Olen taas löytänyt itsestäni todella outoja piirteitä. Niin kuin nyt senkin, että tiirailen yöt läpeensä erilaisia blogeja, joissa kunnostellaan vanhoja taloja ja pakko myöntää, sisustellaan ja näpräillään kaikenlaista mukavaa kotiin. Tuo sisustaminen kun nyt tuntuu olevan meikäläisen Akilleen kantapää, ei tosin vaarallisessa määrin...
Olen ajatellut, että kyseessä on jonkinlainen ikkunaostos-vietti, joka tarvitsee purkautumisväylän ja blogeissahan sitä löytyy. Olen aivan kateudesta viheriäisenä katsellut ja lueskellut, miten ihmiset jaksavat tehdä ja tuunailla aivan uskomattomia juttuja.
Vanhojen rakennusten kunnostamisia, uusien kotien rakentamisia, vanhojen esineiden kunnian palauttamista ja uusien käyttötarkoitusten löytämistä. Simppu, että olen kateellinen tuosta kaikesta energisyydestä.
Vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, jotta ehtisin tehdä ja opetella alusta asti tekemään kaikenlaista mukavaa puuhastelua. Olen silmät korttelin ulkona päästä ihastellut ihmisten puikkoja helskyttelemällä aikaansaatuja erilaisia tuotoksia, jotka ovat sekä iloksi että hyödyksi heille itselleen ja heidän läheisilleen ja ystävilleen.
Miten sitä onkin voinut syntyä niin toheloksi, että jos vaikka puikot vielä pysyisivätkin hyppysissä, niin ne tuotokset sitten olisivatkin enemmän Kiasmaan sopivaa sotkusätky-taidetta kuin hyödyllistä vaatetta tai sisustuselementtiä. Voi hyvä tavaton sentään...
Käsityötunnit olivat meikäläisen painajainen. Piti kutoa pipo ja meikäläisen pipoon jouduttiin ompelemaan vuori, kun siitä tuli niin pahuksen löysä ja ilmava. Mistä minä, pöljä, olisin tajunnut sen, että silmukoita olisi pitänyt kiristellä eikä vain tällätä puikolle.
Entä se hemmetin mekko, joka olisi pitänyt ommella koneella. Apua! Se oli varsinainen Siperia kovennettuna. Ei tullut mekkoa ei, eikä tullut seuraavaakaan yritystä, essua, eikä sitä seuraavaakaan eli tyynyliinaa.
Sain kasaan likaisen mytyn, jossa saumat menivät missä menivät ja enimmäkseen siellä, missä niiden ei pitänyt mennä. Vieläkin menevät kylmät väreet selkäpiitä myöten, kun muistelen käsityötunteja. Kaikista nyt vain ei ole siihen...
Tekstit
2 kommenttia:
Kaikista ei ole kaikkeen. Joistakin on moneen ja jokaisesta johonkin. Susta on ainakin luomaan taidetta kirjoittamalla. Ja hienot blogit olet tehnyt. Lisäksi olet äärimmäisen valveutunut. Se on ahkeruutta! Se on erityisosaamista ja kiinnostusta elämään. Eräs ihailemani henkilö sanoi että jokasen pitäisi tehdä sitä mitä haluaa. Hän on tehnyt melkein kaikkea, mutta hän on halunnut :) Siitä se vaan on kiinni. Kai...
Niin, mutta se tarkoittaa sitä, että jotkut puolet elämästä jäävät "ehtolaisluokkaan" ja käsityöt ovat juuri niitä.
Siihen uskon vakaasti, että jokaisella on jokin erityislahja, usein moniakin, jotka antavat paljon niin itselle kuin muille. Käsityöt eivät kuulu tosiaan meikäläisen lahjakasaan, mutta onneksi nykyisin saa ostaa muiden tekemiä upeita käsitöitä.
Ennen kuin tästä tuli lentävä slogan, uskoin siihen: ELÄMÄ ON SUURI SEIKKAILU. Miten totta se onkaan ja miten uskomatonta on olla oman elämänsä tutkimusmatkailija, nam...:))
Lähetä kommentti