Miten metromatkat ovatkin aina yhtä tapahtumarikkaita ja mielenkiintoisia, suorastaan silmät avaavia seikkailuja maailmaan, jossa tapahtuu pienessä mittakaavassa kaikki se, joka tapahtuu suuressa mittakaavassa jossain kaukana Suomesta.
Itäkeskuksessa metroon tupsahti kaksi, varmastikin 50-vuoden paremmalla puolella olevaa naisihmistä, joista toisen kasvoille oli harmaalla hiilellä piirrettynä voimakkaat siivekkeet kulmakarvojen kohdalla. Kaikki muu oli piirteetöntä ja ilman kulmakarvoja, nainen olisi kadonnut suureen massaan.
Toinen nainen taas oli pukeutunut toppatakkiin, jonka molemmille puolille, eteen ja taakse, oli itse ommeltu muovitaskuja, joissa kaikissa oli täyteen kirjoitettuja ruutupapereita.
Jokainen ruutupaperi oli kirjoitettu täyteen tekstiä kaikilla maailman kielillä ja ilmeisesti ne kaikki alkoivat sanoilla: "Jeesus tulee...". Naisen laukku oli ommeltu ylt'ympäriinsä muovisia taskuja, joissa oli myös täyteen kirjoitettuja ruutupapereita, sama teksti eri kielillä.
Naiset keskustelivat keskenään tilaisuudesta, jossa he mitä ilmeisimmin olivat molemmat olleet. Puhe soljui hiljaisella äänellä, iloisessa tunnelmassa aina siihen asti, kunnes toinen naisista, muovitaskuilla peitetty, nousi ja jäi Herttoniemen metroasemalla pois.
Metro pullisteli keskustaan menijöitä ja niinpä hiilikulmaisen viereen istahti selkeästi ulkomaalaiselta vaikuttava nuorehko mieshenkilö, mitä ilmeisimmin kotoisin joko Irakista tai Iranista.
Oli itse asiassa vaikea ymmärtää seuraavaksi tapahtunutta episodia, niin tavallinen kuin se kaikessa kummallisuudessaan olikin. Hiilikulmainen kääntyi miehen puoleen sanoen hiljaa "Jesus loves You". Mies ei kuullut naisen sanoja ja pyysi tätä toistamaan sanotun, tämä toistui useaan kertaan, sillä nainen piti äänensä koko ajan hyvin hiljaisena.
Nuorukainen pysyi kohteliaana ja yritti olemuksellaan viestittää halua omaan rauhaansa, mutta ei, hiilikulmainen muutti sanoja: "Jesus is in Your heart, he loves You". Kaikki nämä sanat huonolla kouluenglannilla, sinnikkäästi, uskoa täynnä olevalla äänellä.
Mies kääntyi naisen puoleen ja kysyi ystävällisellä äänellä naisen nimeä, jonka nainen hetken mietittyään sanoi. Nuori mies puhui edelleen erittäin ystävällisellä, jopa naista ymmärtävällä äänellä, ja hän kertoi että hänellä kaikki asiat ovat hyvin, mutta Jeesusta varmasti tarvitaan enemmän auttamaan Afrikan ihmisiä, heidän nälkäänsä ja tuskaansa.
Hiilikulmainen ei vieläkään antanut periksi. Osoittaen sydäntään hän vain jatkoi jankuttamista ja toisti toistamistaan, miten Jeesus rakastaa miestä ja on hänen sydämessään.
Tässä vaiheessa jo muutkin metrovaunun matkustajat olivat heränneet huomaamaan, että jotain oli tapahtumassa. Tosin, mitään ei tapahtunut.
Mies jätti vastaamatta naisen vakuutteluihin, katsahti minua silmiin ja kohautimme molemmat kulmiamme. Kyseessä oli kansainvälinen, yhteinen kieli, jolla ilmennetään yhdellä ilmeellä sekä sääliä että kyllästymistä.
Episodi päättyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, kaikki asianosaiset poistuivat Rautatienasemalla.
Jäin miettimään sitä, että mitä olisikaan tapahtunut, mikäli naisen tilalla olisi ollut nuori, ja uskossaan vahva sekä innokas mieshenkilö, joka olisi kuulijan kohteliaisuudesta ainoastaan saanut lisää vettä myllyynsä.
Miten se, mihin me uskomme, erottaa meidät eniten. Kun vieras ryhtyy käännyttämään toista ihmistä, tilanne karkaa käsistä. Ne, jotka kiihkeimmin uskovat, ne myös helpoimmin unohtavat sen, että jokaisella on oikeus omaan uskoonsa, oli se mitä tahansa. Jos haluan uskoa siihen, että kivi on Jumala, minulla on oikeus siihen, eikä kenelläkään ole oikeutta käännyttää minua, ellen itse niin halua.
Ihmettelen vieläkin miehen rauhallisuutta tilanteessa, jossa itse olisin polttanut hihani. Ehkä hiilikulmaisen ikä ja ilmeinen yksinkertaisuus antoivat paljon anteeksi, mutta sittenkin...
Minulla on vielä paljon oppimista...
Tekstit
3 kommenttia:
Joskus olen miettinyt, että nämä käännyttäjät tekevät enemmän hallaa kuin hyötyä uskolleen.
Minä en ainakaan halua kuunnella keneltäkään minkäänlaisen maailmankatsomuksen tai uskon tyrkyttämistä. Hehän tavallaan loukkaavat minun vapauttani ajatella ja kokea maailman juuri sellaisena kuin sen haluan.
Eniten ärsyttää se, että jotkut näistä käännyttäjistä uhkailevat helvetillä, jos heidän omaan näkemykseensä ei uskota.
En minäkään mene ketään ateistiksi käännyttämään, vaikka itse en kirkkoon kuulu, enkä halua ottaa kantaa siihen, onko jumalaa olemassa vai ei. Jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta mihin haluaa, niin kauan kuin ei vahingoita tai loukkaa muita. Ei kenenkään maailmankatsomusta voi tyrkyttämällä muuttaa.
Minä kunnioitan uskovia ja annan heidän rauhassa harjoittaa uskontoaan, olipa kyseessä kristitty, muslimi tai vaikka hindu. Eihän minulla ole mitään todisteita siitä, että jumalaa/jumalia ei olisi olemassa. Mutta samalla tavalla ei heilläkään ole todisteita jumalan olemassa olosta.
Sitä paitsi käsittääkseni uskovien ja ateistien aivoja kuvaamalla on huomattu, että heidän aivojen rakenteet eroavat huomattavasti (?) toisistaan. Joten uskominen olisi siis ihan neurologissa, eikä ihmisen itsensä päätettävissä...
Itse asiassa se, mitä kirjoitit, oli juuri sitä, mitä tarkoitin. Olin vain niin pahuksen tuohtunut tuosta pakko-käännytyksestä, että hihasi paloivat melkoisella roihulla.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että jokainen saa uskoa aivan mihin tahansa, vaikka kattilan ihmeitä tekevään voimaan, kunhan sitä ei tulla meikäläiselle tyrkyttämään.
Pahaksi onnekseni ilmeisesti ulkonäköni on sellainen, että yleensä kaikki käännyttäjät huomaavat minut parin kilometrin säteellä ja siinä sitä sitten taas ollaan palavien hihojen kanssa. Johan tässä takit loppuvat kaapista...
Lähetä kommentti