Jouluyö

Miten outo ja hämmentävän salaperäinen onkaan jouluyö. Ulkona ei liiku ketään, hangessa jalanjälkien painaumat, niin ihmisten kuin eläinten, kertovat etten ole yksin maailmassa.

Jouluvalot palavat ja loistavat kilpaa tummansinisellä taivaalla tuikkivien tähtien kanssa. Tämä on se joulu, jonka haluan muistaa, yksin suuressa maailmassa, valkeuden peittämä luonto ja yllä kaareutuva öinen taivas. Olen turvassa, ihmiset ovat poissa, sisällä kodeissaan nukkumassa.

Tämä yöllinen kauneus tekee pitkän matkan sydämestä sieluun, rakentaen muistijälkiä tulevien joulujen varalle. Tällä hetkellä, tämä yö on minun, ainoan valveilla olevan elävän olennon, joka taapertaa kylmän valkoisessa hangessa kamerajalustaa perässään raahaten, tuskan hiki otsalla noruen.

Ilma oli hetken aikaa tyyni, lämmennyt, kunnes kylmä tuuli puhalsi ja ajoi valosaasteen värjäämät pilvet tummansinisen tähtitaivaan peitoksi.

Sisälläni soi musiikki, jota olen usein kuunnellut Yeats:n maisemassa

 

Ensimmäinen kuva on Donegalista ja linna on O'Donnell Castle, lukuisten Irlanninmatkojeni kohde...

Sillä ei ole mitään tekemistä joulun kanssa, mutta se on musiikkia mieleni maisemassa. Se kuuluu jouluun suomalaisessa luonnossa, keskellä ei mitään, yksin ja onnellisena.

Miten minä nautinkaan lumihangessa seisomisesta, onnellisena, typerä hymy huulilla, jouluyönä...