BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Piilossa pahan puutarhassa...

Kulkiessani öisillä teillä ja poluilla olen kastunut sateissa, tärissyt kylmän hyytäessä ympärilläni ja samalla olen mieleni pimeillä käytävillä repinyt pahaa aina vain pienemmiksi palasiksi, kunnes sen mitättömät riekaleet ovat leijuneet tomuna edessäni. 

Enkä vieläkään ymmärrä pahaa, käsitä sen manipuloivia mekanismeja, hypnoottista taitoa vangita mieli saaden sen tekemään sitä mitä haluaisin välttää eniten. Kunnes tajusin, ettei minulla ole tarvetta eikä minun tulekaan sitä ymmärtää.


Paha syntyy ja kasvaa ympärillämme, meidän kaikkien sisällä, meistä itsestämme. Se tarttuu tiukasti kiinni, päästämättä koskaan irti. Se solmii yksipuolisia sopimuksia, joilta pelastaa vain hetkellinen tajunnanvirta, jolla on onnellinen taito sokeuttaa, löytää unohdus pahuudesta...

Jotain tai jokin tässä ajassa on epäselvää, epäinhimillistä ja epäilevää. Ihminen ei ymmärrä enää edes itseään, kunnioita toisia, toisten elämää ja epätoivo saa meistä esiin painajaisiakin pelottavimpia ihmishirviöitä sekä alistumiseen väsyneitä ihmislapsia, joille ikuinen uni edustaa turvallista satamaa...


Olemmeko kuin pieniä taimien alkuja, joita Paha poimii mukaansa, sattumanvaraisesti valiten, matkallaan salaiseen puutarhaansa? Vailla omaa tahtoa, mahdollisuutta vaikuttaa kasvualustaan, kasvaen siellä missä vain on pienikin mahdollisuus kasvaa täyteen mittaan.

Onko täydellisin ja suurenmoisin kukka pahan puutarhassa pahin meistä kaikista? Onko paha ilma jota hengitämme, ravinne maassa joilla juuriamme ravitsemme, se jota eniten pelkäämme ja jolta olemme piilossa Pahan puutarhassa?


Tämän päivän runsas uutistarjonta on kuin osa pahuuden ansioluetteloa, täynnä suruja, menetyksiä ja monenlaisia totuuksia. 

Olen lukenut niitä ja ihmetellyt sitä, mihin inhimillisyys on kadonnut. Vain pahoja uutisia ihmisten häiriintyneestä käyttäytymisestä, toistensa vahingoittamisesta ja tuhoamisesta. Ja kuitenkaan, en voi jättää lukematta...

Olen käyttänyt aikaani vaeltamalla päämäärättömästi aamuöisillä poluilla, mietiskellyt pahaa sekä ihmisyyteen liittyviä muutoksia, joita on näkyvissä kaikkialla.


Kesäkuun aikana olen myös lukenut melkoisen määrän kirjoja sekä katsonut tv-ohjelmia, joiden aiheena on ollut kaikkien julmuuksien arkkipaha, holokaust ja toinen maailmansota. Olen etsinyt yhtäläisyyksiä tähän päivään ja toivonut etten löytäisi yhtäkään.

Julmenpaakin julmimpia tarinoita ihmisistä, jotka olivat toisille ihmisille petoja sekä tapahtumista joiden ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, mutta jotka tapahtuivat ja joita ei pitäisi milloinkaan unohtaa. Historiaa, joka on kaikkien alitajunnassa, yhteisiä muistojamme, vaikka eivät meille tapahtuneita mutta ehkä ne koskettivat jonkun meistä vanhempia tai isovanhempia.


Tarinoita keskitysleireistä, ihmisistä jotka vain noudattivat annettuja määräyksiä ja sillä oikeuttivat tekonsa ja käytöksensä. Päädyin lukemaan lopuksi myös leireistä selvinneistä ihmisistä, uskomattomista selviytymistarinoista ja koko elämää varjostavista muistoista sekä kokemuksista.

Miten jo historiaksi muuttunut kauhu voi ylettyä vielä tähän päivään, liittyä tämän päivän uutisointiin, jossa käsitellään ihmistä itseään? Epävakaus silloin ja nyt, ihmisten epätietoisuus kauan sitten ja tänään? Mitä muuta eroa niissä on kuin kymmenet vuodet, ihmismielissä tuskin sitäkään.


Miten epävakaus ja epävarmuus loivat pohjan pahan nousulle, sama on nähtävissä myös tänään, ihmisten käytöksessä, maailman tapahtumissa ja luonnon katastrofeissa. On kuin koko maailma olisi oksentamassa pahaa oloaan juuri nyt, toistamassa itseään ja elämme aikoja, jolloin taistelussa maailman herruudesta inhimillisyys häviää.

Olemmeko oppineet historiasta mitään, emmekö halua nähdä, ymmärtää? Miten yksilön ajatukset ja toiminta omassa elämässään pystyvät estämään pahan sikiämistä, sen uudelleensyntymistä? 


Olemmeko voimattomia päättäjien päätösten edessä vai olisiko nyt vihdoin tullut aika, jolloin yksilöt ovat valmiita luopumaan jostakin, estääkseen pahaa palaamasta, jakamalla muillekin?

Ja kuitenkin, luopuminen koskee meitä kaikkia, ei ainoastaan häntä jolla on vähiten mistä luopua. Vai alistummeko taas voimattomina, uskaltamatta uhrautua, asettumatta vastustamaan näkyvillä olevaa inhimillisyyden tuhoa?


Ei elämä ole aina mukavaa, joskus oppiminen vaatii kovia otteita, sen rajan ylittämistä jolloin kipu on niin valtavaa, että kyyneleet loppuvat, ymmärrys ei riitä ja oma elämä vaikuttaa lähes utopialta.

On itsekästä tuudittautua siihen olotilaan, että elämme täysin toisenlaisissa olosuhteissa nyt kuin silloin, kun paha kylvi siemeniään ja siksi vastaava tuho ei voi toistua näinä päivinä. 

Silloinkin elettiin taloudellista ahdinkoa, ehkä pahempaa kuin nyt, jolloin kaikki on globaalimpaa ja nopeampaa. Köyhyyden ja vaurauden kuilut olivat kuitenkin syviä silloin kuten myös tänään.


Aina silloin kun onni ja tyytyväisyys ovat sidoksissa materiaan ja valtaan, silloin ihminen häviää väistämättä kilvoittelun yhteisestä hyvästä. Ihminen ei itse asiassa luovu mistään ollessaan tyytyväinen elämäänsä. Kuinka suuri onni tarvitaan, jotta ihminen olisi tyytyväinen? Ahneus kasvaa syödessä ja olemme taas siinä tilanteessa, jossa mikään ei riitä. 

Suuri osa ihmisistä ymmärtää onnensa rakennuspalikat, ei kadehdi toisen omaa eikä ole  katkera. Vaarallisia ovat he, jotka saavat tyytymättömien laumat taakseen, sillä viha on kaiken alleen peittävä alkuvoima, josta historiankirjoissa surullisimmat luvut kirjoitetaan.


Elämme hetkeä, jossa aika hajottaa meitä, emme enää hahmota sitä. Kaikkien pitäisi olla mahdollisimman korkealle koulutettuja, isoissa asunnoissa asuvia, urallaan aina vain eteenpäin nousevia uraohjuksia, joille mikään ei riitä. Kaikki niin samanlaisia, mutta onnenkaipuussaan erilaisia.

Ei riitä aika, eivät ihmissuhteet, ei ikä eikä vauraus. Lapsetkin tehdään siinä sivussa mahdollisimman tehokkaasti ja ammattia mahdollisimman vähän haittaavasti.


Tämä on liian kova hinta maksettavaksi. Ja vaikka kaikki voivat pahoin, kukaan ei ole valmis painamaan jarrua, vetämään kahvasta, palaamaan yksinkertaisiin ja käsitettäviin elämänarvoihin, pieneen onneen ja inhimillisiin ”ei hyödyllisiin” ihmissuhteisiin.

Rakentelemme ihmissuhdeverkostoja, joiden ainoa tarkoitus on toimia hyötymistarkoituksessa, varmistaa meille tarpeellisia etuja. Aitous, pienen elämän osaaminen sekä pienestä onnesta nauttiminen ei ole tätä päivää. Kaiken pitää olla suurta ja näkyvää, siksi pienuus häviää.


Kun hyvinvointi on muuttunut edustamaan ainoastaan sitä, minkä me näemme, kuulemme ja kykenemme tuntemaan aisteillamme, niin mihin on kadonnut se hyvinvointi, jonka tunnemme sisällämme?

Pahan olemusta ja eri olomuotoja on vaikea hahmottaa, opinko niitä erottamaan milloinkaan, toisistaan. Olemme kuin historian toisinto eilisestä, edelleen kiertokoulun ensimmäisellä luokalla, opettelemassa uudestaan aakkosia.


Kauneuden pinta on hauras ja epävakaa, yksi väärä askel... ja pinnan alta paljastuu siellä uinuva paha. Meihin koodattu moraali on niin lähellä ja kuitenkin kaukana, kuin kirjan sanat joihin voi uskoa tai olla uskomatta. 


Kun mikään ei kosketa, herätä surua tai myötätuntoa, paha tulee lähelle, oman elämän sisälle ja silloin ihmisistä jokainen, myös pahin, on toistensa kaltainen.

Paha ei enää sijaitse pahan akselilla, paha on kaikkialla ja koskettaa, satuttaa, iskee syvälle, jättäen arvet aina iholle, sisälle.


Mikä on niin suuri paha, että sitä ei kykene enää yli elämään? Itseen vai muihin kohdistuva, vai yhtä aikaa kaikkia koskeva, yllättäen tapahtunut pahan purkaus, odottamaton ja oksettava tapahtuma, johon ei kykene ottamaan edes kantaa?

Pahan jäljet jättävät tyhjyyden ympärilleen, eristetyn paikan, jota kaikki kiertävät vältellen. Uteliaisuus ja helpotus siitä, ettei se tällä kertaa kohdistunut oman elämän lähelle.

Miten syvälle tahansa itseämme tutkiskelemme, löydämmekö sieltä sijaa äärimmäiselle pahalle? Voiko halu tuhota elävää olla suurempi kuin sen suojeleminen, on kuin tähän äärimmäiseen tekoon kykenisi vain ihminen.


Pahaa ei kykene hyväksymään, käsittämään saati ymmärtämään, vaikka myös paha kuuluu osana elämään.

Ja kuitenkin, elämä on harvinaisen yksinkertainen asia, vain sisään- ja uloshengitystä sekä niiden välissä eletty pienen pieni elämä...



Yllä olevan kappaleen on säveltänyt nuori ja lahjakas, suomalainen säveltäjä, BlackSheep806, joka kuvailee itse musiikkiaan seuraavasti: "Film Score, Symphonic Metal, Violin Music, Folk/Celtic, New Age, Easy Listening...".

Lisää hänen säveltämäänsä musiikkia löytyy täältä sekä silmiä hivelevän kauniilta kotisivuilta, joilla hänen musiikkiaan on ostettavissa. 

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pahaa ei edes tarvitse kyetä hyväksymään, se on yksi keino olla hyvän puolella.

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Thought provoking as always.....,and a culmination of a lot of factors. From teaching your children well,to -
lest you forget the past you will be doomed to repeat it .......

Enjoy your warm & beautiful days :)) thgey pass so quickly ;)

♥♥Kisses & Hugs♥♥ to you and the two Sweet Boys ^.,^

kaisu marjatta kirjoitti...

Näin se on Pitsit sekaisin, Paha ja hyvä ovat yhdessä aina. vain itse voi valita kumman antaa hallita elämäänsä. musiikki on hyvin valittu, se antaa rauhaa ja toivoa, katsoin eilen tv;stä naisten oikeuksia ajavan ohjelman, joka käsitteli naisten ja tyttöjen raiskausta sodissa ja sotien jälkeen.. vain 1% raiskaajista on saanut tuomion siitä rikoksena.
Lain laatijat eivät katso sitä rikokseksi, ellei naiset kautta maailman ryhdy taisteluun.


toinen asiani on KUTSU sinulle tulla mukaan pieniä sanoja sivulla olevaan blggareiden yhteis ketju jännäriin. VARJOJEN SAARI, tule ja tutustu, ilmoita kommissa jos osallistut. Luovaa kirjoitusta vaihteeksi, johon voi kyllä kirjoittaa elämän raadollisuudesta ihan miten haluaa.. Tervetuloa ! Ja hyvää viikonloppua..

Liplatus kirjoitti...

Elämä on valintoja, hyvän ja pahan välillä.
Toisen hyvä voi olla toisen paha, niinhän sanotaan.

Loma reissulle olen pakannut reppuun historiasta lukemista sadepäiviksi. Paksu kirja sotahistoriasta (siippa lukee ja keskustelua tulee riittämään). Toinen kirja "pahan" naisesta, josta viime hetkillä tuli vaimo.
Minua on aina (naisena) ihmetyttänyt, mikä sai Heidät pysymään yksissä. Löytynekkö vastausta.

Miksi, miksi....toinen lähtee mukaan pahaan.
Ne ajatukset ovat täällä myös pyörineet mielessä näinä päivinä. Kun pahuutta tulee tv ruudun täydeltä.

Kyllä tekstisi on jälleen pysäyttävä, pistää miettimään monelta kantilta, enkä osaa sitä tässä edes kirjoituksin ilmaista.

Upeat kuvat sopivat hyvin tekstiin.

Arnoya Ari kirjoitti...

"Maailma on vaarallinen paikka elää, ei siksi ihmiset ovat pahoja, mutta koska ihmiset eivät tee mitään. "
Albert Einstein

Kiki kirjoitti...

Niinpä, se paha, hurja, kamala, käsittämätön... Sietämätön, kammottava...

Tai sitten monissa kirjoissa esille tuotu dualistisen maailman yhden käsiteparin toinen ääripää. Johon elämä etsii tasapainoa joka hetki. Käsitepari jolle vain ihmisen mieli antaa määritteet ja arvottamisen.

Mutta pahuus kiehtoo mieltä, vetää puoleensa tai pelottaa. Saa joka tapauksessa huomiomme ja sitä myötä se voimistuu, kun yritämme vastustaa sitä tai näemme sen ja yritämme karkuun. Voisiko sen "voittaa" vasta sitten, kun sitä ei enää pitäisi niin tärkeänä, ei enää antaisi sille voimaa taistelemalla, vastustamalla? Olemalla vain täysin rakastava, pelkkää rakkautta ja rauhaa? Siis (jokainen) minä, sisältäni etsisin sen rauhan ja rakkauden lähteen, eläisin pelkästään siinä ja pelkästään sitä lähettäisin itsestäni maailmaan? Mutta että toimisin niin... kun sisälläni on selvittämättömiä asioita pahan suhteen, ne vetävät huomioni kohti itseään. Ne kiehtovat, mutta minä en halua, en uskalla, en edes viitsi silloin kun ei ole pakko, selvittää itseäni. Etsin mielummin koko ajan helppoutta, uusia mukavia stimulaatioita, lisää, lisää, lisää. Pidän kiinni kynsin ja hampain kaikesta jo saamastani hyvästä ja rohmuan joka hetki jotain jonka kuvittelen vieläkin paremmaksi ja tavoiteltavammaksi, joka varmaan mukamas löytyy siitä, että saan lisää, lisää, lisää. Joo, tiedän, toimin hölmöläisen lailla, olen toiminut ja toimin edelleen. Tiedän toimivani hölmösti ja toimin silti. Voi tätä ihmisyyttä!

Ehkä silti, joskus. Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin. Ja jotain, jotenkin, me kaikesta opimmekin.

Hirveys, pahuus, loputon kauhu, käsittämätön, sietämätön. Voiko siltä viedä voiman ja energian rakastamalla ehdoitta???

a-kh kirjoitti...

"Älä koskaan lähetä ketään kysymään, kenelle kellot soivat. Ne soivat sinulle."

Irja Viirret kirjoitti...

"Ihminen on ainoa punastuva eläin, ainoa jolla on aihetta" mietti Twain ja erittäinkin samaa mieltä.

Hienosti kirjoittelit pitsit tästä kaikesta ja kuten hyvin tiedämmekin Paha on minussa ja Paha on Sinussa, mutta hallitkaamme sitä, kuten vihaammekin. Pimeyden keskellä huudan usein turhaan Jumalaa. Muulle ulkopuoliselle pahalle emme voi useinkaan juuri mitään, ehkä tiedottaa, lohduttaa ja tehdä omia mitättömiä pikku valintojamme?

Kiitoksia kauniista musiikista.

Kimmo kirjoitti...

Paha koskettaa. Hyvä auttaa.

Sykähdyttäviä kuvia. Kaunista tekstiä pahasta. Aiheuttaen minussa entistä suuremman halun hyvään. Voin valita. Eilinen on mennyt. Huomista ei vielä ole. Tänään valitsen hyvän.

Asta kirjoitti...

Hyvä,Pitsit sekaisin! Nyt osuit mielenkiintoiselle tantereelle ehtymättämään aiheeseen ja luin ilolla useita osuvia kiteytyksiäsi. "Ihminen ei itse asiassa luovu mistään ollessaan tyytyväinen elämäänsä", esimerkiksi.
Kikille myös kaunis kunnia vastauksestaan jossa piilee paradoksien maailmassa tarpomisen viisaus. "Olemalla vain täysin rakastava, pelkkää rakkautta ja rauhaa?" Kyllä, kiitos.
No niin, sille ja välille jää miljoona sanaa, joita en tänne kirjaa. Parhainta aiheesi olisi kesäöiden maratonipitkinä ajatuksenvaihtoina, toivottavasti salot ja rannat kaikuvat hiljaa myötäilevinä ja vastaavina luotauksina kun ihmiset maassamme näitä asioita keskenään puivat kauniin luontomme helmassa.
Lämmin tervehdys sinulle!

a-kh kirjoitti...

Buhenwaldin keskitysleirissä näin leirin komendantin ihmisen nahasta tekemiä lampunvarjostimia. Erityisesti hän suosi miesten tatuoituja ihonkohtia, joissa nännit jäivät näkyviin. Hyvä harrastus piti hänet poissa pahanteosta.

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Thanks for stopping by and visiting the "children" ....lol
Things are hot and slow around here. Not much going on,,,, today rain and cooler, what a relief!:)) Enjoying the coolness and fresh scented air :))
Have a Beautiful weekend, hugs & sweet kissez to the little guys ^..^ ;)) ♥♥xoxo♥♥

Birgitta kirjoitti...

Mä olen ajatellut asiaa niin, että teoillani on isompi vaikutus. Yritän olla olematta mukana sellaisissa asioissa, jotka mielestäni ovat pahoja. En anna niille energiaani. Ja tavoitteenani on tehdä niitä asioita, jotka loisivat enemmän hyvää.

Eihän elämä kyllä ihan noin mene, mutta olen ainakin valinnut useammin suuntani tietoisesti. Mieluummin kohti hyvää.

Menneistä kauheuksista en toivo muuta, kuin, että niistä otettaisiin opiksi ja toimittaisiin myöhemmin viisammin. Ja tämä koskee tietysti omia tekojanikin, niitä pahojakin tulee nimittäin tehtyä =(

a-kh kirjoitti...

Olen tuollaisia rillejä metsästänyt pitkään, mutta en ole löytänyt.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Oma tila ja ajatuksia!
Olet oikeassa, joskus paha vain naamioituu niin hyvin, että sitä on vaikea hahmottaa ja siksi tahtomattaan, toimii pahan puolella...:)

Hi Angel!
How right You are, teaching our children well and forget the past. Wise words and so true, but sometimes we face the impossible task and there is not much we can do. Some things in past are meant to be remembered e.g. all the bad things we have done to each other. Take care and lots of wet hugs...:)

Hei Aikatherine!
Paha ja hyvä ovat erottamaton aisapari, ilman toista onko toistakaan. Ne ovat nivoutuneina yhteen ja on välillä vaikeaa erottaa niitä toisistaan, teot ja sanat voivat väärissä tilanteissa kallistua väärälle puolelle, vaqikka ei haluaisikaan.

KUTSU: kuten olet huomannut, kirjoittelen tällä hetkellä blogiini harvakseltaan, johtuen siitä että olen kiinni eräässä projektissa, joka vie kaiken aikani luonnossa käyskentelyn ohella. Kiitos kutsusta, nyt vain en kykene irrottautumaan edes hetkeksi, niin antoisaa kuin yhdessä kirjoittaminen onkin. Ehkä jossain vaiheessa myöhemmin, aika on otollisempi...:)

Hei Liplatus!
Olen itse lainaamassa kirjastosta tuota samaa Eva Braunista kertovaa kirjaa, jota sinä jo pääsit lukemaan. Olen ihmetellyt myös aivan samaa, mikä saa/sai nämä naiset elämään yksissä historiaan kirjoitettujen hirviöiden matkassa. Puuttuiko heiltä oma persoonallisuus kokonaan ja pysymällä yksissä "kuuluisan" miehen rinnalla myös he saivat oman sivunsa historiankirjoissa. Ja totta tosiaan, elämme maailmassa, jossa pahuus on jatkuvasti läsnä, ei enää taka-alalla...:)

Hei Arnoya-Ari!
Niin, kun kiltit ihmiset eivät tee mitään, paha saa mellastaa mielin määrin, sitä ei pysäytä mikään. Samaan sanontaan olen myös törmännyt ja minkä totuuden se pitääkään sisällään...:)

Hei Kiki!
Miten olenkaan niin samaa mieltä pohdintojesi kanssa. En tosin enää pidä kiinni kynsin hampain mistään, kaikki on katoavaa, ihmiset ja tavarat, tapahtumista puhumattakaan.

Ja kyllä, pahalta voi viedä voiman ja energian rakastamalla ehdoitta, mikä onkin vaikeinta kaikesta.

Kiitos upeasta ja syvällisestä kommentistasi, siinä on monia sellaisia asioita, joita pohdiskelen itsekin koko ajan, vastauksia vain on vaikea löytää, ne ehkä sijaitsevat meissä itsessämme, paikassa jota sydämeksi nimitämme...:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei a-kh!
Näinhän se on:

John Donne

Yksikään ihminen ei ole saari,
vaan jokainen on osa yhteistä mannerta.
Jos meri huuhtelee mukanaan savikokkareen,
käy Eurooppa sitä pienemmäksi,
samoin kuin ystäväsi maatila tai
oma kartanosi kärsii menetyksen
palan murtuessa rantakalliosta.
Jokaisen ihmisen kuolema vie jotain minusta,
koska minäkin olen osallinen koko ihmiskunnassa.
Älä siis koskaan lähetä kysymään,
kenelle kellot soivat,
ne soivat sinulle.

Totta jokainen kirjoitettu sana yllä olevassa lainauksessa.

Luin muuten Rudolf Hössin, Auswitchin komendantin vankilassa kirjoittamista "muistelmista" tuosta samasta asiasta. Lampunvarjostimia tosiaan, mihin ihminen pahuudessaan on kykeneväkään, vain mielikuvitus rajana ja rajaton valta.

Rillit kuvassa: kiertelehän kirpputoreja. Itse olen törmännyt useasti vastaavanlaisiin rilleihin ja olenpa kartuttanut niillä kummallisten tavaroiden kokoelmaani useasti...:)

Hei Mustis!
Kirjailija Clemens oli harvinaisen oikeassa, totta tosiaan. Hyvän ja pahan taistelussa lienee tärkeintä se, miten siihen suhtaudumme. Pistämmekö pienet päämme piiloon ja toivomme, että paha kiitää ohitsemme, meitä huomaamatta vai nousemmeko barrikadeille, vaikkapa vain huutamaan ja vastustamaan, jotta paha huomaisi ettemme ole huijattavissa ja ensimmäisten vapaa-ehtoisten joukossa sen kutsuessa pirullisiin töihinsä kaikkialla maailmassa.

Seison mieluimmin kivi kädessä riekkumassa hävyttömyyksiä barrikadeilla kuin suostun mussuttamaan piilossa pyrstö pelosta täristen. Paha on ovela ja sen varalta pitää aina olla varuillaan.

Onko elämään ilman musiikkia? Kirjoitan näitä kirjoitelmiani aina tekstin lopussa olevan musiikin soidessa korvissani. Siksi ehkä teksti on välillä jotenkin kummallista...:)

Hei Kimmo!
Elämässä varmasti on tärkeintä tietää kumman puolelle asettuu, miten elämänsä haluaa elää. Tässä päivässä, askel ja hetki kerrallaan, voiko ihmiseltä enempää vaatiakaan. Kiitos Kimmo kauniista kommentista...:)

Hei Asta!
Monet näistä kirjoitusteni aiheista syntyvät tosiaan istuskellen mietintäkivellä, sateessa kävellen ja katulamppujen valoja tuijotellen, luonnossa itsekseni viipyen.

Montakohan kirjaa pahasta on kirjoitettu, varmasti tuhansia enemmän tai vähemmän aihetta sivuavina. Vastakkainasettelu on läsnä kaikkialla, ei niitä voi erottaa toistaan. Ratkaisevinta lienee se, kumpi on voitolla, kumman varaan laskemme elämämme. Rauhallisen kauniita, puhdistavien ajatusten täyttämiä tuokioita kesäöissä myös sinulle...:)

Oi Cigana Raicha!
Obrigado por visitar o meu blog e estou mais do que feliz que ele te deu alguns belos momentos. Visitei seu blog também e se tornou como um de seus seguidores. Tome cuidado e abraços ...:)

Hei Birgitta!
Samaa tässä yritän minäkin toteutella omassa elämässäni, välillä onnistuen ja taas välillä epäonnistuen. Eipä' meistä kai kukaan ole täydellinen ja tärkeintä varmasti onkin tuo, mitä kirjoitit, että tietoisella suunnan valinnalla voi vaikuttaa melkoisesti. Valinnoistahan tässä pohjimmiltaan on kyse. Pienet valinnat ja suuret tapahtumat, kaikki alkaa aina pienestä kunnes kasvaa suureksi ja mahdottomaksi enää kenenkään hallita, valinnasta enää puhumattakaan.

Onneksi suuri osa ihmisistä vaistomaisesti valitsee hyvän ja pyrkii välttämään pahaa, niin vaikeaa kuin se nykyhetken maailmassa onkaan.

Pistetään pahalle hanttiin ja jos se pyrkii pullistumaan liian suureksi, purraan siltä piuhat poikki...:)