Jokaisella asuinalueella löytyy kyttääjiä, muista pahaa puhuvia kanssaihmisiä, jotka ovat mielessään määrittäneet normaalin käyttäytymisen normit, sekä tavan elää.
Satuinpa törmäämään lähinaapuriin, joka varoitteli siitä, että olen yöllisillä lumitepastelukeikoillani ja kameran mukana raahaamisineni herättänyt kulmakunnan kyttääjän huomion. Onpa epäilyjä herättänyt myös yöllä palavat valot ja epämääräiset työssäkäyntiajat.
Ei voi mitään, mutta ensimmäinen reaktioni oli se, että tunsin kuinka murtovaras oli tunkeutunut elämääni. Miten yölliset retkeni voivat kiinnostaa jotakuta siinä mitassa, että hän on valmis kylvämään myrkkyä muiden mieliin? Valokuvaamiseni kyttääjä oli tulkinnut tirkistelyksi ja ikkunoiden takana kurkisteluksi. Hyvä tavaton, enhän minä edes kuvaa ihmisiä, saati pyöri talojen edustalla kameroineni.
Eikö tirkistelyksi voida lähinnä tulkita se, että ikkunoitani pidetään silmällä ja kuulemma kellon tarkkuudella on kirjanpitoa siitä, milloin valot syttyvät ja sammuvat, milloin olen liikkeellä ja milloin en? En normaalisti ole helposti rikottavaa laatua, saati loukkaantuisin moisesta kyttäämisestä. Nyt vain elämäntilanteesta johtuvasta syystä, olen helpommin haavoitettavissa.
Onneksi olen tutustunut naapuritalojen ihmisiin ja he tietävät "omituiset" tapani. Tuskin kyttääjä saa paljoa vahinkoa aikaan, ja jos kyttäys jatkuu, joudun ilmeisesti ottamaan yhteyttä viranomaisiin, jotka sitten saavat ratkaista kyttääjän ongelmia ammattinsa puolesta.
Tekipä pahaa, en muuta voi sanoa. Seuraavan kerran varmastikin hiippailen syyllisyyttä tuntien, kameraa piilossa kantaen pitkin nurkkia ja pimeimpiä polkuja, säpsähtäen jokaista narahdusta ja kirahdusta.
Nyt nostan itseni vaateripustimeen, tärkkään itseni tönköksi ja päätän olla välittämättä kyttääjästä. Kuljen kamerat esillä, selkä suorana upottavassa hangessa ja teen mitä lystää, vaikka lumienkeleitä bussipysäkille. Ja varmasti niin keskellä yötä kuin vain voin...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti