Maanantain ja tiistain välisenä yönä, kellon lähestyessä neljää, maailman täytti valkoinen ihme, pehmeä kuin pumpuli ja valkea kuin höyhen, kevyesti ilmassa tanssiva lupaus talvesta, joka peittäisi alleen pimeyden, kosteuden ja paljauden.
Mikä kiire minulle tulikaan ulos, olin kompastua jalkoihini ja pariin karvaiseen kaveriin, joilla oli erheellinen mielikuva nautinnollisesta pyöriskelystä lumessa.
Ja kuin pieni topattu menninkäinen kiirehdin katulampun alle, tarkkailemaan valoa vasten lumihiutaleiden armadaa, joka maalasi valkoisella maan.
Kostea, synkkä pimeys muuttui hetkessä valoa heijastavaksi valkeudeksi, joka hohti hauraan vaaleanpunaisena punertavaa yötaivasta vasten.
Puu puulta, oksa oksalta, lumen hiutaleet laskeutuivat hiljalleen, peittäen pehmeään vaippaansa aiemmin tummaan kosteuteen kietoutuneet, syksyn ja talven välitilaan ajautuneet, luonnon yksinäiset jättiläiset.
Koivujen tuulessa hulmuavat oksat painuivat lumen painosta laineille ja norkot pukivat ylleen valkoisen vaatteen.
Yön valkea satumaisema muutti koko ajan muotoaan ja kerros kerrokselta luminen kuvanveistäjä toteutti omia mielikuviaan.
Pihlajiin vielä tiukasti takertuneet, syysmyrskyiltä pelastuneet, marjatertut saivat ylleen valkean kuorrutuksen, joka muutti ne lystikkään epämuotoisiksi palloiksi, kuin kutistetuiksi pääkalloiksi.
Kaiken yllä lepäävä valkoinen vaippa muutti rumuuden kauneudeksi, vaikka vain hetkeksi. Silotteli särmät, kuopat ja roskat erilaisten muotojen kiinnostavaksi peitteeksi.
Ja siinä minä seisoin, katulampun alla, ihailemassa melkein pystysuorassa laskeutuvia hiutalenauhoja, pyydystäen niitä kielelleni, maistellen innoissani...
Ulkona oli lämmin, liian lämmin lumen pitempiaikaiselle vierailulle ja niinpä sen muuttuminen olomuodosta toiseen tapahtui kuolettavan nopeasti.
Putoilevan veden ääni muistutti kiusallisesti siitä, että tämän yön ensilumi oli vain hetken kauneutta, joka aamun saapuessa olisi sulanut murto-osaan yön pehmeästä vaipasta.
Talojen lämpimillä katoilla lumi aloitti vauhdikkaan sulamisensa, sadevesikouruihin valuen ja rännejä myöten alas äänekkäästi solisten. Aamuyössä kuului enää vain erilaisia veden ääniä, lumen ohetessa, sulaessa ja maahan valuessa.
Ilma tuoksui lämpimältä, vedeltä, hetkelliseltä valkealta väriltä.
Repaleiset, vaaleanpunaiset pilvien kappaleet liukuivat nopeasti taivaankannella ja niiden välissä vilkkuva sininen lopetti ensilumen tuoneen lumisateen.
Hetken kauneutta, mutta ehdottomasti kokemisen arvoista...
Tekstit
17 kommenttia:
Kaunis yhdistelmä - Kuvat ja Teksti.
Mainio toteutus...!
Ihana symbioosi.;)
Mainioisti kuvailtu, aisteja kutkuttavasti.
Upea, aivan mahdottoman mukaansa tempaava kuvaus. Jännityksellä odotin mitä tuleman piti. Ihana toteutus.
Ihana yhdistelmä. Olet taitava!
Olin tässä Gävlessä työmatkalla ja siellä satoi lunta.Katselin taivahalle ja olin niin haltioissani hiutaleiden kisailun ihailusta ja MUKKELIS MAKKELIS oli homman nimi.... jalassa kun oli sileääkin sileämmät kaupunkipopot.
-Enkeleiden tekeminen ois kyllä ollut kivampaa.
Mahtavaa lumen ylistystä sinulta kuvin ja sanoin.Kiitos kaunis!!
Hienointa on myös se, että lumi kuten kynttilätkin poistavat pimeyden!!!Lumi maalaa ja muistotkin se valkaisee..se peittää ja puhdistaa.Terkkuja lumikuningattarelle :-))
Miten ihanaa olikaan tuo hetken lumen tulo. Ilo pakkasesta ja viileästä talvisäästä. Nyt taasen sataa vettä ja melkein kaikki lumi on sulanut.
Tullapa pitkä pakkasjakso ja paljon lunta =)
Sitä odotellessa oikein ihanaa viikonloppua sinulle.
Ihanaa kun tuli lunta, melkein olen kuin karvaiset ystäväsi:) Ja kertomus oli tottakai pitsimäisen hyvä..
Tus magníficas fotos de paisajes invernales hacen que mi mente vuele a esos lugares
Abrazos
Juan
Niin juuri! Tänä vuonna pitää olla nopea talven nautinnoissaan.
Jospa viime talven ikijään muistaminen auttaisi pikkunälkään!
Lämmin tervehdys!
Kiitos sinulle jälleen ihanasta kommentista blogissani. Muutama uskollinen siellä onnekseni vielä käy. Kuvailut ovat jääneet todella vähiin uuden työpaikan ja joulukiireiden takia, ei ole ollut resursseja lähteä kuvailemaan ja yleensä on ihan piemeätä kun tulen kotiin, ehkä niitä valoja voisin kaupungissa opetella kuvailemaan nyt pimeän aikana.
Kaunis kerronta ja kuvitus jälleen, en ole pettynyt kertaakaan sinun lähtemättömään "tyyliisi".
Ensilumessa on aina taikaa!
Terkuin Leenamarketta
Amiga mia.Tus comemtários a mi fotografia demuestras tener mucha sencivilidad y sobretodo gran cultura.
En mi foto intenté espresar la soledad en que se ecuentra la humanidad,todos pedimos ayuda pero el egoismo nos hace pensar solo en si mismo.
Un fuerte abrazo
Juan
Kaunista..
Nuevamente aceptaste el mensaje que intenté dar con la fotografia.
Eres muy observadora,y por lo qque veo te gustan mis elucubraciones,por ello te quedo muy agradecido.
Juan
Hei Eko!
Kiitos...:)
Hei Aili-mummo!
Kiitos sinulle myös...:)
Hei a-kh!
Kiitos, kiitos...:)
Hei Tiitsa!
Että oikein jäånnitysnäytelmä, kyllähän se...:)
Hei Pia!
Kiitosta vain sinnekin...:)
Hei Penelope's!
Jeps, lumienkeleitä ei ole pahemmin päässyt tekemään, siis ei niin yhtään, mutta ei paljoa kutkuta mätkähdellä märkään lumeen. Uskon kuitenkin lujasti siihen, että kunnon luntakin tulee ja silloin ei meikäläistä pidä niin mikään. Enkeleitä lumeen, paljon, siivillä tai ilman, aivan sama...:)
Hei Birgitta!
Lunta odotellessa märempikin vaihtoehto kelpaa, pääasia, että on valkoista...:)
Hei Mustaleski!
Jepulis, karvaiset ukkelit olivat yhtä sekaisin kuin armoitettu palvelijansa. On se vaan niin kumma, miten pelkkä valkoisen näköinen saa mielen aivan sekaiseksi...:)
Hola Juan!
Usted sabe, amigo mío, realmente me gusta su arte y apreciar su talento. Usted tiene siempre algo nuevo para mostrar y usted no evitan ni siquiera triste, temas fuertes ni difícil. Tenga cuidado y abrazos ...:)
Hei Asta!
Jepulis, tämä talvi taitaa tosiaan vaatia vikkeliä koipia ja reaktioita, mielellään vielä yökukkumisia...:)
Hei Leenamarketta!
Olenkin vähän ihmetellyt hiljaiseloa blogissasi, mutta elämässä on tosiaan muutakin tekemistä kuin pelkät blogit, joten ymmärrettävää...
Ja kiitos, mukavaa kuulla, että kirjoitukseni antavat jonkinlaista iloa elämään...:)
Amiga mia.Tu mente vuela mucho alto que mis fantasias,compusiste una apologia de mi foto.
La Boca és un barrio de emigrantes italianos que pintaron las casas de colores variados.
Hace algunos dias en mi viaje a Buenos Aires lo conocí.
Un fuerte abrazo
Juan
What day isn't today?
Lähetä kommentti