Eipä ollut eilinen kuvaussessiopäivä aivan sellainen, joksi se aamupöpperöisessä päässäni luulin muodostuvan. Eipä ei. Matkalla kohti tapaamispaikkaa, aurinko raotti valoverhojaan kuultaen lumisen maiseman vallan valokuvaukselliseksi.
Perille päästyäni, oli valoverho vedetty visusti kiinni ja siinäpä sitten koikkelehdin harmaassa ilmassa ja likaisen lumen maisemassa. Hmm... Ja niitä ihmisiä, niitä oli liikkeellä ihan allergiakohtaukseen asti. Mistä näitä ihmisiä oikein tulee?
Kuulumiset vaihdettiin paikallisessa maalaiskahvilassa ja päätimme päivän harmaudesta huolimatta etsiä kuvattavaa. Muistin vanhastaan muutaman paikan, jossa jos ei muuta, niin olisi ainakin vanhoja taloja keskellä urbaania maisemaa. Siinä sitä kuvattavaa...
Vaan sitten alkoi tapahtua. Punamullalla sivelty, valkoisilla laudoituksilla koristeltu talo suorastaan kutsui kuvaamaan samoin pihapiiri, jossa muutama samaan sarjaan kuuluva varastorakennus kökötti kutsuvana.
Ensin kuitenkin kahvit ja jotain nälkäisten mahojen täytteeksi. Tiesin entuudestaan, että punaisessa talossa oli jonkin sortin kahvilla, jossa oli vielä se mukava boonuspuoli, että se on hinnoiteltu kukkaroystävällisesti.
Ei muuta kuin luiskahdus sisälle ja murkinalle. Olimme mennä nurin pelästyksestä, sillä löysimme itsemme keskeltä mummo- ja vaarimerta. Ei siinä mitään, mutta tiskillä kävi sellainen sutina ja taistelu kahveista, että olisi luullut maailman viimeisimpiä kahveja tarjoiltavan.
Missä oli kohteliaisuus, hyvät tavat ja ystävällisten vanhusten tasapainoinen maailma? Herra jestas sentään, oli kuin olisimme vilahtaneet vihollislinjojen taakse ja suoraan teloituskomppanian eteen.
Yritimme olla kohteliaita ja antaa iälle tilaa, mutta huomasimme hyvin pian, että sillä menolla kahvi tosiaan kohta loppuisi kuppilasta ja asettauduimme omalle paikallemme jonoon. Niin kuin sillä olisi ollut jotain vaikutusta, ehei, siinä sitä mummoa lykkäsi ohitsemme tiskille, kopauttipa muutama vielä kyynärpäillään selkäämme, kun emme ilmeisesti väistyneet tarpeeksi nopeasti heidän tieltään.
Nurkassa vanha mies laski kolikoita ja vähän väliä ne tipahtelivat lattialle, kaikkien jalkoihin. Mummelit kävelivät reippaasti kolikoiden päälle ja olisi siinä vanha mies ollut helisemässä, ellei luidensa päällä olisi ollut vähän enemmän lihaa. Ihan varmasti mummelit olisivat astelleet reippaasti miehen päälle.
Oli vain otettava esimerkkiä ja toimittava talon tavoilla, pidimme siis tiukasti paikastamme huolta ja rääkäisimme heti kun panssarimummot alkoivat taas ohittelemaan jonossa.
Jos vanhukset ovat tuollaisia, panssarimummot varsinkin, en halua elää niin vanhaksi. Nehän ovat suorastaan pelottavia, härskejä ja huonotapaisia. Ymmärrän nyt paremmin nuorisoa, joka sanoo, että vanhat odottavat kunnioitusta ja kohteliaisuutta, mutta itse käyttäytyvät kuin kauhukakarat.
Muuten, se talo ei todellakaan ollut mikään vanhusten talo, vaan kaikille lähiympäristön ihmisille tarkoitettu ja kahvila ei ollut tarkoitettu vain yli 70 v. kansalle.
Että hirvitti, suututti ja myönnetään, jälkeenpäin naurattikin. Mummomafia on kuin onkin totta...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti