BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Taivaan tulet ja liekehtivät pilvet...

Varhain aamulla, perjantaina, juuri kun olin vastailemassa sähköposteihini yht'äkkiä tajusin, että ympärilläni oli tapahtumassa jotain erikoista. Tunnelma oli vaihtunut, ympäristössä oli tapahtunut muutos, jonka seurauksena koin suorastaan euforisen tunneryöpsäyksen.

Kello oli noin puoli viisi, kun katsahdin ikkunasta ulos. Ilman väri oli hehkuva ja kuuma, sitä vasten varjostuvat puut astuivat kuvasta ulos terävinä ja mustanpuhuvina. 

Taivas oli tulessa, se liekehti monin voimakkain värein ja aamun taivasta hallitsivat väreistä voimakkaimmat, tulenhehkuinen oranssi ja verenkarvainen punainen.


Hypähdin samassa silmänräpäyksessä paikaltani, tietokoneen näppäimistö ja siihen nojaileva uninen kissa ponnahtivat ylös rajun nousun voimasta ja äkillisesti herätetty, pelästynyt karvainen heppu sai täydellisen prinsessakohtauksen emäntänsä juostessa ikkunasta ikkunaan, keräillen samalla tarpeellista rekvisiittaa nopeaa yöjuoksua varten.

Niin nopea oli nousu ja poistuminen, että sain tempaistua mukaani ainoastaan kameran ja jalustan, mihinkään muuhun ei ollut aikaa. Hiihdin sisätossuissani ulos, kohti korkeaa ja jyrkkää kalliota, jonne asetin jalustan ja siihen kameran nopeaakin nopeammin kiinni.


Taivas liekehti, eli pilvien nopeissa liikkeissä, luonnon muut värit olivat muuttuneet synkän tummiksi, melkeinpä mustiksi ja olivat erotettavissa vain siluetteina, yksityiskohdat olivat sulautuneet pikeäkin synkempään mustaan.

Kääntelin jalustaa ja itseäni 360 astetta ja otin kuvia, aina vain lisää kuvia. Kameran säätämistä, eri kuvakulmia ja taas lisää kuvia, olin itsekin kuin tulessa. 


Henkeäsalpaava aamun taivasnäytelmä sai minut suorastaan tolaltani ja pyörin korkealla kalliolla kamerani kanssa kuin hulluna humalasta, kuin en olisi saanut tarpeeksi nopeasti ikuistettua muistikortille ja sisimpääni tätä jumalatonta näytelmien näytelmää.

Kohta tunsin, miten tulinen taivas alkoi vuodattaa kyyneleitä, vähitellen kyynelten määrä lisääntyi ja tiheni. Jyrkkä kallio muuttui vähä vähältä liukkaammaksi, taivas jatkoi palamistaan väläytellen tulinäytelmän loppukohtauksia, jotka oli suorastaan pakko ikuistaa.


Loppujen lopuksi satoi kaatamalla ja minä kökötin sisätossuissani jyrkällä kalliolla, sujauttaen kameran suojaan kameralaukussa aina mukana olevaan muovipussukkaan.

Siitä huolimatta, että kovin saderyöpsähdys kesti vain muutamia minuutteja lakastuen lopulta tihkuksi, kastuin likomäräksi. 


Kipitellessäni kalliolta alas, pyllähdin persauksilleni ja liu'uin hyvän matkaa kalliota alas ottaen vastaan toisella kädelläni, toisella kädellä suojaten kameraa ja jalustaa.

Läpykät lentelivät räpylöistäni ja aurasin mukanani sammalta ja jäkälän jämiä, muusta kasvillisuudesta puhumattakaan. 

Eipä muuta kuin kamerasta tiukasti kiinni ja läpyköiden hakua, kaukaa toisistaan, epämiellyttävän märkien housujen liimautuessa kiinni ihoon. Puhdistaminen ei tullut kuuloonkaan, kyse olisi ollut vain maa-aineksen hieromisesta tiukempaan.


Lopuksi liukastelin vielä puunjuurilla ja löin varpaani muutaman kerran niin lujaa, että silmissä tähdet leiskuivat, mutta olen edelleen sitä mieltä, että kokemus oli kaiken kärsimyksen arvoinen.

Päästyäni kotiin, vastaani käveli  kaksi harvinaisen ärtynyttä ja paheksuvan näköistä  karvaista heppua, toinen ilmeisesti loukkaantunut pelkästä myötätunnosta kaverinsa puolesta. 


Ja siinä minä sitten kumarruin lepyttelemään karvaisia kavereitani, likomärkänä tiskiriepuna, sammalilta ja sateelta tuoksuen, silmissä vielä varjoja taivaan palosta.

Taivaanpalon jälkeinen sade jatkoi laskeutumistaan asfaltille äänekkäänä sekä  painavana vielä kauan sen jälkeen, kun taivaan tulet olivat sammuneet...

21 kommenttia:

Arnoya Ari kirjoitti...

Hienosti toteutettu elämän tarkoitus, elämä on tässä ja nyt.
Aina jaksan höpistä elämän muodostuvan muistoista, mitä enemmän niitä on sen parempi elämä sinulla on ollut.
Jos olisit nukkunut tuon hetken ohi olisit yhtä kokemusta/muistoa köyhempi. Elämä ei muodostu tulevaisuudesta .... ehkä siten kun...vuodenpäästä se on tässä ja nyt.

Penelope´s kirjoitti...

Loistavaa!! Otit vastaan tämän hetken kauneuden. Opiksi meille kaikille, jotka viipellämme kuin päättömät kanat. Me pöntöt , suurin osa meistä, olemme vanhojen , menneisyyden filmiuusintojen vankeina tai pyörittelemme tulevaisuuden miettelyksiä joko uhkaavana tai parhaassa tapauksessa unelmaversiona ja jäämme paitsi niin paljosta, mikä tapahtuu juuri tällä sekunnilla. Luonto on kyllä useimmiten se paikka missä sitä on läsnä ...onneksi.

Seppo Salminen kirjoitti...

Hieno lähtö ja kuvauskeikka.. :)

Samantapaisia lähtöjä on ollut, varsinkin silloin kun kävin vielä säännöllisesti tähtitornissa.

JUAN FUENTES kirjoitti...

Las fotos de la puesta de sol,son mágnificas,enhorabuena.
Observo te gustan mis fantasias fotográficas,por ello quedo agracecido,sobretodo por tus comentários a las mismas
Saludo

Asta kirjoitti...

Mitä? Olenko ihan oikeasti ymmärtänyt väärin... että nämä kuvat tai jotkut niistä ovat sinun omiasi? Voi minua! Hyvänen aika sentään. Ei kai? Kerro? Oletin, että ne oli lainattu sivulta Desktop Nexus...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Ari!
Olet oikeassa muistojen keräämisessä. Itse arvostan näitä spontaaneja juoksuja pöpelikössä, outoja tapaamisia vieraissa paikoissa vieraiden keskellä. Elämä on paljon enemmän kuin ne asiat, joita tietoisesti toivoo elämässä tapahtuvan. Suuret asiat ovat itse asiassa niitä kaikkein yllättävimpiä asioita elämässä, niitä joita ei ole edes osannut toivoa...:)

Hei Penelope's!
Jollakin hassulla tavalla mieleeni on tullut se, että elämällä tässä hetkessä ja nyt, tietyllä tavalla venyttää aikaa. Tämä hetki tuntuu pitemmältä kuin joskus tulevaisuudessa aiottu hetki ja kokemus. Todennäköisesti olen täysin väärässä, mutta onko sillä oikeastaan mitään väliä...:)

Hei Seppo!
Niinpä, kiirettä pitää ja välillä jää oleellisia asioita huomioimatta, kuten nyt tuo sateen mahdollisuus...:)

Hola Juan!
Realmente me gusta visitar tu blog porque siempre se puede estar seguro de ver algo diferente, pero todavía bella y creativa. Gracias por visitin y abrazos ...:)

Hei Asta!
Olet ymmärtänyt täysin oikein. Käytän DesktopNexus-kuvapalveluita hyväkseni. Se tässä vain on hivenen kieroa (minun puoleltani) että lataan DesktopNexukseen myös itse kuvia kaikkien käyttöön, mutta en missään vaiheessa blogissani ilmoita kuvien olevan minun ottamiani, mikäli niitä on blogini kuvituksena. Kaikkien alla löytyy DesktopNexus tai jokin muu kuvapalvelulinkki.

Nämä tämän päivän kirjoituksen kuvat eivät ole minun ottamiani. Mietin vielä, mitä perjantaiaamun kuvia latailen DesktopNexukseen. Kuvia tuli otettua todella hurja määrä ja mietintämyssy päässä mietin mitä lataan, mitä käytän kuvamanipulaatioissa, mitä jätän puhtaasti yksityiseen albumiin. Että siis näin kieroutunut tapaus meikäläinen kaiken kaikkineen sitten on. Voi hyvä tavaton sentään...:)

Sara kirjoitti...

Olet tällä kuvien "piilottelulla" saanut madallettua kynnystä julkaista omia kuviasi... :) Ehkä jossain vaiheessa julkaisetkin ihan omalla nimelläsi..?

Ps. Lisäsin blogiini linkin blogiisi. Oletan, että ei haittaa, kun olen aiemminkin sen siellä maininnut..?

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Tere Sara!
Tuossa on vinha perä, tietoisesti en tuota ajatellut, mutta näinhän se varmasti menee, sillä usko omien kuvien laatuun on hyvin kompleksinen kuvio päässä, varsinkin kun koko tämän blogin pääajatus on toimia kirjoittamisen ja tunteiden ja mielentilojen kanavana, kuvat ovat kuvittamassa, niiden ei pitäisi olla pääasia, mutta...

Kiitos linkin lisäämisestä blogiisi, kerropa sinä puolestasi, miten saan Kimalluksen alla olevan sinun blogisi linkitettyä tähän blogiin. En ole onnistunut kuin linkittämään Kimalluksen pääsivun ja se ei tosiaan ollut tarkoitus, sinun blogisi haluan näkyviin, en Kimallusta.

Olet näemmä sinäkin yökyöpeilemässä netissä, sitä tuntuu olevan liikenteessä. Itse odottelen aamun kajastusta ja mahdollisuutta juosta pöpelikköön, mikäli taivas näyttää lupaavalta...:)

Sara kirjoitti...

Pitsit sekaisin:

Enpä osaa tuosta linkityksestä mitään sanoa, en ole mikään välkyin sillä saralla.. :D

Yökyöpeilemässä olen, vaikka olisi pitänyt mennä jo ajat sitten nukkumaan... Yöt vaan on sitä parasta aikaa...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Tere Sara!
Olisi varmasti itsenikin kannattanut nukkua edes muutama tunti ennen aamun valkenemista, mutta kun en malttanut. Ajatukset pörräävät päässä ja yö nyt vain tosiaan on sitä parasta aikaa. Välillä tuntuu vahvasti siltä, että yöminä on vahvempi ja todellisempi kuin päiväminä, jonka täytyy taipua kompromisseihin liikkuessaan ihmisten keskellä.

Yöllä ei mikään estä mielikuvitusta ja ajatuksia laukkaamasta hurjaa neliä todellisuuden tuolla puolen...:)

Acata kirjoitti...

Oon itsekin yökyöpeli, mutta valitettavasti elämykset rajoittuvat sohvalla surffailuun, ihaillen luen sun yökokemuksia. :) Upeita kuvia, mutta mielellään näkisin niitä sunkin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen blogi sinulla, ja tervetuloa lukijakseni! Ilman rekisteröitymistäsi en olisi löytänyt tänne. Mahtavia kuvia ja herättävä tuo Joshua Bell -juttu.

Sarppu kirjoitti...

Mielettömät kuvat, ei ole ihme, että on kamera laulanut, on takuulla ollut kaunista :)

a-kh kirjoitti...

öisin yököt lentelevät

A kirjoitti...

Salaperäistä, Pitsit sekaisin. O_O

Milloin sinä oikein nukut(saako kysyä)?

arleena kirjoitti...

Hengästyttävän upea kokemus sekä minulle, mutta ennen kaikkea sinulle
Lumoavat kuvat.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Acta!
Taidat olla jo reissussa, mutta vastailenpa kuitenkin kommenttiisi. Olen aina ollut yöllä liikkuja ja vaikka olenkin sosiaalinen eläin, oma rauha ja hiljaisuus ovat itselleni elintärkeitä. Yö on hiljaisuuden ja ajattelun aikaa, päivällä suuri osa energiasta kuluu ihmissuhteisiin, kiireen kesyttämiseen ja arjen pyörittämiseen.

Niin ne kuvat. Olen miettinyt paljonkin, varsinkin tämän blogikirjoituksen myötä, omien kuvien ja kirjoitusten yhdistämisen herkkää tilannetta. Ehkä itselleni olisi kuitenkin liikaa julkaista henkilökohtaisia kirjoituksia ja omia kuvia, liian särkyvä ja haavoittuva kokonaisuus, varsinkin kun pidän kynsin hampain kiinni tuntemattomuudesta...:)

Hei Jaanuliina!
Kiitos, itsellenikin tuo Joshua Bell-tarina on tärkeä herättäjä. Etsin koko ajan mielenkiintoisia blogeja lukunälkäni tyydyttämiseksi ja sinun blogisi tarttui haaviini...:)

Hei Sarppu!
Tämän kirjoituksen kuvat eivät ole omiani. Tuossa ylempänä olen melkoisestikin kirjoittanut blogini kuvista, mahdollisista omista kuvistani blogissani DesktopNexus-kuvapalvelun alla. Ottamani kuvat perjantaiaamulta ovat jotakuinkin yhtä huikaisevia, mutta mietin vielä niiden lataamista DesktopNexukseen ja muuta käyttöä, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Joka tapauksessa on selvinnyt se, että tekemäni kuvavalinnat kirjoituksen kuvittamiseksi, olivat todella nappiin ja mikä sen mukavampaa...:)

Hei a-kh!
Niinhän nuo tuppaavat lentelemään, pyrstöllään pitkin kallioita ja muutenkin...:)

Hei Aili-mummo!
Sanotaanko näin, että ylikehittynyt itsesuojeluvaisto toimii täysillä.

Nukkumistani on monikin ihmetellyt, ystävänikin ovat välillä aivan ihmeissään. Tosiasia on se, että olen koko elämäni nukkunut vuorokaudessa noin 4 tuntia joko yhteen pötköön tai pätkissä. Olen myös etevä ottamaan 15 minuutin nokosia vaikkapa bussissa, pöytään nojaten, joskus jopa seisaaltaan. Nokosten jälkeen olen entistä energisempi ja ehdin taas vaikka mitä. Joskus tosin voin nukkua vaikka päivän yhteen kyytiin ja jos siltä tuntuu, nukun täysillä.

Ikinä en ole kärsinyt unettomuudesta tai liikaa nukkumisesta. Kaipa minä sitten olen jonkinlainen mutantti, mutta olenpa ehtinytkin kaikenlaista hääräämään elämässäni. Ilmeisen rasittava pakkaus siis...:)

Hei Arleena!
Kokemus oli kerrassaan järisyttävän kaunis ja onneksi tämäkään ei ollut tai ole ainutkertainen tapaus. Vauhtivanat vain jäävät jälkeeni, kun suhahdan nopeasti ovesta ulos, tarpeen niin vaatiessa, vaikka aamutakissa, tosin harvemmin, mutta sitäkin on koettu...:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Acata!
Anteeksi nimesi väärinkirjoitus. Tappelin Mörrimöykyn (musta kissani)kanssa näppäimistön käyttöoikeudesta eikä kompromissi tullut kysymykseenkään...:)

Acata kirjoitti...

Saatte Mörrin kanssa typon anteeksi. :) :)

Omatkin unet jäävät usein neljään, viiteen tuntiin, mutta suuremmallekin tuntimäärälle olisi tilausta eikä kyllä puhettakaan, että aktivoituisin yöllä ikuistamaan luonnon ihmeitä tms., valitettavasti kaikki yöenergia menee koneen/telkkarin ääressä passivoituessa. ;D Jatka siis näiden elämysten kuvailua (siis sitä verbaalista) täällä, niin pääsemme kauttasi nauttimaan yön ihmeistä. :)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Acata!
Haa, löytyi sitten toinenkin kummajainen, siis unien määrässä...

Kyllähän kuvauksia lisää tulee, pyrstö ja räpylät näyttävät joutuvan melko kovalle koetukselle, kun lentelen sinne sun tänne pitkin pöpelikköä. Onneksi ei ole pahemmin sattunut ja kyllä näistä pienistä havereista aina selviää, täytyy toivoa että ne jäävätkin pieniksi...:)

Acata kirjoitti...

Kummajainen monessakin mielessä, myös unimäärässä... ;D

Tapaturmatonta yön jatkoa!!!!