BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 13. elokuuta 2011

Tähdenlentojen yö...

Mikä ihmeellisen juovuttava valonäytelmä esitettiinkään perjantain ja lauantain välisenä yönä tähtien kirjomalla taivaalla. Tähdenlentojen yö...

Huikaisevan näytelmän tarjosi Perseidien meteoriparven maksimi, joka osui lauantain aamuun. Ne, jotka menettivät ensimmäisen näytöksen, voivat vielä kohdistaa katseensa tähtikirkasta yötaivasta vasten ja nähdä osan taivaan valonäytelmästä.


Perseidien meteoriparven välähtelyjä esiintyy elokuun 24. yöhön asti, mutta jos pitää kiirettä, runsaimmat parvet voi nähdä nyt.

Helsingin yötaivas ei aluksi antanut kovinkaan lupaavia merkkejä mahdollisuudesta nähdä tähdenlentoja. Pilvet vaelsivat tiiviinä kerroksina, repeytyen välillä, tiivistyen takaisin lautoiksi, jotka saidasti olivat valmiita avautumaan innokkaille silmille.


Yön taipuessa kohti aamuyön pimeimpiä tunteja, nousin tutulle kalliolle, puista avoimelle paikalle, jossa niin monta kertaa ennenkin olen istunut ja ihaillut taivasta, näytelmillä ja ilman...

Tuulen takaa-ajamat pilvilautat hajosivat vähitellen, repeytyneiden pilvenriekaleiden välistä näkyi tähtien tuike, enemmän, lisääntyen koko ajan, kunnes lopulta, koko taivas oli vapaa.

Valonäytelmän lavastus oli valmis, esirippu vedetty syrjään, katsojan piti vain tehdä olonsa mukavaksi, valmistautua yön näyttelijöiden esiin tuloon...


Taivaan katseleminen on melkeinpä mietiskelyyn verrattavissa oleva olotila, niin kokonainen ja täydellisyydessään uskomattoman kaunis.

Kunnes... optinen harha hiipi kuvaan. Se tarttui kiinni taivaan sinimustasta tähtisametista, koski kankaan pintaan ja yht'äkkiä taivas lainehti ja tähdet sen pinnalla.

Vähitellen värähtelevät ja lainehtivat tähdet antoivat tilaa nopeille kipinöille, jotka singahtelivat kuin ohuttakin ohuemmat valosäikeet.


Kesti tovin, ennen kuin havaitsin ensimmäisen nopean valoliekin. Sen jälkeen niitä tuli tasaisin väliajoin, en ehtinyt havaitsemaan kaikkia, aistin vain niitä kaikkialla. Silmän hidas liike rajoitti kaiken hahmottamista.

Niiden nopea lento vaikeutti värimaailman hahmottamista. Ne olivat lähempää katsottuna kylmän keltaisia, kauempana valkeita...

Melkein tunsin ihollani niiden nopean ja kuuman liikkeen. Hiukset ja ihokarvat sähkön lailla kipinöiden, vapisin näytelmän kauneudesta, ja kylmyydestä. Hengitys höyrysi, kylmä hiipi jäseniin, mutta en malttanut nousta ylös, lämmitellä.


Palasin hetkeksi sisälle, lisäsin villapaidan päälleni, nappasin kiikarit ja puolisormikkaat käsiä lämmittämään. Ja takaisin yöhön, korkealle kalliolle, tähdenlentojen nopeaan mereen, tähtitaivaan laineille.

Kuulaan kirkas yö, kallioiden yksinäisyys ja tähdenlentojen säkenöivät tuikut. Olin ainoa ihminen maailmassa, nauttimassa humalan kaltaisesta, juovuttavasta hetkestä, hengityksen höyryjen piirrellessä valkeita ja läpikuultavia kuvoitaan syvää sinistä vasten.



Tähdenlennot kulkivat nopeaa rataansa, toinen toisensa perään. Välillä oli pieniä hetkiä, jolloin taivas rauhoittui, veti henkeään, kunnes alkoi näytelmän seuraava vaihe.

Nuo hetket kalliolla, tähdenlentojen keskellä, olivat melkein liian pakahduttavia, tajunnan ja tietoisuuden rajamailla. Tunsin miten kyyneleitä virtasi nopeutuvina virtoina poskillani, kylminä ja kirkkaina, estäen tähdenlentojen vangitsemisen silmien verkkokalvoille.

Desktop Nexus Jewel Box of Stars

Korkeiden mäntyjen latvukset, tummanpuhuvina vasten yötaivasta, väreileviä tähtiä kankaalla, tähdenlentoja kuin puiden välissä singahtelemassa, mutta ei kuitenkaan...

Silmien kyky erottaa etäisyyksiä pimeässä on hyvin rajoittunut, mutta siitäkin huolimatta, vaikka tiesin, etteivät tähdet lentäneet niin matalalla, mieleni tallensi niistä jokaisen, kuin maalauksen, lentämässä puiden latvusten korkeudella, matalalla...


Aika menetti merkityksensä, sulauduin näytelmään ja muistan vain unen kaltaisena olotilana paluun kotiin, lämpimään. Tähdet lensivät vielä unessakin ja lensin niiden mukana, nopeasti loistavana ja palavana säikeenä...

Lisäys 10.08.2012:
Mikäli haluat kuvata uskomattoman näytelmän taivaalla etkä ole tottunut kameran käyttäjä, käypä vilkaisemassa Ylen sivuilta meteorien tarkkailuun erikoistuneen tähtiharrastajan valokuvausohjeet ensi yön tähdenlentojen ikuistamiseksi. 

13 kommenttia:

Manteli kirjoitti...

Voin kuvitella tuntemuksesi, kun istuit yksin kalliolla katselemassa tähdenlentoja. Minä arkajalka yritin kurkkia portailta ja muutaman tähdenlennon onnistuinkin näkemään, yhden tosi pitkänkin. Kaunista oli ja hiljaista, vain tähdet ja kuutamo seuranani.

Acata kirjoitti...

Yhtään lentävää tähteä en viime yönä nähnyt, mutta sitäkin komeamman täysikuun.

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Ei muuta kuin odotellaan että edes yksi tähdenlento suuntaisi kohti tätä onnetonta maapalloa jotta tämä surkeus ja kurjuus vihdoin loppuisi. Ehkä näin käykin 12.12.2012.

Teuvo Noormarkusta

Ulla Tuomela kirjoitti...

Varmaan mahtava kokemus...:-)

a-kh kirjoitti...

Ajattelepa kuinka kauas näit...

a-kh kirjoitti...

Piti vielä sanomani, että nyt on elokuun kuutamo parhaimmillaan. Ei kuin hempeilemään. Yritän unohtaa, että kuussa on jenkkien sinne kyöräämää roinaa.

Leenamarketta kirjoitti...

Kiitos Pitsit, jälleen tempauduin kerrontasi mukana tällä kertaa tähtitaivaalle. Täytyy jaksaa valvoa tänään myöhään, pimeään saakka, jotta näkisin kuun ja ehkäpä tähdenlennotkin. Pilvistä on ja tasaisen.

Sara kirjoitti...

Pitäisi itsekin malttaa lähteä öisin nauttimaan ihanasta loppukesän pimeydestä, ihan vaikka ei tähdenlentoja näkisikään. Rakastan näitä pimeitä loppukesän/alkusyksyn öitä, se on niin taianomaista aikaa... :)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Manteli!
Se oli todella uskomaton yö ja tunteet olivat aivan pinnassa. Joku jossakin oli arvioinut, että suurimman myräkän aikaan tähdenlentoja olisi lennellyt 60-70 tunnissa. Aivan noin hurjaan lukuun en pääsyt, mutta melko käsittämättömiä hetkiä koin kallion yksinäisyydessä...:)

Hei Acata!
Keskustassa ja valosaasteen värjäämällä taivaalla uskoisin, että tähdenlentojen näkyminen ei ole aivan helppoa. Vinkiksi sen verran, että taivasta tulee tuijotella ainakin 20-30 minuuttia, ennen kuin tähdenlennot alkavat hahmottua verkkokalvoille. Itse muuten tutkailin tähdenlentoja noin kello 2:00-4:30, se lienee melko passeli aika edelleen. Kärsivällisyyttä ja paljon lämmintä päälle...:)

Hei Teuvo!
Pahus, en minä halua mitään hemmetin isoa tähdenlentoa tuhoamaan maapalloa. Haluan tuijotella näitä öisiä näytelmiä hiljaisuudessa. Tosin, kyllähän päähän tosinaan tulee kaikenlaista, mutta nipistelen itseäni, etten vaivu aivan syvimpään kuoppaan...:)

Hei Ulla!
Kyllä, yksi upeimmista. Tosin, olen notkuillut ja istuskellut usein kalliollani ja tutkaillut taivaan erilaisia näytelmiä. Paremmuusjärjestykseen en niitä tohdi laittaa, mutta viimeisimmän muistaa aina parhaiten. Tämä oli kerrassaan tunteet pinnalle vetävä kokemus...:)

Hei a-kh!
Kauas, todella. Mietin muuten itsekin hätäisesti avaruuden kaatopaikkaa, samoin jenkkien varakaatopaikkaa kuuta. Ei siitä mihinkään pääse, pakko vain pestä päänsä noilta mielikuvilta ja keskittyä olennaiseen, tähdenlentojen hetkeen...:)

Hei Leenamarketta!
Sitkeyttähän tuo tähdenlentojen katseleminen vaatiin. Acatalle jo mainitsin, että ainakin 20-30 minuuttia pitää tutkailla taivasta ja sellaisesta kohtaa, ettei edes kuu valaise edestä. Tähdenlennot ovaqt pääosin todella nopeita, jotkut viivyttelevät, mutta kun lento alkaa, ei muuta ehdi kuin vain nauttia ja tunteilla...:)

Tere Sara!
Aivan samaa mieltä, rakastan myös näitä pimeitä syksyn öitä, jotka tuoksuvat jo vahvasti syksylle ja alkavalle maaruskalle. Ja parasta kaikesta, ihmiset ovat kaikonneet, saan tepastella aivan itsekseni, ilman häiritseviä ihmisten ääniä. Kesäyöt ovat toisenlaisia, kauniita ja kiehtovia, mutta syksyn pimeä maailma saa tassuihin vipinää...:)

Seppo Salminen kirjoitti...

Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus jälleen.
Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen löytää itsensä ainakin joskus tuosta tilanteesta, katsella pitkään tähtikirkasta taivasta, varsinkin maksimin aikaan. Se on todella meditatiivista.

Sitä ei usko ennenkuin näkee..

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Seppo!
Sitä olen muuten erinäisiä kertoja miettinyt, koikkelehtiessani yössä tai aamuhämärässä, että miksi ihmiset ovat niin vähän kiinnostuneita taivaan ilmiöistä. Ymmärrän toki, että arki vie miestä ja naista, mutta joskus vain nämä kokemukset antavat niin paljon, että arki on suoranaista juhlaa näiden jälkeen...:)

Seppo Salminen kirjoitti...

Totta puhut, sitä olen itsekin ihmetellyt.
Liekö tuo keinotekoinen kiire syynä vai se, että ajatellaankin jatkuvasti vain arkisia asioita, eikä osata edes hetkeksi pysähtyä miettimään,.. ja katselemaan taivaan hienoja ilmiöitä, avaruuden mystisistä asioista puhumattakaan.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Olen muutaman kerran raahannut, en sentään väkisin, ystäviäni näille yötaivaan tutkailu-reissuille ja kummallista kyllä, ovat viihtyneet hyvin. Sitten tulee se iso mutta, joka estää mitä ilmeisimmin heidän liikkumisensa öisin. Ei ole mukavaa liikuskella yksin aamuyöstä, se lienee se suurin syy ja selitys, mitä olen saanut. Toisaalta, moni muistaa aina mainita näistä yhteisistä reissuista yötaivaan alla, joten ilmeisesti ne ainakin vaikuttivat hyvällä tavalla...:)