Surujen käsitteleminen palasina vie moninkertaisesti enemmän aikaa, kuin jos ne kykenisi käymään läpi ajallaan, kokonaisina.
Kun välimatka itsestä on liian pitkä, miten on mahdollista käsitellä asioita, jotka ovat liian lähellä?
On hetkiä, jolloin ihminen jää tuntemattomaksi itselleen, ei päästä ketään lähelleen, ei silloinkaan, vaikka itse sitä haluaisi eniten.
Kun oma maailma on vuorattu mustilla aukoilla, vapaaehtoisilla unohduksilla, ei ole paikkaa eikä ihmistä, jossa ja jonka luona niistä voisi luopua.
Vaikka kuinka istuisi aloilleen, kävisi tapahtumat läpi aukko aukolta, aina jää joku kauempana piileskelevä pimeä kohta huomaamatta.
Ja kuten elämässä yleensä, kaikki tapahtumat ovat linkittyneinä toisiinsa. Kun parantaa itsensä yhdestä kohdasta, ei siitä pääse irti, ennen kuin on löytänyt siihen liittyvän sauman toiseen tapahtumaan.
Tapahtumasilmukka silmukalta niistä jokainen liittyy toisiinsa, toistensa kautta, eivätkä ne irrallisina johda mihinkään.
Lapsesta asti olen harhaillut menetysten kerrostaloissa, eksynyt tyhjissä huoneissa. Olen kuunnellut hiljaa katoavia ääniä ja tuntenut menneiden tuoksuja, katsellut kasvoja, joihin muistot ja oma ikävä ovat piirtäneet arpensa.
Kun lapsena oppii surujen käsittelymallin, siihen kasvaa kiinni, eikä se päästä irti. Kun ei enää kestä, on palattava alkuun, avattava salaiset arkut, itkettävä itkemättömät kyyneleet ja vihdoin, annettava itselle mahdollisuus olla vapaa...
Olen tuntenut itseni Kuoleman pikku-apulaiseksi, joka on aina paikalla, kun joku alkaa matkansa tuntemattomaan.
Tämän vuoden aikana olen joutunut kohtaamaan pahimmat painajaiseni ja todellisuuteni, uusintoina. On tullut aika kerrankin keskittyä tapahtuneisiin, ei vain nopeasti ohittaa ne ja paeta maailmalle, unohdukseen.
Nyt olen pysähtynyt paikalleni, katsoen painajaisteni ytimeen, enkä päästä irti, ennen kuin tunnen ne. Takana on jo lukemattomia levottomia öitä, tiedossa useita tutkimusmatkoja menneisyyteen.
On aika päästää irti ja hyväksyä se, etten ole syyllinen. Niin herkullista kuin onkin syyttää itseään jokaisesta menetyksestä, se ei ole totta, vain oman sisäänrakennetun syyllisyydentunteen ja tietämättömyyden aiheuttamaa unohdusta.
Olen liian kauan antanut surun tehdä majaa sisälleni, muuttua osaksi itseäni, mutta enää en suostu Kuoleman pikku-apulaiseksi, en.
Tämä kaikki on tapahtunut minussa, vuosien kuluessa. Olen antanut sille luvan tajuamatta, että se takertuu minuun, kulkee samaa matkaa ja vain minulla yksin on mahdollisuus katkaista sen luvattomat siteet...
Haluan keveän kauniit siivet, joilla lentää, humaltua tuulesta, todellisesta vapaudesta, kasvaa siksi ihmiseksi, joka minusta on tarkoitus tulla.
Kun on tottunut pakenemaan elämänsä, on vaikeaa pysähtyä paikalleen, olla rehellinen itselleen. On aika täyttää mustat aukot, valaista pimeät nurkat ja tehdä niistä yhtenäinen ketju, jonka voin antaa vajota menneisyyden mereen.
Joskus voi kestää käsittämättömän kauan kasvaa ehjäksi aikuiseksi, luopua syyllisyydestä ja harhaluuloista...
On aika päästää todellinen rauha ja ilo sydämeen, nousta siivilleen...
Tekstit
10 kommenttia:
Kaikissa meissä on pimeitä nurkkia. Gunnar Björling sanoo yhdessä runossaan, että meissä on mätiä keppejä.
Tiedätkö pitsit niin paljon sukulaissielua meissä kuitenkin on, että tiedän Sinun saavan aivan varmasti uuden tilaisuuden, siitä ei ole pienintäkään epäilyä. Saat niitä kyllä montakin, mutta aina et kaikkea voi nähdä?
Minulla höppänällä oli selviytymiskeinona ajatusmalli siitä, että jos elän ja jos jaksan jonkun tietyn ajan (vuoden tai kaksi ehkä jopa kolme, joka todella paljon) niin pääsen sitten ikäänkuin kokonaan irti ja vapaaksi, kunnes ymmärsin, että kannan tavallaan tätä surua + näitä suruja, niin kauan kuin elän.. tosin lientyyhän se ja muuttuu siedettävämmäksi, mutta eihän se mihinkään oikeasti ikinä katoa. Tämä ei tarkoita mitään itsesäälirypemistä, sillä tokihan elän, hulluttelen ja nauran kuin muutkin.. en nyt löydä kuitenkaan oikeita sanoja, mutta pimeydestä tiedän jotakin kyllä..
Niin totta kaikki tuo, mitä kirjoitat, Pitsit sekaisin! Minä olen myös paennut kaikkea mustaa itsessäni ja maailmassa koko ikäni. Mutta yhä vimmatummin kaikki ne pyrkii nyt pintaan selvitettäväksi. Kai se jokin päivä selviää, miten MINÄ sen teen, ohjeita tuntuu olevan, muille toimivia, mutten silti vielä ole kovin paljon päässyt etenemään.
Paljon voimaa, rohkeutta, sitkeyttä ja parasta mahdollista lopputulosta Sinulle!
Kiitos tästä tekstistä.
Pimeys pelkää ja kaihtaa vain yhtä asiaa, siipen aukaisua sille se ei voi mitään, liidellää pois kohti tulevaa.
Yes , I believe each of us carries a darkness within to work thru .... and sometimes it takes a Lifetime ~ And sometimes it is very hard not to get sucked into that Black Hole.
The music is Hauntingly Beautiful ~
Big Hugs ~
Angel
Kiitos tästä kirjoituksestasi. Se kosketti.
"Haluan keveän kauniit siivet, joilla lentää, humaltua tuulesta, todellisesta vapaudesta, kasvaa siksi ihmiseksi, joka minusta on tarkoitus tulla." Tämä oli todella kaunis teksti.
Olet varmasti menossa tuota kohti. Ja oikeasti olen sitä mieltä, että olet tuota mitä haluat. Jokin on vain tiellä, edessä. Ehkä jokin osa sinua?
Oikein hyvää viikonjatkoa sinulle <3
Hei a-kh!
Jep, mätiä keppejä, olen aivan samaa mieltä...:)
Hei Mustaleski!
Mennyttä ei enää saa tekemättömäksi, mutta pimeys on mahdollista muuttaa valoisammaksi. Räpiköin tuikkujen ja taskulamppujen kanssa eteenpäin ja vain usko siihen, että putken päässä löytyy valoa, saa jatkamaan. Jos ei löydy, polttelen tuikkuja, kyllä ne hetken valaisevat.
Miksi ihmisiä ei syntyessään varusteta ohjeilla elämästä?
Pimeys on tuttua monille, varmasti kaikille, mutta aihe on tabu ja jokainen joutuu etsimään yksin tiensä pimeydestä ulos.
Tällä hetkellä en vielä osaa ajatella uutta tilaisuutta, ja mihin sen saisin, tuskinpa mihinkään. Uusia typeryyksiä ilmeisesti tiedossa, mutta en enää anna niiden jäädä sisälleni syöpymään ja tuhoamaan elämääni. Olen tällä hetkellä raivo-vaiheessa ja voi pojat, jot olen minä ollut tyhmä, niin sitä samaa ovat olleet myös ympärilläni olleet ihmiset. Taitaa olla melkoisen tuttua tarinaa kaikille. Näin se ilmeisesti menee ja jossain vaiheessa aivan varmasti nousen jaloilleni, muutkin ovat nousseet. Edelleen vain on niin kylmä...:)
Hei Kiki!
Kiitos sanoistasi. Ilmeisesti tarvitaan aina joku katalysaattori, joka saa menneet ja nykyiset lentämään silmille, pysähtymään. Tyhminkin (Pitsi) huomaa jossain vaiheessa, että entiseen ei ole paluuta ja se on ensin selvitettävä, jotta matka voi jatkua, keveämmin askelin. En vain tällä hetkellä voi sietää itseäni ja tyhmyyttäni, minulla ei myöskään ole mahdollisuutta kiukutella niille ihmisille, jotka mahdollistivat tämän pimeyden. Miksi ihmeessä jotkut ovat kovapäisempiä kuin toiset? On vaikea tällä hetkellä löytää tarkoitusta ja syvempiä merkityksiä asialle, joka on vielä kesken, mutta varmasti ajan kanssa...:)
Hei Oma tila ja ajatuksia!
Kiitos itsellesi, tunnen sukulaisuutta kanssasi, vaikka käymmekin läpi eri asioita...:)
Hei Ari!
Niin, pitää vain kasvattaa ensin siivet, jotta pääsee heilauttelemaan pimeän tasapainoa ja löytää sen repeämän, josta vilahtaa lentoon. Pääasia on, että olen oikealla tiellä ja jo nyt tunnen lapaluiden kohdalla pientä kihelmöintiä, jospa se tarkoittaa siipinystyröiden ilmestymistä...:)
Hi Angel!
I guess we all end up to a situation, at least once in our lives, when it is time to meet all the shadows and monsters we try to leave behind. Its easier to forget them but when they start to terminate our lives we just have to turn back and fight. I really did not know all that was left behind and was more than surprised of the power of not dealt issues. I'm learning totally new sides of myself and hopefully in the future am able to handle things right away. Let's see what is coming out, what do I like my new me, is it worth all this...:)
Hei Birgitta!
Kiitos sanoistasi. Olen vielä melkoisen sekaisin ja ihmeissäni, välillä jopa raivoissani, mutta tämä ilmeisesti kuuluu kuvioon, en tiedä. Piilotetut muistot ovat todella outoja ponnahdellessaan esiin alitajunnan kaatopaikalta, niiden tajuaminen ja käsitteleminen on melko erikoista touhua. Ihmismieli on todella outo ihmiselle itselleen, miten sitten ihmisen lähellä oleville...:)
Hieno juttu, kiva että olet taas palannut kirjoittamaan blogiasi!Niin, jos saisimme elämän alussa ohjekirjan siitä kuinka meidän tulisi toimia elämän kaikkina päivinä, emme luultavasti kuitenkaan noudattaisi sitä. Ihmiset luovat kaiken aikaa sääntöjä elämän helpottamiseksi ja suuri osa niistä on hyödyllisiä koska meidän täytyy jotenkin luovia toistemme parissa, jos ei sulassa sovussa niin ainakin kohtalaisessa yhteisymmärryksessä. Ihmiselämään kuuluu silti myös poikkeaminen toivotusta, ilman erheitä ja eksymistä emme kasvaisi. Perimmäisistä suruista ei ikävä kyllä pääse eroon. Luulen että kyse onkin siitä, kuinka tulemme toimeen oman varjomme kanssa. Ikuisesta kamppailukaverista tulisi saada läheisin ja ymmärtäväisin ystävämme. Sinulle käynee niin.
Lämmin tervehdys sinulle!
Hei Asta!
Menneiden käsittely ja savuttoman elämän valitseminen, niissä luulisi olevan tarpeeksi yhtä aikaa käsiteltäväksi. Vaan ei, elämä muistutti taas olemassa olostaan kovalla kädellä. Lisää tämän vuoden kauhutilinpäätökseen ja nyt vain on pakko keskittyä askel askeleelta etenemiseen.
En enää ymmärrä näitä jatkuvalla syötöllä päähän putoavia muistutuksia siitä, että olen elossa, tekemässä työtä itseni kanssa.
Onko tämä se vuosi, jolloin kaikki menee uusiksi ja jota muistelen tulevina vuosina "sinä vuotena, jolloin kaikki romahti, mutta josta nousin ylös". Aivan käsittämätöntä aikaa, mikään ei ole sitä, joksi olen sen kuvitellut. Kuin horror-filmistä outoine juonenkäänteineen.
Mutta kyllä tämä tästä, joudun vain aina välillä nipistelemään itseäni ja ihmettelemään sitä, että onko tämä todella totta vai painajaisunta. Mutta sekin selviää aikanaan, aivan varmasti.
Kyllä tämä tästä, ennemmin tai myöhemmin, mutta ainakin aivan varmasti jossain vaiheessa. Nyt vain keskitynb asioiden suhteuttamiseen, niiden oikean paikan löytämiseen sekä sen, missä järjestyksessä niitä käsittelen.
Elämä on todella melkoinen seikkailu ja jossain vaiheessa odottaa se aika, jolloin todella "tulen toimeen omien varjojeni kanssa". Aivan varmasti tulee...:)
Lähetä kommentti