Miten minä rakastankaan pieniä pyöreitä ihmisiä, heidän pehmeyttään, ihonsa sileyttä ja silmissä asti hehkuvaa kauneuttaan.
Ystäväpiiriimme kuului pieni ja pyöreä, lempeä sähinkäinen, jota moni mies ystävä- ja tuttavapiirissämme oli jo pitkään katsellut "sillä silmällä".
Miksikö miehet eivät tehneet mitään? Varmasti siksi, että tämä iloinen sähinkäinen oli kaikessa muussa niin varma, iloinen ja lämmin, mutta itseänsä kohtaan hän oli julma ja ylikriittinen.
Kiinnostuneet ehdokkaat joutuivat, kerta toisensa jälkeen, kuulemaan myönteisiä kommentteja lähimmistä naisystävistä tyyliin "...ja sitten hän on vielä niin hoikkakin ja hänelle sopivat kaikki kaupan tarjousvaatteet päälle. Että on varmasti ihanaa olla niin hoikka ja sopivan kokoinen..."
Ja nyt sitten pamahti ja oikein kunnolla. Kirjoitin aikaisemmin iloisesta sähinkäisestämme ja kerroin ohimennen hänen halustaan laihdutella itsensä "ihannemittoihin". Kirjoitin muun muassa niinkin provosoivasti, että hän "näyttäisi laihana varsiluudan ja Sinipiian risteytykseltä".
Mitä sitten tapahtui? No, paljonkin, sillä kevään mittaan upean kaunis ystävämme aloitti laihdutuskuurin, jonka seuraukset ovat suorastaan karmaisevat. Lopputulos on, ei sen enempää eikä vähempää, kuin sinipiian ja varsiluudan sekä luisen riivinraudan risteytys, josta emme enää tiedä mitä tämä uusi paketti pitää sisällään.
Ystävämme muuttui luistumisensa, kauniisti sanottuna laihtumisensa, myötä teräväsanaiseksi, terävämpääkin terävämmäksi riivinraudaksi, jonka ilmettä koristavat happamasti alaspäin kääntyneet suupielet.
Miten tässä näin pääsi käymään, laihduttiko hän kuurinsa myötä myös upean luonteensa olemattomiin, vai onko jäljelle jäänyt hapan luonne hänen todellinen luonteensa? Tämä on todella omituisin "onnistuneen" laihtumisen tulos, jonka olen ikinä nähnyt.
Nyt hän mahtuu kaikkiin vaatekaupan rätteihin, onnistuupa saamaan lastenosastoltakin sopivia kokoja. Mistä kaupasta saa ostaa hyvää tuulta, iloista mieltä ja ihmisyyttä?
Hän ei ole hoikka, hän on luurankomaisen laiha ihminen, joka tarkkailee jokaista suupalaansa ja nokkii salaatinlehdistäkin vain ohuimmat osat suuhunsa. Porkkanasta hän varmasti jo halkeaisi.
Olemme puhuneet keskenämme ja kysyneet häneltä myös suoraan, onko hänelle jäänyt laihtuminen päälle, onko laihtuminen kääntynyt anoreksiaksi vai mistä on kyse. Hänen mielestään hän noudattaa todella terveellisiä elintapoja, syö säännöllisesti ja tarpeeksi, mutta asiaa on hyvin vaikea uskoa, sillä muutos pienestä ja kauniin pyöreästä luurankomaisen laihaksi hapannaamaksi, on kerta kaikkiaan liian suuri.
Jollain oudon vinksahtaneella logiikalla hän on päätynyt siihen johtopäätökseen, että olemme hänelle kateellisia ilkiöitä, jotka eivät suo hänelle hoikkuuden ja terveellisten elintapojen onnea.
Tuttava- ja ystäväpiirimme yksi keskeisimmistä ihmisistä on muuttunut henkilöksi, jota tällä hetkellä meistä moni välttelee, sillä ei kukaan meistä jaksa kuunnella ilkeän happamia kommentteja ohikulkijoista tyyliin "kyllä tuonkin sietäisi laihduttaa, katso nyt miten pusero on ihan makkaralla läskien päällä..."
Apua, kommenttien kohde on aivan tavallinen, normaalivartaloinen nainen, jonka pusero ei todellakaan häviä makkaroiden väliin. Ja vaikka ihminen olisi minkä kokoinen, sillä ei pitäisi olla muille merkitystä, ainakaan ilkeiden kommenttien muodossa, jotka arvosteltava joskus saattaa jopa kuulla...
Kunpa tässä olisi kaikki, mutta ei, hapan ystävämme on sitä mieltä, että koko porukan pitää laihduttaa ja muuttaa elintapojaan, sillä hän on elävä esimerkki siitä, mitä ihminen voi tehdä itselleen. Ei varmasti tarvitse mainita sitä, että koko porukka on normaalin kokoisia, toiset hoikempia kuin toiset, ja melkoisesti erilaisia liikuntamuotoja harrastavia ihmisiä.
Kestimme muutamia kertoja sen, että yhteisellä sunnuntailounaalla hän tarkkaili meidän jokaisen syömisiä ja juomisia, kommentoiden samalla tehtyjä virheitä ja antaen ohjeita siitä, miten jokaisen tulisi jatkossa toimia.
Ex-sähinkäisemme on pettynyt siitä, että miesporukkamme ei enää etsikään hänen seuraansa ja niinpä hän on lähtenyt etsimään uutta, halukkaampaa ja luurankoimaisempaa seuraa Helsingin yöelämästä, yhtä happamien joukosta kuin hän itsekin on tällä hetkellä.
Nyt hän on jotain, hän saa kenet tahansa, mutta yksinäisinä yön tunteina kuitenkin kuuntelen, miten itkuinen ja humaltunut ääni kiroilee sitä, etteivät hänen luihinsa tartu ne miehet, jotka hän haluaisi vaan ne miehet, joita hän ei halua.
Hän ihmettelee, miksi mikään ei ole muuttunut, miksi hänen seuraansa haetaan vain valomerkin viimeisen pilkun välähdettyä, kun ennen sentään hän kelpasi monelle. Hän ei edelleenkään, vakuutteluista huolimatta muista, miten hänen seuraansa hakivat sähinkäis-aikana sellaiset miehet, joita muut tihrustelivat kuola suusta valuen.
Hän joutuu etsimään itseään vielä jonkin aikaa, löytääkseen sen, mikä on loppupeleissä aina tärkeintä, oman itsensä. Tällä hetkellä luut pitävät vielä liikaa meteliä, jotta hän kuulisi oman itsensä äänen. Kun hän sen kuulee, olemme hänen lähellään.
Tällä hetkellä riivinraudan raatelut kirvelevät yhden sun toisen iholla ja voimme vain toivoa, että sähinkäisemme löytää takaisin itsensä ja meidän muiden luo, mahdollisimman nopeasti, ennen kuin on liian myöhäistä...
Minä rakastan edelleenkin pieniä ja pyöreitä ihmisiä, kuten pitkiä ja hoikkia, keskimittaisia ja normaalikokoisia, itse asiassa kaikenkokoisia ihmisiä. En rakasta heitä heidän kokonsa takia, vaan heidän itsensä takia. Paketin koolla ei ole merkitystä, sisältö ratkaisee...
Tekstit
23 kommenttia:
Tämän kertomuksen olisi hyvä lukea
yksi jos toinenkin laihduttaja.
Ei tosiaankaan ne muutamat ylikilot
vaaassa paljoa paina, kun se oikea tulee kohdalle.
Vain "sisäinen kauneus" merkitsee, pitänee edelleen paikkansa.
Hieno juttu ja hyvine kuvineen.
Ihminen projisoi helposti omat virheensä ja pelkonsa toisiin ihmisiin. Laihduttaja tai entinen "ylipainoinen" (oman näkemyksensä mukaan) näkee muissa niitä virheitä, joita ei itsessä halua nähdä.
Mielenkiintoista ja epämiellyttävää huomata välillä itsessä näitä reaktioita. Painon kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmia, mutta alkoholin käyttö on joskus ollut turhan runsasta, ja välillä reagoin todella voimakkaasti julkisesti päihtyneisiin. Eikä siis kyseessä tarvitse olla mikään ns. ammattilainen, vaan ihan normaali railakkaampaa iltaa viettäväkin saa kylmät väreet ja voimakkaan halveksunnan aikaan.
Onneksi ymmärrän, että se johtuu ihan itsestäni ja halveksinkin itseäni, enkä näitä viattomia ohikulkevia.
Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat, olin useita vuosia Painonvartijoissa ryhmänohjaaja, ja kainenlaisia kohtaloita tuli nähtyä. Joillakin elämä muuttui terveeksi ja uudeksi, joillekin hoikkudesta tuli uusi vankila entisen ylipainoisen elämän tilalle. Kyseessä on siis henkinen olotila, ei pelkkä paino-ongelma.
Dibujos muy buenos,
Kiitos näistä sanoistasi, minäkin olen pieni, varsin pyöreä ja aika hyväntuulinen, mutta nyt olen ollut kuihdutuslaarilla/laihdutuskuurilla muutaman kuukauden ja laihtunutkin kymmenkunta kiloa, monta kymmentä kiloa pitäisi vielä pudottaa. En silti aio laihduttaa enää kuin senverran, että jaksan taas vähän liikkua. Olen niin tottunut tähän pyöreyteeni, että hukkaisin osan minuudestani, jos laihduttaisin langanlaihaksi.
Sanasi lohduttivat minua paljon, enkä tunne enää niin huonoa omaatuntoa pyöreydestäni.
Everyone can NOT be taken at face value....., looks can be so decieving. One must look to the Soul to see the Real Beauty ~
Again a Wonderful thought provoking writing ,,, and Love the images :))
Hugs ;)
Angel
Oi voi! =D
NOin voi todellakin tapahtua, olen itse moisen huomanut myös lähipiirissäni.
Ihania kuvia olet löytänyt. Sellaisia elämäniloisia. =)
On surullista, että maailma ja muoti suosivat laihuutta...
Minullakin OLI tällainen ystävä, parikin, jotka punnitsivat jokaisen salaatinlehdenkin ja katsoivat pitkin nenänvartta meitä pulskia. Surullisia tarinoita kaikki.
Oi Kiitos tästä!Minun 8 kiloa ei haittaa enään yhtään! Ja jos ei lähde pois kilot niin nautitaan sitten niistä!
Surullinen tarina :( Ihanat kuvat olit löytänyt bloggaukseesi.. kun tässä itsekin on tuollainen punapää ja pyöreyttäkin on. Toivottavasti ystäväsi saa vielä rauhan mieleensä.
Hienoa tekstiä, joka on hyvä itsekunkin istuttaa takaraivoon. :) Ja niin ihania kuvia!
Itse en ole omasta mielestäni liian pullea, mutta lähipiiristä kuuluu kommentteja, että olisi syytä laihduttaa. Se on tämä laihuuden ihannointi huipussaan, kuvitellaan, että kun on tarpeeksi laiha, niin asiat sujuu. Syön silloin kun syötättää, laihdun jos niin käy, mutta laihduttamaan en rupea, en ihannoi luurankoja.
Nuo pyöreähköt naiskuvat ovat kauniita. Sinulla on täällä blogissasi mielikuvitusta ruokkivia kuvia;)
Hei Sirpa!
Tämä taitaa olla ikiaikaisia aiheita, joista puhumista vain täytyy jatkaa. Outoa, miten ihmisen minäkuva ei laihdu, vaikka fyysinen ruumis kutistuu rusinan kokoiseksi. Olen aina yhtä yllättynyt ns. "onnistuneiden laihdutuskuurien" jälkeisestä ihmisten muuttumattomista minäkuvista. Kummallista...:)
Tere Sara!
"näkee muissa niitä virheitä, joita ei itsessä halua nähdä", tuo jos mikä oli todella ilmeisen nappiin mennyt arvio. Toisaalta, se mitä ihminen näkee toisessa ihmisessä on kovin monenlainen lausuma, jokaisella on oma mielipiteensä samasta henkilöstä, ja jokainen mielipide eroaa toisistaan. Edelleen kummallista...:)
Hei Oma tila ja ajatuksia!
Taisitpa naulata nappiin, kun totesit"Kyseessä on siis henkinen olotila, ei pelkkä paino-ongelma."
Niin se vain kaivaa ihmisistä odottamattomia tasoja ja syvyyksiä esille, niin laihduttajasta itsestään kuin hänen ympärillään pörräävistä ihmisistäkin. Mutta sitä vain edelleen ihmettelen, että minkä ihmeen kaltainen morfoosi ystävässämme tapahtui, makea muuttui happamaksi...:)
Hola Juan!
Gracias por visitar mi blog. Los dibujos no eran mías, pero tengo una buena colección de viejos tiempos pin-up imágenes porque creo que esos eran los días las mujeres eran las mujeres y los palos no flaco.
Hei Manteli!
Jepulis, ihminen tosiaan hukkaa itsestään paljon, yrittäessään taistella paikasta laihuliinien ja nälkäkurkien kanssa paikasta ihmisyyden ja suosion alttarilla. Jokainen nyt vain on paras omana itsenään. Meidät on vain manipuloitu kummallisilla mielikuvilla ihanneihmisestä ja kuitenkaan ihannekuvalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ihminen on paras itsenään, pyöreä tai laiha, aivan sama, kyllä se nahan sisällä asusteleva ihmissielu on tärkein...:)
Hi Angel!
You really nailed it, the soul is most important we have, nothing else mathers... Hugs and take care:)
Hei Una!
Jepulis, kuvat ovat suorastaan herkullisia ja hykertelin riemusta, löytäessäni ne. Tosin, nämä ovat todellakin ainoat iloisista ja pyöreistä ihmisistä tehdyt pin-up -kuvat, joihin olen törmännyt. Ihan laihoja pin-up -kuvia ei entisaikaan kait piirretykään ja niissä naiset ovat reheviä, naisellisia ja kauniita. Keräsin varaston kuvia ja taidanpa laitella niitä jossain vaiheessa enemmän, sillä ne vain ovat jotenkin niin mennyttä aikaa, jolloin maailma ehkä oli yksinkertaisempi ja ihmismäisempi. Mutta mene ja tiedä, voi olla, että se on vain illuusio...:)
Hei Villiviini!
Totta jokainen sana, mutta kohdalle sattuessa, tällaisten luonnettaan muuttaneiden ihmisten kohtaaminen on äärimmäisen koettelevaa. Onni siitä, että toinen on onnistunut, mutta suru siitä, että laihtuminen on karannut käsistä... Ja se luonteen muuttuminen, sitä en käsitä...:)
Hei pienenpienipienoinen!
Olet loistava omana itsenäsi, ihmisen paino pitäisi laskea muilla arvoilla kuin kiloilla. Sielukin painaa jotain ja se kuitenkin on se tärkein painon mitta...:)
Hei Elisa!
Kiitos, pidin itsekin pin-up -kuvista melkoisesti, viimeinen "taidekuva" on mielestäni kuitenkin kaunein. Siinä on uskomatonta kauneutta, herkkyyttä ja lämpöä, ystäväni oli jotakuinkin samaa kokoluokkaa ja todella kaunis, mutta... Toivon myös, että hän palaa luoksemme luonteeltaan yhtä hersyvänä kuin aikoinaan...:)
Hei Acata!
Jeps, kuvat OVAT hienoja, vaikka itse valitskin ne, mutta pakkohan niihin oli ampua kiinni, kun ne osuivat nokan eteen...:)
Hei Pehmyt piirto!
Pirskatin kavereita sinulla,epähienoja ja herra ties mitä muuta. Kaikki on hyvin, jos sinä olet sopusoinnussa vartalosi ja pääkoppasi kanssa, mitä siinä muut jakelemaan epähienoja neuvojaan. Onneksi sinulla on suhteellisuudentaju kunnossa, vaikka huomauttelijoilta se on kadoksissa...:)
Mietin tuota ystäväsi käytöksen/ajattelun muutosta...
Aloin jotenkin ajatella anorektikkoja ja sitä, että hehän tavallaan tällä ikuisella dieetillään yrittävät pitää ahdistuksensa kurissa. Eli he siis tavallaan ulkoistavat sisällä vellovan ahdistuksen kroppaansa, koska sitä on helpompi hallita(?) Niin kauan kuin he jatkavat kurinalaista elämäänsä, he kokevat jotenkuten olevansa ohjaksissa.
(Korjatkaa, jos olen väärässä...)
Ja tämä ystäväsi, ehkä hän on aina syyttänyt painoaan pahasta olostaan ja jotenkin sortunut siihen ajatteluun, että laihana elämä on ihanampaa. Ja sitten kun hän onkin hoikistunut, mutta sisin ei olekaan kevennyt samaa tahtia, niin tavallaan syntyy tällainen kriisi, kun paha olo ei helpottunutkaan laihduttamalla??
Sama kuin jos kuvittelet rahan tuovan ikuisen onnen, niin lottovoiton jälkeen (ensimmäisen shoppailuhuuman laannuttua) huomaat, ettei sillä saakaan kuin hieman hienommat puitteet.
Ja tietysti jos laihduttaja on ennen harrastanut lohtusyömistä, ja nyt ei voi sitä tehdä lihomisen pelossa, niin helposti saattaa tulla ikävä olo.
En tiedä, sekavat ajatukset, mutta kirjoitinpa, mitä tuli mieleen...
Tere Sara!
Tuossa voi piillä totuuden siemen, enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta.
Saitpa villin ajatusketjun päässäni liikkeelle: ystäväni on aina nauttinut ruoasta, ei liikaa eikä mässäillen, mutta hän osaa myös tehdä aivan jumalaisia aterioita, joista vieläkin vesi valuu kielelle.
Mitäpä, jos hän on poistanut itsestään sen, että valmistamalla hyviä aterioita, hän on hemmotellut meitä surkeita kokkeja ja samalla olemme viettäneet laatuaikaa yhdessä. Nyt häneltä on viety ruoanlaitosta nauttiminen ja vaikka käymme ulkona yhdessä syömässä, hän vain siirtelee salaattia lautasellaan. Ilmeisesti hän muistaa erittäin hyvin, miten olemme yhdessä nauttineet hänen taidoistaan. Onpa hän muutamaa meistä opettanut enemmänkin.
Miten ihmeessä ihminen voi olla kokonainen, mikäli häneltä viedään/hän poistaa itsestään sen, mistä hän nauttii.
Hulluinta koko touhussa on se, että hän ei todellakaan ole koskaan ollut missään mielessä "lihava", vaan sopusuhtainen ja kaunis ihminen, joka on loikkinut porukan kanssa pitkin pöpelikköjä. Eli urheilullisuuttakin löytyi.
Tuo ahdistus, siinä voi tosiaan olla ongelman siemen, samoin vertauksesi lottovoitosta on sekin totta. Millä sen vain kykenee kertomaan hänelle niin, ettei hän loukkaannu ja vetäydy...? Onko tämä taas niitä juttuja, jotka pitää käydä kantapään kautta? Ja jos täytyy, pelkään pahinta, sillä ei hänessä enää ole mitään, mitä voisi laihduttaa.
Luonteen muuttuminen oli tosiaan shokki, selvästi näkee, että ihmisellä on paha olla nahoissaan, mutta hän ei halua kuunnella meitä, vaikka tosiaan olemme olleet hienotunteisia, ymmärtäväisiä ja kertoneet, että hän on mielestämme kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisesti.
Ihmisen minäkuva on arka ja monimutkainen asia, sitä vain on niin vaikea ymmärtää toisen näkökulmasta. Huolissamme olemme ja siksi kuuntelen yöllisiä soittoja, sillä en halua jättää häntä yksin. Tosin, kuinka kauan tätä jatkuu...!!!!!???!:)
Mistä löydätkin näitä aiheeseen sopivia kuvia, tässä postauksessakin on niin iiihanat kuvat!
Tämä nykymaailma on sellainen että kaikkien pitäisi olla niitä langanlaihoja missinmitoissa olevia. Kerran Kreikassa käydessäni katselin naisia jotka olivat lanteikkaita isopohkeisia naisia, kaikenikäisiä, ylpeänä he kantoivat kilonsa korkkareissa ja kuka kangastossuissa, ei puhettakaan että oltaisi vedettyä suurta mustaa kolttua ylle häivyttääkseen vartalonsa muotoja piiloon, ylvästellen kävelivät lyhyissä hamosissa ja suurissa kaula-aukoissaan -
Ihana postaus, kiitos siitä. Itse olen kärsinyt ylipainosta melkein koko aikuisiän. 2007 pudotin painoani 32 kiloa (toivottavasti en muuttunut silloin krätyyseksi, täytyy kysyä siskoilta=) Mutta taas kun työstressi alkoi jylläämään on kilot hiippailleet ympärilleni. Terveyteni vuoksi haluaisin olla hiukan kevyempi. Huippu hienot kuvat tässä postauksessasi.
Hei Leenamarketta!
Kuva-arkistoja aloin keräilemään heti, kun tajusin jotain tietokoneista. Asiaan vihkiydyin, kun eräs ystäväni näytti kuvia ja kertoi niiden historiaan, jolloin kiinnostuin pin-up-kuvista enemmänkin. Varsinkin, kun miespuoliset ystäväni ja tuttuni ovat olleet kovasti otettuja näistä menneen maailman kuvista.
Täytyy varmasti laittaa lisää pin-up -kuvia ja niiden taustaa, aihehan on suorastan herrrrrkullinen.
Ihana tuo kertomuksesi kreikkalaisista naisista. Ilmeisesti jenkkilässä, meillä kenties Britanniassa ja muutamassa muussa pohjoismaassa on sama, outo ja vaarallinen ihmiskuvien vääristyminen ja laihuuden ihannointi. Ihminen on unohdettu kokonaan. Ihminen on paras omana itsenään, kilo sinne tai tänne, enemmän tai vähemmän, ihminen on kaunein omissa nahoissaan...:)
Hei Kaarnikka!
Työstressi taitaa olla kaiken pahan alku ja juuri. Jos en öisin juoksentelisi pitkin maita ja mantuja, läkähtyisin työn alle ja varmasti alkaisi terveydelle vaarallinen lihominen. Ulkonäkövaikutuksista en ole huolissani, sillä kauneus on katsojan silmissä, terveys on ainoa tekijä. Tuntuu siltä, kuin kaikki, jotka vähänkään poikkeavat jostakin kummallisesta normista, syyllistetään oikein urakalla.
Työpaikallani on varsinainen "hullujen laihduttajien" klubi, josta voisinkin joskus kirjoittaa kunnon tarinan. Sitä ei uskoisi kukaan, mutta tottahan se vain on. Kaqtsotaan nyt.
Aah, nyt on ihmeen hiljaista, taidanpa hilppaista luontoon tutkailemaan tapaisinko yhtään eläinystävääni pimeässä...:)
Tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus!!
Itse ajattelen just noin kuin ystäväsikin, että niillä laihoilla on niin helppoa tuo vaatteiden ostaminenkin.. Itse olen pieni ja himpun verran pyöreä joten kolahti kovasti tämä juttu. Ja siis aina haaveilen miten kaikki olisi paremmin jos olisin laihempi... tuskin olisi, kun olen tässä remontin edetessä senkin huomannut, ettei se valmistuva huushollikaan sitä onnea tuo...
Ihanaa illan vilakkaa minäkin tässä nautin juuri, vaikka taitaisi olla aika mennä nukkumaan, päätä särkee jo väsymys..
Hei Heli!
Tajuan hyvin sen, että vaatteiden ostamisen helppous on hyvä aihe, varsinkin ystävälläni se oli suorastaan päähänpiinttymä. Yritimme kertoa monet monituiset kerrat, että vaikka kaikki maailman rätit mahtuisivat päälle, ei niilläkään voi kotiaan täyttää, jos ihmissuhdeasiat ovat aivan sekaisin, tai pahimmassa tapauksessa niitä ei ole lainkaan, siis ihmissuhteita.
Vaatteisiin mahtuminen on hyvä syy, itselle, mutta mikäli se on ainoa syy, ihmettelen.
Hiolppaisin muuten pöpelikköön ja tutkailin nenä pitkänään kotiloiden invaasiota, joka oli suorastaan hämmentävää. Hypin aamuun asti ulkona ja voi pojat miten upea ilma oli...:)
Kyllä on surullista, ei voi muuta sanoa. En oikeastaan osaa edes sanoa tähän mitään enempää. Muuta kuin sen, että tunnen monia, joille on käynyt samalla tavalla.
Nyt on ilmennyt, että monikin tietää lähipiiristään näitä hoikistumisen myötä luonteeltaan täysin muuttuneita ihmisiä. Miksiköhän asiasta ei kirjoiteta tai puhuta enemmän yleisellä taholla, sillä ainakin se on selvinnyt, että itsetunnolle oman vartalon ja psyyken pahoinpitely ei todellakaan tee hyvää...:)
Kyllä vaan. Kun laihduttaa liikaa, mielikin muuttuu, ja ainoa, mikä merkitsee, en vain se, että noudattaa ruokavaliotaan ja laihduttaa lisää. Ystävien merkitys jää taka-alalle, eikä sitä enää ymmärretä. Mieli tekee tepposet, ja aletaan kuvitella asioita. Peilissä nähdään läski minä, vaikka jäljellä olisi vain luita ja nahkaa. Ystävien apu tulkitaan kateudeksi. Surullista. Ja vielä surullisempaa on se, että tämä on niin yleistä!
Lähetä kommentti