijat saavat kostutella suitaan ja jos yrittäjällä on hyvä onni, syötäväkin tekee kauppansa.
Se mikä pistää silmään, on nuorten äitien lauma, joka kansoittaa pöytiä, lastenvaunut sujuvasti taas käytävälle parkkeerattuina. Muu kansa puikkelehtii pöytien ja rattaiden sekamelskassa, yrittäen varoa vaunuja ja rattaita. Mammat notkuvat ryntäät pöydille leviten, kihertäen ja supisten, imuroiden tsiideriä liukkaaseen tahtiin.
Eipä siinä mitään, yksi tsiideri silloin tällöin saattaa pelastaa nuoren mamman päivän, mutta jos sama tsiideri-mammapartio notkuu pöydässä vielä kolmen tunnin kuluttua, herää kysymys, onko tämä tosiaan jokapäiväinen tapa vai vain kertakeikka.
Enpä tosiaan enää ihmettele nykymukeroiden ihon kalpeutta ja mustia silmänalusia. Viihtymiskeskus ei koskaan korvaa hiekkalaatikkoa ulkosalla, kävelyretkiä puistoissa, tai pulkassa istuskelua kauppakassien seassa mamman vetäessä pulkkaa hikinorot otsalla valuen.
Vauvatkin varmasti nukkuvat paremmin ulkosalla kuin ostos-Helvetin himmeässä juottolassa. Kun vauvat kasvavat rattaista ja vaunuista ulos, siirtyvätkö tsiideri-mammat puistoihin tsiideri-kassien kanssa? Ei ole vaikea kuvitella herttaisempaa näkyä kuin tsiideri-mammapartio kalliolla kolisuttelemassa puteleita ja tölkkejä, iloisten lasten pyöriskellessä lasinsirujen keskellä...
Tulipa pitkä sepustus, mutta ostos-Helvetti saa meikäläisen aina pois tolaltaan, siellä hulluus ja järki käyvät ikuista taistelua vallasta ja pahasti pelkään, että hulluus voittaa. Hohhoijaa...
Tekstit
2 kommenttia:
Ihmiset ovat nykyisin sellaisia omaan napaan tuijottelijoita, että vielä siinä vaiheessa, kun lapset on maailmaan pyöräytetty, kieltäydytään aikuistumasta ja asettamasta toisen ihmisen edut omien edelle.
Ei sillä, että itse olisin mitenkään parempi, en ole vielä valmis luopumaan vapaudestani, mutta toisaalta en myöskään niitä lapsia tee, ennen kuin jaksan sinne hiekkalaatikolle niiden lapsukaisten kanssa mennä... Sitten joskus... :D
Totta, samalla kun ollaan vastuussa lapsesta, halutaan elää omaa nuoruutta, omien kavereiden kanssa.
Ei kukaan ole väittänyt, että lapsen hoitaminen kasvatus ja lapsesta vastuussa oleminen olisi helppoa. Ostos-Helvetin tsiideri-mammat saavat joka kerta meikäläisen tolaltaan, sillä osittain samat "lapsi-mammat" istuvat lipittelemässä ilojuomaa joka kerta kun pyyhällän ostos-Helvetin käytävillä.
Lähetä kommentti