BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tasapainoileva siili...?!

Kyllä huomaa, että on maaliskuu ja kevättä rinnassa. Voi hyvä tavaton sentään, päässä kolahti ja kukkarosta sujahti kaupan kassalle muutama euro. Ja mihinkäs muuhun kuin kummallisen näköiseen puolipalloon, jonka toisella puolella oli tanakasti pystyssä nystyröitä ja toinen puoli oli sileä kuin märkä saippua.

Cartoons Myspace Comments

Selvähän se, tarjouksessa oli tasapainoilusiili, jonka avulla voi kehittää tasapainoa ja piukentaa peppua, kun yrittää pysyä puolipallon päällä ylen määrin jännittyneessä asennossa. Ja miksikö piti saada tasapainoilusiili? No siksi, että tästä lähtien aion pumpsahtaa siilin päälle heti, kun puhelin soi ja tiedossa on sanojen vaihtoa puolin ja toisin.

Tavallisesti kävelen ylt'ympäriinsä, huoneesta toiseen ja puhua pulputan puhelimeen, istualtani en osaa suoltaa sanoja, sillä harmaat aivosoluni hyytyvät paikallaan olemisesta. Siksi siis juoksua koko puhelun ajan. Jotta mattoihin ei tulisi polkuja, piti keksiä joku toinen toiminto ja tasapainoilusiili on siihen oiva keksintö. Olin jo aikaisemmin kokeillut sitä ystäväni luona ja hyvältä tuntui. Seitsemän euroa sujahti kaupan kassalle, mutta halvemmaksi se tulee kuin mattojen uusiminen.

Voi pojat, siilin päällä tasapainoilu käy työstä. Luulisi, että normaali aikuinen normaalilla tasapainoaistilla selättäisi siilin kuin siilin, mutta ei se ihan niin helppoa ole. Ne penteleen nystyrät kutittelevat jalkapohjia ja meikäläisen vaappuminen siilin päällä muistuttaa humalaisen toikkarointia valomerkin jälkeen ravintelin edustalla.


Cartoons Myspace Comments

Ja miksi siinä hemmetin siilipakkauksessa ei ollut varoitusta siitä, että kissat, varsinkin kaksi höynähtänyttä kollikattia, ovat myös kiinnostuneita siilin nystyräpuolesta? Ne penteleen karvamöykyt syöksyivät silmäluomet puolitangossa lepsuttaen siilin kimppuun. Yrittivät pureskella ja taputella tassuillaan nystyröitä juuri silloin, kun itse yritin vaappua siilin päällä.  Ovatko kissani äärettömän tyhmiä tai onko tasapainoilusiilin pintaan kylvetty kissanminttua tai narttukissan kusta? En ymmärrä, joka tapauksessa tuloksena oli kaksi hölmistynyttä kattia ja hermostunut emäntä.


Fantasy Myspace Comments

Siili on minun, ei kenenkään muun. Ja se, mikä eniten herätti ihmetystäni oli se, että kollit aloittivat melkein heti nystyröiden järsimisen. Eihän tämän näin pitänyt mennä, kissojen kuuluu syödä kissanmurkinaa, ei muovinystyröitä.

Tämän illan olen keikkunut siilin päällä, kiroillut ja yrittänyt taas. Periksi ei anneta, vaikka sitten pitäisikin tapella kattien kanssa yhdestä hemmetin tasapainovempeleestä. Piilottaa se pitää, ehdottomasti, joka käytön jälkeen on löydettävä sellainen Bermudan kolmio, etten itsekään löydä koko pahuksen nystyräihmettä.

Ja myönnettäköön sekin, että tasapainoilusiilin päällä hoippuessani, muistutin itsekin enemmän tasapainoilevaa ja kiroilevaa siiliä kuin vakavasti otettavaa ihmistä. No jaa, vakavasti otettava, nyt taisi mennä liioittelun puolelle.

Seitsemällä eurolla saa näköjään aktivoitua yhden ihmisen ja kaksi hulvattoman hölmöä kollia. No, ainakin matot säästyvät, jos kohta järki tässä touhussa menee...

6 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Siilipäs kuulostaa mielenkiintoiselta ,pitäs kyllä jotain keksiä ,että sais peppua pienemmäksi ;D
Voin kuvitella miten kiissojakin kiinnostaa :D
Minua alkoi kiinnostaa, mistähän kuapasta nopita siilejä oikein saa...
Kivoja kuvia sinulla täällä, oikein kivoja ♥

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Seijastiina!

Lidlista hilppasin hakemassa, sen oikea nimi on pakkauksen mukaan tasapainotyyny, mutta siili se on nystyröineen päivineen. Hintaa tällä kapistuksella on 6,99 € eli tasan 7 €. Se on Lidlin tämän viikon torstain tarjoustavaraa ja sitä saa sinisenä ja punaisena.

Kun sen pumppaa vielä pulskemmaksi, käy haaste entistä hurjemmaksi.

Karvaiset kaverini ovat suorastaan hurmaantuneita nystyröihin, pelottavaa ja samalla huvittavaa. Samaiset karvapallukat ovat jyrsineet vanhan muovikuuseni kävyt, joten kaipa nykyajan katit sitten elävät muovilla. Tosin, eivät nämä herrasmieskollit ole mitään eilisen teeren poikia ja on niitä oikealla kattimurkinalla syötetty. Missä sitten viiraa poikien päässä, en tiedä, mutta muovinystyt ja -kävyt ovat herkkua tällä hjetkellä. Voi hyvä tavaton sentään...

Ari kirjoitti...

Höh kissat ovat mustasukkaisia koska paijaat siiliä ;)
Kävyt... ilmeisesti leikkihiiret on loppu (joulu meni jo pakkaa kuusi kaappiin )

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Kissojen aivoitukset ovat hauskalla tavalla vähän mysteerisiä, ei koskaan voi etukäteen tietää mikä heidän korkeuttaan sattuu kiinnostamaan. Oman kisuni suuri mielenkiinnon kohde ovat leipäpussin sulkijat.

Sara kirjoitti...

Tunnen myös erään muovinsyöjäkissan, joka tykkää erityisesti muovipusseista, muovikuusista ja pakettiteipeistä...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Ari!

Totta puhut kuomaseni, mustasukkaisuus varmasti näyttelee osaansa siilinsyöntibakkanaaleissa.

Muovikuusi on pakattu ja viety varastoon, onneksi. Jouluna tosin ihmettelin, kun valmiiksi pahoinpidellyn kuusen alaoksat on jo edellisinä vuosina jyrsitty, mutta tänä vuonna jyrsiminen ja käpyjen puuttuminen ylettyi ko keskiväliin kuusta. Mielessäni mietin, että olisivatko katinpenteleet keksineet raahata tuolin kuusen luo ja siinä istuskellen jatkaneet järsintäkekkereitään. Jotain omituista asiassa on, mutta se ei ole vielkä selvinnyt, ehkä ensi jouluna.

Hei Oma tila ja ajatuksia!
Voihan viehe, leipäpussien sulkijat, kaikkea sitä kuuleekin. Varsinainen Gourme-katti sinulla, valikoivaa syöntiä ja erikoisruokavalio, huh.

Tere Sara!
Sitä olen mielessäni mietiskellyt, että ovatko nykyiset maatiaiskissat jonkin tason hybridejä. Ovatko ne jossain evoluution vaiheessa joutuneet hullun keksijän kynsiin, joka on geenimanipulaatiolla saanut aikaan muovinsyöjäkissarodun?

Hulluinta kaikessa, että kaikilla kateilla tuntuu olevan oma muovi-fetissinsä, jota ne ratkiriemukkaasta toteuttelevat ihmistensä kauhuksi ja ihmetykseksi.

Kissat ovat todella omituisia otuksia, ihania mutta omituisia.

Elämässäni on ollut useita eri eläintyyppejä, niin kissoja, koiria, liskoja, lintuja kuin ympärillä pyöriviä luonnonvaraisia eläimiä. Kissat ovat ehdottomasti omituisimpia, mutta kuten sanottu, ihania pakkauksia...