Me kaikki olemme elämän kolaroimia, ennemmin tai myöhemmin, enemmän tai vähemmän, mutta se miten elämämme jatkuu kolarin jälkeen, riippuu siitä, miten reagoimme kolaroinnin aiheuttamiin vaurioihin.
Toiset paiskaavat pakkelia peltipinnalle, hiovat hiomalaikkoja vaihdellen pintaa sileäksi, lopuksi ruiskumaalaten pinnan kiiltäväksi ja säihkyväksi, peittäen kolarin jäljet.
Toiset unohtavat peltivaurioisen elämänsä takapihalle, ruostumaan ja odottamaan parempaa aikaa tai toista ihmistä kunnostamaan sen entistä ehompaan kuntoon.
Sitten löytyy niitä, joita eivät pienet tai suuret peltivauriot lannista ja he jatkavat matkaansa eteenpäin, onnellisina siitä, ettei käynyt hullummin. Lytyssä, mutta hengissä, menossa eteenpäin elämän valtatiellä, kohti uusia törmäyksiä ja kolareita, joista kaikista on mahdollista selvitä hengissä, kukin omalla tavallaan.
Uskoisin kuitenkin, että jokainen käy elämässään ensin eri vaihtoehdot läpi, kunnes jossain vaiheessa valitsee itselleen oikean tavan suhtautua elämän kolareihin.
Olen tavannut alle parikymppisiä, jotka kolarihistoriansa takia ovat joutuneet tekemään valintansa hyvin aikaisessa vaiheessa. Ja taas toisaalta, olen tavannut yli kahdeksankymppisiä, jotka vieläkin jaksavat kiukutella elämän pienistä töytäyksistä, aivan kuin ei suurissa kolareissa olisi tarpeeksi tekemistä.
Uskottava on, että elämästä selviää vain elämällä. En ole törmännyt vielä kehenkään, joka olisi selvinnyt elämästä hengissä, mutta mistä sen tietää, voi olla että jossain vaiheessa sekin on mahdollista.
Nämä ajatukset liikahtelivat päässäni kuunneltuani erästä hyväosaista ystävääni, jonka pienet murheet olivat suuria verrattuna toisen ystäväni suuriin murheisiin, joita hän taas piti hetkellisinä esteinä, jotka piti ylittää, jotta matka voisi jatkua eteenpäin.
Kummankin murheet olivat heidän omalla mittakaavallaan mitattuna suuruusluokaltaan erilaisia, mutta kummankin arvioidessa kolareitaan, huomasi selkeästi, miten Jaguarin naarmu oli suurempi kuin Ladan nokkakolari.
Lähellä, mutta ulkopuolella, on helppo tehdä vertailuja. Vain hän, joka kolarin hetkellä istuu elämänsä autossa, tuntee joka töytäyksen ja näkee pellit rutussa, vain hän voi tietää, miten elämä satuttaa...
Tekstit
4 kommenttia:
Voi miten kauniisti sinä osaat kertoa.
Oikein kylmät väreet kulkee käsivarsia pitkin.
Upeita kuvia löysit siivittämän asiaa, mikä on niin totta.
Lempeää huhtikuuta!
Mielenkiintoista kerrontaa, Lada ja Jaguaari saivat hihittämään. Kärsimys on suhteellista, toisen tuskan määrää on vaikea sivusta mitata. Ihmiset suhtautuvat niin eri tavalla vastoinkäymisiin ja kolhuihin. Kyllä pellit on kolisseet melko tavalla itselläkin, vähän sieltä täältä repatta ja roikkuu. Eteenpäin silti mennään, muutamien äkkipysäysten jälkeenkin. En suostu jäämään takapihalle ruostumaan :D Iloista viikkoa sinulle! Kiitos katselu ja lukuelämyksestä.
Mikä on kauniimpaa kuin tavata ihminen, jonka silmät kertovat, että paljon on ikävääkin koettu, mutta joka jaksaa silti suhtautua elämään positiivisesti.
Jostain syystä eniten valittavat ne, jotka ovat ulkopuolisen silmin kokeneet helpon elämän ja sitten nämä oman elämänsä supersankarit istuvat hiljaa nurkassa, vaikka heillä olisi kuinka paljon jaettavaa... Sääli sinänsä.
Hei Seijastiina!
Kiitos sanoistasi. On tavallan turhauttavaa, etten ehdi kirjoittamaan kaikista niistä pienistä kohtaamisista ja tapahtumista, joihin törmään päivittäin. Jokaisessa niissä on tarinan siemen...:)
Hei Valokin värsyjä!
Kun kuulee ja näkee ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa tulee, tahtomattaan, vertailleeksi ihmisten tapaa käsitellä elämänsä asioita. Monasti se, joka on kolaroitunut enemmän, ei kiinitä koko huomiotaan pikku naarmuihin. Hän, jonka elämä on ollut tasaisempaa, hän reagoi enemmän pikku-kolareihinkin. Tosin, meidät on rakennettu eri rakennusaineista ja siksipä en kovin herkästi mitätöi Jaguarilla ajelijaa, vaikka näenkin Ladalla köröttelevän kuskin ajavan autolla, joka hädin tuskin pysyy kasassa.
Tere Sara!
Kieltämättä, tunnen suurta vetoa ihmisiin, jotka ovat eläneet, kokeneet ja selviytyneet, muuttumatta katkeriksi ja ahdasmielisiksi.
Aika usein ne ihmiset, jotka ovat muuttuneet jauhelihaksi elämän lihamyllyssä, ottavat elämän ja vastoinkäymiset, ilot ja surut, melko tyynesti vastaan. Tärkeintä ei ole se mitä tapahtuu, vaan se miten siitä selvitään.
Lähetä kommentti