Näillä helteillä ihmisotukset kärvistelevät kuin porsaat vartaissa, mahdollisimman korkean suojakertoimen omaavilla aurinkovoiteilla hyvin öljyttyinä.
Marinadi toimii hyvin, sillä tällä hetkellä mitä muuta rannoilta voi bongata kuin pinkeän kiiltäviä, hyvin marinoituja nahkoja hiekan keskellä pyöriskelemässä, kuin possulauma vartaissa.
Onneksi on loma, onneksi olen yökukkuja pahimmasta päästä ja onneksi en ole vartaassa pyöriskelevää tyyppiä, marinadilla tai ilman.
Taas kerran, kuten niin monena kesänä ennenkin, olen muuttanut päivän yöksi ja yön päiväksi. Lähden liikkeelle auringon laskettua mailleen, ja kuin saalistaja yöllä hiivin hiljaa luonnossa, etsien nälkäisille kameroilleni saalista, hätkähtäen jokaista rapinaa, kiroillen melumoottoreista muodostuvien ihmisotusten laumojen liikkumista öisessä luonnossa.
Kesäyöt eivät ole rauhallisia, sillä ihmisotusten poikaset ovat valloittaneet merenrannat, metsiköt ja ennen niin rauhalliset aukiot.
Pöpelikkö paukkuu ja juomatölkit helisevät, kun poikaset paiskivat tyhjät juoma-astiansa alas kallioilta, virittelevät tenu-tuliaan makkaroiden paistoa varten ja huudattavat mölytoosiaan volyymillä, jolla lehdetkin alkavat varista puista.
Nuori, humaltunut lempi löytää täyttymyksensä, samalla kun verenimijät käyvät paljaan ihon kimppuun. Montako uutta poikasten poikasta saa alkunsa viileiden kesäöiden kisailujen tuloksena, moniko poikanen saa koskaan tietää isä-koiraan henkilöllisyyttä?
Mitä kuumemmiksi päivät käyvät, sitä kauemmaksi minun on öisin kuljettava. Ihmisotukset ovat levittäytyneet laajalle alueelle, kaikkien etsiessä yön viileää rauhaa, tai yksityisyyttä.
Tämä on Kesäyön unelmaa käytännön tasolla, tätä näytelmää ei voi esittää muina vuodenaikoina. Tämä on jokavuotinen näytelmä, jossa pääosanesittäjät, lavasteet ja vuorosanat vaihtuvat, tämä on se näytelmien näytelmä, jota esitetään jokaisessa metsikössä ja jokaisen meren rannalla.
Aamuyöstä meno vaimenee, muutama yksin jäänyt ja seuraa kaipaava huutaa pettymystään puiden keskellä, poikaset nukkuvat humalaansa toistensa kainaloissa.
Osa retkottaa selällään ja koivet levällään kallion muotoja myötäillen, osa on löytänyt suojaisan ryteikön, josta he aamulla herättyään voivat vain havaita sen, että pieneliöstö on käynyt heidän kimppuunsa kuin vampyyrit yöllä, imien, pistäen ja purren jokaisen paljaan ihon kohdan.
Kesästä on nautittava, vaikka terveyden ja hengen uhalla, metsäpaloista nyt puhumattakaan. Epämukavuus on suuri bonus, kun talvella muistellaan kesän menoa ja koheltamista.
Luonto on kadottanut ominaisrauhansa, eläimet ovat piiloutuneet ihmisten vierailujen ajaksi. Yön vampyyrit kulkevat saalistusmatkoillaan, kohteita ja ateriointipaikkoja löytyy joka puun takaa...
Nyt, kun kesän huumaavin humala on jo takana päin, kaipaan syksyn pimeneviä iltoja, rauhallista luontoa ja viileyttä, omaa yksityisyyttäni ja yksin oloani luonnon keskellä.
Miksi ihminen kaipaa koko ajan sitä, mikä on vasta edessä päin, miksi nykyisyys ei riitä? Itse kaipaan rauhaa, yksin oloa ja sitä, että kesän luonnossa riehuneet ihmiset ja heidän poikasensa ovat siirtyneet sisätiloihin, puhumaan menneestä kesästä ja odottamaan uutta kesää vuoden kuluttua.
Kuuntelen erittäin harvoin musiikkia liikkuessani luonnossa, mutta viime päivien aikana olen jo ulko-ovella työntänyt kuulokkeet korviini ja laittanut soittolistani päälle, rauhoittuakseni ja voidakseni nauttia luonnosta edes joltain osin.
Alla oleva klassikko on soinut suosikkilistani kärjessä jo vuosien ajan, ja tämä kuten niin moni muukin klassikko elämäni soittolistalla, on taas kerran perua lapsuudesta.
Sisäiseen rauhaan on monta mahdollisuutta, klassinen musiikki ei vaihtoehtona ole huonoimmasta päästä...