Tavallisesti hiiviskelen luonnossa aikaisin aamulla, useimmiten aamuyöstä, mutta nyt halusin kokea keväisen illan metsässä, poissa ihmisten läheltä ja vain nauttia hiljalleen syvenevästä rauhasta. Ilman kameraa en liiku missään ja valon pehmentyessä illan syliin, löysin suorastaan sielua hellästi hierovia kuvauskohteita, mutta myös kuvia vain sisäiselle muistikortille tallennettaviksi.
TopGif
Kaukana teistä ja asutuksesta on keskellä metsää villiintynyt puutarha, jossa luumupuut kukkivat ja kirsikkapuut odottivat hennot nuput raollaan. Täysin villiintyneet, osittain kuivuneet omenapuut eivät ole enää vuosiin kantaneet syötävää hedelmää, vain kirpeitä ja karheita, mutta kauniita omenoita. Muutamassa omenapuussa kuivahtanut ja katkeillut runko puski kevään vimmalla uusia oksia, joissa pehmeän karvan peittämät silmut kurottivat kohti valoa ja lämpöä.
Useita vuosia sitten löysin merkkejä vanhasta talon perustuksesta, mutta aikaa myöten sammal ja aluskasvillisuus ovat peittäneet sen, jonka aika on rapauttanut. Ryteikköiset vadelmapensaat ja osittain kuolleet viinimarjapensaat pilkistävät villiintymisestä humaltuneen aluskasvillisuuden lomasta, ja vähitellen metsä ottaa haltuunsa ihmisen jäljet, sen mitä oli ei enää kohta ole.
Tässä metsässä, näillä asumisen raunioilla, olen useasti nähnyt repolaisia, mutta tänä keväänä ei yksikään valkoinen hännänpää ole vilahtanut silmiini, ei, vaikka olen istuskellut liikkumatta paikallani pitkiäkin toveja.
Repolaisten katoaminen on mysteeri, mutta merkkejä siitä on ollut jo pidemmän aikaa. Rusakoita loikkii villisti ympäriinsä, notkuen rennon rauhallisesti pitkin pihoja ja aukeita. Vuosia poissa olleet fasaanit ovat ilmestyneet uudelleen ja odotettavissa on taas aamuöisiä rääkynöitä ja hassua tepastelua pihoilla.
Parisen vuotta sitten kettuja loikki hyvinkin lähellä ihmisasutuksia, suorastaan vaarallisen lähellä, ketuille. Monena aamuna, kävellessäni bussipysäkille, törmäsin melko kesyyn kettuun. Ilmeisesti joku oli antanut kapiselle punaturkille ruokaa ja kettu oli vaarallisen kesyyntynyt, liikkui lähellä ihmistä.
Useat koiraihmiset kertoivat ketun seuraavan heitä koiranulkoilutuslenkeillä ja pienempien koirien emännät ja isännät pitivät lemmikkinsä tiiviisti hihnoissa ja valjaissa. Kesykettu ja sen lajitoverit ovat kaikki kadonneet. Koituiko liika kesyyntyminen kettujen kohtaloksi, vai mikä lienee katoamisen syynä, tauti vai ansat, ihminen?
Saniaiset eivät olleet vielä levittäytyneet hedelmäpuiden alle upean vihreäksi matoksi, mutta sitkeä nokkonen puski vartta vauhdilla. Salainen puutarha oli uskomattoman kuvauksellinen, salaperäinen ja kaunis illan pehmenevässä valossa.
Tietääkseni kovinkaan moni ei ole paikasta tietoinen, keväällä luumu- ja kirsikkapuiden kukkiessa se on helppo löytää, mutta sen jälkeen paikka piiloutuu yhä sankkemmaksi kasvavan aluskasvillisuuden alle, metsän puiden varjoon ja unohduksen tuomaan näkymättömyyteen.
Se on ikioma salainen puutarhani, jossa olen usein luonut mielessäni kuvia paikan menneisyydestä, talosta, joka paikalla sijaitsi, siinä eläneistä ihmisistä ja siitä, miksi ihmiset lähtivät, aika jätti sen autioksi, rapautti raunioksi ja hävitti ihmisen jäljet.
Metsä oli vielä valkoisenaan valkovuokkoja, jotka olivat sulkeneet terälehtensä yön viileydeltä, painaneet kukintonsa alas nukkuakseen aamuun. Kielot leväyttelivät mättäillä runsaita lehtiään, joiden syvennyksissä tuhannet kielon kukinnot odottivat lyhyen aikaa kestävää kukkimistaan.
Tuomien raskas ja tunkeileva tuoksu makeutti ilman ja niiden kukinnot ojentuivat hurmioituneina runsaudestaan, pienten metsämansikoiden kilpaillessa huomiosta vaatimattoman kauniilla kukillaan.
Hämärä laskeutui salaiseen puutarhaan ja oli aika poistua, taas kerran, kuten niin useasti aiemmin. Siellä se odottaa yksinäistä kulkijaa, joka mielessään palauttaa sen menneisyyden, ihmiset ja rakennukset...
Tekstit
10 kommenttia:
Der Frűhling
Ketun kohtalo kuten sudenkin mietityttää. Metsästäjän vaimona olen nähnyt haluamattanikin paljon metsästystä ja varsinkin saaliita joten kyllä se aika metsästetty elukka on, toisaalta jos kanta on liian suuri niin näkiintyminen, taudit ja valtataistelu etc heikentävät kantaa. Tiukka metsästys taas lisää ketun pentuekokoa, sillä loppujen lopuksi ne ovat aika tehokkaita lisääntyjiä. Se "kesykettu" oli ilmeisesti aika urbanisoitunut, niitäkinhän on. Myös huono myyrä- ja hiirivuosi näkyvät heti kohta kettukannassa ja myös pöllöjen esiintyvyys vaikuttaa koska ne käyttävät samoja eläimiä ravinnokseen.. Kaikki vaikuttaa kaikkeen? Hieno ja kiva tarina jälleen ja minä osasin olla näin tylsä taas kerran:)
Ahhhhh Yes,,,, Secret Gardens are Wonderful :)))
You never know what secret you will unlock or surprise you will uncover...... Things that lay buried or dorment for untold time waiting to be, or IF it will be discovered.....
living out of view, it's own secret paradise.
Wonderful Story ~
Hugs~ Angel
Hei a-kh!
Jeps, toimii aina ja silloinkin, kun ei ole kevät.
Hei Mustaleski!
Jäin oikein miettimään kommenttiasi ja kaupunkilaisasukkina olen kadottanut kettujen luontaiseen reviiriin tutustumisen. Olen vain miettinyt, että tottahan toki ketut kuljeksivat helpon ruoan perässä, varsinkin kun niillä on elävä seisova pöytä. Rusakato, fasaanit ja kaiken valtakunnan pienet kipittelijät, niitä liikkuu paljon lähistöllä, joten ketuille siis varsinainen pitopalvelu tarjolla.
Se kesykettu oli todella vaarallisen kesy, onneksi vain yksi kettu, mutta siinäkin yksi liikaa. sen kohdalla uskon, että kesyys koitun sen kohtaloksi, mutta sitten nämä muut löajitoverinsa saivat minut ankarasti miettimään.
Täytyy katsoa, mihin törmään, kun kartoittelen omaa laajaa reviiriäni tarkemmin. Käöyskentelen useilla talojen raunioilla, joissa repolaisia varmimmin näkee.
Hei, sinä et ollut tylsä, päin vastoin, annoit ajateltavaa ja mahdollisia vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin...:)
Kuulostaa aivan ihanalta paikalta. Varmasti mieli lepää tuolla, jos missä!
Olen nyt kevään/kesän tullen tehnyt tavallisten kuntolenkkien lisäksi rauhallisia luontokävelyitä ja pysähtynyt nauttimaan sellaisista asioista, joihin en ole aiemmin jaksanut kiinnittää huomiota. Täytyy sanoa, että loistava tapa rauhoittaa stressiä ja herättää aivan uudenlaisia ajatuksia.
Ihanasti kuvattu!
Bruukaan itse käppäillä samaan tyyliin luonnon sylissä kuin Liisa ihmemaassa.
Välillä annan mielikuvituksen lentää..välillä kumarrun tutkimaan pikkuruisia yksityiskohtia.
Sitä on tosiaan siinä ja NYT. Värit ovat kirkkaampia. Kokee kaiken voimakkaasti. Näkee kauneutta vaikka kaarnakuoriaisen puuhun järsimissä käytävissä.
Luonto merkitsee niin PALJON.
Luulen, että noissa tilanteissa ihminen on treffeillä sielunsa kanssa.
Viva Vivaldi!
Hei Eliisa!
Se on todella yksi lempipaikoistani, siellä lepää niin sielu kuin fyysinen olemuskin. Se on hyvä paikka kerätä pirstaleiset ajatukset taas kokonaisuuksiksi ja joka kerta huomaan palaavani takaisin kotiin levänneenä ja rauhallisena.:)
Tere Sara!
Jepulis, luonto on mahtava parantaja. Hilppasen itsekin pitkin maita ja mantuja melkoisella vauhdilla, mutta nämä luontoretket ovat rauhoittumista varten, hetkiä pienten asioiden parissa, jotka loppupelissä kuitenkin ovat suuria asioita.:)
Hei Penelope's!
Uskomattoman kauniisti sanottu tuo "ihminen on treffeillä sielunsa kanssa". Se on juuri sitä, paremmin sitä ei voi kuvata. Ja aina kun väsyn ihmisiin, painun suoraan pöpelikköön, tukka putkella valmiina rauhoittumaan, näkemään luonnossa sen, mikä on olennaista. Luonnossa mikään ei ole turhaa, vain ihmisten roskat, luonto on sielun paras lääkitsijä.:)
Hi Angel!
Thank God, we all have our own secret garden, place to visit when soul is restless and weary. Some of us have several places they can call their secret places, but to have even one place to call one's own I'd say its pure happiness. This time of the year makes me almost wild and would like to spend more time outside, but this is a lot more than nothing so I can't complain...
Hugs and take care:)
Sinulla on hyvä paikka, luonto on hyvä meille,mutta kettuja en en ole kovasti itsekään nähnyt, yhden näin, kun vilisti tien yli metsään mökkitiellä.
Hyvät kuvat taas, ja sinä se osaat kirjoittaa, kumpa olisi enemmän aikaa, lukea kaikki kirjoituksesi, mutta yritän parantaa tapani, ja silloin tällöin repiä aikaa jostain..
Hei Seijastiina!
Siinä paikassa on tosiaan kaunista menneen maailman havinaa, jonka suorastaan aistii joka kerta siellä vieraillessani. Niitä paikkoja olen retkilläni löytänyt enemmänkin, ihmisen unohtamia kohtia keskellä ylitse kasvanutta kasvillisuutta ja puita.
Uskoisin, että jokaisella on jossain sielun maisema, paikka jossa levähtää ja unelmoida, miettiä mennyttä aikaa ja nauttia ympärillä luonnon rauhasta.:)
Lähetä kommentti