Matkalla uneen kohtaan erilaisia vaihtoehtoja kulkea, valtateitä, katuja ja kyläteitä, usein myös merkitsemättömiä sivuteitä, joille päästäkseen on ylitettävä sortuneita siltoja, tulvan alla lainehtivia peltoja, esteitä joita en haluaisi kohdata.
Uneni maalaavat kuvansa oudoissa ateljeissa, ne ovat kuin Salvador Dalin maalaukset, epätodellisia, täynnä symboliikkaa eletystä elämästä, vihjeitä tulevasta, alitajunnan tarinaa ei ymmärrettävässä muodossa. Mitä vapaammin unet virtaavat, sitä vaikeampi niitä on tavoittaa. Ne ovat kuin kaunis elokuva, joka on koostettu useasta lyhyemmästä, mielettömästä tarinasta.
Mieleni nyrjähtäneissä maisemissa, mikä tahansa on mahdollista. Lennän tuulen mukana vuorilla ja laaksoissa, vieraillen maisemissa, joista olen nähnyt vain kuvia. Kävelen Antarktiksella paljain jaloin, hiukset hulmuten, onnellisena siitä, että olen yksin ja rauhassa. Valkoisen eri sävyt lavastavat maiseman mieleni mukaiseksi ja vuoteeni lipuu kristallinkirkkaassa vedessä, hiuksilleni tekee peipponen pesänsä.
Oletan, että juuri unieni outous auttaa minua pysymään kohtuullisen järkevänä, vaikka suoraan sanottuna arvostan lievää kaistapäisyyttä enemmän. Aamu valkenee usein liian aikaisin, heräämisen aikaan, jolloin elän vielä keskellä unta, jossa kaikki on mahdollista. Lennän metsien ja laaksojen yllä, matkalla kohti sinistä valuvia vuoria.
En halua herätä kesken matkaa, sillä haluan ehdottomasti tietää, miksi vuoret valuvat sinistä ja mitä sininen on. Tosin, syillä ja selityksillä ei ole unien maailmassa väliä, kaikki tapahtuu jos on tapahtuakseen. Mikäli syvennyn selvittämään syitä ja selityksiä liian pitkäksi aikaa, ehtii uneni kauaksi edelleni.
Unissani soi usein musiikki, kauneimmat melodiat, joita voi ihmiskorvilla kuulla. Aamulla en muista melodiaa, en edes sitä, millä soittimilla oli unikonserttini pääosa. Kuinka monta sävellystä on jäänyt säveltämättä, kirjaa kirjoittamatta ja maalausta maalaamatta, huonon muistin takia?
Toisilla ihmisillä on parempi muisti ja siksipä Daniel Defoe kirjoitti, omien sanojensa mukaan, unensa tarinasta menestyskirjan Robinson Crusoe. Tieto on ristiriitainen, sillä Defoen kerrotaan myös varastaneen idean romaaniinsa skotlantilaiselta merimieheltä, joka koki Robinsonin kohtalon. Nykyisin asia on vahvistettu ja idean varastaminen tuli julki, mutta aikanaan Defoe huiputti ihmisiä kertomalla idean tulleen hänelle unessa.
Entäpä viuluvirtuoosi Niccolò Paganini, paholaisen viuluniekka, joka unessaan kuuli elämänsä loistavimman sävellyksen, mutta aamulla herätessään muisti siitä vain lohduttoman lyhyen osasen. Tarinan mukaan asia riivasi Paganinia hänen elämänsä loppuun asti ja yö yön jälkeen, hän yritti nähdä samaa unta uudelleen, merkitäkseen sävellyksen muistiin, turhaan...
Unissaan jokainen voi olla jotakin ja jokaisella on mahdollisuus avata mielikuvitusmaailman labyrinttiin johtava jykevä ja puuleikkauksin koristeltu ovi. Unimaailman labyrintin käytävät eivät ole suoria ja välttämättä johda mihinkään, ne ovat joustavia ja alati muotoaan muuttavia, hiljaisia ja äänekkäitä, unennäkijän alitajunnan toimiessa tarinan kertojana.
Uskonpa hyvinkin, että monet, toisten harmaina hiirulaisina pitämät kanssaihmisemme, elävät öisin uskomattoman upeaa ja rikasta unielämää, kokien maailmoja, joista emme osaa edes uneksia, unissammekaan.
Unimaailma ei näy ihmisissä päälle päin, se ei ole tylsää leikkimistä sanoilla, joita kaikki hysteerisesti suoltavat. Unimaailma on jokaisen oma paratiisi, pakopaikka ja selviämisen meri, jossa toiset taistelevat merihirviöitä vastaan, toisten lipuessa rauhallisesti laineilla.
Vaeltaessani öisin unieni maisemissa, kuuntelen unimusiikkina usein Massenetin sävellystä "Meditation" from Thais, Yo-Yo Ma:n loistavana tulkintana. Sellon ääni tuo mieleeni auringossa kylpevän, täyteläisen vihreän rahkasammaleen, jonka päälle haluaisin ajelehtia nukkumaan.
YouTubessa Yo Yo-Ma:n versiota ei ole varustettu upotuskoodilla, joten alla kuulaampi huiluversio samasta, James Galwayn tulkintana:
Linkki Yo-Yo Ma:n tulkintaan löytyy tästä:
http://www.youtube.com/watch?v=LtiIpIJ5J2Q.
Ja miten taas kävikään YouTuben ihmeellisessä maailmassa? Yo-Yo Ma:n tulkintaan ilmestyi upotuskoodi ja James Galwayn tulkinta poistui videomaailmasta. Sen tilalle piti tietysti löytyä korvaava video ja uusi videoklippi löytyy oikeasta paikastaan James Galwayta koskevan tekstin kohdalta...
Tekstit
6 kommenttia:
Onneksi meillä on unimaailma. Yleensä illalla nukkumaan mennessäni, odotan innolla, minne pääsen "matkaamaan". Välillä unet ovat kuin elokuvia, välillä sekavaa sillisalattia. Ne voivat olla myös viesti tulevista asioista. Kaunis tuo kappale, sellolla soitettuna. Sinulla on silmiä hivelevän kauniita kuvia täällä blogissasi, onneksi läysin tänne :)
Blogissasi on sitten ihana käydä, sujuvaa kerronta, kauniita kuvia ja vielä tämänkertainen musiikki, täydellinen piristävä matka pois lauantaipäivän arjesta.
Näen (muistan) unia enimmäkseen ennen täyttäkuuta, ihmeellisiä ja useimmiten valoisia, toisinaan suden ja karhut jahtaavat minua, mutta nekin ovat jännittäviä. Löydän kultaa ja ihmeellisen kauniita kiviä, joskus harvoin kuulen musiikinpätkiä, jopa aivan outoja ja yritän sitten aamulla muistaa niitä. Rakastan klassista musiikkia ja sitä myös aina kuulen unessani.
Joskus uni on niin voimakas, että sitä muistelee koko päivän.
Ihanaa huhtikuuta sinulle:)
Kuvat saivat tarinan ja tarina kuvat. Galwayn huilusta pidän, mutta joskus mietin, onko hänen tapansa soittaa liian kliininen...
Kaikille on varmaan tuttu se tunne kun unessa aavistaa että tämä on vain unta. En tiedä onko muut kokeneet samaa, mutta minä kun joskus unessa aavistan sen, niin pistän kaikki "läskiks", eli kokeilen unessa jotain tosi typeriä/vaarallisia/noloja asioita, kun luotan siihen, että se on vain unta. Onneksi tähän asti olen aina ollut oikeassa.. :D
Mutta hauska ja "turvallinen" tapa kokeilla uusia asioita, jos joskus onnistuu..
Hei Valokki!
Kuvat ja musiikki, ne ovat sieluni ravintoa. Toki moni muukin asia, mutta nautin rakenellessani tarinoita, etsiessäni kuvia ja miettiessäni sopivaa musiikkia. Joku voisi sanoa tätä itsehoidoksi, ainakin se tehoaa...
Hei Manteli!
Ihmisten unet ovat ihmeellisiä, niistä vain harvemmin keskustellaan, edes parhaimpien ystävien seurassa. Unet ovat yksityinen maailma, jota muiden on vaikea, osin mahdotonkin jakaa toisen kanssa.
En ole koskaan törmännyt tutkimukseen, jossa olisi selvitetty sitä, kuulevatko ihmiset musiikkia nukkuessaan. Oli mielenkiintoista, että mainitsit asiasta, sillä olen aina luullut olevani jotenkin oudosti rakennettu, on helpottavaa törmätä toisiin samoin unimaailmaa kokeviin.
Ihanaa huhtikuuta sinullekin...:)
Hei a-kh!
Itse olen usein miettinyt Galwayn tulkintojen kuulautta, mutta jotenkin ne ovat liian kirkkaita, täydellisiä ja joskus jopa kylmiä. Kauniita ne ovat aina, ammattilaisen otteella soitettuja. Kliinisiä, taisit löytää oikean sanan, sitä ne saattavat olla.:)
Tere Sara!
Tuttu tunne ja silloin otan itse ohjat käsiini, aivan kuten sinäkin. Voi hyvä tavaton, minkälaista elokuvaa olenkaan päässyt käsikirjoittamaan ja ohjaamaan.
Turvallisuudesta viis, varsinkin silloin, kun tietää kaiken olevan vain unta...:)
Ilman unennäköä romahtaisimme, ne ovat ikuisuuden sirpaleita.
Lähetä kommentti