BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kurjuuden kehto keinuu...

Olen nyt jo pitemmän aikaa vieraillut Kontulan ostoskeskuksessa kerran viikossa, joinakin viikkoina useammin, tapaamassa kahta ystävääni. Meille kaikille Kontula on ollut sopiva ratkaisu tapaamispaikaksi, sillä se on kaikille kohtuullisen suoran, helpon ja kohtuullisen matkan päässä työpaikoistamme.

Kontula oli alussa mielenkiintoinen ja uusi ympäristö. Turistien tapaan, emme osanneet katsella Kontulan ostoskeskusta alueella asuvien ihmisten silmin. Kaipa siinä oli jonkinlaista alku-eksotiikkaa, kurjuuden kauneutta ja ehkäpä se jollakin tasolla tyydytti myös tirkistelijätaipumuksiamme. 


Muutaman viime viikon aikana olen huomannut, että jostakin kummallisesta syystä liikehtimisemme Kontulan ostoskeskuksen viidakossa on rekisteröity kantapeikkojen parissa.

Mikään näistä kohtaamisista kantapeikkojen kanssa ei ole ollut missään vaiheessa vastemielinen, epämiellyttävä tai uhkaava, mutta meidät on rekisteröity.

Olemme erilaisia, iloisia ja nauravaisia ihmisiä, jotka tulevat mukavaan hiprakkaan kahvista, mutta sekin ilo ja nauru voidaan tulkita alkavaksi nousuhumalaksi oluesta. Olisi tietysti helppo ratkaisu tehdä selvä pesäero meihin ja teihin, mutta miksi ihmeessä, kaikkihan me olemme ensi sijaisesti ihmisiä. 


Olimme taas kerran notkumassa Tiimarin edessä, pössyttelemässä merkkisavukkeitamme ärrän kahvimukit käsissämme, kun jostain eteemme tupsahti pariskunta, jossa mies ja nainen köpöttelivät joltisenkin erikoisin askelluksin. Oletimme automaattisesti, että savukettahan he varmasti meiltä pyytelevät, vaan menipä arvauksemme todella pahasti pieleen.

Nainen hymyili meille ystävällisesti melkeinpä hampaattomalla suullaan, äänen ystävällisyydestä ei ollut epäillystäkään, samoin kuin ei hymyn aitoudesta. Nainen alkoi sujuvasti kertoa meille, kuin vanhoille tuttavilleen, miten häneltä oli kalliolla istuessa päässyt ripulit housuihin ja nyt he olivat menossa läheisen vähäosaisten kokoontumispaikan vessaan pesulle ja housupyykille.

Kuin vielä vakuudeksi, nainen esitteli sääriään, jotka olivat valuneen ulosteen raidoittamat. Nainen kertoi, että hänen seurassaan oleva, horjahteleva mies oli tullut saattamaan häntä vessaan. Pariskunta lähti tämän jälkeen jatkamaan matkaansa ja me jäimme miettimään, mikä oli saanut naisen pysähtymään kohdallemme ja kertomaan tämän kohtauksen elämästään.


Viime viikolla sattui useampi lähestyminen kantapeikkojen taholta, sekä törmääminen hajumaailmaan, joka muuttui mielessäni Kontulan hajuksi. Tullessani ulos metroaseman pääsisäänkäynnistä hienostonenäni tunnisti heti ulosteen hajun, jonka lähde oli nuorehko, ympäripäissään toikkaroiva mieshenkilö, jonka housut olivat valahtaneet jo turhankin alas.

Kaljatölkki kädessä tämä kävelevä hajupommi hätisteli ympäriltään nuorisojoukkoa, joka tarkasteli miestä liiankin läheltä. Muutamasta nuorisojoukon huomautuksesta selvisi nopeasti, että tulevaa uhria siinä kartoitettiin.

Vähän matkan päässä hoippui toinen nuorehko, kenties parikymppinen mies, jonka deodoranttina oli ollut tehokas oksennus. Ja kuin kuorrutuksena kurjuuden kakun päällä lähistöllä piti mekkalaa alaikäisten tyttöjen lauma, joka suureen ääneen rehenteli menneistä ja tulevista kajoittelureissuistaan.


Kun vielä olimme toipumassa näistä herkistä tuoksuista ja vienoista äänistä, kiepsahti eteemme iloisessa laitamyötäisessä oleva veijari, joka halusi ilmiselvästi juttuseuraa.

Mies oli iloinen ja juttua piisasi, yrittipä hän samalla korjata ystäväni rikkoutunutta sateenvarjoakin, tosin turhaan, mutta kuitenkin. Samalla kävi kutsu tulla paukuille uimahallin kallioille, jossa kantapeikot pitävät ulkoilmaterassiaan Baari Kondiksen terassin lähietäisyydellä.

Kuulemma noin iloiselle ja kivalle tytölle löytyy aina herrasmiesseuraa ja miespuolinen ystävänikin olisi päässyt pippaloihin mukaan.


Hymyllä on outo vetovoima, samoin sillä, ettei kavahda ihmisiä, olivatpa he minkälaisia tahansa, tai missä kunnossa tahansa. 

Pukeutumisemme oli kansainvälistä työasustandardia, jonka jo yksistään olisi luullut toimivan tehokkaana karkoitteena, mutta ei, ja siksipä päättelimmekin, että hymy on ainoa selitys sille, että saimme liian siistit asumme anteeksi.

Kontulan ostoskeskuksella on aivan oma tuoksunsa, joka koostuu ulosteista housuissa, säärillä noruvasta ripuliulosteesta, vanhan oksennuksen makean eltaantuneesta hajusta, kaljakuppiloiden prinsessojen halvasta deodorantista, voimatonta uhoa mylvivien miesten monen päivän, ehkä viikon kaljan kittaamisesta ja  rinnuksille ja/tai housuille valuneista alkoholipitoisten juomien jättämistä hajujäljistä.


Kontula ostoskeskus on myös täynnä tarinoita, tavallisia ja erikoisia, kertomisen arvoisia kaikki. Tosin, Kontulan ostoskeskus voi pitemmän päälle olla myös hyvin ahdistava paikka, jossa jopa vierailu kerran viikossa voi joskus olla aivan liikaa.

Kurjuuden kehto keinuu hiljaa ja kehdossa makaa kurjuus täysissä vaipoissaan...

5 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Se on sitä elämää, jolle monet ummistavat silmänsä. Olkaa iloisia, että teidät huomataan inhimillisinä ja kokonaisuuteen kuuluvina.

Mustaleski kirjoitti...

Huh mikä tarina tosielämästä. Itse näin vasta 1990 ensimmäisen roskisdyykkarin, sillä olen elänyt suljettua maaseutukaupunkien elämää. Toisaalta kaupasta nakataan kyllä ihan hyvää leipää (siis viimeinen myyntipäivä ei ole edes umpeutunut) ja ruokaa roskiin, silti puhutaan nälästä?

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Mayo!
Itse asiassa huomio siitä, että meidät oli huomattu ostoskeskuksen kanta-asukkien taholta ei ollut kielteinen huomio.

Veijari, joka kutsui meidät paukuille kanta-asukkaiden "puistoterassille" itse asiassa antoi uskomattoman hienon kohteliaisuuden. Hän tarjosi parastaan ja antoi ymmärtää, että meidät oli hyväksytty. Voiko upeampaa kohteliaisuutta saada. Se perustui siihen, mitä olimme ihmisinä, ei siihen mitä me mahdollisesti hänelle edustimme.:)

Hei Mustaleski!
Kontulan ostoskeskuksessa on monia tarinoita, jotka haluan ikuistaa ja kirjoittaa ylös. Ulkopuolisen silmin Kontulan ostoskeskus on todellinen kurjuuden kuja, näin sen itsekin koen, mutta se ei tarkoita sitä, että kurjuus itsessään tekisi ihmisistä pahoja, rikollisia tai unohdettavia ihmisiä.

Toki vähänkään aikaa tarkkailemalla ostoskeskuksen elämää, näkee asioita, joita ei toivoisi olevan olemassakaan. Vastapainoksi, ostoskeskuksessa kulkee myös aivan tavallisia meikäläisiä, joille se ei ole notkumis- ja viihtymiskeskus, vaan pelkästään asiointipaikka ja paikka, josta ostetaan päivän ruokatarvikkeet.

Ero ja raja näiden kahden ihmisryhmän välillä on liian suuri, mukana on vielä kolmas ja neljäs ryhmä, jotka koostuvat nuorista, melkeinpä lapsista sekä maahanmuuttajista, jotka kotoutuneisuudessaan ovat omaksuneet liikaakin valtaväestön tapoja. Tällä tarkoitan lähinnä mäyräkoirien kantelua, epäsosiaalista käytöstä, hengailua metron pääsisäänkäynnillä ja apatiaa, jonka viesti muille on liiankin selvä. Tänne tulin ja tähän päädyin...:)

seijastiina kirjoitti...

Niin tänne mahtuu monenmoista tarinaa, nämä sinun jännästi sanomat : kantapeikot ovat myös ihmisiä ja heillä voi olla raskas elämä,taakka ollut kannettavanaan, ja niin sitten ovat joutuneet tuohon jamaan, joskus surullista, ja itsekin mietin, minkälainen on jonkun tarina ollut heistä.
Kohtelen itse heitä normaalisti, en vieroksu ,surullinen olen, ja voin jäädä juttelemaankin joskus.

Hymyllä on todella vetovoima, ja hymy tulee takaisin!
Sinulla on taas mainiot kuvat kertomuksineen.
Lempeää kesää sinulla ja iloa, ja hymyä!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Seijastiina!
Totta kirjoitat, normaali suhtautuminen on parasta. Ihmiset ovat ensisijaisesti ihmisiä ja vasta sen jälkeen tulevat pitkän matkan päässä sukupuoli, asema, varallisuus, menneisyys jne.

Olen sillä tavalla äärettömän naiivi, että uskon jokaisen ihmisen kantavan sisällään kultakimpaletta, ihmisyyden ydintä, joka toisilla on syvemmällä kuin toisilla, mutta se on kaikissa.

Ja ei tässä maailmassa ole kenellkään taattu sitä, että hyvin toimeentuleva on sitä myös huomenna. Mitä tahansa saattaa tapahtua ja ihminen tipahtaa kaikesta, saattaa olla yhtenä kantapeikkona toisten seassa.

Pääsääntöisesti ihmiset ovat juuri niin upeita tai kamalia, kuin miten heitä kohtelee, heihin suhtautuu. Tämä nyt taas on tällaista kotifilosofointia, mutta omalla kohdallani se on toiminut.

Lempeää kesää myös sinulle ja hymyillään iloisesti.:)