Miten minä rakastankaan lintuja, pieniä ja pulleita, isoja ja kaitaluisia, kaikkia taivaalla suhahtelevia siivekkäitä ohjuksia sekä sulavasti eteneviä ilmalaivoja, joiden siipienväli suorastaan huimaa ylöspäin kääntynyttä päätä.
Rakkauteni ei keskity pelkästään lintuihin, kaikki maailman elävät ja melkeinpä ötökätkin ovat kiintymykseni ja jatkuvan kiinnostukseni kohteina. Luonto ja kaikki siihen liittyvä lienee oikeampi ilmaisu, kun haluan nopeasti hahmottaa sen, mikä merkitsee minulle eniten.
Ihmisten eläintarhassa tepastelu ja reviiritaisteluiden tunnistaminen sekä välttäminen on huomattavasti mutkikkaampi juttu. Ihmisistä ei oikeastaan koskaan saa kunnolla tolkkua, päivät ja tilanteet vaihtelevat, jopa vieraan yksilön vääntäytyminen väärälle tontille saattaa aiheuttaa oudoksi luokiteltavia käyttäytymismalleja. Ihmisotusten hahmottamisessa vaisto joutuu kovalle koetukselle.
Liekö kyse sitten siitä, että eläintä, toisin kuin ihmistä, on helpompi rakastaa ehdoitta. Eläin on vapaa valinta, mahdollisuus luoda suhde toiseen lajiin, jolla on sama lahja osoittaa kiintymystä ja älyllistä toimintaa. Eläin on myös suuri arvoitus, jopa ihmiselleen, sillä ihmisellä on edes jonkinlaiset mahdollisuudet ymmärtää lajitoveriaan, kun taas eläimen kohdalla kiintymys, luottamus ja kunnioitus ovat ainoat mahdollisuudet aitoon kommunikaatioon.
Ja kuitenkin eläin on myös mahdollisuus oppia tuntemaan toisia ihmisotuksia. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, sama pätee ihmisiin ja eläimiin, kuten myös kaikkeen, mihin ihminen koskee tai vaikuttaa.
Elämän pahimmissa kolareissa, kun ihmiset ovat jättäneet minut yksin, eläimet ovat auttaneet minua säilyttämään sen vähäisenkin järjen hitusen, joka minulla on ollut piilossa, aivojeni takalohkossa. Ihmisten on vaikea osoittaa toisilleen huolta ja huolenpitoa, kiintymystä ja välittämistä, läsnäoloa. Eläimiltä se tuntuu sujuvan luonnostaan, jos eläimelle vain antaa siihen mahdollisuuden.
Yllä oleva kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta. Kyseessä on amerikkalainen koditon, kadulla asuja, jonka ainoa tuki ja turva on koira, molemmat toisilleen äärimmäisen tärkeitä. Koira pitää miehen järjissään, mukana elämässä, sillä jokainen meistä tarvitsee jonkun, jota rakastaa, pitää huolta ja olla vastuussa.
Mies joutuu luopumaan paljosta, taatakseen ystävälleen päivittäisen ruoan, mutta hän tekee sen. Sanat kiintymys, välittäminen ja rakastaminen ovat kauniita sanoja, mutta miten tyhjiä ne ovat, mikäli ne eivät todeudu jokaisena päivänä elämässämme.
Kun ihminen ei välitä itsestään, hänen on vaikea välittää muista ihmisistä, silloin välittäminen eläimestä voi auttaa paranemisprosessissa alkuun.
Ihmisen kyky rakastaa eläintä enemmän kuin toista ihmistä on luonnossa ainutlaatuista, se voi olla surullinen tarina yksinäisyydestä tai merkki äärimmäisestä vahvuudesta, selviämisestä ja kyvystä rakastaa...
Hyväosaisimmatkaan meistä eivät ole turvassa kaiken hyvän katoamiselta, köyhyys ja menetykset iskevät suurimpaankin palatsiin, kauneimpien kasvojen taakse, rikkoen kaiken edeltään ja jättäen jälkeensä pimeän tyhjyyden.
Kun ihmiset läheltämme ovat väistyneet, kadonneet kaltaistensa joukkoon, hakeudummeko lähelle toista ihmistä, silläkin uhalla, että hän pakenee tilannettamme? Vai siirrämmekö katseemme ennen niin itsestään selvään "elävään omaisuuteen", jonka arvo liian usein huomataan vasta sen jälkeen, kun silmämme ovat avautuneet?
Muille kuin ihmisille, ihmisen arvo on siinä ja vain siinä, miten hän kohtelee muita, kyky noudattaa lauman hierarkiaa ja toimia laumassa, johtajan kohdalla lauman kunnioituksen saavuttamista, voimaa.
Olemme kuin hylätyssä talossa säilytettäviä romuautoja, kaatopaikalla nimeltä elämä...
Tekstit
2 kommenttia:
Hirvistä sanotaan, että ne ovat maanteiden pahimpia tappajia. Niitä näkeekin tienvarsilla enemmän kuin lehmiä, joita kohta ei nähne kuin maksullisessa kotieläinpihassa. Nykyisen laittoman tilan vallitessa ei riitä pelkästään hirvivaarasta kertova liikennemerkki, vaan sen yhteyteen pitäisi liittää teksti: Voit kuolla hirvikolarissa, ajat omalla vastuullasi.
Hmm, ihminen on tehnyt tiensä vanhoille hirvien kulkureiteille. Typeryydessään hirvi on alentunut ihmisen tasolle ja itsepäisesti kulkee samoja reittejä, omaksi ja ihmisen kuolemaksi. Samalla se muuttuu ihmisten silmissä sarjamurhaajaksi.
Eipä löydy luonnosta enää tasapainoa, ei...
Lähetä kommentti