Lauantaiaamu valkeni himmeän usvaisena, kosteana ja raskaana. Hieroskellessani silmistäni unihiekan jäänteitä, tajusin ikkunasta avautuvan maiseman ainutlaatuisuuden ja silloin minulle tuli kiire, tulipalo-sellainen.
En tälläkään hetkellä tiedä miten olen hypähtänyt vaatteisiini, tiedän vain sen etten käyttänyt pukeutuessani lainkaan järkeäni.
Ovi ei ollut riittää ja hyvä oli etteivät ikkunan pokat roikkuneet kaulallani, vauhtivanat vain sotkeutuivat toisiinsa kun minä jo mennä viiletin peltoja ja ojia pitkin kohti metsää ja puita, jotka usva oli peittänyt tiheällä harsollaan.
Kasteesta raskaat horsmat, pujot ja jättipalsamit, kuten myös huumaavasti tuoksuvat mesiangervot kohosivat ihmisen korkuisina kastellen minut hetkessä lahkeitani myöten märäksi.
Mikään ei pidätellyt minua kahlatessani kasvien meressä kohti aukeaa, jonka takana metsä häämötti odottaen innokasta kuvaajaa. Heinät lakoontuivat askelteni alla, kasteen imeytyessä yhä enemmän lahkeisiini, kuvasin vimmatusti samalla hengittäen kosteutta sieraimiini.
Miten maalauksellinen kauneus avautuikaan edessäni, usvan kostealla siveltimellä maalaama akvarelli pehmeni enkä voinut kuin kuvata ja antaa kameran laulaa.
Usva väheni pikkuhiljaa, auringon kalpea ja kova valo lisääntyi koko ajan, ilma selkeni. Miten minä hymyilinkään itsekseni, nautin, kuvasin ja kastuin läpikotaisin.
Tällä kertaa heräsin liian myöhään, mutta olinpa valvonutkin. Kasteessa kahlailu ja usvamaiseman ihailu ei kestänyt kaikkineen kuin tunnin verran, aikaisemmalla heräämisellä olisin ehkä ehtinyt enemmän, ehkä en...
Ja usvan haihduttua, auringonvalo alkoi laskeutua puiden lehvistöä myöten viuhkana maahan. Jäljelle jäänyt kosteus kimalteli ja säihkyi vielä hetken aikaa lehdillä ja maassa, kunnes haihtui pois ja aamu eteni ajallaan...
Kaikkineen aamu-usva oli tämän kesän vaikuttavin tähän mennessä ja käsi sydämellä, nautin jokaisesta hetkestä, likomärkänäkin...
DesktopNexus
Kaksi yötä, kaksi ukonilmaa salamoineen ja kuinka niin erilaiset valonäytelmineen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paksun harmaa pilvikerros peitti yötaivaan, ajelehtien näkymättömällä radallaan.
DesktopNexus
Muutama minuutti sadetta, viileää tuulta kuin lupauksena viileämmästä aamusta. Mutta mihin katosi ukkonen, jäljellä vain terävät vaakasalamat taivaita repien yksinäistä raivoaan puskien. Ja kohta väsyi salamoilla ratsastajakin tyhjän iskemiseen.
Nämä salamoinnit ja ukkoset niukkoine sateineen olivat paljon melua tyhjästä, vaikuttavia näytelmiä toki, mutta painostava ilma jäi edelleen paikoilleen...
Tällä hetkellä aamurusko maalailee kauniin vaaleanpunaisia piirtoja heleänsiniselle taivaalle ja kostea viileys liikkuu ilmassa hiljalleen...
Alla oleva musiikki soi korvissani salamoiden välähdellessä silmieni edessä, ukkosen kumistessa kaukana ja sateen pisaroiden laskeutuessa raskaina...