Löysinpä itseni tekemästä jotain sellaista, että meinasin mennä pyrstölleni. Liiat läskilihat laihoiksi-projekti. Ei, en ole tehnyt uudenvuodenlupauksia, enkä tee nytkään.
Kaikkea olen aikoinani luvannut ja kaiken olen rikkonut. Antaa vain muiden olla lihattomalla, tipattomalla ja savuttomalla tammikuulla, meikäläinen tekee muutoksia helmikuusta lähtien. Tai alkaa nyt...
En aio sukeltaa nälkäkuurien mereen , en syöksyä tukka putkella lähimmälle salille, ei ei. Otan rauhallisesti, hitaasti ja mielelläni itseäni kuullostellen, en kevään laihdutustrendeihin pureutuen, tukeutuen ja tukehtuen.
Kyse on lähinnä liikkeestä päässäni, joka sen jälkeen vähitellen muodostuu, toivon ja uskon näin, tavaksi elää ja toimia. En aseta aikarajoja ja tuskallisia ruokalistoja, aion elää oikeata elämää, en elämää ennen ja jälkeen laihdutuskuurien.
Itse asiassa, en edes usko siihen, että "aloittaisin dieetin", kyse on liikkeestä pääkoppani sisällä. Sen tiedon käyttöön otosta, joka päässäni jo on.
Hiihtelen hangilla ja kevään edetessä kävely, pyöräily ja uinti jo automaattisesti pitävät huolta siitä, että liikunnan määrä on riittävä. Haluan olla kuosissa ensi kesän vaellukselle, sillä on mukavampaa kannella selässään rinkkaa kuin omia liikoja lihojaan.
Tämä sama kunnonkohotus-vaihde on edessä joka vuosi keväällä, sillä joka vuosi kuppeleksin vaelluksilla. Siis emme puhu mistään hemmetin kuurista, vaan kunnonkohotuksesta. Anteeksi virheellinen ilmaisu...
Alla päänparannusmusiikkia, ehkä se auttaa meikäläistäkin miettimään erilaisia muutospäätöksiä tarkemmin. Mikä on todellista, tarpeellista ja sitä, mitä itse haluan, vai haluanko sittenkään mitään...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti