Erilaisia blogeja lukiessani, uskon entistä enemmän siihen, että suomalaiset ovat kirjoittajakansaa, omaperäisiä, joskus hullujakin, mutta ehdottomasti aina luovia. Suomalainen synkkyys on todennäköisesti purkautumisväylää löytämätöntä luovuutta, joka suorastaan huutaa ulos tuloa.
Jos suomalainen olisi yhtään itsevarmempi, intohimoisempi oman kirjoittamisensa suhteen, uskoisi oman luovuutensa ainutlaatuisuuteen, niin miten monta Nobel-kirjailijaa meillä jo olisi?
Kuinka moni kirjoitus hautautuu ja haurastuu kirjoituspöytien laatikoissa, salaisissa kätköissä, kunnes aika saavuttaa ne ja tuhoaa sanat ja tarinat, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan?
Toki luovuus ryöpsähtelee ilmoille myös aivan uskomattomissa valokuvausblogeissa, joita käyn tutkailemassa yö yön perään. Se sitkeys pysyä paikallaan, odottaa oikeaa valaistusta, etsiä oikeaa kuvakulmaa, valotuksen säätöä jne., ja varsinkin sietokykyä notkua kylmässä, keskellä lumikasoja ja odottaa täydellistä kuvaa, se on aivan uskomatonta.
Kuka normaalilla ja melkoisen laiskanpulskealla luonteella varustettu ihminen suostuisi talvisin jäätymään lumikasojen keskellä, kastumaan läpimäräksi kuin uitettu rotta sateella tai sitten helteellä hikoilemaan ja kuivumaan rusinaksi?
Siinä tarvitaan aimo annos luovaa hulluutta ja bonuksena hurttia huumoria, mutta juuri näiden ihanasti vinksahtaneiden ihmisten ansiosta saamme katsella luontoa sellaisena ja sellaisissa olosuhteissa ja paikoissa, joihin laiskanpulskeammilla ei ole pääsyä.
Näinhän se menee, pahus!
Toisaalta, ei pidä unohtaa erilaisissa rakennusprojekteissa pakertavia oman unelmansa toteuttajia, jotka illasta iltaan, viikonlopusta viikonloppuun pyörivät uudisrakennuksilla, venyttävät penniä ja tekevät siinä ohessa päivätyötään, hoitavat niin lapset kuin iäkkäät vanhempansakin... Se, jos mikä on myös luovaa hulluutta, taidetta sukupolvelta toiselle.
Mikä tahansa, mitä ihminen tekee sydämensä pohjasta, innostuneena ja uutta kokeillen, käyttäen aikaansa ja tunteitaan sen aikaan saamiseksi, on luovuutta.
Erilaiset kokkaus- ja leivontasivustot vyöryttävät eteen kokeilunhalua, vaivannäköä ja vanhaa uudella tavalla toteutettuna. Ja entäpä sitten kaikenlainen käsillä tekeminen, muokkaaminen, tuunaaminen ja erilaisiin ratkaisuihin päätyminen?
Koko valtava blogimaailma suorastaan lainehtii luovuutta. Niin kauan, kuin elämme luovuuden ehtymättömässä meressä, asiat ovat hyvin. Kun luovuus ehtyy ja meri kuivuu, olemme pahassa pulassa, itse asiassa olemme pystyyn kuivuneita.
Tekstit
5 kommenttia:
"Kuinka moni kirjoitus hautautuu ja haurastuu kirjoituspöytien laatikoissa, salaisissa kätköissä, kunnes aika saavuttaa ne ja tuhoaa sanat ja tarinat, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan?"
Entä ne sinun valokuvat? ;D
"Elämä on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä."
Hei Sara!
Voi pahus! Mitä enemmän tutkailen muiden blogeja ja niissä julkaistuja, suoraan sanottuna upeita kuvia, menen aivan puihin. Tuntuu siltä kuin mikään ei riittäisi...
Jotenkin kuvien julkaiseminen on se kynnys, jota en, ainakaan vielä, kykene ylittämään edes hitaasti ryömimällä. Pelkkä ajatus saa meikäläisen kangistumaan ja Rigor Mortis pääsee jättämään käyntikorttinsa viereeni. Karmaiseva ajatus, kerta kaikkiaan huh huh.
Meinaan kohta lähteä taas hipsuttelemaan hangille ja tuijottelemaan kuuta, tarkkailemaan pieniä jälkiä lumilla.
Hei a-kh!
Niinpä, mutta siitä huolimatta ahnehdin kadonneita tarinoita, kirjoitettuja runoja, mitä tahansa, joka on saanut alkunsa eletystä elämästä, itsensä etsimisestä, intohimosta elää. Että ihminen voi olla typerä, mutta minkäs teet. Kun tarpeeksi paukuttaa päätään sementtiseinään, tulee siitä tällaista jälkeä...
Soljun juuri blogisi syövereissä, maistelen sanoja ja kuuntelen jokaisen kappaleen.
Luovuus ilman sitä ei ole elämää, kaikki keksinnöt, musiikki, taide ja runous tulee luovuuden kautta.
Mitä tekisimme (olisimme) ilman luovuutta.... aivan emme yhtään mitään ;)
Hei Ari!
Tajusit sen, mitä en ole koskaan kirjoittanut blogissa, ennen tekstin lukemista, musiikki päälle. Se johdattaa niihin maailmoihin, joissa olen itse vaellellut sanoja etsiessäni ja kirjoittaessani. Musiikki, kuvat ja teksti ovat kokonaisuus ja yhdenkään ei ole tarkoitus toimia yksin, ne tarvitsevat toisiaan ollakseen kokonaisuus. Näinhän suurin osa asioista toimii maailmassa, yksityiskohdista muodostuu kokonaisuus, joka joko on tai sitten ei ole...
Lähetä kommentti