BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vihan puun hedelmät kantavat karvasta satoa oksillaan...

Tämän suunnattoman surun hetkellä, jokaisella tulisi olla lähellään toinen ihminen, josta pitää tiukasti kiinni ja antaa surun ja epätoivon kyynelten virrata vapaasti.



Tätä Norjassa tapahtunutta, silmitöntä elävien olentojen tuhoamista ei mieli kykene käsittämään, koko olemus on turta, tunnoton kaikelle lisäinformaatiolle, jota uutiset vuodattavat hetki hetkeltä, taltioiden jokaisen sekunnin ja vangiten jokaisen kyyneleen kameran linssin läpi koko maailmalle.



Minulla ei ole mitään tuntumaa siihen maailmaan ja tunnetilaan, jota läheisensä verilöylyssä menettäneet ihmiset käyvät läpi ja joutuvat kantamaan sisällään koko loppuelämänsä.

Mikään empatia ei riitä ymmärtämään läheisten tuskaa, mikään järki ei riitä ymmärtämään tapahtuman kauheutta, eikä mikään viisaus anna vastausta tai ymmärrystä siihen, miksi verilöyly tapahtui.

Tapahtumasarja, joka synnytti alla olevan lauseen on hirvittävä. Sen sanoi verilöylystä pelastunut norjalaistyttö ja Sdp-nuori CNN:n haastattellussa ja samaa lausetta siteerasi myös Norjan pääministeri Jens Stoltenberg puheessaan Oslon tuomiokirkossa pidetyssä muistojumalanpalveluksessa. 

"Jos yksi mies voi osoittaa noin paljon vihaa, ajattele kuinka paljon rakkautta me yhdessä voimme osoittaa."



Vaikka en haluaisi, jokin pakko vetää minut kerta toisensa jälkeen television ääreen katsomaan ja kuuntelemaan viimeisintä uutisointia tilanteesta. Samoin löydän itseni tietokoneella hakemassa tuoreinta tapahtumakoostetta.

Tunnen itseni raadolliseksi, haaskaksi haaskalla.  En halua, mutta kuitenkin löydän itseni tiedotusvälineiden ääreltä, etsimässä tietoa, voidakseni olla entistä järkyttyneempi ja surullisempi.



Alitajunnassani tietoryöpsähdykset ja tunteet vellovat tuskanpunaisella merellä, etsien turvallista satamaa, jonne kiinnittyä, pois meren punaisuudesta, kauempaakin kauemmaksi todellisuudesta, jossa eläminen juuri nyt tekee kipeää.

Tämä monen tuhotun elämän aiheuttama suru nostaa esiin omat menetykset ja surut. 



Onko mahdollista, että tämä suru onkin kollektiivinen suru siksi, että se antaa julkisesti hyväksytyn syyn nojalla meidän kaikkien itkeä ja surra oman elämämme menetyksiä ja suruja? Kukaan ei kysele, kaikki vain olettavat, että kyse on kollektiivisesta kauhun ja surun kokemuksesta.

Aito suru ja järkytys Norjan tapahtumista sekä oman elämän vaietut surut kulkevat käsi kädessä. Ja yleisen keskustelun sisällä kulkee syvempi, henkilökohtainen virta, jonka virtaus lisääntyi murhaavan tapahtumaketjun myötä...



Surun keskellä viha ja kosto nostavat päätään, lisäten jo ennestään satoisaan vihan hedelmäpuuhun verta tihkuvia, karvaita hedelmiä.

Filosofian puutarhassa-blogissa on mielestäni käsitelty aihetta erilaisesta näkökulmasta ja varsinkin kirjoittajan viimeisessä lauseessaan kiteyttämä toive on monen ihmisen ajatus tällä hetkellä.



Alla oleva sävellys on kulkenut elämässäni lapsuudesta asti. Kauneudellaan se on lohduttanut minua elämäni suruissa sekä nostanut ilon ja onnen huipulle. 

Ensimmäinen sävellys kestää yli 10 minuuttia, toinen noin 5,5 minuuttia, sisältäen sävellyksen tunnetuimman melodian. Valinta on teidän, itselleni pidempi versio on rakkain, vaikka lyhennetylläkin pärjäisi...



Ja seuraavaksi ote sävellyksen tunnetuimmasta melodiasta:



Kirjoituksen kuvittamiseen käytetyt kaikki kuvat ovat Norjasta ja jokaisen kuvan alla on linkki kuvapankkiin, josta olen käynyt kuvat hakemassa.

14 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Taisin jo sanoakin jossakin että myötätunto on aika vähän silloin kuin konkreettista apua tarvittaisiin ja olen joskus satoja ..äh antaa olla mutta Ihmisten pahuus ei ole hulluutta eikä hulluus pahuutta, mutta aika vaikea on kyllä ymmärtää molempia..

JUAN FUENTES kirjoitti...

A tu pregunta sobre la manipulación de la fotografia,
te diré que llevo muchos años trabajando con la fotpografia en color,y la práctica me hace facil las manipulaciomes.

Un fuerte abrazo

Asta kirjoitti...

Tutkikaamme sydämiämme...
Empatia on sananmukaisesti sisälle menemistä. Oman sielun, sydämen, kokemuksen ja persoonan kautta toisen tunteiden todellista ymmärtämistä.
Teot täyttävät tehtävänsä sen myötä, kuinka mitenkin.
Arvokas pala ihmisyyttä tämä kirjoituksesi. Vierähti tovi, kuuntelin musiikin,ja nyt kiitän kauniisti!

A kirjoitti...

Ihmisen pahuus on kammottava, sitä ei vain jaksa ymmärtää...

Mieleen nousee vain uusia kysymyksiä, miksi tällaista järjetöntä tappamista tapahtuu? Miksi murhataan viattomat nuoret ihmiset ja lapset, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään pahuuteen?
Mitä asuu tuollaisen psykopaatin mielessä, mistä se lähtee ja paisuu?

FB:ssa:ssa on kuulemma näitä viharyhmiä, eikö niitä voitaisi poistaa ja kaikki muutkin vihanlietsontasivustot netistä???

Norjalaiset ovat ottaneet puolustuksekseen voimakkaan yhteisöllisyyden, ja se on minusta hienoa. He ovat yhtä suurta perhettä, kantavat surunsa toinen toistansa tukien. Se on hyvää ja kaunista. Psykiatreille riittää töitä vuosiksi, mutta pahat jäljet tämä murhanäytelmä silti jättää. Sitä ei voi koskaan unohtaa, ja ihmisten turvallisuuden tunne voi kadota ikiajoiksi.

Otan osaa norjalaisten suureen suruun<3

arleena kirjoitti...

Prahan kuvien lipuessa silmieni ohi vaelsin meren aalloilla lipuen hiljaa, nousin tyrskyihin voimattomana vietäväksi kohti tuntematonta viimeisen kerran. Taakse jäi kaikki. Edessä rauhallinen suvanto, ikuinen tyyneys.

Näin menivät he tahtomattaan julmalla tavalla. Suvannon lohdulliseen rauhaan.

Leenamarketta kirjoitti...

Tälle teolle ei löydy sanoja...välitän, siispä katselen ja kuuntelen tuntien tiedonjanossani olevan jotain haaskamaista, mutta ei silmien ummistaminen ja tiedon torjuminenkaan onnistu.
Mielessäni ovat kaikki ne ihmiset jotka jollain tavalla ovat olleet osallisina näihin tapahtumiin, sillä on kauaskantoiset seuraukset vielä pitkälle eteenpäin.

Arnoya Ari kirjoitti...

Suru täällä on käsin kosketeltavaa, löysin tämän ja lisäsin omaan osanottooni nyt myös tänne.
http://www.youtube.com/watch?v=_63hsEgRhC0

Sara kirjoitti...

Sain kuulla tästä uutisesta kunnolla vasta tänään, koko viikonlopun elin suojelevassa umpiossa...

Järkyttävää miten tällaista voi tapahtua ja miksi valikoida uhreiksi noin nuoria, melkein lapsia vielä???

Tekee vaikeaksi pysyä ajatuksen "ei ole olemassa pahoja ihmisiä, vaan ihmisiä jotka eivät osaa käsitellä traumojaan" takana..

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hola Juan!
Bueno, que muestra en su trabajo. La simplicidad y los temas se centró precisamente de su trabajo da una idea de una historia que hay detrás de cada imagen. Eso es lo que hace tan fascinante ... abrazos ...:)

Hei!

Mustaleski
Asta
Aili-mummo
arleena
Leenamarketta
Ari
Sara

Miten vaikeaa on edelleenkin kirjoittaa kommentteihinne vastausta, sillä surmaajan pidätyksen jälkeinen uutisointi on hämmentänyt ajatuksiani lisää, ei tuonut rauhaa tai selvyyttä.

Mustaleski on aivan oikeassa siinä, että järkytyksen ja myötätunnon julkaisemisen sijasta tarvitaan enemmän konkreettisia tekoja, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa en kykene saati näe, mitä se konkreettinen voisi olla. Kaikki tekemäni on on liittynyt sähköisiin myötätunnon ilmaisuihin, nimi adresseihin, käsikädessä-ketjuun liittyminen jne. Ehkä joskus löydän muitakin tapoja osoittaa myötätuntoa ja ehkä antaa konkreettista apua, mutta en tässä tapauksessa, vielä...

Astan kaunis kommentti sisälsi syvällisen tiedon itsestämme, samoin tiedon siitä, että niin kauan kuin tunnemme empatiaa, voimme kutsua itseämme ihmisiksi...

Aili-mummo otti myös esille nykyajan lisääntyneet erilaiset viharyhmät sosiaalisessa mediassa. Totta sekin, ennen yksi äärettömän vihainen vihasi yksin, nyt hänen on helppo löytää samanmielisiä ja vihan hyökyaalto muuttuu sen myötä suuremmaksi.

Norjalaisten omaksuma yhteisöllisyys tämän tapauksen kohdalla, on myös kaunis osoitus siitä, että tällaisina hetkinä meillä on oikeus surra yhdessä, eikä ihmisten tarvitse käpertyä yksinäisyyteen surunsa ja järkytyksen tukahduttamana...

Arleenan kommentissa taas tuli selvästi esille se, miten historian eri kerrostumat pitävät sisällään ihmisten henkilöhistoriaan liittyviä palasia ja surun hetkiä. Ne ovat yhteisiä, siitä huolimatta missä ne tapahtuvat ja milloin. Ne ovat osa ihmisyyden historiaa, joka siirtyy yhtenä osana palapelistä omaan henkilöhistoriaan. Ja tällaisten tapausten yhteydessä se, jota ei enää aktiivisesti muistele, ponnahtaa esiin kuin eilinen päivä, samoine tunteineen ja suruineen...

Jaan Leenamarketan kanssa saman tunteen tiedonjanoni haaskamaisuudesta. En tietoisesti ole haaskalla, mutta miksi palaan Norjan uutisointeihin koko ajan? Oppiakseniko jotakin, ymmärtääkseni sellaista, jota en kykene ymmärtämään? En tälläkään hetkellä vielä osaa eritellä tunteitani ja tiedonhaluani, ehkäpä minun on mentävä itseeni ja omaan henkilöhistoriaani tajutakseni miksi juuri tämä tapahtuma sattuu niin paljon...

Arin kommentissaan antaman linkin kautta löysin kauniin melodian sekä sanat, jotka yhdessä yhdistävät ihmisiä, antavat surulle ja järkytykselle äänen...

Saran kommentissaan kirjoittama ajatus ”ei ole olemassa pahoja ihmisiä, vaan ihmisiä, jotka eivät osaa käsitellä traumojaan”, sai myös minut miettimään asiaa tältäkin kannalta. Vaikeaa tosiaan pysyä ajatuksessa, mutta mikäli ei ole mitään, johon tukeutua, kykenemmekö enää itsekään käsitelemään elämän tiellemme heittämiä traumoja...?

Ja vielä...:

Olen vuosien mittaan miettinyt mielessäni useasti myös mitallin toista puolta. Läheisensä menettäneiden suru on pinnassa ensimmäisenä, sitä ei kykene mitätöimään eikä saisikaan, mutta taustalla kulkee hyvin tumma ja palava virta, jonka käsittely kuuluu mielestäni myös kokonaisuuteen.

Luin jotakin maininnan siitä, miten surmaajan äiti oli iloinen ja onnellinen ihminen, ylpeä pojastaan. Tämä tuli esille hänen naapureitaan haastateltaessa, pojasta naapurit eivät osanneet paljoakaan kertoa, muuta kuin sen, että hän kävin äitinsä luona viikonloppuisin.

Pakostakin mieleeni tulee se ajatus, että ottaessaan kymmenien ihmisten elämät käsiinsä ja murskatessaan ne, surmaaja surmasi samalla kaikkein läheisimpänsä, henkisesti. En edes osaa ajatella, mitä surmaajan äiti tuntee tällä hetkellä. On helpompi samaistua surmaajan uhrien läheisten menetykseen, kuin surmaajan läheisten kokemaan henkiseen teloitukseen.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Jatkoa...

Itsessä kasvanut ja itsestä syntynyt, omaa lihaa ja verta, joka kykenee kammottaviin veritekoihin, mikä on äidin suru ja menetys tällä hetkellä. Äidit rakastavat lapsiaan ehdottomasti, tapahtuipa mitä tahansa. Mikä on se itsesyystösten ja itsensä tutkimisen määrä, jonka surmaajan äiti on kohdannut ja jonka kanssa hän elää koko lopun elämäänsä? Surmaaja teollaan ajoi läheisensä pimeyteen ja häpeään, tuntemattomaan tuskaan siitä, ettei kukaan osannut aavistaa tai nähnyt tulevaa ja kenties kyennyt estämään veritöitä.

Lapsen menettäminen kuolemalle on käsittämätön suru, josta ei toivu koskaan Sen jälkeen ihminen jatkaa elämää, josta puuttu osa hänestä itsestään.

Surmaajan äidin ajattelu sai minut tuntemaan myötätuntoa myös hänen puolestaan. Sen lisäksi, että hän suree Norjan kansan kanssa yhdessä verilöylyssä kuolleita nuoria, hän joutuu suremaan myös sitä, että hänestä syntynyt oli raa'an teon toteuttajana.

Myötätunnon tunteminen uhrien ja surmaajan läheisiä kohtaan, saattaa olla monille liikaa, mutta sana myötätunto pitää sisällään myös tämän näkökulman...

A kirjoitti...

Tuo on totta mitä sanot, Pitsit sekaisin: Varmaan tappajan läheisten häpeä, syyllisyys ja murhe on vielä karseampi kuin kuolleiden nuorten vanhempien. He saavat loppuikänsä piilotella itseään muilta ihmisiltä ja heidän vihaltaan ja halveksunnaltaan.

Sekin on ihan totta, että kuoleen lapsensa mukana hautaa osan itsestään.

Kuolleiden omaisten pitäisi muistaa se, ettei äiti aiheuttanut näitä karmeita murhatekoja, uskon äidin rakastaneen poikaansa. - mUtta sitä en vieläkään ymmärrä, MIKSI nämä raa'at murhat tehtiin?

EI MIKÄÄN OIKEUTA TEKEMÄÄN tällaisia veritekoja, ei millään syyllä...!!!

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Aili-mummo!
Koko tilanteen kaameushan on myös siinä, ettei kukaan normaalilla järjellä ja tunteilla varustettu ihminen kykenisi moiseen raakuuteen ja tappamiseen.

Norjalainen ystäväni sanoi, että kyseessä on psykopaatti, ei mielisairas ihminen, täydellisen paha, joka kuulema oli ilmoittanut manifestissaan, että hän on valmis "uhraamaan" äitinsä asiansa eteen, sillä äiti ei kannattanut samoja asioita kuin hän. Voi äiti-parka, vielä tämäkin.

Norjassahan poliisit ovat toistuvasti antaneet julki lausuntoja, jossa he ilmoittavat surmaajan olevan läpeensä paha ihminen. Ilmeisesti pidätyksen jälkeen miehestä on tullut esille lisää seikkoja, jotka tukevat tätä. Samoin surmaajan käyttäytyminen pidätyshetkellä ja sen jälkeen lisäävät pahuuden vaikutelmaa.

Toistuvasti olen törmännyt siihen kysymykseen, että miten on mahdollista, että keskuudessamme kasvaa tällaisia ihmisiä. Rakastavat vanhemmat, välittävä ystäväpiiri, kaikki asiat kunnossa, mutta mikään ei riitä. Ihminen on toista toisille ja sisällään mustaakin mustempi paholainen, jonka ainoa päämäärä elämässä on tuhota. Kunnia olisi ollut vielä suurempi, mikäli hänet olisi ammuttu, mutta koska näin ei käynyt, surmaaja haluaa kaiken julkisuuden, joka hänellä on vain mahdollista saada.

Tästä on vain jotenkin niin vaikea löytää mitään, sellaista, joka edes jollakin tavalla selventäisi, miksi keskuudessamme kulkee vapaalla jalalla näitä pimeyden ruhtinaita, joille mikään ei ole pyhää, rakasta tai tärkeää, vain oma sairas mieli...

Leena Lumi kirjoitti...

Suomessakin saa nyt sanoa ihan mitä vain kenelle vain. Vihasta on viime vaalien jälkeen tullut salonkikelpoista. Bussissa mies karjuu 3 -vuotiaalle värilliselle tytölle ja käskee tämän muuttaa omaan maahansa...Kaksi äijää karjuu, että 'norjalainen teki ihan oikein' etc. Ja meillä on puolue, jonka joukoissa oikein kannatetaan muukaisvihamielisyyttä ja lietsotaan sitä, joten onko mikään ihme jos täläkin hetkellä jossakin taas muhii uusi tragedia. Ja se voi olal vaikka Suomessa.

Olen aivan samaa mieltä kuin Ahtisaari eli tälle vihan lietsonnalle on laitettava loppu.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Leena!
Olen aivan samaa mieltä kuin sinä, vihan lietsonnan on loputtava. Itselläni on useita todella läheisiä ystäviä, joihin nämä vihapuheet heidän etnisen alkuperänsä takia koskevat aina. Silloin kun liikumme yhdessä, he saavat olla rauhassa, mutta ikäviä tilanteita syntyy aina välillä.

Olemme miettineet monta kertaa sitä, että mikäli ihmisellä itsellään ovat asiat kohtuullisen hyvin, hänellä ei ole tarvetta käydä "itseään heikommassa asemassa" olevan kimppuun.

Meillä on suomen kielessä upea sana, jota en ole enää aikoihin nähnyt käytettävän ja se on sydämen sivistys. Se määrittää ihmisen suhtautumisen muualta tulleisiin.

Onko meillä varaa käydä muualta maahamme tulleiden kimppuun? Suomesta on lähdetty joukolla vuolemaan kultaa Amerikasta ja Kanadasta, olivatpa suomalaiset myös malliesimerkkejä Slussenin asukeista ja hierarkian alimmilla portailla olijoista, sotalapset ja nyt tietysti opiskelemaan lähtevät.

Hädässä ihminen aina ensisijaisesti yrittää selviytyä ja hän etsii mahdollisuuksia kauempaakin. He joutuvat jättämään maansa, perheensä ja sukulaisensa, kielensä ja kulttuurinsa. Täällä he saavat vastaansa vihaa, hyljeksintää ja sivistynyttä kotouttamista, joka ei johda eteen päin menemiseen vaan paikalleen jähmettymiseen.

Ihmiset ovat kautta historiansa liikkuneet maasta toiseen, nykyaika ei tee siihen poikkeusta...:)