Hornankattilat porisevat...

The Lone House by Arnarstapi Harbour, Snæfellsnes Peninsula Gif by Giphy

Ei puun puuta missään, vain kovettunutta laavaa ja lätäköitä siellä täällä. Pimeän valo, taivaalla sykkivä revontulten ketju heijastumassa veden pintaan, luoden siihen unenomaisia, uskomattomia kuviaan...

Krafla – Lava Fields around Leirhnjukur by Fabian

Alkavaa elämää, vihreitä alkuja raoissa, joissa ei uskoisi kasvavan mitään. Kylmä kosteus, meren huminaa etäällä, käsieni alla karhea laava hengittää... 

Tuulet ja sateet, meri, kylmyys ja lämpö, aurinko, muovaavat luontoa, eikä vuosisatojen, tuhansien vuosien kuluttua paikkaa ole mahdollista enää tunnistaa. Ja jossain syvällä magma kiehuu, etsien tilaisuutta ruhjoa maisemaa...

Godafoss

Hornankattilat porisevat, laavakerrosten alla maan sydän lyö, välillä rauhattomana, välillä rauhallisena kuin yö...

VARINA Photography

Haavoja maassa, syviä ja teräviä, vailla suonissaan virtaavaa elämää. Aikojen arpikudosta, pinnalta jäykkää, syvääkin syvemmällä haavoittuvan pehmeää. 

Kosteus vaanii kaikkialla, muovaten maan ihoa, kaikilla tavoilla. Maa vetää henkeä, kuin kohdatakseen uusia koettelemuksia hetki hetkeltä enemmän...

Max Rive Photography

Aika menettää merkityksensä, kuin olisin ollut samassa paikassa jo vuosisatoja sitten, keskustelemassa itseni kanssa, unohtuen hetkeen. Samat ajatukset, pelot ja odotukset...

Todellisuus muuttaa perspektiiviään, kuin kaikki se mikä on totta muualla, olisi täällä vain kaukaista unta.

The Skógafoss Waterfall by Samir Belhamra

Meren tuoksu, kylmä, kostea ja suolainen. Tuuli soittaa bassoaan, tummia ja särähtäviä sävelkulkuja, joissa melodian sanat kulkeutuvat aikojen takaa.

Moss Covered Lava Fields

Kauas horisonttiin jatkuvaa laavakenttää, peittyneenä mehevän kostealla sammaleella ja varputupoilla, kuin kumpuilevaa vihreää samettia, silmiähivelevää rauhaa, kuulautta ja puhtaita värejä...

Tumblr

Kovuus ja pehmeys, paljas ja peitetty, karun maan ankaruus ja äänettömyys. Tässä paikassa ihminen voi kadota itseensä, unohtaa ajan ja elämänsä tällä hetkellä. 

Moss Covered Lava Fields

Maiseman melkeinpä sietämätön kauneus on yksinkertaista ja eleetöntä, ajatuksilla on tilaa vaeltaa rauhassa, osana jäätiköitä ja maailman ikiöitä. Lapsuudessa kuulluilla saduilla ja kertomuksilla on mahdollisuus muuttua todeksi paikassa, jossa ihmiset vielä kertovat tarinoita...

Kirkjufellfoss by Paul Pichugin

Tarinoihin ja pikkuväkeen uskovien maa, jossa sivistyksen pintakiilto on äärettömän ohut ja ikiaikainen usko maahan ja keijuihin väreilee ilmassa, pikkuväen asuttamissa maisemissa.

Ajatukset istahtelevat sammaltuoleilla, silmät tarkentavat katsetta vailla kiinnekohtaa, fyysisen kehon ottaessa tuulesta tukea. Mikä tahansa on mahdollista, kun pitää mielensä ja sydämensä avoimena.

Photo by Rob Ritchey

Vesiputouksia ja sateenkaaria, yllä kaartuva taivas, tähtiä ja revontulia... 

Henkeäsalpaavia kuvia silmien verkkokalvoilla, hengitän syvään ja on aika vain nauttia. Haluaisin jäädä vuosiksi paikalleni kuvaamaan ja kirjoittamaan, sormet solmussa ja ranteet tulessa, pääni sisällä lukematon määrä aivomyrskyjä kieppumassa eri tempoisia spiraalejaan.

Rainbows of Skógafoss

Jäätiköiden kutsu kuuluu kylmää hohkaavina, valkoisen kaikkia sävyjä heijastavina laattoina illan sinertävässä valossa, valuen lasinterävällä pinnalla, ollen yhtä jään kanssa. Ja jäätikkö lepää edessäni rauhallisen viileänä ja etäisenä, täynnä historiaa, jolla ei ole sanoja...

Glacial lake Jökulsárlón

Kun yön peitto lipuu taivaan kannella, Pimeät linnat paljastavat rosoiset siluettinsa, yhtä aikaa henkeäsalpaavina ja pelottavina, kuin kivettyneet, murenevat legendat ajalta ennen ajanlaskun alkua...

Dimmuborgir Lava Field by Johnathan Ampersand Esper

Kuka tietää, ehkä tuulen kaukaisessa helinässä, aaltojen kuohuissa kuultu pauke ja kilinä, ehkä siellä jossain pikkuväki nauraa ihmiselle, jolla on vaikeuksia elää ja olla ihminen...

On aika jatkaa matkaa, yli valtameren, uudelle mantereelle, kohti vuoria ja erämaita, kohdata suuruutta, joka halvaannuttaa, haltioitua taas kerran luonnosta...

...hetki, jona jumalat syntyvät...

Strangers

Ihmisen mieli on outo maailma, kuin kylä ilman asukkaita, jossa vieraillessaan ihminen kadottaa joskus suuntavaistonsa ja jatkaa tyhjässä kylässä vaeltamista. 

Kuolleet kylät, kuolleiden kylä, ei minkäänlaista elämää, vain kaikkialla kipuilevaa tyhjää ja yksinäinen tuuli pyyhkii ei mitään...

Floorless by David Van Bael on 500px

"Kun sinä katsot syvyyteen, silloin myös syvyys katsoo sinuun." Sama sitaatti löytyy myös muodossa: "Joka taistelee hirmuja vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirmuksi. Ja kun katsot kauan kuiluun, katselee myös kuilu sinuun."

Pimeys on liian ahdas olotila ja siksi mieluimmin varioin Nietzschen sitaatin itselleni sopivaksi: kun katsot valoon, valo katsoo myös sinuun.

Mitä kauemmin ja pitemmälle kuljen, kohtaan uusia ihmisiä, olosuhteita ja kulttuureja, sitä enemmän ihmettelen, mietin ja esitän kysymyksiä, joihin en löydä vastauksia.

Meghan Davidson

Suomalainen köyhyys ja kurjuus saavat aivan uudet mittasuhteet verrattuna maailmalla kohdattavaan täydelliseen toivottomuuteen ja köyhyyteen. 

Ihmisellä ei ole edes köyhän arvoa, ihmisarvosta puhumattakaan. Hänen tilanteensa on toisille hyödyntämisen paikka, pelimerkki toisten joukossa pelissä, jossa kaikille ei suoda jakoja...

Lee Jeffries

Ihmiset syntyvät vangeiksi omiin olosuhteisiinsa. Ovat köyhiä, kurjia ja toivottomia niin henkisesti kuin aineellisesti ja kykenemättä vaikuttamaan elämäänsä he kuolevat unohdettuina, vähäeleisesti. 

Miksi toiset syntyvät mahdollisuuksien yhteiskuntaan, turvalliseen elämään, toisten taistellessa jokaisesta ruoan murusesta näkymättömissä häkeissään? Missä on oikeudenmukaisuus silloin, kun toiset syntyvät ja kuolevat kurjuuteen toisten syntyessä yltäkylläisyyteen ja turvallisuuteen?

Lounging in Bodie by James Neeley

Kurjuuteen ja arvottomuuteen voi kuolla, mutta joskus ne voivat myös luoda uutta, itselle oudoilla tavoilla. Ihminen joutuu kestämään ja tekemään kaikkensa, lopulta löytäen itsestään parhaat ja pahimmat puolensa.  Kurjuudessa ei ole mitään ylevää ja jalostavaa. Se on harvoin vapaaehtoinen valinta...

Sanat köyhä, kurja, arvoton ja toivoton ovat isoja, julmia sanoja. Jokainen niistä  edellyttää vertailukohtaa, muuten sanat ovat vain toteamuksia eikä niillä ole omaa arvoa sanojen joukossa...

Vu Bach Liên

Itse olen oppinut elämästä ja itsestäni eniten silloin, kun käteni ovat olleet täynnä tyhjää, eikä lähellä ole ollut ihmistä, joka pitäisi kiinni ja estäisi putoamista syvään... 

Vuosien jälkeen tarkasteltuna suurinkin toivottomuus voi osoittautua lopulta käännekohdaksi, joka johtaa elämässä eteenpäin. Ja kuten suurin osa tapahtumista elämässä, tämänkin havainnon voi tehdä vasta jälkeenpäin.

ig_urbex

Viimeiset vuodet ovat olleet kulkemista paikasta toiseen, lähellä ja kaukana, unelmia tavoittamassa, tutustumista erilaisiin kulttuureihin, ihmisiä kohtaamassa. Sydämeeni ovat jääneet ne ihmiset, jotka omalla hiljaisella tavallaan ovat antaneet minulle ja opettaneet minua eniten.

En ole kohdannut heidänlaisiaan vain kaukana maailmalla, myös hetkelliset ja yllättävät kohtaamiset vieraiden kanssa kotimaan kamaralla ovat antaneet minulle oivalluksia, tarkentaneet omaa tapaani elää ja ajatella.

Hans Schuler, sculptor. Druid Ridge Cemetery, 

photo by Mike McCuen

Ihmisen elämässä tulee hetkiä, jolloin hän seisoo yksin olevaisuutensa edessä. Minulle tuo hetki tuli viime syksynä paikassa, jossa kylmyys ja tuulet näyttivät minulle oman mitättömyyteni, edessäni kohoavan jumalattoman kauneuden äärellä.

Lopulta en ollut mikään enkä mitään, hajosin sirpaleiksi ja muutuin olemaan yhtä koko universumin kanssa, olin vihdoinkin tullut kotiin. Tunne oli ennenkokematon, käsittämätön ja kuitenkin täynnä elämää, en ollut koskaan kokenut sellaista yksin olemisen tyhjyyttä, pienuutta äärettömän lähellä.

Galactic Bubble by NASA

Kun universumi huutaa, äänettömyys muuttuu pyöreäksi, ja sen laidoilla äänet kulkevat yksinäisellä radallaan, häiriten vain kohtaamaansa hiljaisuutta.

Tuo hetki muutti minussa jotain, nyrjäytti uudelle tielle ja puhdisti minut olemaan minä paljaimmillani.  Pyhä hetki, missä mikään ei liikkunut, mutta kaikkialla oli näkymätöntä liikettä ja suuruutta, jonka käsittämisen yrittäminen sai minut pois tolaltani.

Hengitin jotain alkukantaista ja kaukaista, tulevaa ja mennyttä samalla kun silmieni edessä syttyi koko ajan uusia tähtiä. Sinä hetkenä sana kosminen sai uuden ja hämmentävän merkityksen.

Se kulki lävitse ja pyörteili ympärilläni, olin fyysisesti läsnä, liikkumaton ja paikallani. Henkeni liikkui vapaasti ja olisin halunnut jättää maan taakseni, liikkua painottomassa tilassa, antamatta minkään sitoa minua paikoilleni. Se oli hetki, jona jumalat syntyvät...

The Cosmic Heartbeat of the Crab Nebula NASA/ESA

Universumimme on ehkä täynnä tyhjyyttä, kaikille rajoilleen asti vallattu. Mikäli suurin osa maailmankaikkeudesta on tyhjää, mihin meidän täytenä pitämämme asettuu. Pitääkö tyhjyys määritellä uudelleen, antaa sille nimi, joka on enemmän kuin ei mitään?

Jos avaruus on täynnä tyhjää, mitä jää jäljelle kun poistaa tyhjyyden?

Yllä kuutisen minuuttia musiikin virtaa ja alla samaa virtausta vähän  yli tunnin versiona. Fearless Motivationilta löytyy upeaa musiikkia moneen tunnetilaan...

Mitä enemmän näen ja opin, sitä vähemmän ymmärrän ja tiedän...

Murtuvat muurit, kadonneet katot ja seinät...

Giphy

Siellä, missä kivet ruhjoutuvat vasten toisiaan, vierivät alas vuorilta, hiekka pyörteilee raapien ihoa ja tuulet vartioivat ankarina valtakuntaansa, siellä sielu kulkee valppaana. 

Sands of Time by photographer Romain Veillon,
 ghost town of Kolmanskop

Kuumuus polttaa, silmät muurautuvat kiinni ja hengittäminen on äärettömän vaikeaa. Ilma täyttyy hiekkapölystä, jota lentää kaikkialla, eikä ole suojaa eikä pakopaikkaa, on vain jatkettava matkaa ja mentävä vuorille, joilla keuhkot puhdistuvat.

Hiekka palaa kiinni kiviin, ilma väreilee, suu on kuiva ja hampaat narskuvat, silmissä rakeista tulta...

Sacred Art of Water1 by Peter Cutler

Meri siintää kaukana ja ulappa vaahtoaa, voin melkein nähdä aaltojen syntyvän ja kasvavan suuriksi, vyöryvän kohti rantaa...

Murtuvat muurit, kadonneet katot ja seinät, perustukset rapautuneet näkymättömiin, umpeenkasvaneilla poluilla jälkiä askelista, kadonneina moniin eilisiin...

International Milky Way by Aaron Groen on 500px

Kuin kaikilta unohtunut tulivuoren kraateri, vanhan avolouhoksen jyrsityt rinteet sitkeästi kivenraoista ponnistelevine puineen, kuunsirpin muotoisena yöllisine tähtitaivaineen. Missä voi ihminen olla niin yksin ajatuksineen, valmiina yölliseen kuvaukseen kameroineen ja jalustoineen...

By Dr. Glen Losack on Flickr

Kun koko taivas näkyy yhdellä silmäyksellä, 360 astetta pilvetöntä sineä, sisin täyttyy epäillyksellä. Mitä on taivas ilman pilviä, auringonnousujen ja -laskujen värittämiä maailmoja, joissa näkyy koko elämä.

By lynchburg virginia

Kuivat ja kovat, lähes läpinäkyvät korret keinuvat tuulessa, kaktukset kukkivat ja niiden juurien päällä, kuumuutta hohkaavilla kivillä, vilistävät vikkelät gekot etsien varjoa...

Pinterest

Kissoja ja koiria ruoantähteiden kimpussa, repien vimmalla roskapusseja. Yksinäinen musta kissa tepastelemassa rotkon reunalla ja puissa kuuluu vain huminaa...

Giphy

Päiviä toistensa jälkeen, kuumuus ja hiekka toistuvat uudelleen, ajatukset ovat väsyneet ja on jo ikävä kotimaan vehreitä metsiä ja aamu-usvaisia niittyjä, vilvoittavia sateita ja vettä.

By Joni Niemelä

Palatessani "sivistyksen pariin", aloin nähdä maailmani uusin silmin. Kaukana ovat ne rauhalliset hetket, jolloin aikaa oli määrättömiin eikä kello määritellyt ajan kuluttamista. Kaukana myös ihmiset, jotka kohtasin kasvokkain ja joiden kädet tunsin käsissäni. Mieleni pysähtyi ajattomuuteen, ja kaipaamatta takaisin, palasin kuitenkin...

Ihmiset kulkevat toistensa ohitse, joskus kohtaavat ja kertovat toisilleen tarinoita. Mitä olisi elämä ilman tarinoita, joita syntyy kohtaamisista, elämästä ja unelmista, yhdistyen lopulta ihmiskunnan tajunnanvirtaan toisissa ulottuvuuksissa...

Sinä päivänä, jona ei enää löydy kuulijoita tarinoille emmekä kerro niitä toisillemme, maailmamme kuolee ja me kaikki katoamme. 

Cirque du Soleil, KURIOS

Tässä ajassa jokainen haluaa kertoa omaa tarinaansa ja harvassa enää ovat niiden kuuntelijat. Maailmamme on kyllästetty puheella, kuvilla ja sanoilla, joita monikaan ei ehdi kuunnella, katsoa saati lukea. Yhteinen tarinamme on muuttunut monien eri ihmisten tarinoiksi ja harva enää löytää kertomuksia hiljaisuudesta.

Ehkä hiljaisuudessa on vaivaannuttavinta se, että siellä ei kukaan kuuntele ja ihminen on vihdoinkin pakotettu kuuntelemaan ympäristöään... 

ja itseään...

Kesäksi on päästävä takaisin kotiin, kunnes syksyllä on taas aika pakata reppu ja kamerat, lähteä uusiin maisemiin. Putoukset ja vuoret, jäätiköt ja laavakentät sekä vanhat kaivokset ja alkuperäiskansojen hylätyt asumukset kutsuvat elämännälkäistä kulkijaa luokseen.

Salaperäinen, tuntematon ja saavuttamaton...

Giphy

Unelmat ovat unien kaltaisia, lipuen yössä hitaasti kuin pilvet aamutaivaalla, ollen herätessäni entistä kauempana todellisuudesta. Vuosien unet, pilvien ajelehtimiset suljettujen luomien alla... 

Onko unien maailma todempaa kuin todellisuus, unet jotka seuraavat päivälläkin ajatuksissa. Unimaailma ja unelmat, joista tulee elämääkin suurempia...

Elämää rinnakkaisissa todellisuuksissa, unia joiden luomiin kuviin haluaa jäädä, valaista valvetilaa, tehdä päivistä elämisen arvoisia. Hyppy tuntemattomaan, unien maailmaan, vailla karttaa ja kompassia, unelmia toteuttamaan...

Heavenly Sunset at Lahaul, India Photo by Akash Deep

Olen aina ollut oman tieni kulkija, kulkuri omasta tahdostani, toteuttaen monia unelmiani, hypäten tyhjän päälle useammin kuin kerran. Suurkaupunkien kivierämaista vähitellen itseensä kietoutuviin, autioituviin kyliin, tietymättömien taipaleiden takana, tuntemattomilla poluilla, oman ajantajuni mukaan. 

Yhden suurimmista unelmistani toteutin tänä syksynä, unelman jonka kuvittelin jäävän toteutumattomaksi, vain yöllisissä näyissä elettäväksi. Se oli niin fyysisesti kuin henkisesti kaikkein vaativin matkani, suorastaan pelottavan uhkarohkea, unelmista upein ja kaukaisin...

Himalayas by Mohan K. Duwai 

Salaperäinen, tuntematon ja saavuttamaton Himalajan vuoristo. Monen maan halki kulkeva vuorijono, jonka maisemissa, painava kamerareppu selässä, kuljin kuten unieni elokuvissa, eläen elämää kuin nuotiotulilla kerrotuissa tarinoissa...

Silence by Dekka Entwistle

Monta maata, Kiina, Tiibet, Nepal sekä Bhutan, lentokoneilla, junalla, busseilla ja autoilla, hevosella. Matka oli pitkä ja kiivetä piti kaikkialla, missä keuhkot olivat kovilla ja jalat painoivat tuhansia kiloja, mutta palava halu piiskasi yhä korkeammalle, sinne missä rinteet olivat paljaat ja pilvet vaelsivat ylätasankojen solissa, suurten tuulten raa'oissa valtakunnissa.

Kun fyysisen jaksamisen raja tuli vastaan, sisu pakotti eteenpäin, askel askeleelta pitemmälle, sinne missä ilman happipitoisuus väheni vähenemistään ja keuhkot olivat repeämispisteessä. Ja toteutunut unelma, se oli enemmän kuin olin osannut uneksiakaan, paljon enemmän...

Mount Everest by Night

Miten on mahdollista kirjoittaa, löytää edes yksinkertaisimpia sanoja kuvailla hetkiä öisen tähtitaivaan alla, mahtava Mount Everest julman kauniina edessä, linnunrata lähempänä kuin koskaan, tähdenlentojen rikkoessa pyhää hetkeä. 

Sinä hetkenä, perusleiri 1:ssä, hyytävän vuoristotuulen syleilyssä, olin lähempänä universumin sisintä kuin koskaan ennen elämässä. Löysin selityksen ja syyn unelmani toteutumiseen, miksi juuri sinä yönä minun tuli olla siellä...

PhotographyTalk

Luihin ja ytimiin asti jäätyneenä seisoin kuin horkassa kylmästä täristen, yötaivaan uskomatonta näytelmää ihmetellen. Ja tuulet vuorijonoa kohti kiitäen, ne ohittivat minut korvapuustejaan jaellen.

Miten sellainen kauneus oli edes mahdollista, mistä kaikki nuo miljoonat tähdet oikein tulivat? Olinko todella yksin koko universumissa, vai seisoiko joku kaltaiseni jossain toisessa ulottuvuudessa, samankaltaisessa maisemassa ajatellen samoja ajatuksia...?

Himalayas by Rudra Shirodkar

Aamun varhaisina tunteina aurinko heitti ensimmäiset säteensä Mount Everestiä ympäröivien vuorten huipuille, siirtyen vähä vähältä kohti maailman korkeinta vuorta, väläyttäen oranssin ja kultaisen valon sen päälle. Ja solassa pilvet lipuivat matalalla...

En voinut kuin pidättää hengitystäni, tästä olin uneksinut niin monet vuodet, tätä näkyä kaipasin, kun suurenmoisena liekehtivä valo värjäsi vuoret ja niiden huiput, tuulten puhaltaessa sinfoniaansa väsyksiin.

Osa minua, pala sielustani, jäi vaeltamaan irtokivien peittämään solaan, onnesta melkein humaltuneena ihailemaan yhä uudestaan ja uudestaan valtavaa, satojen miljardien yötaivasta kirjovien tähtien linnunrataa... 

Pinterest

Ja yö yöltä edelleen, nukun näkymään epätodelliseen, valojen ja värien leikkiin lumen peittämän vuorijonon rinteillä, Mount Everestin majesteetillisen, elävän olennon kaltaisen vuoren kuva verkkokalvoilla. Tuulet pyyhkivät lunta pyörteiksi, pilvet peittävät huiput hetkeksi ja unelmieni paikka muuttuu uudelleen todeksi sulkiessani silmäni...

Unelman muuttuessa todeksi, jäljelle jäi tunne siitä, kuin se olisi imenyt minut täysin tyhjäksi. Se oli pelottava ja surullinen luopumisen hetki, äärettömän äärellä ajatusteni kanssa kaksin...

Source

Samalla, toteuttaessani myös muita unelmiani, kulkiessani kohti niiden syvää ydintä, löysin täysin uusia puolia itsestäni. Pystyin ja kestin paljon enemmän kuin uskoin tai tiesinkään, jaksoin pitemmälle ja korkeammalle kuin oletin kykenevänikään. Ehkä myös itse unohtumattoman kaunis Himalajan vuoristo auttoi osaltaan toteuttamaan mahdottomaksi luulemaani unelmaa...

Vaikka etukäteen pelkäsin, että itse unelma olisi suurempi kuin todellisuus, että lopputuloksena olisi vain suunnaton pettymys, sain enemmän kuin mihin minulla olisi riittänyt mielikuvitus.


Silloin, kun elämä on heittänyt tielleni mahdollisuuksia tavoitella taivaita, olen hakeutunut maisemiin missä muodot ovat yksinkertaisia, paikallaan kuluneita, yksinäisiä ja ikuisia...


On mahdotonta unohtaa, siirtää mielestään niin ajatonta surua ja arpia kuin vuoret minulle sillä hetkellä edustivat. Äärettömyys oli niin lähellä, että sitä oli miltein mahdotonta käsittää. 

Vain käden mitan päässä edessäni ja kuitenkin, suurin maisema oli minussa itsessäni, sisälläni...

Vuoret ovat syntyneet kauan aikaa ennen ihmistä ja rapautuessaankin ne jäävät jäljelle, vielä senkin jälkeen kun ihminen on jo kadottanut maapallon ja sillä elämän edellytykset.

Unelmien toteuttaminen vaati luopumista monista asioista, sinnikästä uskomista ja suunnittelua, uskomista mahdottomaan...

Ja kun mahdottomaan repesi aukko, jossa päämäärä kiteytyi ja muutti hivenen muotoaan, oli mahdollista löytää polku jota kulkien voi onnistua. 

Jonain päivänä maailmamme pettää meidät...

Giphy

Luonto on nyt rehevimmillään, vihreä on vielä heleää, lehdet pehmeitä ja untuvaisia, melkein läpinäkyviä, kunnes kuumuus kovettaa ne ja lehdet muuttavat väriä. 

Kesä ohitti kevään, luonto kukkii raivoisan nopeasti ja siitepölylautat keinuvat tuulessa, järvien ja merien pinnoilla, uiden ojissa, pyörteillen hiekkateillä ja asfaltilla...

Nesterchuk Sergey

Lämpö saa ajatukset kääntymään valoon, lämpöön ja iloon, kesän lupausten täyttymiseen. Ryömiessämme ulos luolistamme, melkein pökerrymme, sillä pitkä ja pimeä ajanjakso vaatii veronsa emmekä jaksa olla kiinnostuneita maailman tapahtumista, nehän tapahtuvat meistä huolimatta...

Tim Walker

Myönnän, olen uutisten suurkuluttaja ja koko ajan haluan olla ajan hermolla. Uutisointi vaatii kuitenkin vertailukohtia, totuuksia on monenlaisia eikä uutisissa kerrota kaikkia tarinoita.

Mitä enemmän luen, kuuntelen ja katson, sitä enemmän huomaan miten uutiset unohtavat ja korostavat, vain muutama polttopiste kerrallaan. Maailmassa historia tapahtuu nyt, hirvittävällä vauhdilla ja perässä pysyminen on ongelmallista, kokonaisuuksien hahmottaminen entistä hankalampaa.

Blue Clouds by Kristie Cohen

Aikojen kuluessa diplomatialla on peitelty paljon, suoralla toiminnalla vielä enemmän. Ja kun oikein tarkkaan nykyistä maailmanmenoa tarkastelen, sitä enemmän mielessäni herää lisää kysymyksiä. Lopputoteamus itselleni on aina sama ja ikuinen:  mihin hittoon me tässä hullunmyllyssä oikein päädymme...?

Ja mihin kaikkeen me törmäämmekään avatessamme lehden, lukiessamme ja katsellessamme mediaa, hipaisemalla tablettejamme ja puhelimiamme? Sekasortoon ja hulluuteen, epäoikeudenmukaisuuteen, nälkään, hätään ja silkkaan julmuuteen, maailman "eliitin" päätöksiin, joissa ei ole päätä eikä häntää.

Maailmamme kertoo paljon meistä itsestämme ja siitä, miten kuuroja, mykkiä ja sokeita me olemme. Alistumme, kohautamme olkiamme ja toteamme ettemme voi tehdä mitään, jatkamme matkaamme...

Betrayal - Digital Art by Mario Sanchez Nevado

Jonain päivänä maailmamme pettää meidät, kuten me olemme pettäneet sen, luonnon ja ihmiset, eläimet. Alkaa putoaminen tuntemattomaan, pelkoon ja  suruun, kenties kuolemaan. 

Putoamme kauas ajassa taaksepäin hetkeen ennen esi-isiämme, aloittaen alusta samat virheet,  joiden vuoksi menetimme kaiken, myös itsemme...

Textile Artist Rosalind Wyatt

Ei ole olemassa yksinäisempää hetkeä ja surullisempaa hahmoa kuin ihminen, joka ulkopuolisena itselleen katuu ja itkee, kiroaa mennyttä, näkee takautumina tekonsa ja tekemättä jättämisensä. Niin historia toistaa itseään, kuin ne jotka merkitsevät muistiin samaa tarinaa eri aikakausina, eri ympäristöissä...

Matthias Haker’s ‘Decay’ series

Miksi me olemme tai emme ole, olemmeko yksin vai kaikkien kanssa, vai olemmeko yksi ja sama ihmisen kuva kaikissa muissa? Onko maailmamme vain elokuva illuusiosta, jota esitetään jokaiselle erikseen yksityisessä elokuvateatterissa?

Mikään, mitä tiedämme tai tunnemme tänään ei enää huomenna ole mitään, vain hätämme vajoamisesta, kun alla on vain tyhjää eikä pohjaa pudota. 

Aciacia Resin by Margaret Leggoe

Me alistumme, hyväksymme ja kiellämme, petämme itsemme kolmasti. Luovutamme vapaaehtoisesti elämämme, muutumme kohteiksi ja olemassaolomme syy on enää ulkokuoremme, josta on luettavissa kaikki sisältämämme.

Helppousko meidät turrutti, sokeutti tahtomme muutoksiin, mikä meidät lopullisesti hävitti, muokkasi massaksi? 

Pinterest

Kun valtaapitäville on vaarallista yksilöllisyys, yksityisyys ja humaanius, yhteisöllisyys, kun me kaikki muutumme helposti valvottaviksi ja seurattaviksi, kasvatamme lapsemme samanlaisiksi, standardien mukaisiksi, mikä meissä enää on elävää ja inhimillistä, ajattelevaa ihmistä? 

Vapauden symboleina muuttohaukat muuttavat maailmaa, mitä tapahtuu kun kaikki muuttohaukat ammutaan, eikä taivaalla lennä enää yksikään siivekäs vapaana? 

Scarlet the Peregrine Falcon by Ramplingart

Ihmisen suurin rikos on olla ihminen. 

Photography by Dimitra Papadimitriou

Elämämme tarkoitus on toteuttaa unelmiamme, toistamme välittäen, välillä yhtä matkaa kulkien, välillä eroten. 

Jokaisen kello käy eri aikaa, jokaisen elämänkirja sisältää eri määrän sivuja, mutta siitä huolimatta olemme toisillemme tärkeitä, emme vain ohikulkijoita toinen toistemme elämässä. 

Olemassaolomme muuttuu todeksi sillä mikä merkitys meillä on toistemme elämässä, minä pidämme itseämme.

Ruined Chateau by Forgotten Heritage

On helpompaa kadota valmiiksi muokattuun maailmaan, olla samanlainen muiden kanssa kuin olla todellisuutta itsessään, merkitä muut ihmiset elämällään ja jättää jälkeensä mahdollisimman vähän jälkiä, vain elämää...

Maailmamme kasvaa toteutuneista ajatuksista, ja sitä mitä ajattelemme, sellainen on maailmamme. 

Ehkä muutos alkaa ajatuksistamme ja ymmärryksestämme jättää niistä vahingollisimmat toteuttamatta. Näemme toteutuneen, emme toistemme ajatuksia, sillä äänettöminä ne toteutuakseen vasta etsivät samanmielisiä ihmisiä, välineitä ja tukipilareita.

Isabelle Menin

Olemme laiskoja uneksijoita, joille itse unelmasta uneksiminen on tärkeämpää kuin sen toteuttaminen. Niin kauan kun hyväksymme jonkun muun unelmat omiksemme, ei meillä ole mahdollisuutta kasvaa unelmiemme tasalle. 

Onko unelma hyväksyttävämpi, mikäli sen eteen on tehty epäinhimillisiä uhrauksia, purtu hampaita yhteen, kestetty kolareita ja tarkkailtu iholla mustelmia?  Ovatko näennäisesti helpolla saavutetut tavoitteet unelmia lainkaan, vai ovatko ne vain
muiden keksimiä tarinoita...?

Aleksey Vlasov

Emme ehkä ole täydellisiä, ehkä meistä ei koskaan tulekaan täydellisyyden perikuvia, mutta voimme aina raapia pintaa ja pullikoida, parantaa maailmaa omalla lilliputin kokoisella panoksellamme, lähtien itsestämme, ajatuksistamme ja teoistamme.

Ehkä meidän kannattaa aloittaa ajattelemalla vaiettuja sanojamme ja tekemättömiä tekojamme, itsellemme tuntemattomiksi jääneitä ajatuksiamme.  Elämä on kuitenkin harvinaisen yksinkertainen asia, sisään- ja uloshengityksen välinen tila, jossa olemme vapaita...

Onko liian myöhäistä, onko kaikki jo menetetty? En tiedä, pelkään pahinta, yrittäen kuitenkin ajatella parasta. Elämä kantaa jonkin matkaa, mutta odottaa myös ihmisen omaa panosta. Optimismilla on paikkansa ja periksi ei saa antaa koskaan...

Smoldering Rose Bouquet by Ars Thanea Studio

Aamuyön myöhäisinä tunteina luonto itkee kastekyyneleitä, äänettömänä väristen, malttamattomana odottaen aamuauringon lämmittäviä säteitä. Ja Pahan puutarhassa mustanpuhuvat kukat rehottavat hedelmällisessä maassa, vallaten lisää tilaa aina uusien lajikkeiden kasvaa...

Luonnossa tapahtuu koko ajan sellaisella vauhdilla, etten malta istua koneen äärellä ja naittaa keskenään sanoja. Elämä on tuolla, ulkona luonnossa, ihmisten keskellä...