Nykypäivän ihminen ui syvissä vesissä, ahdistuu ja pelkää elämää. Jokainen aamu voi tuoda uuden katastrofin tai kriisin ja ensimmäisenä ajatuksena on usein se, miten tästä enää voi selvitä hengissä.
Suomalaiset ovat tottuneet tarkkailemaan itänaapuriaan, miettimään siellä pidettyjä puheita ja tehtyjä ratkaisuja sekä sitä, mihin ne Suomen kohdalla johtavat.
Varovaisuus ja pelko imetään jo äidinmaidossa, samoin se, miten sieltä uutisoidut jutut pitää arvioida, kääntää poliittinen siansaksa suomen kielelle, eri aatekulmia tarkastellen ja puhujien keskinäisiä suhteita vertaillen.
Huomaan itsessäni selkeitä oireita siitä, että elämä ahdistaa, jokaisena päivänä, uutisvirtojen kulkiessa silmieni editse. Joka päivä yritän löytää tasapainon uudestaan, rentoutua ja pyrkiä kohti harmoniaa.
Maailmassa on liian paljon isoja asioita ja tapahtumia, joihin en tahdostani huolimatta kykene vaikuttamaan. Yksilötasolla teen kaikkeni, mutta se ei riitä, eikä muutosta tule tapahtumaan minun elinaikanani, ei, vaikka maailma pyrittäisiin kaikkien valtioiden yhteisellä tahdolla muuttamaan uudeksi.
Ihminen herää aina liian myöhään, vaikka mahdollisuus vaikuttaa olisi kerrottu jo vuosikymmeniä sitten. Demokratia ja sananvapaus ovat kaventuneet, ihmiset vakavoituneet.
Olemme tottuneet ylilyönteihin, vaikka niin ei pitäisi. Valtaapitävien ja eliitin retoriikka on koventunut, yksipuolistunut ja tutuiksi ovat tulleet myös uhkailut.
John Dalberg-Actonin kuuluisaksi tekemä lausahdus ei edelleenkään ole vanhentunut ja pitää valitettavasti vielä tänäkin päivänä paikkansa: "Valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti. Suuret miehet ovat melkein aina pahoja miehiä...”
Valta, etenkin kahlitsematon valta on kaikkien kannalta vaarallista, usein ennakoimatonta, yhden ihmisen maailmankäsitykseen perustuvaa ja kuten nyt on nähty, yritystä alistaa suvereenia valtiota hallintaansa.
Mielikuvat ja se, että kansalaisten verrattain hyvä elämä on mahdollista, antavat johtajille valtaa, niin kauan kun kansalaisilla on kohtuullisen hyvä olla.
Johtajuus on päätöksiä ja vastuuta, kykyä puhua ja perustella päätöksiään, saadakseen ihmiset uskomaan vaikka pelkkää mielikuvilla höystettyä valhetta.
Totuus on harvojen herkkua ja totuuden hahmottamiseen sekä ymmärtämiseen tarvitaan tietoja, paljon tietoa. Siihen eivät riitä ne tiedon muruset, jotka tipahtelevat eliitin pöydiltä kansalle. Ilman totuutta on kuitenkin vaikea vaikuttaa niin, että mahdolliseen totuuteen liittyvät päätökset kestävät vielä vuosisatojen kuluttua.
Ja kun valhetta toistetaan tarpeeksi monesti, sillä on paha tapa muuttua totuudeksi...
Vai mitä mieltä tänään ollaan esimerkiksi lobotomiasta, pakkosteriloinnista, rodunjalostuksesta, yli-ihmisistä, antropometriasta?
Kenen todellisuutta arvioidaan ja millä oikeudella, kenen totuus on totta ja mistä näkökulmasta tarkasteltuna?
Valheella on monet kasvot ja ne muuntautuvat puhujan ja hänen vaikutusmahdollisuuksiensa mukaan, sillä tärkeintähän ei ole totuus, vaan markkinointi, ajatusten ja mielikuvien tavaratalon liikevaihdon lisäys, maailman täyttäminen asioilla ja tavaroilla, joilla ostetaan hetken onnea...
Pahin valhe lienee se, jonka ihminen syöttää muiden lisäksi myös itselleen...
Ja kuitenkin, kaikesta kirjoittamastani huolimatta, yritän pitää kiinni periaatteesta "En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se."
Sitaattia pidetään erheellisesti Voltairen lausumana, vaikka kunnia siitä kuuluu Evelyn Beatrice Hallille. Tosin, nykyisin on entistä vaikeampaa pitää kiinni tästä periaatteesta, sillä elämme maailmassa, jossa tärkeintä ei ole tosiasioiden tarkistaminen, vaan ihmisten hätkähdyttäminen...
Totuus palvelee vain yhtä herraa, itseään...
1 kommenttia:
Niinpä! Kaikki herkullinen on raakaa, kuten valta, osterit ja kaviaari. A-kh
Lähetä kommentti