Katsellessani öisiä tähtitaivaita ja linnunratoja eri maissa ympäri maapalloa, mietteet väkisinkin sivuavat ihmisenä olemisen ainutlaatuisuutta.
Ajatukset sinkoilevat, lauseet etsivät sanoja ja alitajunnasta nousee merkityksellisiä kuvia.
Ihminen voi olla yksin kaikkialla, monella eri tavalla, pahimmillaan yksin itsensä kanssa vieraalla maalla.
Maailmalla kulkiessa on mahdollista kohdata monia oman elämänsä kulkureita, jotka seikkailevat kaikkien karttojen reuna-alueilla. Ja etsiessään sisintään ja tarkoitustaan elämässä, he eivät huomaa jo olevansa itseään lähinnä.
Itseään etsiessään, ihminen on monasti täysin eksyksissä. Mitä enemmän edessämme on mahdollisuuksia tehdä valintoja, sitä pienemmiksi käyvät kykymme ymmärtää käytettävissä olevia vaihtoehtoja...
Ja maailman kutistuessa ympärillämme, olemme yhä enemmän ymmällämme.
Kokemusten määrän kasvaessa, myös kysymykset lisääntyvät ja vastausten löytyminen vaikeutuu entisestään. Ja joskus tuntuu siltä, että jokainen vastaus pitää yhä enemmän uusia kysymyksiä sisällään...
Art of Darkness
Kun ihminen selviää äärimmäisestä pahasta, nousee jaloilleen ja yrittää löytää jotain järkeä kaikesta tapahtuneesta, miksi tämä tapahtui juuri hänelle, mieli punoo verkkojaan, etsii alitajunnasta kuvia joihin tukeutua ja joskus kuvien puuttuessa, mieli hajoaa...
Usein mitä kauheimmista kokemuksista syntyy mitä kauneinta taidetta, ja se on tekijälleen monesti ainoa keino selvitä tästä päivästä edes kohtuullisen kokonaisena, pahuuteen hajoamatta...
Kun maailman pahuus ahdistaa ja rusentaa, kun omat vaikutusmahdollisuuteni tuntuvat mahdottomilta, katoan luontoon tuntikausiksi vaeltamaan, etsimään kauneutta paikoista, jotka ovat usein oman mukavuusalueeni ulkopuolella.
Ihmisissä on tiettyä säännönmukaisuutta, mutta ihmeellisyydellään luonto yllättää aina. Ihmiselle on mahdollista lumoutua mistä tahansa ja jokainen valitsee omat kohteensa ja tapansa.
Minun sielulleni maa ja ilma, vesi ja tuli avaavat ovet luonnon ainutlaatuiseen maailmaan, jossa saatan heittäytyä pidemmäksi aikaa tarkastelemaan kastepisaran täydellisyyttä, hengittää aamun kaiken itseensä imevää usvaa ja tuntea sieraimissani sammaleen syvää tuoksua...
Kun annamme naamioidemme ja rooliemme kutistaa meitä entistä enemmän sisällämme, onko meillä edes mahdollisuutta tunnistaa itseämme...
Sitäkö moni nykyihminen pelkää eniten, että hän on väärällä tavalla erilainen?
Ihminen juoksee niin lujaa ja pitkään, että hän tulee enemmin kuin myöhemmin itsensä päähän.
Elämme keinotekoisen kiireen keskellä, uskaltamatta painaa jarrua, ilmoittaa että nyt tämä riittää. Maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus pidättää meitä, ei edes anna mahdollisuutta hiljentää, mutta mitä useampi meistä seisoo toinen toistemme vierellä, painaen jarrua yhtä aikaa, sitä varmemmin epäoikeudenmukaisuus voidaan kesyttää...
Yhtä ihmistä on helppo hallita, väkijoukkojen hallinta vaatii enemmän, moraalia, oikeudenmukaisuutta ja ahneudesta luopumista.
Elämme keinotekoisen kiireen keskellä, uskaltamatta painaa jarrua, ilmoittaa että nyt tämä riittää. Maailmassa vallitseva epäoikeudenmukaisuus pidättää meitä, ei edes anna mahdollisuutta hiljentää, mutta mitä useampi meistä seisoo toinen toistemme vierellä, painaen jarrua yhtä aikaa, sitä varmemmin epäoikeudenmukaisuus voidaan kesyttää...
Yhtä ihmistä on helppo hallita, väkijoukkojen hallinta vaatii enemmän, moraalia, oikeudenmukaisuutta ja ahneudesta luopumista.
En usko, että paratiisi on paikka jossakin, uskon sen olevan sisällämme oleva tunne jostakin...
Tekstit
