Joka-aamuiset usvasumut liikkuvat hiljaa, pehmentäen puiden paljaat rungot kosteaan hämärään. Olen aamu aamun jälkeen raahannut kameraa ja jalustaa pitkin rantoja ja metsiä, kyllästyneenä kumisaappaista sisään plumpsahtaviin sulavesiin.
Merenlahti on vielä nuoskalumen peitossa, vain muutamat ojat alkavat herätä kevääseen ja paljastuneista lumirei'istä huomaa, että kaiken valkoisen alla on kuin onkin elämää, pieniä virtauksia, jotka kiirehtivät touhukkaina eteenpäin sinne, missä ne kohtaavat muita yhtä touhukkaita ja tohkeissaan elämöiviä vesiä.
Huhtikuu on kuukausista julmin. Tänä keväänä ymmärrän tuon sanonnan selkeämmin. Yltäkylläisen talven jälkeen odotan kevättä, malttamattomana kevään puvunvaihtoa värikkäisiin ja kevyempiin asuihin. Kuravaatevaihe kestää liian pitkään...
Aamu aamun jälkeen, rämmittyäni märkänä kotiin, istuessani kahvia juoden ja valmistautuessani edessä odottavaan päivään, ihmettelen kevään vitkastelua. Aamun kuravaatteet roikkuvat taas kuivumassa, kumisaappaat litimärkinä etsimässä sopivaa kuivumispaikkaa ja kaiken taustalla lintujen riemukas sirkuttelu.
Värien kaipuu on suorastaan sietämätöntä. On kuin silmäni valehtelisivat näyttäessään harmaan ankeita kuvia, vaikka mieleni todellisuudessa kevät on jo pitkällä, värit tunkeutumassa voimalla esille. Eilen paistoi aurinko ja ruskean harmaat värit, jotka piilottelevat värikirjoaan, antoivat lupauksia päivänä minä hyvänsä esiin pulpahtelevista hienovaraisista vihreän eri sävyistä.
Olen kuin lapsi, malttamattomana odottamassa jotain tapahtuvaksi, nopeasti. Samaan aikaan ihmisotukset kärvistelevät elämänsä alhoissa, sokeina ja kuuroina ympäröivälle kevään kohinalle.
Juuri nyt, kun haluaisin eniten olla rauhassa, kastua luonnossa ja samoilla ojien pohjilla, juuri nyt ihmisotukset tarvitsevat eniten kaikupohjaa, korvia ja olkapäätä. Vaikuttaa siltä, kuin ihmisotusten odotukset elämältä olisivat suuremmat kuin elämän mahdollisuudet toteuttaa niitä.
Se, että jotain on tapahtuakseen, edellyttää ihmisotukselta jonkinlaista toiminnan kipinää ja kun sitä ei löydy, asiat jäävät toteutumatta. Parhaassa tapauksessa ei tapahdu mitään, pahemmassa saa sitä mitä ei tilaa. Paikalleen jääminen ei ole vaihtoehto, mutta jos jaksamista ei löydy, vaihtoehtona on tilata paikalle eteenpäin potkija.
Onko ihmisotuksien luontainen tapa käsitellä eteen ponnahtavia vaikeuksia se, että katse tarkennetaan mahdollisiin esteisiin, huomaamatta taustalla kovaa mekkalaa pitäviä mahdollisuuksia? Siltä näyttää, ainakin muutamien lähellä olevien ihmisotusteni kohdalla olevan. Vitsinpoikanenkin on loukkaus, nauru suorastaan hävyttömyys...
Joka tapauksessa ja siitä huolimatta, että olen pötkötellyt mahallani ojan pohjalla, lintujen rätkättäessä ympärilläni, en suostu muuta kuin nauramaan itselleni. Johan maailman kirjat menevät sekaisin, jos jokaisen kohdalle osuvan kömmähdyksen ottaa kuolettavan tosissaan. Miten enää reagoida silloin, kun asiat ovat todella solmussa?
Huhtikuu todella on kuukausista julmin, mutta sitäkin kestää vain 30 päivää...
Tekstit
5 kommenttia:
Olen nyt pitkästä aikaa katsellut telkkaria, enkä ole nähnyt niitä sinun mainostamiasi vähäpukeisia dressmannin miehiä. Telkkarista tulee vain roskaa... :(
Tere Sara!
No eihän se pyörähdä silloin, kun tarkoituksella yrittää olla töllöttimen ääressä.
Kaivelin vähän nettiä ja löytyihän se. Eli alla olevalla osoitteella:
http://dressmann.com/fi/#
Vie suoraan Suomen Dressmannin sivuille ja heti Dressmannin punaisen logon yläpuolella löytyy kohta: Katso filmit. Siitä valinta 2 ja sen jälkeen "katso filmi" ja siitä sitten lyhennetty versio pyörähtää käyntiin.
Tuo Rollareiden kappale tekee oman vaikutuksensa, mutta on tuosta mainoksesta tosiaan poimittavissa muutama sellainen namupala, että oikein pahaa tekee.:)
Mukavia katseluhetkiä...
Lisäys:
En mainostanut niitä vähäpukeisiksi, vaan herkkupeppuisiksi ja pitkäkoipisiksi. Dressmannin aluskalsarit kuuluvat "ei seksikkääseen" luokkaan, eivät tosiaan hivele naisen silmiä. Jos olisin julma (mitä en tietysti ole), sanoisin, että Dressmann-aluskalsareita käyttävät miehet eivät tajua seksistä yhtikäs mitään.
Äh, ei nyt napannut noi miehet... :/ Mut oonkin aina katsellut mieluummin kauniskroppaisia naisia kuin miehiä. Nykyään vaan nuo kaikki naismallit on niin aliruokittuja, ettei niitä voi hyvällä tahdollakaan kauniiksi kutsua..
Huhtikuu on kuukausista julmin.
T. S. Eliot: Autio maa.
Lähetä kommentti