BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 19. joulukuuta 2011

Nyrjähdyksille altis mieli...

Maailman kauppaliikkeissä, ostoskeskuksissa ja tavarataloissa, verkkokaupoista puhumattakaan, käydään tällä hetkellä kauppaa rahasta, tavarasta, rakkaudesta ja oikeasta joulusta.

Mitä me itse asiassa haluamme antaa, antaessamme joululahjoja? Ovatko ne kenties asioita, joita lahjat eivät kykene koskaan korvaamaan, edustamaan tai antamaan?

 

Kykenemättömänä todelliseen, annamme epätodellisen, joka jollakin tasolla saattaa tyydyttää ulkopuolisten odotuksia ja hetkeksi myös lahjan saajaa, mutta joka ei todellisuudessa vastaa sitä, mitä lahjan antaja halusi antaa ja sen saaja saada?

Miksi haluta tai antaa paljon, kun vähempikin riittäisi? Kuvien ja kertomusten joulut harvoin kohtaavat todellisuuden. Jos koskaan ja nyt varsinkaan, joulu ei merkitse suurimmalle osalle maailman ihmisistä samaa, monelle se ei voi merkitä mitään...


Olemme jo äidinmaidossa imeneet itseemme mielikuvia ihanne-joulusta. Entisaikojen joulu on ollut mahdollinen vain muutamille, aikansa etuoikeutetuille, suurimman osan taistellessa elossa olosta laitakujien varjossa, ilman joulukuusta, ainoatakaan lahjaa...

Tätä vanhanajan joulukuvaako me haemme, haluamme ja mielessämme toivomme? Tähän jouluun ei ole paluuta, jos kohta oliko sitä koskaan. 

Kiireettömyys, keskittyminen olennaiseen, toisista huolen pitäminen ja yhdessäolosta nauttiminen, eikö se riitä, mitä vielä enemmän vai olisiko sittenkin tarpeeksi vähän vähemmän?


Sitäkö tämä on, hysteerinen kaupoissa loikkiminen, velaksi ostaminen ja yksin olemisen torjuminen, sijaistoiminnoillako peitetään kaipuu entiseen?

Monella meistä on takanamme yksi tai useampi joulu, joka on särkenyt sydämemme ja on kuin käyttäisimme kaikki tulevat elämämme joulut korvataksemme menneitä jouluja, yrittäen saavuttaa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa.


Jokainen meistä kantaa sisällään omansalaista mielikuvaa joulusta, siitä ainutlaatuisesta ja iki-ihanasta ajasta, jolloin kaikki on hyvin ja ihmisillä hyvä tahto, pahan maailman hiipiessä joulun ajaksi nurkkien pimentoon.

Jokaisen joulukuva on erilainen, sisältäen suodatettuja muistoja oman elämän parhaista jouluista, tulevaisuuden  joulujen toiveista ja ennen kaikkea ympäriltä omaksutuista joulukuvista, kertomuksista ja musiikista.

Nyrjähdyksille altis mieleni on päätynyt siihen lopputulokseen, että me haluamme vanhanajan joulun nykyajan mukavuuksilla.


Melkein jokainen meistä, tänäkin jouluna, pettyy hivenen. Mitä koreammat joulukuvat silmissä kimaltelevat, sitä nopeammin suomut silmiltä putoavat.

Ja kuitenkin, elämä kulkee omia polkujaan, kaukana kuvien maailmasta. Carl Larssonin maalaama joulumaailma on melkein kuin Strömsössä, mutta niin kaukana todellisuudesta, melkein kaikkien todellisuudesta.


Näihin kuviin, samoin kuin vanhojen joulukalentereiden, lehtien kansien ja postikorttien antamaan kuvaan oikeasta joulusta me olemme hukkuneet.

Etsimme jokaisena elämämme jouluna täydellistä kuvaa, todeksi muuttunutta postikorttijoulua, vaikka se kuva on todellinen vain mielissämme, millaiseksi itse joulumme teemme, se kuva on aivan erilainen.



Unelmien jouluna ei ole kiirettä, lahjalistoja ja sen miettimistä, riittääkö annettava lahja sen saajalle ja toteutuvatko kohtuuttomat mielikuvat onnellisesta joulusta. 

Unelmien jouluna on turvallinen olo, lämpöä ja läheisyyttä, ei kiirettä minnekään...

15 kommenttia:

Asta kirjoitti...

Hei Pitsit sekaisin!
Ihana lukea juttusi. Itse olen jo vuosia sitten päässyt eroon kaupallisesta joulusta. Semmoista se elämää järjestelee.
Tulin kuitenkin tänne toivottamaan sinulle rauhaisaa ja ihanaa joulua ja sain itse vastalahjaksi paljon joulumieltä.
Hyvää Joulua sinulle ja kaikille muillekin!

A kirjoitti...

Vanhan ajan kuvia ja joulumieltä myös sinulle, Pitsit!<3

Ihanaa lukea postauksesi, ja nähdä nämä tunnelmalliset kuvat.;))

JUAN FUENTES kirjoitti...

Tu música y tus postales navideñas hacen que mi mente viaje al pais de al pais de la maravillas.
Me regalaste una bonitas navidades,en estas tierras nunca llega a nevar.
Feliz Navidad.
Tus comemntários a mi fotografia,son un elogio a la creatividad

a-kh kirjoitti...

Joulu on valtava uskontoja ja kaupankäyntiä kannatteleva vuotuinen demonstraatio.

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Yes, you are very right in all you say..... What can you say about Christmas .... some will or never have known, some a very hard and hurtful time ,
commercialization has risen expectations to ridiculous heights.I have had many bad Christmas's till I have let go of the the "idea" of what Christmas is "suppose" to be like. These days I just want Peace and Contentment in my life and I make my own Magic ~ In any event.....

I want to wish you Peace, Joy, and Contentment for your Christmas ~

Christmas Blessings to you,

*Hugs & Kisses* my Friend :)
Angel ~

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Ihanasti taas kirjoitat, rauhallista ja tunnelmallista joulua sinulle!

Dmitry Voevodin kirjoitti...

Здравствуйте.
В эти святые дни Рождества Христова, хочу поздравить вас с праздником. В этот день Христос пришел, чтобы спасти наш Мир от Тьмы.
Желаю вам, чтобы светлый праздник вам подарил тепло, и уют в ваш дом, здоровья вам и вашим близким.
С Рождеством Христовым и с Новым годом.
Воеводин Дмитрий.

Tuula. M. Nevalainen kirjoitti...

Luin ajatuksella ajatuksiasi ja pisti ajattelemaan! Juuri näinhän se asia on Joulusta on tullut kuin varkain semmoinen markkinahumu että en halua siihen humuun mukaan!
Hienosti ollet kirjoittanut!

Liplatus kirjoitti...

Ihastelin kuvia, löytyy monenlaista Joulun tunnelmaa.

Onni on, ettei ole tarvetta ravata kaupoissa ja väkisellä ostaa jotakin. Olemme luopuneet lahjojen ostosta jo vuosia sitten.
Jos haluaa muistaa lahjalla , voihan muistaa mihin vuodenaikaan tahansa kun on saajalle tarpeellinen lahja.

Hyvänolon Joulua Sinulle Pitsit Sekaisin!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Asta!
Kiitos itsellesi. Kaupallisesta tavarajoulusta olen itsekin luopunut, panostaen enemmän ihmisiin kuin tavaraan. Rauhallista joulua sinulle ja kiitos ihanasta blogistasi, josta aina lähden yhtä kuvakokemusta rikkaampana...:)

Hei Aili-mummo!
Niinpä, vanhanajan joulukuvat ovat kauniita katsella, vaikka niiden luoma maailma on melkoisen vieras. Kiitos itsellesi ja rauhallista joulua...:)

Hola Juan!
Gracias por sus amables palabras. Y de nuevo, me gusta de tus fotos muy creativo y artístico. Son fotos de significado, idea y pensamiento. Esa es la razón por la que disfrutar de ellos mucho. Y tener una estancia tranquila y sin embargo alegre usted la Navidad también. Tenga cuidado y abrazos ...:)

Hei a-kh!
Olet harvinaisen oikeassa, joulusta on muodostunut tavarataivas, jonne kaikkien halutaan sukeltavan...:)

Hi Angel!
I sign your every word about Christmas. It is so faraway from its true meaning. To lots of people Christmas time is very painful and hurtful time. And how right you are saying you're making Your own magic, propably that is the only way of enjoying Christmas. Take care and hugs...:)

Hei Pia!
Kiitos sanoistasi ja rauhallista joulua sinullekin...:)

Здравствуйте Дмитрий.
Спасибо за Ваши добрые слова и пожелать Вам и всем Вашим близким тепло и уют время Рождества. Счастливого Рождества и Нового Года 2012 году Вы тоже ...:)

Hei Tuula!
Kiitos sanoistasi. Mietin tekstiä kirjoittaessani moneen kertaan sitä, että onko oikein kirjoittaa mieleeni tulleista ajatuksista ja kokemuksista, mutta en olisi osannut kirjoittaa toisinkaan. Kaunista ja rauhallista joulua myös sinulle...:)

Hei Liplatus!
Lahjaton joulu on todella joulua parhaimmillaan, varsinkin jos kaikki ovat samaa mieltä. Meillä jokainen aikuinen saa samanlaisen suklaarasian ja murkkuikäiselle keksitään jotain yksinkertaista, mutta ei tylsää. Ihanan rauhallista ja hyvää Joulua myös sinulle...:)

JUAN FUENTES kirjoitti...

Amiga mia.Tus alagos a mis elucubraciones hacen subir mi ego hasta el infinito.
Siempre procuro que mis fotografias tengan un mensaje,quizas sea por mi avanzada edad no me gustan las vanalidades.
Te vuelvo a agradecer tu entrda en mi blog.
Felices fiestas


Juan

JUAN FUENTES kirjoitti...

Nuevamente te agradezco tus ccomentários a mi foto.
Es un graffiti qque me encontré en La Boca, Buenos Ires.
Si te gusto ha merecido la pena el pubicarlo en mi blog
Juan

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hola Juan!
Usted sabe, es muestra de que hacer un esfuerzo para crear tus fotos. Y he notised su significado, el mensaje en cada uno de ellos. Tus fotos siempre contar una historia y que los hace únicos, se diferencia de otras fotos. Seguir haciendo su gran arte, siempre estoy ansioso por ver más de su trabajo. Graffiti, que era interesante porque al principio pompt en mi mente, pero no estaba seguro. Gran arte de la calle y gracias a Dios no hubo que documentar el trabajo. Feliz Navidad a ti también. Tenga cuidado y abrazos ...:)

Penelope´s kirjoitti...

Kunnon puhetta Pitsit .Loistava postaus..En usko minäkään,että se mitä etsimme, löytyy sieltä kauppojen hyllyiltä...Olen sitä sieltä itsekin etsinyt..Se löytyy sydämestä...Kun olemme etsineet, olleet tyhjääkin tyhjempiä, rupeamme täyttämään elämäämme muulla kuin roinalla .Näemme kaiken eri valossa..ystävät ..läheiset..iloisen yhdessäolon ...luonnon..ruuan..naurun .NAUTIMME ja olemme kiitollisia .Parasta joulua sinulle. LOVE

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Penelope's!
Kiitos Penelope, ja totta puhut, kun joulusta poistaa kaiken turhanaikaisen, jäljelle jää kaikki kaunis ja todellinen. Loppujen lopuksi, yksinkertaiset asiat ovat parhaimpia. Mitä vähemmän hössötystä, sen parempi...:)