BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 9. tammikuuta 2016

...haaksirikkoja ja rikkinäisiä aluksia...

Jokainen vuodenvaihde saa miettimään, mitä uusi vuosi tuo mukanaan, mitä vanha vie mennessään. Ihmisellä on taipumus kulkea samaa reittiä, aina uudestaan ja uudestaan, kuin se mihin eilinen koski, jätti jälkensä, minkä pyyhki tieltään, ei olisi tavoittanut ymmärrystä. 

Kaikki on koettava uudelleen, vielä kerran, kunnes on aika antaa eilisen mennä, avata ovet selkosen selälleen ja auttaa mennyt siivilleen...


Ihmisten mielillä on omat lainalaisuutensa ja ainutlaatuiset ominaisuutensa, jotka vaihtelevat ihmisestä toiseen, eikä löydy toista samanlaista, samanveroista, ei edes sukulaissielua, johon samaistua...



Näinä pitkinä öinä, päivien vähäisen valon turruttamana, olen antanut ajatusteni ajelehtia kuin vesi, joka etsii aina uomaansa, paikkaa jossa virrata vapaana...

Sanat tulevat lupaa pyytämättä, tarinat kurkistelevat odottavina olan takana, kyltymättöminä. Ne koskettelevat hellästi sisintä, auttavat löytämään sanat paikalleen, kietoutuvat lauseiden ytimeen. Ne keinuttavat öisiä unia, toisenlaiseen todellisuuteen enkä voi muuta kuin sukeltaa yhä syvemmälle uneen.



Mielettömät kuvat sekoittuvat todellisiin tapahtumiin, muodostaen toisenlaisia loppuja, vielä tuntemattomilla mailla...

Ihmisten katseilta piilossa, kuin ulkopuolinen tarkkailija, olen hivuttautunut tekemään huomioita taustalla. Vaikka vain leikkinä mielessä, olematta olemassa ja huomisen muuria vasten seisomassa, tulen tekemään jälleen erehdyksen toisensa jälkeen, edelleen mitään katumatta ja kuitenkin tietäen, etteivät kaikki ratkaisuni tule olemaan oikeita.



Tarinat kulkevat, kuiskivat salattuja asioita ja elämässä tapahtuu kaiken aikaa muutoksia joiden toivoisi, vaikka vain hetkeksi, loppuvan. Ei kukaan jaksa muuttua koko ajan, ilman lepoa ja hiljaisuutta, tietoa siitä, että edes jossain vaiheessa voi pysähtyä ja nauttia mielenrauhasta.

Miten usein on vaikeaa luopua vanhasta, pelätä ja vastustaa kaikkea uutta, vanhan edustaessa turvaa, uuden tuodessa mukanaan tuntematonta uhkaa.

Jossain tilanteissa joillekin, turvallinen elämäntilanne saattaa olla petollisin.Se kertoo askelista, jotka jätettiin ottamatta, muutosten elämistä vain unelmissa ja kun ei tiedä polkua edessään, ihminen valitsee mielestään helpoimman ja vetää edelleen kivirekeä perässään.



Sille, jolla lyhyen ajan sisällä elämästä paljon on mennyt rikki ja osa on muuttunut toisekseen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä tyhjän päälle, uskoa tyhjyyteen ja siihen, että se kantaa yli huomisen.

Ja kun elämä on myrskystä toiseen purjehtimista, haaksirikkoja ja rikkinäisiä aluksia, kelpaa hetkeksi mikä tahansa satama kohdata ihmisiä ja rauhoittua, kunnes jälleen kerran on aika taas poistua...



Maailma on tarinoiden aarreaitta, meidän tarvitsee vain pysähtyä ja kuunnella. Niitä on kaikkialla, paikoissa ja ihmisissä, joiden näemme olevan vain täynnä tyhjää, vieraita lähellä.

Vaikka korvat eivät halua kuulla, silmät ovat sokeat ja sydän säröillä niin kuitenkin, maailma on aina paljon enemmän...



Kaupunkien kaduilla kulkiessa on mahdollista nähdä monta onttoa katsetta, suljettuja ajatuksia ja toisistaan vieraantuneita pareja.

On kuin ihmiset pelkäisivät puhua siitä, mitä he ovat sisällä itsessään ja siksi ihmiset niin harvoin todella tuntevat toisiaan, kuin he antaisivat vain varjojensa puhua toisilleen, toisistaan...



Olemme kuin ihmisten kuoria, jotka koristellaan uusiksi jokaista uutta näytelmää varten, joihin vuorosanat opetellaan uudelleen joka ilta vaihtuvalle yleisölle.

Niin paljon peiteltävää, niin vähän nähtävää, nämä näytelmät on nähty ennenkin eikä mikään muutu, vaihda muotoaan. Kaikki on jo olemassa, jossain toisessa muodossa ja naamioidensa alla kasvottomat vaihtavat parejaan, kolaroiden julmasti toisiinsa.



Jotta mahdoton muuttuisi todeksi, on todellisuus ensin todettava mahdottomaksi, jotta päämäärä selkeytyisi, suuntavaisto löytyisi ja tapahtumarikas matka jatkuisi.

Mahdoton asuu meissä itsessämme, on itse määrittelemämme eikä se koskaan muutu, ellemme näe toisin elämäämme. Emme ole elämän vankeja, me yritämme vain koko ajan vangita elämää, tehdä siitä haluamamme, vaikka emme edes tiedä mitä niin  paljon tavoittelemme.



Miten surullista ja pelottavaa onkaan nähdä huomiseen. Ja vaikka kaikilla on samat mahdollisuudet oppia, yhdistellä tapahtumista kokonaisuuksia, jotka useimmiten osoittautuvat todeksi, vain harva meistä uskaltaa astua näkevänä huomiseen... 

Olla iho vereslihalla, jotta tuntisi, jotta jokainen elämä osuisi ja jotta kokemukset muuttuisivat vaistoksi, loogiseksi päättelykyvyksi, minkä elämä heittikään tielle läksyksi...


Muutosten välissä, rauhallisessa välähdyksessä mieli miettii tapahtuneita, tulevia mahdollisuuksia, mihin tarttua nyt ja mitkä työntää myöhemmäksi, mikä toteuttaa parhaiten minua ja mikä pitää sisällään pienimmän mahdollisuuden uhrautua...?

Mikä on eniten minua itseäni, vaikka se tarkoittaisikin äärimmäistä poikkeamista totutuilta teiltä, mikä tie on vaikein, mutta mielenkiintoisin, mihin pysähtyä ja mitä sieltä löytää, kysymyksiä kysymysten perään eikä vastauksista tietoakaan, vielä...



Hetkinä, jolloin pelko näyttää todelliset kasvonsa ja väsymys hyytää paikoilleen, ratkaistaan se mitä valitsen ja mihin etenen.

Vuodenvaihde on jäähyväiset menneelle, viimeinen vilkaisu taakse, valintojen paikka ja panostus huomiselle. Kaikki yhden kortin varaan vai säilyttääkö pakka avaamattomana, ja tietysti kuten aina ennenkin, valitsen vaihtoehdoista ensimmäisen, itselleni ainoan mahdollisen...


On vielä niin paljon pimeyttä, kylmää ja elämässä muutoksia, ennen kuin koittaa kevät. Kun valo lämmittää seiniä, saa rappaukset kiiltämään ja aamu-usvat nousemaan niityillä, jolloin on taas aika lähteä kahlaamaan valkenevaan hämärään...

Ennen valoksi muuttunutta luontoa, edessä on vielä viivästynyt talvi valkeine hankineen, pakkasen puremat poskilla ja lumessa kahlaaminen. Miten monta lumienkeliä odottaakaan siipiään, luistimet pyörimässä täydellisyyttä hipoavia piruettejaan, yöllinen luonto kylmine tähtitaivaineen ja ympäröivä hiljaisuus turvallisena odottamassa vierailijaa... 


Enyan edellisestä albumista on kulunut jo kahdeksan vuotta ja uusin julkaistiin viime vuoden lopulla sopivasti joululahjamyyntiä tavoitellen. Alla pari kappaletta, joista saa mielikuvan siitä, mitä on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana. Taattua Enyan musiikkimaailmaa vai onko sittenkään...


Viime vuosi, jo kauaksi unohdettu eilinen, oli kaunis, mutta surullinen...

9 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Teksti kosketti läheltä. Kiskon juuri itseäni irti liimapaperista päästäkseni lentoon. Kuvat ovat taidokkaita ja uskomattomia kuten aina.
Toivon sinulle vapaata vuoden jatkoa, rohkeaa veden juoksua.

Liplatus kirjoitti...

Kyllä on jälleen soljuvaa ajatuksen virtaa.
Hyvähän olisi osata löysätä ainakin osaksi ote rantakivistä ja antaa virran viedä alajuoksulle uusille vesille. Uskaltaako, virta voi kiihtyä ja nielaista syövereihinsä.
Se on niin turvallista talloa samalla tasamaalla. :-)

Ajatuksia juoksuttava postaus, kera kauniiden kuvien.

Arnoya Ari kirjoitti...

Huikeaa tekstiä jälleen kerran, puhumattakaan "Ihmiseltä ihmiselle, rahalla, ei kerjäten..." jonka vasta luin.
Elämä muodostuu muistoista ei tulevaisuudesta, mitä enemmän muistoja sen parempi elämä.

Sussi kirjoitti...

Niin totta kirjoitat!

seita kirjoitti...

"Sille, jolla lyhyen ajan sisällä elämästä paljon on mennyt rikki ja osa on muuttunut toisekseen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hypätä tyhjän päälle, uskoa tyhjyyteen ja siihen, että se kantaa yli huomisen."
Niin totta ja läheltä koskettavaa. Kiitos.

Mustis kirjoitti...

Luin tämän yön yksinäisinä tunteina, sudenhetkenä. Elämä on omituinen sekoitus villalankaa ja kissankarvoja, ei oikein tiedä mistä lähtisi purkamaan. Tuo Lumienkeli vähän mietitytti... ja rikkimennyt elämä, joka on tietysti tyhjää parempi. Ja se että: "Mahdoton asuu meissä itsessämme, on itse määrittelemämme eikä se koskaan muutu, ellemme näe toisin elämäämme. Emme ole elämän vankeja, me yritämme vain koko ajan vangita elämää, tehdä siitä haluamamme, vaikka emme edes tiedä mitä niin paljon tavoittelemme." on hyvin todellista.

Vuosi ei alkanut kovinkaan suotuisasti, koska tyhmäilin ja revittelin tapani mukaan ja muutakin on vähän vastustanut koko hemmetin tammikuu, mutta sitähän on elämä. Ainakin tietää taas eläneensä:) Onnellisempaa ja seesteisempää vuotta 2016 Pitsille toivotellen ♥

Birgitta kirjoitti...

Joskus ihmiset eivät pysty katsomaan itseensä tai toimintaansa ja jäävät vanhaan automaattiinsa pyörimään kuin levy levysoittimen loppukierroksille. Tuntematon tuo pelkoa, mutta pysähtyminen paikoilleen on minusta vielä pelottavampaa. Olen ollut siellä, olen ollut pitkään, kädet kylmässä tiskivedessä...

Rohkeutta ja kaikkea hyvää kuluvaan vuoteen. Olet ainutlaatuinen!

a-kh kirjoitti...

Hyvää kevättä!

Plaza de Mustis kirjoitti...

Huhuu! Toivon Sinulle valoista kevätkesää Pitsit, tule pois onkalostasi, mulla alkaa olla jo ikävä!!!