Eipä taida ihminen enää pöpimmäksi tulla, vai voiko? Olin taas tavalliseen tapaan turvallani blogistanissa ja aina välillä käväisin haukkaamassa happea ja tiirailemassa yön muuttumista aamuksi.
Olin aivan täpinöissäni, sillä vihdoin ja viimein, pitkän odotuksen jälkeen yöllinen taivas näyttäytyi kauneimmillaan. Mustikansininen taivas, kirkkaita tähtiä siroteltuna taivaan kannelle, tuikkien kuin pienet ledit pihapuissa.
Ja voi pojat, tuulen voimistuessa myrskyksi, alkoi vaaleanpunaisten pilvien muodostamien hahmojen vikkelä vaellus taivaalla.
Jokainen on varmasti, ainakin lapsena, loikoillut selällään pellolla, nurmella tai ainakin jollain alustalla ja tuijotellut pilvien hidasta liikettä taivaalla. Kun jaksoi keskittyä tarpeeksi kauan, näki pilvissä hahmoja, eläimiä, maita ja hullunkurisia yhdistelmiä Englannista ja kukkahattuisista leideistä.
Tätä samaa tuijottelua harrastan edelleen aktiivisesti, tosin harvemmin mätkähtelen selälleni taivaallista panoraamaa tuijotellakseni. Kyllä sitä voi tehdä mätkähtämätikin.
Myrsky ajoi pilvimuodostelmia hurjaa vauhtia eteenpäin, ja välillä kuvaelmassa oli lauma hullunkurisia eläimiä juoksemassa henkensä edestä pakoon. Siinä laumassa kirmailivat yhtä vauhdikkaasti niin virtahevot kuin hetulavalaat, perhoset ja käärmeet, Italia ja vesiämpäri, kaikki sulassa sovussa ja todella lujaa...
Pilvijonon välistä tuikkivat tähdet lisäsivät pilvimuodostelmien eläin- ja tavarakirjoa ja niinpä nopeasti kiiruhtavien pilvien joukkoon oli eksynyt varsinaisia blinbling-eläimiä ja -esineitä. Tuikkiva viikinkikypärä tai väärinpäin kelluva saavi, kivikautinen nuija tai mutantti-majava, paljettihuivi tai kauha, Kiasma-lohikäärmeitä vilisti useampia, samoin erilaisia kuppeja, pensaita ja alligaattoreita.
En todellakaan tiedä, harrastavatko muut ihmiset yhtä aktiivisesti pilvien tuijottelua, heittäen aivot huitsin Nevadaan, vain nauttien ja antaen silmien verkkokalvoille muodostua kuvaketjuja, joiden muotoa tai kokoa ei mikään järki tai teoria kahlitse. Itse kutsun tuijotteluani mielikuvituksen markkinoiksi, kaikkea löytyy, sitäkin mitä ei oikeasti ole olemassa...
Pilviä harrastin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Tänä yönä olen upottanut katseeni musteensiniseen yötaivaaseen, jossa tähdet loistavat kirkkaammin kuin pitkästä aikaa. Hyppäsin taas hankeen ja imin itseeni onnen hetkiä. Näillä kuvilla kestää pahempina päivinä, paremmista puhumattakaan...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti