Macho-harakka ja kunniakas ahneus...

Ulkona tapahtuu nykyisin niin paljon kaikenlaista ja eläinten maailmassa vallankin, etten kohta malta mennä sisälle enää ollenkaan.

Seisoskelin taas tapani mukaan lumihangessa ja mietiskelin elämisen omituisuutta, kun yht'äkkiä katseeni tarkentui, sillä silmien ohi viipotti sellainen näky, ettei siitä hetkessä toivu. Eikös se ollut harakkojen sukuun kuuluva yksilö, joka raskaasti lensi puusta puuhun, oksalta oksalle. Eikä niin mikään ihme, olihan nokassa roikkumassa kunnon ateria, puolikas sämpylää, se yläpuoli nimittäin.

Raskaassa lastissa vaappuva ahne tapaus jäi hetkeksi notkumaan oksalle, jolla herra harakka sitten steputteli varovasti, oksa kun ei ollut kummoisenkaan paksu ja harakalla oli elämänsä lounas nokassaan.

Ai miksikö herra harakka? No sehän on selvää kuin pläkki, ei kukaan itseään kunnioittava naispuolinen harakka olisi suin surminkaan lähtenyt kiikuttamaan koko ateriaa kerralla. Kyllä harakka-naaraatkin ovat paikallisia ruokakasseja tarpeeksi kanniskelleet nokissaan, niin etteivät kovin mielellään ylimääräisiä löytöjä kerralla kuskaa mukanaan.

Naiset ja naaraat yleisesti ottaen ovat taitureita jemmaamaan tavaroita, ruokia ja mitä nyt milloinkin. Viisas, naaraspuolinen, harakka olisi nokkinut sämpylän pienemmiksi palasiksi ja jemmannut hankeen sen osan, jota ei kerralla köykäisesti olisi kyennyt kuskaamaan mukanaan. Vaan herra macho-harakan tietysti piti pullistella koko lintukansalle ja henkihieverissä vaappua puusta puuhun, jotta olisi mitä näyttää ihailevalle ja nälkäiselle porukalle.

Hohhoijaa, niinhän ne on eläimillä samat kotkotukset kuin ihmisilläkin...