Istuin taas kerran bussissa, matkalla jonnekin. Selkä menosuuntaan istui mies, isokasvoinen ja itsekseen mölyävä, villisti silmiään pyörittävä laitapuolen kansalainen. En erityisemmin seurannut miehen toimintaa melko tyhjässä bussissa, mutta huomatessani miehen tarkkailevan minua aina kun mölinöiltään sai aikaseksi, tutkailin minäkin lehteni takaa vaivihkaa miehen touhuja.
Jostain selittämättömästä syystä mies tuntui olevan erityisen allerginen pienten lasten rääkymisille. Kun lapsi rääkäisi, mies mölähti. Melkoinen sekakuoro sekä puolikas bussillinen matkustajia, joista rääkyvän lapsen äiti muuttui punajuuren väriseksi, lähellä olijat sukelsivat takkiensa kaulusten suojaan, loput tuijottelivat ikkunoista ulos tai muuttuivat pieniksi kasoiksi penkeillä.
Hampaaton suu avautui ja sulkeutui, löysänä roikkuva iho alaleuan alla lepatti rytmikkäästi miehen mölistessä kaikesta ja kaikille. Vaivihkaiset katseet suuntaani. Mies ei missään vaiheessa suunnannut mölinäänsä minulle, hän tutkaili minua kuin varoen.
Bussin körötellessä eteenpäin kanssamatkustajat tottuivat vähitellen miehen mölinään ja siihen, että mekkalasta huolimatta hänestä ei ollut suurta vaaraa muille kanssaihmisille. Tämä oli se hetki, jota mies oli ehkä odottanut, täydellisen tottumisen minuutti, jolloin kukaan ei kiinnittänyt häneen enää huomiota.
Mies kaivoi povitaskustaan viinapullon, puolillaan olevan ja kirkkan Koskenkorvan, jota ahavoituneet kädet pitelivät hellästi, kuin punniten. Korkki kierähti auki ja sinä samana hetkenä katseemme kohtasivat. Mitä lienee tapahtunut, itse en sitä rekisteröinyt saati arvannut, mutta mies kiersi korkin takaisin kiinni ja ujutti pullon hitaasti takaisin povitaskun uumeniin.
Ilmeeni ei varmasti kavaltanut mitään, sillä en yksinkertaisesti ajatellut yhtään mitään. Mies jatkoi katsomista silmiini, mölyämättä, käsi syvällä povitaskun hämärässä. Jäin bussista pian tämän jälkeen ja kun ohitin ulkopuolella ikkunan, jonka toisella puolella mies jatkoi istumistaan, käsi sujahti ulos povitaskusta ja hän vilkutti minulle hymyillen.
Hymy vastasi hymyyn ja käsi vilkutti takaisin. Miten niin näennäisen pienten hetkien aikana voi tapahtua niin paljon?
Hakaniemen torilla, viime viikolla, seisoi viisi miestä ringissä ja ringin keskellä, polvien tasalla, vilahti apeaakin apeampi koiran pää. Kirkas pullo kulkeutui suusta suuhun, koira seisoa pönötti kuin karvaton ja sairaan vaalea patsas, elävältä haudattu ja yksinäisyydessään hätkähdyttävä.
Miesten äänten kovetessa, sanojen valuessa tahdottomista suista, koira painui enemmän köyryyn, sulki suruissaan silmänsä, melkein haihtui katseen kentästä. Ja kaikista kovaäänisin, mitä ilmeisemmin häpeilevän koiran isäntä, välitti vähiten nelijalkaisesta ystävästään.
En tiedä miten koira sen onnistui tekemään, mutta jossain vaiheessa näytti siltä kuin koiran ääriviivat olisivat pyyhkiytyneet pois, koira tuntui häviävän näköpiiristä, juopottelevan miesjoukon keskeltä, jossa pullo kiersi ringissä ja irvisteltiin vain.
Koira oli outoa rotua, melkein neliskanttinen, mutta tiukkalihainen, pulskan bokserin oloinen, apea ja surullinen, ihmisen nelijalkaisin ystävä...
Tekstit
7 kommenttia:
Näpäkkä novelli.
Eräs viinaanmenevä "exä" (juttu loppui alkuunsa kun tajusin miehen taipumuksen...) juotti aina välillä koiralleen kossua. Ja se koira joi. Sitä oli surullista katsoa. Sekä koiraa että miestä. Niin moni heittää elämänsä menemään viinan vuoksi.
Nimim. muutaman kerran liian läheltä seurannut.
Upea kertomus. Kirjoitat varmaan enemmänkin? Julkaiset muuallakin??
Olen joutunut seuraamaan, kuinka alkoholistit kuolevat yksinäisyydessä ja eläimet ovat ruuatta monta viikkoa... Olen nähnyt senkin, kuinka alkoholisti on heittänyt kissanpentua. Siellä viinahuurujen takana asuu usein hyvin, hyvin herkkä ihminen, joka etsii sitä rakkautta siltä eläimeltä.
Mielenkiinnolla luin jälleen, olet oiva kertoja.
Surullinen oli tuo koira juttu jotenkin, eka tarina mieleen jäävä, jännä tapahtuma.
Hyvät kuvat tempaa mukaansa lukemaan, kiitos!
Hei a-kh!
Kiitosta, enemmänkin pieniä tarinoita pienistä hetkistä...:)
Tere Sara!
Samanlaisiin tyyppeihin olen itsekin törmännyt ja kerjännyt verta nenästäni. Arvannet, etten ole ollut reagoimatta...:)
Hei Mayo!
Totta puhut, olen törmännyt myös niihin elämästä syrjässä odottaviin ihmisiin, jotka kohtelevat eläimiään äärettömän hyvin, jos kohta myös niihin, jotka eivät osaa kohdella eläintään hyvin.:)
Hei Seijastiina!
Unenomaisia hetkiä elämästä, joista itsekin jään miettimään, olinko mukana hetkessä vai en. Kyllä, elin nuo hetket, mutta ne ovat niin nopeita välähdyksiä, että ne voisivat jäädä huomiota vaille, onneksi näin ei käynyt.:)
So Sorry I am so long between visits,, These days are very busy outside ......
However, when I do get the chance to visit you, I always so Enjoy coming and reading your creative stories and the great illustrations you use ;~)
Have a Wonderful week ~ Angel
Hi Angel!
You do not need to say sorry. Its springtime and everyone of us seem to be very busy with gardens, nature and all that belongs to life.
Take care and have a nice week too...:)
Lähetä kommentti