Maanantain ja tiistain välisenä yönä taivaalle kerääntyneet, harmaan eri sävyissä leikkivät pilvilautat antoivat aiheen uskoa, että vihdoinkin alkaisi kaivattu sade, mahdollisesti myös ilmaa raikastava ukkonen, joka yötaivaalla välähtelevine salamoineen tarjoaa katselijalle aina yhtä henkeäsalpaavan näytelmän.
Yöllä, puoli kahdelta, alkoi sade, jonka kiihtyvä, raskas rummutus peitti alleen ukkosen kaukaisen kumun ja jyrinän. Ukkonen kumisi ja nopea sade laskeutui hopeisena nauhana kuivaan ja janoiseen maahan. Kuuntelin onnellisena sateen sinfoniaa, sadepisaroiden laulua ja kahisevien lehvien pehmeää kuoroa taustalla.
Ensimmäinen sadeaalto kesti puolisen tuntia, kuin antaen näytteen tulevasta, koko yön kestävästä humalluttavasta kokemuksesta, jonka koin kävellessäni yöstä autioilla, yksinäisillä kaduilla.
Yläpilvestä toiseen vaeltavat vaakasalamat valaisivat öisen taivaan, kylmänvalkoinen valo löysi tiensä sateessa heränneeseen luontoon. Oli kuin jokainen puu, pensas ja kasvi, lyhintä ruohonkortta myöten, olisi kurottautunut kohti viileää ja ankaraa, valaistua vettä.
Sadeviitta ylläni lähdin yölliselle matkalleni sateen maailmaan kaduille, joista kaikki elämä oli kaikonnut. Oli kuin kaksi maailmaa olisi yhdistynyt, oma sisäinen rauhaa ja yksityisyyttä kaipaava maailmani sekä yön suoma pimeä sademaailma.
Katulamppujen valossa vedestä vellova tumma ja kiiltävä asfaltti oli kuin elävää, lainehtivaa samettia.
Asfaltti lainehti ja maahan törmäävät vesipisarat pirstoutuivat ja ponnahtelivat karkeasta pinnasta ilmaan vielä viimeisen kerran, kunnes ne sulautuivat nopeasti virtaaviin kymmeniin puroihin, jotka raivasivat tiensä sadevesikaivoihin.
Kosteudesta raskaat, runsaat pisarat putoilivat hiuksilleni, satuttivat päälakea terävillä osumillaan ja kasvoillani vesi teki purojaan, täyttäen ihohuokoset viileydellään.
Koko olemukseni täyttyi ilolla ja onnella, nautinnosta autioilla kaduilla. Märät ja painavat hiukset liimautuivat kasvoilleni, kiemurrellen sadeviitan selkämyksellä kuin kiiltävät käärmeet, sitoen liikkeen paikalleen, kunnes käsi sai siirrettyä vangitsevat suortuvat hetkeksi sivuun.
Koko olemukseni kaipasi viileää sadetta, puroja ihollani ja hiuksillani sateen painoa. Sisimpäni janosi tätä hetkeä, yksin maailmassa, villinä putoilevan veden keskellä...
Kosteudesta raskaat lehdet kahahtelivat toisiaan varten, viileä tuulenvire lävisti sateen hopeanauhat. Sateen äänimaailma oli moniulotteinen, se löysi luonnosta erilaisia kaikupohjia ja hetkittäin ropinan keskellä voi kuulla selkeitä sävelkulkuja, jotka katosivat yhtä nopeasti kuin ne pimeydestä ilmestyivät hellimään vastaanottavaisia korvia.
Pisaroiden rikkoutuessa käsieni iholla, muodostin käsistäni maljan, jota nopeasti virtaava sade täytti, kunnes annoin keräytyneen veden valua käsiäni myöten maahan, jotta se voisi sulautua valtoimenaan virtaaviin sadevesipuroihin yhteisellä matkalla kohti ojia, kaivantoja ja sadevesikaivoja.
Olin yhtä putoilevien pisaroiden kanssa, loiskuttelin saappaitani lätäköissä, pienissä puroissa ja lammikoissa. Käänsin kasvoni tavoittelemaan sadetta, maistelin kieleni kärjellä vesipisaroiden lempeää makua.
Ukkonen jyrähteli kauempana, salamat piirsivät pilvissä valkeita viivojaan ja sateen hopeanauhat välkähtelivät katulamppujen valossa.
Janoinen maa kätki nopeasti sateen jäljet, vain lehdeltä toiselle putoilevat yksittäiset pisarat napsahtelivat kuin muistona villinä valuneesta yöllisestä sateesta.
Sateen jälkeen luonto heräsi raikkaampana, mehevämpänä ja tuoreempana. Kaikki, mikä oli jo nääntymäisillään janosta, nousi terhakkaasti pystyyn, tuoksut olivat aistittavissa väkevimpinä, terävöityineinä sadepisaroiden antamasta lisästä tuoksupalettiin.
Entäpä maan ja puiden muheva ja mehevä tuoksu, nurmen viileys ja pehmeys käden alla...
Olin jo valitsemassa toista sävelmää tämän sadetarinan lopuksi, mutta siitä huolimatta, että sadekokemukseni oli suorastaan syvälle menevän kaunis ja koskettava, päädyin surulliseen melodiaan. Onnessakin, ollakseen täydellinen, on ripaus surua...
Törmäsin jossain vaiheessa Everly Brothersien Crying In The Rain-kappaleeseen ja olen sittemmin kuunnellut heidän tuotantoaan melkoisesti, siksi siis Everly Brothers ja alla soiva kappale.
a-ha:n uudenpi versio on kaunis omalla erityisellä tavallaan, erilainen, mutta kaunis. En osaa sanoa kummasta versiosta pidän enemmän, ilmeisesti mielentilalla on vaikutus valintaan.
Kirjoittamiseni taustalla soi kerta toisensa jälkeen a-ha:n versio. Se palautti mieleeni yöllisen sateen, oudon vapaudentunteen, vapaaehtoisen ja hurmaantuneen yksinäisen kävelyn sateen keskellä, ukkosen jyristessä taustalla ja salamanvälähdysten valaistessa kulkuani sadevettä lainehtivalla asfaltilla.
Virallisessa videossa ei ole koodin upotusmahdollisuutta, joten joudun tyytymään linkin syöttämiseen. Tästä suora linkki videoon, joka on kuvitettu a-ha:lle tyypilliseen tapaan, aikaansa nähden erilaisella tarinalla.
Katsotaanpa kauanko alla oleva "ei virallinen" jakelulinkki toimii, mikäli se poistuu, yllä oleva linkki on edelleen voimassa:
Oranssin kissapojan retkottaessa näppäimistön ja näytön välissä, kuulokkeissani soi tälläkin hetkellä a-ha:n versio, sillä se parhaiten värittää mieleni muistoja yöstä ja sateesta, jolloin koin koko maailman, enkä kuitenkaan...
Tekstit
