Historiassa
on monia ajanjaksoja, joihin valtioiden johtajat voivat, niin halutessaan,
palata. Mikä on se ajankohta historiassa, jossa maiden rajat
muodostuivat ja mihin tarvittaessa voidaan vedota?
Onko mahdollista, että historian aikakausia taaksepäin palattaessa, jokaisella vaikkapa kolonialismia harjoittaneella maalla olisi oikeus uudelleen palauttaa hallintaansa oikeudettomasti haltuunsa ottamansa alueet ja niissä elävät ihmiset? Mihin tämä historian tulkinta on meidät viemässä, kun emme enää tyydy nykyhetkeen?
Kun historiaa käytetään naamiona kansanmurhiin ja hirmutekoihin kansaa ja kansanosia sekä muita valtioita kohtaan, ei se tarkoita sitä, että itse historiallinen aate on paha vaan sitä, että naamion takana piilottelevat käyttävät totuudeksi väittämäänsä valhetta omaa vallanhaluaan toteuttamaan.
Kun totuus kääntää kasvonsa, toisen puolen ilmeetön silmä sulkeutuu, ja samaan aikaan toisen silmän ympärillä oleva ruhje kellastuu...
Ihmisten heikkouksia ovat ahneus, vallanhimo ja julmuus ja kun ne ylikehittyneinä ominaisuuksina yhdistyvät, joissakin ihmisissä syntyy pahan kierre, missä mikään ei riitä.
En usko koskaan voivani ymmärtää erilaisia lainalaisuuksia, toteutuneita tapahtumia saati ihmisiä vankeina maailmoissaan. Olen ymmälläni, keskellä toivon ja epätoivon välistä kamppailua, niin paljon tapahtuu yhtä aikaa eikä mikään tunnu ratkeavan toivotulla tavalla.
Useiden valtioiden synty perustuu suureen illuusioon tai vielä suurempaan valheeseen. Mikään ei ole sitä, miltä se näyttää, ei edes kaunisteltua totuutta, sillä se ei perustu totuuteen. Se voi olla väritettyä valhetta, korjattua ja perustuksensa unohtanutta propagandaa, kansalaisten manipulointia ja vääryyden kunnioittamista.
Monet valtiot pysyvät kasassa suohon upotetuilla puujaloilla ja niin kauan, kun kansat opetetaan pelkäämään ja kunnioittamaan ristiriitaisia aatteita, joissa vääryyksien hyväksyminen kulkee käsi kädessä epärehellisyyden ja epäoikeudenmukaisuuden kanssa, sitä varmemmin näitä maita johtavat voivat valehdella, tappaa ja väännellä totuutta, teloittaa ne, jotka heitä arvostelevat ja muuttaa historiankirjoituksen kulkua.
Totuutta on äärimmäisen vaikea todentaa, sillä se on erittäin subjektiivinen käsite ja se voi merkitä hyvinkin erilaisia käsitteitä eri ihmisille...
Historia ei voi koskaan olla totta. Se on joko totuus ja kuolema tai sitten valhe ja elämä, eivätkä ne voi olla tasapainossa keskenään. Kuolema niille, jotka kirjaavat ylös tapahtumat kuten ne tosiasiassa tapahtuvat ja elämä niille, jotka vääntelevät historian kirjoituksiin valtaa pitävien ohjeiden mukaan sanat.
Ihmisten yhteiskunnissa totuutta ei ole olemassakaan, se on samankaltainen illuusio kuin usko Edenin puutarhaan, 77 neitsyeeseen tai mihin tahansa paratiisiin, jolla houkat saadaan tottelemaan.
Siellä, missä valheella on suurempi arvo kuin totuudella ja missä epäilijät kadotetaan näkyvistä, siellä vapaus on vain kironsana ja sananvapauden symboliksi kelpaa rulla vessapaperia...
Tyrannia, autoritarismi, diktaturi ja totalitarismi, kaikki sanoja, jotka ovat vallitsevia nykyajan maailmassa. Niin paljon valtaeliitit ja niiden johtajat pelkäävät kansaa, että ainoa keino pysyä vallassa ja nukkua yönsä rauhassa, on valvoa jokaista yksilöä aina kehdosta hautaan.
Kansannousut, kapinat, tukahdutetaan alkuunsa, jotta kansalle ei tulisi mieleenkään, että muitakin mahdollisuuksia saattaisi olla olemassa, jos niitä vain uskaltaisi edes ajatella. Despootit kylvävät ahneuden siemeniä, perustaen hoveja samanmielisistä.
Sisimmässään nämä ahneet vallananastajat pelkäävät, vapisevat suojatuissa ympäristöissään, että ne joita he alistavat, nousevat heitä vastaan eivätkä suostu enää pelkäämään, kulkemaan talutusnuorassa ja itkemään kadonnutta itsenäisyyttään.
Julmat ja/tai vääryydellä valtaan nousseet valtioiden johtajat ovat vain ihmisiä, eivät kuolemattomia ja turvassa maailmalta, sillä ennemmin tai myöhemmin, heidät ja heidän tekonsa punnitaan ja historiassa heille kirjoitetaan omat lukunsa ajasta, jolloin pimeys valtasi maan.
Kun ihmiset ilmiantavat toisiaan, pelkureina miellyttävät kiihkeästi vallan kahvasta kiinni pitäviä, kun moraali ja oikeudenmukaisuus piiloutuvat häpeään, ihminen lopulta hävittää viimeisenkin osan inhimillisyydestään.
Ja kun ihmisten käytettävissä oleva tieto käsitellään, väännellään haluttuun suuntaan, poistetaan tietämistä valottava tieto kokonaan ja pestään sensuurin pesukoneessa moneen kertaan, mitä jäljelle jää, ei kenties mitään...
Valtaa pitävillä on kaikki menetettävänä, kansalla vain henkensä. Pienistä ihmisistä kasvaa suuria diktaattoreita, jotka vallanhalussaan kompastuvat omiin jalkoihinsa.
Alla tähän hetkeen hyvin sopiva hymni, joka Patrick Lenkin tulkitsemana ja sovittamana saa aivan uuden merkityksen, sillä videon alla olevassa kuvauksessa hän kirjoittaa mm. seuraavasti:
""Cry my Soul
Always" on kristinuskon lauluhymni, joka juontaa juurensa
ukrainalais-ortodoksiseen kuoro-/lauluperinteeseen. Se heijastelee
sitä tosiasiaa, että me kaikki kuolemme, ja siksi siinä pyydetään meitä
elämään hyvää elämää, jossa keskitymme tärkeisiin, iankaikkisiin asioihin sekä kohtaamaan nykyisen tilanteen henkinä."
Pidempi versio tästä hymnistä kestää yli kaksi tuntia, mutta tietyssä mielentilassa ja tiettyjä historian jaksoja sekä nykyaikaa tutkiessa, tämä auttaa keräämään palasista kokonaisuuksia...
Musiikkikokemuksiini kuuluu musiikkia laidasta laitaan. Tärkeintä minulle on se, että sävel, soittimet ja/tai laulu resonoi sisälläni jollain selittämättömällä tavalla. En kuvailisi itseäni uskonnolliseksi enkä myöskään ateistiksi, ehkä jossain noiden kahden käsitteen välissä löytyy lähinnä panteismi...
Ihmisen fyysisellä koolla ei välttämättä ole mitään tekemistä hänen pienuutensa kanssa...
Tekstit
0 kommenttia:
Lähetä kommentti