BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kauniit valheet, illuusioiden muokkaama menneisyys...

Remontin keskellä, tavarakasan päällä istuskellen, olen päätynyt käsittelemään mieleni muistoja. Remontti on hyvä syy vähentää romun määrää, mutta tavarakasojen läpikäyminen on osoittautunut huomattavasti aikaa vievemmäksi touhuksi kuin alunperin kuvittelin. 


Samalla kun lajittelen tavaroita eri kasoihin, roskiin, varastoon, kierrätykseen, silppuriin, lajittelen myös elämäni todistusaineistoja. Ne ovat virallisia todisteita, joihin on vaikea luottaa, varsinkin kun muistissani tarinat kulkevat toisenlaisten käsikirjoitusten mukaan.

Olen puhunut lähipäivinä paljon ystävieni kanssa muistoista, tapahtumista, joista näyttää olevan useampia eri versioita. Niissäkin tapauksissa, joissa molemmat ovat olleet paikalla, tarinalla on kaksi kertojaa ja molempien tarinat eroavat toisistaan.




Käsi tarttuu todisteeseen, joka saa palan nousemaan kurkkuun. Vieläkin tekee niin kipeää, että on pakko halata itseään saadakseen kivun poistumaan takaa-alalle. Vastaan tulee myös paljon kirjallisia todisteita siitä, että olen ollut onnellinen, olen onnellinen.

Suupielet kääntyvät ylöspäin, rinnasta nousee pulppuava nauru ja ilonkyyneleet löytävät polun poskelle. Hyrisen ilosta, kivusta ja onnesta. Elämä ei ole jättänyt minua tunteettomaksi. Se on kurittanut, silittänyt ja rakastanut, lohduttanut suurten surujen äärellä, nostanut ylös kun olen ollut epätoivosta polvillani, jättänyt hienovaraisesti minut yksin, kun en ole kestänyt ketään lähelläni.



Se, onko muistikuva, muisto totta vai mielen uudelleen käsikirjoittamaa, onko sillä elämää mullistavaa merkitystä? Tärkeintä on se, että se on elettyä elämää, se on ainutlaatuinen ja tärkeä, väritettynäkin.

Jossain vaiheessa kuitenkin tulee tapahtumaan niin, että värikkäinkin muisto haalistuu. Suuri kipu muuttuu jomotukseksi, suru pehmenee, kadonnut onni lämmittää pienellä liekillä. Avohaavan päälle muodostuu arpi, joka välillä muistuttaa olemassaolostaan kutinana, joka poistuu unohtamalla.



Mieleni kerroksissa tarinat kulkevat edestakaisin, ylös ja alas, rinnakkain. Toiset tarinat katoavat unohduksen yöhön, toiset taas hakeutuvat tämän päivän estraadille, jokainen vuorollaan yhdessä ja erikseen.

Opettelen juuri nyt olemaan osa ystävieni tarinaa, kertomalla heille ainakin kerran, että he ovat minulle tärkeitä ja että ilman heitä, elämäni tarina ei olisi yhtä täyteläinen, mehevä ja hyvänmakuinen. Olen aina kuvitellut ihmisten ymmärtävän sanomattakin, että he merkitsevät minulle paljon, ja että ilman heitä en olisi ehjä kokonaisuus. Nyt tiedän, että ilman sanottuja sanoja ei toinen ihminen voi tietää merkitystään toiselle ihmiselle.

En halua jättää elämäni tärkeimpiä ihmisiä mielikuvien ja illuusioiden varaan, en väärien todistusaineistojen kertovan heille vääristeltyä totuutta. Kiitos siitä, että olette olemassa, nyt ja huomenna...



Huolimatta siitä, miten illuusiot vaikuttavat muistoihini, jokainen hetki luo uusia muistoja illuusioiden käsikirjoitettavaksi. En enää luota muistoihini, ne ovat vain sisällysluettelo siitä, mitä on joskus tapahtunut, eivät koko tarina.

Tärkeintä lienee se jälki, jonka jätämme jokaiseen lähellämme olevaan ihmiseen, pieni kosketus, jonka voi tuntea vuosienkin kuluttua. Sanat muuttuvat, tapahtumat vaihtuvat, jokainen silminnäkijä näkee omanlaisensa totuuden samasta tapahtumasta.



Music Myspace Comments


Alla musiikkia tarinaan, jonka melkeinpä jokainen meistä on kuullut, monina eri versioina.Todistusaineistot ovat kadonneet, illuusiot ovat vallanneet tarinan, kukaan ei enää tiedä totuutta, jos sitä on ollutkaan. Uudet käsikirjoittajat valmistelevat jatko-osia tarinaan, joka kiehtoo vielä vuosisatojen kuluttua oletetusta tapahtuma-ajasta. Onko totuudella merkitystä, kun itse tarina sisältää koko elämän, jokaisen mahdollisen elämän...



Elämämme tärkein tehtävä on jättää jälkiä ihmisiin, merkitä ihmiset itsellämme, sillä jättämämme jälki tulee todennäköisesti olemaan ehkä ainoa todiste siitä, että olemme joskus olleet olemassa...

8 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Ihana tarina kuvineen, oikein sykähdyttävä, niin ja joka tarina jättää meihin jälkiä, iloisia ja surullisia, monenmoista ihmistarinaa.
Elämä on mielenkiintoista, ei ehkä ole oikea ilmaisu, en löydä sanoja.. tulin oikeastaan katsomaan, oliko sinulla blogissasi niitä syksyllä otettuja joutsen kuvia..:)

a-kh kirjoitti...

Joskus olen muistavinani.

Manteli kirjoitti...

Kauniisti ja elävästi osaat kirjoittaa, kadehdin tällaista taitoa. Se on totta, että siivotessa vanhoja tavaroita kuluu aikaa muisteluun. Tunnesyistä tulee säästettyä monta turhaakin kapinetta, niistä ei vaa voi luopua:)
Kiitos myös kauniista musiikista ja upeista kuvista.

Ari kirjoitti...

Elämä muodostuu muistoista ilman niitä et ole eläny.

Angel + 6 Garden Cottage Cats kirjoitti...

I very much Enjoyed your post, Enjoy the Music ;~)

Have a Wonderful Weekend ~ Angel

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Seijastiina!
Kiitos, kiitos. Joutsenkuvat, hmm. Enpä ole rohjennut laitella omia tuotoksiani esille, olen vasta harjoittelija. Mitä enemmän katselen muiden blogeissa esillä olevia kuvia, sitä enemmän arastelen omia kuviani. No, katsotaan, kunhan käsittelen niistä omia surrelistisia tuotoksiani, ehkä sitten...

Hei a-kh!
Mitäpä sitä kaikkea muistelemaan, joskus on viisasta vain unohtaa tai olla unohtavinaan.

Hei Manteli!
Punastuin...:)

Hei Ari!
Hengittäminen kuuluu luontaisetuihin, se miten sisään- ja uloshengityksen välisenä aikana elää elämänsä, lienee se rakennusaine, joista muistot syntyvät. Ilman niitä emme totiaan ole mitään.

Hi Angel!
Well, You know the music...
Hugs
and
take care:)

Tuitsuli kirjoitti...

Tämä kirjoituksesi sai minut kyynelöimään. Miten hyvin kirjoitatkaan. Viimeinen lauseesikin on niin tosi, niin kaunis. Jos sallit lainaan tekstiäsi silloin tällöin, koska osaat sanoa asiat niin herkästi, eri tavalla kuin itse. Olen suorempi, töksäyttäjä tavallaan ja vaikka runoilen, nekin ovat aika suoralinjaista tyyliä. Erilaisuutesi viehättää.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Tuitsuli!
Kiitos:) Et sinä mielestäni töksäyttele. Runosi ovat kuvauksia elävästä elämästä, tarkkoja huomioita ja johtopäätöksiä. Niissä on oivaltamisen iloa ja surua, molemmat tasapainossa, ajallan...:)