Kyttääjästä vielä sen verran, että täytyy tunnustaa asian jääneen kaivelemaan harmaita aivosolukkojani. Mielessäni kuvittelin tilanteen, jossa täyteen sotisopaan varustautuneena pöllähtäisin kyttääjä-kirjurin eteen ja hihkaisisin karmealla äänellä ensin BÖÖ ja sitten nopeasti ottaisin salamavalolla kuvan hämmästyneestä naamasta.
Kuvan sitten photoshoppaisin apinan ja vampyyrin välimuodoksi ja askartelisin siitä vapaaseen käyttöön kunnon tikkataulun, jonka pistäisin myyntiin vaikka Huutonettiin.
Näin idioottimainen ja lapsellinen ihminen voi olla, mutta onneksi en sentään ole toteuttamassa aiettani. Kieltämättä, täytyy myöntää etten ole ihan vielä päässyt loukkaantumisestani, mutta merkkejä sen katoamisesta jo on, onneksi.
Olisiko alla olevassa sitä tyyliä, jolla kaikki kyttääjät katsotaan kumoon?
Voi hyvä tavaton sentään, nyt menen ulos ja työnnän pääni syvimpään lumikasaan, jonka löydän. Ei ole mukavaa huomata, miten alamittaiseen touhuun sitä voikaan sortua. Niinhän tässä meikäläinen pyöriskelee jonkun kyttääjä-rääpäleen sanomisten ja tekemisten ympärillä kuin pahainen kakara.
Sivistyksen pintakiilto on todella ohut, jos se nyt edes on sivistystä. Menen ja häpeän, sillä tämä pumpsahdus aivottomaan lapsuuteen tekee todella häijyä. Ja niinhän minä onneton olen aina olettanut, pitänyt itseasiassa itsestään selvänä, että aikuistuttuaan ihminen kasvaa pois kaikenlaisista lapsellisista viha-ajatteluista. Kappas vain, meikäläisellä ainakin tuo kasvamispuoli on tainnut kääntyä enemmänkin kutistumiseksi.
Mikähän tässä nyt sitten on päässyt eniten kutistumaan, sivistys, äly, vai kenties jokin tuntematon suure, jota en ole edes koskaan älynnyt kasvattaa?
Voi hyvä tavaton sentään, hyppään hankeen häpeämään...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti