BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kuin ikuisuus vailla kuvaa...

Miten elämä onkaan piirretty kasvoihimme, sen jokaiseen syvänteeseen, pehmeyteen, jonka pinnalla ihon juonteet ja huokoset vähitellen kulkevat alaspäin.

Ihmisen kasvoille ovat piirtyneet nekin ilot ja surut, onnen ja menetyksen hetket, jotka mieli on jo unohtanut, työntänyt syrjään uusien kokemusten tieltä.


Lapsen suloiset kasvot ovat kuin tyhjä kangas, elämän vielä ajan ja kokemusten pensseleillä käsittelemättömät, sivellintä pinnalleen odottamassa, viiltoihin valmistautumaton iho viattomuuttaan hohtamassa.

Sileät kasvot ovat kuin rakenteilla oleva talo, mielen kartano, jonka huoneet ovat vasta suunnitteilla. Ne ovat piirtämätön kartta ja tutkimaton maasto, jonka pinnassa askelten jäljet ovat merkittävämmät kuin kuljettu matka.


Minua eivät kiinnosta sileät, koskemattomat kasvot, minua kiinnostavat kasvot, joita elämä on veistänyt taltoillaan. Kuin puuta koskematonta, kovaakin kovempaa ydinpuuta, joka taipuu kovemman alla.

Kasvot ovat kuin elävä maalaus, joka muuttuu hetki hetkeltä. Toisinaan värien leikki kasvoilla kulkee nopeasti, toisinaan taas salaperäisen kaunis hohde viipyy niillä pitkään.


En etsi kasvojen sileyttä, puhtautta tai viattomuutta, etsin elettyjä tunteita, elämää, kolareiden jättämiä jälkiä, onnen ja epäonnen ryppyjä pehmeällä iholla.

Etsin ihmisessä sitä, joka nousee ihon läpi, toinen toisemme ohittaen ja kuitenkin, tunnen tuon ihmisen.


Unohtumattomat kasvot. Ja kuitenkin, kun kasvot unohtuvat, jää jäljelle se jokin, jolla ei ole ulkonäköä, vastaa kauneusihanteita, saa maalattua toiseksi, se on se jokin, joka palaa ihmisessä itsessään, ikuisesti.

Aivan kuten ääni, hymy, koko olemus tai liikkeet, ihmisen kasvot saattavat aiheuttaa rakastumista vastaavan sävähdyksen toisessa ihmisessä.


Mikä jättää jäljen, mikä kulkee ohitse siveltimen koskettamatta, syvät piirrot, kuin viillot konsanaan, piirtyvät kuin itsestään...

Etsin sitä, joka paljastuu, kun kaikki jätetään peittämättä...


Valo sataa kasvoille, paljastaen ihmisen, kokonaisuuden, jota ei ole häivytetty keinotekoisilla muokkauksilla, leikkauksilla tai Botoxilla.

Toinen todellisuus, jossa kauneus merkitsee muuta kuin lehtien nuoria, maalattuja ja leikattuja sileäihoisten ihmisten kuvajaisia, joiden iholla elämä vielä etsii polkujaan, valmiina maalaamaan viivojaan.

Ja jossain, lähempänä kuin haluammekaan, ajan maalari odottaa maalaamatonta pintaa...


Olemme niin täynnä kaipausta, odotusta ja unohdusta, että vasta myöhemmin tulee ajatus, ymmärrys siitä, että elämä on myös kaikkea muuta mahdollisuuksien näyttämöllä, ehkä enemmän kuin välittäisimmekään...

Kun sileys peittyy elämällä, ajan maalarin vetämillä viivoilla, ei tärkeintä enää olekaan maailmassa se, että on kaunein kaikkien joukossa vaan se, että silmissä on tuhat tarinaa, jotka odottavat kuuntelijaa.


Katseeni jää lepäämään kasvoihin, ohitse kulkeviin. Äänet taustalla vaimenevat ja tunnen hetken hidastuvan. Kuulen äänen puhuvan vierellään kulkijalle, sanojen laskeutuvan hiljalleen, punniten ja harkiten...

Ja yht'äkkiä toivon, enemmän kuin mitään muuta, että se ääni puhuu minulle, ei ohitseni. Ne silmät katsovat minua, sisälleni, eivät takanani käveleviä ihmisiä, joista kenties voisi olla hyötyä.


Valo kohtaa, kuin varkain, ihon juonteiden muodostaman epätasaisen maaston, yllätysten maiseman, jossa mikään ei ole uutta eikä mikään muutu vuosiksi.

Vain tämä hetki ja valon paljastamat juonteet, hiljainen, ajatuksiinsa vaipunut ihminen, paljaine kasvoineen.

Kaikesta näkee ja kykenee lukemaan, että elämä ei ole ollut helppoa, näyttänyt vain suurenmoisinta olemassa olevaa. Ja kuitenkin, koko olemus henkii sellaista tyyntä rauhallisuutta ja pientä onnea, että se on sillä hetkellä kauneinta maailmassa.


Pelkäämmekö ajan muokkaamissa kasvoissa sitä, että ne kertovat eletystä elämästä, tai ehkä siitä ettei kaikkea ole vielä elettykään, ennen kuin se jo päättyy tyhjään?

Vai pelkäämmekö sitä, että mitä syvemmät rypyt, sitä vähemmän aikaa, mahdollisuus toistaa nuorempana tehtyjä tyhmyyksiä ei enää lisäännykään, vähennyslaskun aikaan?


Ja kun kaikki lopulta katoaa, kasvoille asettuu tyhjyys, kuin ikuisuus vailla kuvaa...



Yhtä asiaa ihmettelen vieläkin, mielestäni ajan maalari kohtelee miehiä lempeämmin...


Ja vielä aarteita arkistojen, kätköistä kadonneiden vuosikymmenten, aiheeseen sopivaa...

28 kommenttia:

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Kuvissa esiintyvä nainen, Tasha Tudor, 28.8.1915 - 18.6.2008, on eräs Amerikan tunnetuimmista ja rakastetuimmista kuvittajista.

Tasha Tudor, August 28, 1915-June 18, 2008, is one of America’s best-known and beloved illustrators. Her first little story, Pumpkin Moonshine, was published in 1938.

Avalons Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Ahhhh, to be young again ,,,,Time & Life have begun having their way with me....., a rather timely post for me :) Thank You for the Birthday Wishes.... I am at the top end of 60 now....my mind is saying otherwise though ....more like 35 ;))
LOVE the images :))
Hugs & Kisses & to the little guys too ^..^ :)) ~
Angel

Aili-mummo kirjoitti...

Kiitos Pitsit tästä syvällisestä kuvatarinasta. Tuon mukaan vanhan ihmisen onnelliset kasvot ovat kaikkein kaunein kuvakertomus eletystä eleämästä.<3

Mutta ihmisen kuoltua rypyt kasvoilta häviävät, ja hän saa kasvoilleen kuolinnaamion, joka siloittaa rypyt kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan...

Mustis kirjoitti...

Toiset vanhenevat kauniisti ja toiset rumasti, se on totuus.. Vanhuus ja ryppyisyys ei ole se juttu vaan piirteet ja miksi hemmetissä toiset saavat ne ilmaiseksi ja alusta asti? Ja Aili mummoa kompaten Ihmisen kuollessa kasvot silenevät ja niille asettuu ikäänkuin rauha, uskomaton kauneus, tosin toisenlaisiakin naamioita olen nähnyt...

Ari kirjoitti...

Mielenkiintoinen tarina! Ajatus: Etsin ihmisessä sitä, joka nousee ihon läpi, toinen toisemme ohittaen ja kuitenkin, tunnen tuon ihmisen. on aika syvällinen. Ihmiset jotka ovat eläneet vuosikymmeniä yhdessä näkevät toisessa jotain sellaista mitä muut eivät näe.

Ihmiset jotka hakevat vain kauneutta, huomaavat pian että on oltava jotain paljon muutakin kuin vai kauniit kasvot.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga pitsit.Tu imaginacion és tan esurverante como un bosque en Primavera.tu mente vuela y vuela,tus inquitudes alumbran tu camino.
Te dire qque mis fantasias fotográficas,solo son eso fantasias,pero ello me ayuda a mitigar mis horas bajas.
Un fuerte abrazo

JUAN FUENTES kirjoitti...

Nuevamente te agradezco tu fidelidad en las entradas a mi blog,pero tus comentários siempre llevan algo de tu sentir de poeta.
Un fuerte abrazo

JUAN FUENTES kirjoitti...

Dicen que la fotografia és un arte,puede que sea verdad,porque en ella yo realizo mis inquietudes,y a veces acierto,como a ocurrido en tu caso.
Un fuerte abrazo

JUAN FUENTES kirjoitti...

El clima de Andalucia és muy diferente al de tu tierra,el sol lo tenemos casi todos los dias,con una temperaturas ideales.
Los colores del paisaje salen al encuentro del caminante.
Abrazos

JUAN FUENTES kirjoitti...

Mitos e historias forman una amalgama de echos,que muchas veces nos perdemos en ese laberinto.
Un poeta español decia sobre ellos.
Tu verdad no me gusta
La mia no la encuentro
Unámonos y vallamos juntos a buscarla.

Birgitta kirjoitti...

Iän näkyminen kasvoilla on jotenkin kaunista. En tiedä mikä siinä on mutta syvätkin ja arpiset jäljet ovat kauniita.

Juuri viimeviikolla ihmettelin kun katselin naistenlehteä, että kuvien naisten kasvot ovat kuin nukkekasvoja, niissä ei ollut mitään elojälkeä. Pelkkää kuvankäsittelyä.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga Pitsit.Te agradezco el buén conceto que tienes de mis fantasias
fantasias que son solo és una forma de escape a mis inquietudes fotograficas.
Un fuerte abrazo

a-kh kirjoitti...

Kasvoista pystyy lukemaan yhtä ja toista, varsinkin kun elettyä elämää on kohtalaisesti takana, senkin, että botoksissa ei ole pihistelty.

Penelope´s kirjoitti...

Mielettömän mielenkiintoista mietiskelyä Pitsit!!
Olin myöskin ihan taivaassa ,kun näin Tasha Tudorin aistilliset kasvot ja koko olemuksen.Minulla on hänen puutarhakirjansa...aaaah..sellaista puutarhaa olen jo yrittänyt saada aikaan parissakin paikassa ...some day !!!Ehkä hänen iässään.
"Beaty is not the face, beaty is a light in heart"Kukas sen paremmin voi sanoa kuin Kahil Gibran .

Ari kirjoitti...

Vuodet vierii jättäen jälkensä, tärkeintä on mitä kuoren alta paljastuu.

Liplatus kirjoitti...

Ihohan on kuori jonka sisään on ihminen rakentunut, joka näkyy ensimmäisenä ihmisen kohdatessa.

Sisäinen kauneus odottaa esille pääsyä esim. seurustelun alkutaipaleella, jolloin ensin (ei liene aina) halutaan silmälle iloa.

Vuosien saatossa elämä opettaa itse kutakin tavallaan asioiden tärkeysjärjestyksestä.
Viillot ja arvet ei ole rumia, vaan ne ovat elämään selviytymisen merkkejä. Ne muistuttaa rajallisuudestamme, elämä on onni olipa kuoremme minkälaiset tahansa.

Onni on katsella arpia, ne on voiton merkkejä.

Sara kirjoitti...

Vaikka kovin vanha en vielä olekaan, niin kasvoilla näkyy jo ensimmäiset elämän merkit, ja vaikka niin joskus pelkäsinkin, niin en sittenkään pelkää niitä.

Joskus vietän pitkänkin aikaa katsellen ensimmäisiä muutoksia ihollani, muistellen ystäviäni, jotka ovat kuolleet minua nuorempina. Minä näen jokaisen uurteen ja juonteen etuoikeutena. Olen saanut elää niinkin pitkään, että olen saanut tämänkin merkin iholleni muistoksi eletystä elämästä.

Jokainen eletty päivä antaa minulle (ja iholleni) mahdollisuuden olla vähemmän "täydellinen"... ;)

Kaarnikka kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Pitsi! Kiitos siitä. Ja edellinenkin postauksesi oli ajatuksia herättävä.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga Pitsit.Tu mente es tan esurburante que eres capaz de hacer un editorial solo con ver una fotografia.
Un fuerte abrazo

JUAN FUENTES kirjoitti...

Admiro la sutileza de tus palabras,
eres genial,tu poética mente siempre
estará vagando por el olimpo.
Un fuerte abrazo

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga mia.La sutileza de tus comemntários a mi fotografia és un calco de mis intenciones al hacerla.
Amo la sutileza de tus pensamientos.
Abrazos

Eko kirjoitti...

Hieno tarina - kauniisti kuvitettu.

Herne kirjoitti...

Tätähän se on,
patteja ja uurteita
on näytillä ahdistuksen peilissä,
samat kasvot vodesta toiseen
jossa näkymätön syvyyskin on
pelkkää pintaa..

kauan saa nähdä arvoituksen tavoin
vajavaisesti tuntien,
salaisuudet kuvastimien pohjissa,
kunnes näkymättömätkin arvet saavat
lopulta selityksensä
tutuksi tulleissa kasvoissa,
vai mitä?

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga Pitsit,Tu piensas que mi modo de hacer fotografia és algo diferente,Quizas lleves bastante razón.
No me gusta la monotomia,me gusta crear,auque la mayoria de las ocaciones no consigo crear lo que tenga en la mente.
No me considerro un buén fotografo,solo soy un mal aficionado,pero con muchas fantasias
Un fuerte abrazo

Avalons Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Yes, You have had a terribly cold & long Winter ..... they seem like forever, such a hard season:(
I am sending some Spring your way my friend, hope you get it soon :)

Hugs ♥ & kisses to the little guys ^..^ :) xoxoxoxo

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Dear Angel!
How right You are. To live at the right mental age in a body of elderly person, is a bit contradictory. I have met young people with very old mind and elderly people with young vigorous minds. Body is not the issue, but with it the years are doing their own destruction. In this particular writing I tried to point out how beautiful elderly people are with their wrinkles and all. Its the experience , balance and harmony that counts, everything else is irrelevant.

And yes, the winter has been snowy, some days have been very cold but now it seems to so that we are heading towards Spring and probably the cold days are gone. You never know... My two furry gentlemen are thank You for remembering them and send their meows to Your four legged friends. Take care and lots of hugs...:)

Hola Juan!
Estoy de acuerdo contigo, la fotografía es una forma de arte muy importante. Nutre la mente y el corazón de los pueblos y les ayudan a mantenerse en su sano juicio en este mundo loco. Lo que más me interesan en su trabajo es que no le hará ningún permita entrar en la forma más fácil. Usted está buscando nuevos ángulos y hacer que parezca tan sencillo, aunque yo sé que ha exigido un gran esfuerzo para que se vean así. Ellos no sólo son fotografías, son el arte con nuevo tipo de perspectivas. Sus lebens fijas son algo que nunca he visto antes y estoy ansioso por ver qué y cómo se están haciendo de nuevos objetos, cosas y cosas que otras personas piensan que son normales, pero una vez que les dé la vuelta y me los torcer un poco, el resultado es siempre algo nuevo. Y la gran mejora que me sorprende a siempre. Tenga cuidado y abrazos ... :)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Aili-mummo!
Kyllä, kirjoituksessa oli punaisena lankana juuri tuo, mitä kirjoitit. Vanhemman ihmisen tasapainoiset, kenties jopa onneliset kasvot, ovat varmasti kauneinta mitä tiedän. Mikäli kehtaisin, kuvaisin vain vanhoja ihmisiä, heidän kasvojaan, eleitään ja ruumiinkieltään, hiljaisuuttaan sekä rauhallisuuttaan...:)

Hei Mustis!
Jännää, miten rumuuden ja kauneuden käsitteet vaihtelevat ihmisestä toiseen. Olen ennenkin törmännyt siihen, että kauniina pitämäni ihminen onkin jonkun toisen mielestä melkeinpä epämiellyttävän näköinen. Näemme ilmeisesti eri asioita ihmisten kasvoilla, mistäpä muustakaan ero voisi johtua.

Ja tosiaan, kuollessaan, ihminen jättää eletyt tunteet ja kivut taakseen ja kasvoille laskeutuu uskomaton rauha. Ihmisen kuolinnaamio on kuin kuva ihmisestä kauneimmillaan, parhaassa iässään. Jokainen ihminen ja jokaisen kuolinnaamio on erilainen, kaikille viimeinen kauneus ei osu kohdalleen...:)

Hei Ari!
Totta, mitä kirjoitit. Vuosikymmeniä yhdessä eläneillä ihmisillä on tosiaan mahdollisuus nähdä toisissaan jotain muuta, mitä muut eivät näe. Myös syvällisesti toisensa tuntevat ihmiset, jotka ovat päästäneet toisen pinnan alle, kykenevät jonkin verran lukemaan toista.

Tämä ulkonäön palvominen tuottaa monia pettymyksiä niille, joille ulkoinen kauneus on tärkein kriteeri. Niin kliseistä kuin onkin todeta, että sisäinen kauneus merkitsee eniten, niin on vain pakko todeta, että se on niin totta kuin tosi voi olla...:)

Hei Birgitta!
Kun kohtaa epätäydellisen, näkee kauneuden selvemmin. Kyllä, syvät arvet ja rypyt ovat kauniita, varsinkin jos ihminen kantaa niitä sovussa itsensä kanssa.

Jollakin kummalla tavalla tämä PhotoShopattujen ihmisten maailma kulkee tavallisten ja normaalinäköisten ihmisten maailman rinnalla. Niillä ei ole muuta kosketuskohtaa kuin se, että ne ovat jonkinlaisia aikuisten satuja, joihin ei pitäisi aina uskoa niin vakavissaan...:)

Hei a-kh!
Totta puhut kuomaseni. Botoxit ja hyaluronit kasvoilla kai kertovat nekin jotain, ainakin sen, mikä on rahankäytön painopiste ja itsetunnon paksuus...:)

Hei Penelope's!
Tasha Tudor oli todella kaunis ja sensuelli nainen vielä viimeisinäkin vuosinaan. Siksi valitsin hänet kuvaamaan vanhempaa ihmistä. Tuohon kun joskus päätyisi, olisin varmasti hyvin onnellinen. Tashan kasvoissa ja olemuksissa huokuu tasapaino ja rauha, hän on sinut itsensä, ikänsä ja menneisyytensä kanssa. Hänen puutarhaansa en kykene varmaan ikinä, mutta aina voin ihailla ja sekin on tyhjääkin parempaa. Gibran oli oikeassa, niin pahuksen oikeassa...:)

Hei Ari Arnöyalta!
Niinpä niin, vuodet jättävät jälkensä, mutta maailma on täynnään hosu-heikkejä ja -hannoja, joilla ei ole aikaa tutustua kuoren alla pilkistävään ihmiseen ja silloin vain pinta ratkaisee. Moni tyytyy siihenkin, valitettavasti. Toisaalta, jos olen hivenen ilkeä, niin sitä saa mitä tilaa, joskus vain käy niinkin, että saa vaikka ei tilaakaan...:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Liplatus!
Miten se olikaan, iho pitä sisälmykset paikoillaan... Parin etsinnässä ja parileikeissä ensivaikutelma usein määrää sen, kiinnostutaanko toisesta vai. Joskus tosin voi huono ensivaikutelmakin pyyhkäistyä seuraavan kerran paremman vaikutelman tieltä, onneksi.. Olet oikeassa siinä, että elämä on onni, olipa kuoremme minkälainen tahansa. Pidin todella paljon tuosta mitä kirjoitit, että arvet ovat voitonmerkkejä...:)

Tere Sara!
Jollakin hullulla tavalla minulla on sellainen kutina pääni sisässä, että varsinkin meidät naiset on hyvin koulutettu ja opetettu ulkonäkömme huomioinnissa. Tuo, mitä kirjoitit siitä, että muistelet ystäviäsi, jotka ovat kuolleet sinua nuorempina, laittaa väkisinkin asioita tärkeysjärjestykseen. Siinä eivät ulkonäköseikat paljoa vaa'assa paina, kun olemme viimeisillä porteilla.

Ihanaa, jokainen uurre ja juonne on etuoikeus, upeasti kirjoitettu. Samoin tuo mitä kirjoitit lopuksi, että jokainen päivä antaa sinulle mahdollisuuden olla vähemmän täydellinen. Hyvä elämäönohje kaikille. Olisiko käännettävä koko ajatus täydellisyyden tavoittelusta epätäydellisen tavoitteluun, ulkonäköä koskevissa asenteissa varsinkin...:)

Hei Kaarnikka!
Kiitos, itse taas nautin suunnattomasti sinun blogisi upeista kuvista minullekin monasti tutuissa maisemissa. Ne niin hierovat sielua...:)

Hei Eko!
Kiitos, kiitos...:)

Hei Herne!
Ja kyllä niin 100 %:sti. Me tiedämme tämän, kunpa vain uskoisimmekin sen samalla tavoin todeksi...:)