BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Sankaruuden hinta......

Suuri yleisö on kuin lauma raadonsyöjiä, joita media ruokkii monta kertaa päivässä erilaisilla herkkupaloilla saadakseen lauman tyytyväiseksi, ostamaan seuraavan painoksen uusimpia paljastuksia, joita syötetään pikku hiljaa, jotta lehtien myynti olisi taattu vielä tulevinakin päivinä.

Mediassa tapahtumaketjuja rakennetaan kuin saippuaoopperaa, valmistellaan lisäpainoksia, kaivellaan salaisimmatkin yksityiselämän yksityiskohdat nälkäisen yleisön surtavaksi tai purtavaksi.

Toimittajat haastattelevat kaikki ne, jotka ovat olleet sankarimme tai sankarittaremme lähellä edes sekunnin sadasosan jossain vaiheessa hänen elämäänsä. Pienikin sana, vähäisinkin ele tai tapahtuma saa merkityksensä, kun rakennetaan sankarista legendaa.



Me haluamme sankarimme ja sankarittaremme traagisina hahmoina, jotka tekevät kaikkensa ollakseen myös meidän edestämme epätavallisia elämän sankareita, ylivoimaisia siinä, mitä he tekevät. He ovat meille kaikille esimerkkejä siitä, että jos tarpeeksi haluamme jotakin ja kehitämme sitä, mikä meissä kaikissa on jotain enemmän kuin muissa, meistäkin voi tulla heidän kaltaisensa.

Heidän ansiostaan me voimme lojua sohvillamme ja katsella heidän menestystään, sillä heidän menestyksensä ja voittonsa ovat myös meidän menestyksiämme ja voittojamme. He tekevät sen meidän puolestamme ja me palkitsemme sen suosiolla, kiivaalla ihailulla, jossa vain voitto on merkityksellistä ja kaiken menestyksen takana oleva ihminen unohtuu.

Tosiasiassa sankarit tekevät aina parhaansa ensin itsensä edestä, maine ja kunnia sekä ihmisten palvonta tulevat kaupan päälle, halusi sankari itse sitä tai ei.



Sankaruudella on hirvittävä hinta, sillä me ihailemme ja rakastamme nämä ihmiset hengiltä. Me tuhoamme heidät vaatimalla heiltä koko ajan enemmän, unohtaen täysin sen, että he ovat ensisijassa ihmisiä, jotka myös kohtaavat elämässään niin iloa kuin surua, menetyksiä ja onnea.

Heidät on rakennettu samoista elämän aineksista, joista jokaisen elämä muodostuu. He ovat löytäneet oman erityislaatuisuutensa aikaisin, kehittäneet sitä ja ennen kaikkea tehneet sen edestä uskomattomasti työtä, viettäneet tuhansia yksinäisiä tunteja tullakseen paremmiksi, hioen jokaista yksityiskohtaa, raataen itsensä melkein hengiltä, onnistuakseen.


Jo villissä lännessä aikoinaan revolverisankarit jäivät maineensa vangiksi. Jokaisessa saluunassa he joutuivat todistamaan taitonsa, aina uudelleen ja uudelleen, kunnes löytyi joku, joka lopulta osoittautui nopeammaksi.

Aikojen kuluessa, kun itse tapahtumat olivat jo kadonneet ihmisten muistista, heistä tehtiin legendoja, joiden tarinoissa on vain hiven totuutta ja loput tekstinikkareiden tuottamaa sanahuttua. Historia kirjoituttaa itsensä uusiksi aina uudestaan ja uusi tarina voi olla hyvinkin erilainen kuin todellisuus aikanaan.


Kun ihminen menestyy, alalla kuin alalla, hänestä luodaan hetkessä myyttinen sankarihahmo, joka on syntynyt täydellisenä ja valmiina. Jokainen omalla alallaan menestyvä joutuu luopumaan jostakin saadakseen jotakin. Ja melkein aina sankarin tai sankarittaren lähellä on joku, joka joutuu uhrautumaan, mahdollistaakseen sankaruuden toteutumisen.

Tullakseen parhaaksi, joutuu harjoittelemaan suorastaan epäinhimillisen paljon. Tullakseen parhaaksi, joutuu myös epäonnistumaan paljon. Harjoitus tekee mestarin ja vain se on ainoa keino saavuttaa paremmuus.

Me kaikki tiedämme tuon sanonnan ja siksi nostamme jalustalle ne, jotka jaksavat rääkätä itseään joko henkisesti tai fyysisesti tai sekä että, saavuttaakseen tavoitteensa.

Me muut olemme henkisesti ja fyysisesti liian laiskoja hyödyntääksemme meille kaikille suodut, yhden tai useamman erityislahjakkuuden, joita kehittämällä meilläkin olisi mahdollisuus tulla joksikin.


Taito ei tule tyhjästä, taitavaksi harjoitellaan, täydellisyyteen pyrkiminen vie vielä pidemmän aikaa. On ihmisiä, joille ei riitä pelkkä hyväksi tuleminen, he haluavat tulla kaikkein parhaimmiksi ja he tekevät sen eteen käsittämättömän paljon työtä.

Kun joku käyttää suurimman osan ajastaan hioakseen taitojaan, hän väkisinkin yltää johonkin, hän harjaantuu taidoissaan yläpuolelle muiden.


Kuinka moni urheilija, taiteilija, tiedemies tai ammattilainen on jäänyt syntymättä sen takia, ettei ihminen ole jaksanut hioa taitojaan, tehnyt asian hyväksi tarpeeksi työtä?

Ihmisen henkinen laiskuus näivettää jo alkuunsa suurimman osan niistä erityislahjakkuuksista, joilla olisi kaikki mahdollisuudet onnistua, mutta jotka lopulta päättämättömyyttään tai mukavuudenhalustaan luopuvat yrittämästä ja lopuksi päätyvät ihailemaan niitä, jotka eivät ole luovuttaneet, vaan jaksoivat raataa päämäärän saavuttamiseksi.


Me petämme sankarimme ja sankarittaremme odottamalla heiltä yli-inhimillistä sankaruutta, siirtämällä sankaruustoiveemme myös heidän yksityisimpään elämäänsä. Edellytämme heidän elävän elämänsä kuin se olisi meidän kaikkien elämä.

Kun sankari kaatuu tai epäonnistuu, nostamme hänet taas pystyyn ja tuemme häntä epäonnen hetkellä, sillä hän on sankari meidän puolestamme.

Jos sankari taas käyttäyttyy ylivertaisena, parempana kuin muut, käännämme hänelle selkämme ja unohdamme inhimilliset kasvun hetket, jotka jokainen, ylivertainenkin joutuu käymään elämässään läpi.


Sankari elää julkisuudessa 24/7, vuodesta toiseen. Hän on yksi meistä, sankaruutemme sijaiskärsijä. Erityislahjan hyödyntäminen on sankareiden työtä, julmaa nautintoa siitä, että kykenee johonkin, mitä muiden on vaikea saavuttaa.

Me haluamme kerta toisensa jälkeen todistaa todeksi vanhan sanonnan, että raha ja menestys eivät tuo onnea. Jos ihminen onnistuu kaikessa, hänessä ei ole mitään ihailtavaa, mitallin molemmat puolet eivät voi eivätkä saa olla yhtä kiiltävät.


Sankari on paras traagisena ihmisenä, joka antaa erityisosaamiselleen kaiken, mutta on normaalin elämän äärellä kokematon ja ihmissuhteissaan onneton. Sankaruus edellyttää julkisia epäonnistumisia siinä, missä me muut olemme niin hyviä...

Kun sankari on haudattu ja sankarista on otettu viimeinen kuva hänen viimeisellä matkallaan, poistuu media etsimään tarinoita sankarin menneisyydestä, lisää uutisoitavaa niin kauan kuin rauta on vielä kuumaa.

Läheisimmät jäävät yksin menetyksensä kanssa, ja juuri silloin he tarvitsevat lähelleen niitä oikeita ihmisiä, jotka eivät koko ajan tarkastele kameroiden paikkaa, asettele myötätunnon ja surun naamiota kasvoilleen, sitä naamiota, joka näyttää parhaimmalta kuvassa.


Sankarin menehtymisen jälkeen kaikki haluavat olla osana menettämisen surua, suru kuuluu heille kaikille ja tämän suuren mylläkän keskellä ne kaikkein läheisimmät joutuvat kohtaamaan suuren yleisön tukahduttavan myötätunnon ja toimittajien epähienot kysymykset, juuri silloin kun heidän tulisi saada rauhassa tajuta menettäneensä jotakin heille niin rakasta ja tärkeää.

Media haluaa osansa menetyksestä, myyvän ja läkähdyttävän tunteikkaan syväluotauksen sankarin kuolemasta. Media kaluaa ruumiin pienintäkin lihanpalaa myöten, nokkien vielä luutkin sankarin haaskalla, eikä yhtään kiveä tai menneisyyden muistoa jätetä kääntämättä. Kaikki, jotka ovat olleet luomassa myyttiä, rahastavat viimeistään nyt, viimeisen kerran, sen mikä vielä on rahastettavissa.

Kun toimittajat ja hännystelijät ovat poistuneet ja viimeinenkin salamavalon välähdys himmentynyt jäljelle jäävät ne, jotka näkivät sankaruuden taakse ja löysivät sieltä ihmisen. Kohun laannuttua läheiset tarvitsevat nämä ihmiset lähelleen, puhumaan ihmisestä itsestään, ei sankaruudesta, joka loppujen lopuksi on vain pieni osa elämää.

 

Sankarit ovat tavallisia ihmisiä, jotka tekevät epätavallisia asioita, onnistuessaan he muuttuvat sankareiksi, epäonnistuessaan he katoavat varjoihin...

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Facebook on täynnä kaiken maailman päivän mietelauseita yms. Kerran näin lauseen: "Todellinen sankari on se joka epäonnistuu, mutta yrittää uudelleen ja saavutta päämääränsä." Tuosta lauseesta olen aika lailla samaa mieltä. Hmmm... kylläpäs herätti ajatuksia kirjoituksesi.

a-kh kirjoitti...

Ruumiiden ryöstäminen on ollut keltaiselle lehdistölle aina tärkeä toimeentulon lähde. Nyt niihin kajoaa jo lehti kuin lehti.

A kirjoitti...

Pitsit sekaisin!

Kirjoitit hyvin sankareista ja heidän ryöstäjistään<3

Ensin nostetaan pilviin ja palvotaan kuin jumalaa; sitten tallataan maan tomuun ja syljetään silmille. Kun sankari on kuollut, rahastetaan vielä viimeiset jutut ja lööpit;/

Raadollista...

-Asta- kirjoitti...

Olipas hyvä kirjoitus, noin se on justiin. Olenkin melkein tyysti lopettanut lehtien lukemisen ja uutisten katselun. Niillä muokataan ihmisen ajattelua liikaa. Kurkutetaan ketä julkisuuden sankaria milloinkin, nostetaan ja kastetaan vuorotellen. Ihmiset ovat niin raadollisia, että ihan hävettää.

Sara kirjoitti...

Itse ajattelen niin, että kaikki sankarit/nerot/lahjakkuudet ovat traagisia hahmoja jo sen vuoksi, että he uhraavat oman (sosiaalisen tms) elämänsä tullakseen alansa parhaiksi. Miten niin monet sankarit kuolevatkaan niin nuorina..?

Alansa huiput ovat varmastikin jo syntyjään lahjakkaita, mutta pelkkä lahjakkuus ei riitä yksistään mihinkään. "Genius is one percent inspiration and ninety-nine percent perspiration."

Mietin vain, että miten nyky-yhteiskunnassa tai tulevaisuudessa, kun ihmisistä on tullut kärsimättömiä ja halutaan kaikki ja heti (kuten b-luokan julkkikset ovat tunnettuja vaikka eivät ole saavuttaneet mitään), niin jääkö sitten paljon teoksia ja keksintöjä tekemättä sen takia, että ihmiset eivät jaksa keskittyä tarpeeksi, vai onko silti se sama pieni vähemmistö, joka hioo ja hioo taitojaan, kaikesta muusta välittämättä..?

Niin harmillisen paljon nykyisin uhrataan huomiota kaikelle turhalle (kuten julkkisten ihmissuhdedraamoille), niin paljon elämiä mullistavia kokemuksia jää näkemättä.

Kuinka moni enää nykyisin edes esimerkiksi lukee romaaneja ja tällä tarkoitan siis ihan "oikeita", maailman klassikoita, eikä Twilightia tai Pottereita.. Tai oikeaa musiikkia, eikä jotain kännirallatusta, kuten "Selvä päivä" ja mitä muita niitä onkaan..

José Ramón kirjoitti...

Interesting blog a warm greeting from Creativity and imagination photos of Jose Ramon

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

It is Amazing ~ Such a sorry state when one has no life and must live thru others......
Last week I briefly heard something (for I didn't catch the whole thing , I'm a little busy ...lol) Something about (With A Picture!) Princess Dianna (out of her grave) and walking down a street with her new daughter-in-law. I shrieked,,,, WHAT!?!,You've Got To Be Kidding!,::just shaking my head side to side::.....
I don't watch or listen (or read newspapers)tv. I find there is so little credability today ..... Hell, maybe I'm just getting too old for this Bull..... ! lol

Great writting :))
Always thought provoking :))
Have a Wonderful week ~
Hugs ~
Angel

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Oma tila ja ajatuksia!
On noissa mietelauseissa jotain perää. Sankaruus voi olla vahingossa eteen tuleva tilanne tai sitten otsa hiessä, kaatumalla ja ryömimällä, ei koskaan periksi antamalla, saavutettu ylivoimaisuus, jonka vanavedessä moni muu haluaa myös itselleen sankarin sädekehän pilkahduksia...:)

Hei a-kh!
Olen aivan samaa mieltä ja siksi tämän kirjoitin niin kuin kirjoitin. Hihat vain paloivat ja oli pakko huutaa maailmalle...:)

Hei Aili-mummo!
Vuosien mittaan, niin Suomessa kuin muualla maailmassa näitä ruumiinryöstöbakkanaaleja on järjestetty jokaisen "kuuluisan" sankarin kuoltua.

Mika Myllylän tapaus sai yksinkertaisesti hihani roihuamaan, ajattelin hänen lapsiaan ja vanhempiaan, läheisimpiään, jotka joutuvat lukemaan ja kuulemaan, miten heidän rakkaimpansa paloitellaan julkisuuden alttarilla.

En jaksa enkä halua osallistua tähän ruumiinryöstöön, enkä jatkossa muihinkaan...:)

Hei Valokin värsyjä!
Samaan olen päätynyt itsekin, en osta lehtiä, joissa kalutaan menehtyneen sankarin salaisimmatkin elämän hetket.

Luen paljon sähköisestä mediasta erilaisia uutiskirjeitä ja niiden myötä törmään väkisinkin otsikoihin, juttuja en avaa herkutellakseni ihmisen elämällä.

Oma elämäni on täyttä ja tyydyttävää enkä siksi tarvitse haaskalla nokkimisen kokemusta. Pahaa kuitenkin tekee, edes otsikoiden näkeminen...:)

Tere Sara!
Sankaruus ja ylivertaisuus on totta tosiaan kokonaisvaltaista ja yli kipurajan raastavaa, jokaisena elämän päivänä. Olipa kyseessä, urheilija, taiteilija, tiedemies tai kuka tahansa, omalla alallaan, harjoittelu vie mukanaan, kokonaan.

Ilmaiseksi ei mitään saa, mutta joskus tuntuu, että maksettava hinta on liian kova.

Loppupeleissä, sankari on aina yksin, seisoo oman paremmuutensa alttarilla joko ihailtavana tai halveksittuna.

Ihminen on aina vain ihminen, läheisilleen erityinen, mutta suurelle yleisölle sijaiseläjä, nautintojen tuottaja, joka joskus välillä korotetaan hurmoshenkisesti melkeinpä Jumalan asemaan. Jumalat putoilevat jalustoiltaan...:)

Hi José!
Thank You for Your words, I do appreciate them. In my mind words, pictures and music go hand in hand and I try in my own way to write thoughts I consider important, even if it means tiny moments of joy and happiness...:)

Dear Angel!
How right You are, once again. Incredible that Princess Diana discussion You heard, what an earth do people think in their minds. Is that all there is in life, do they have a life of their own at all? I don't get it. It should be easy, we all have this given life to live, but what happens, people try to live other people's lives. Privacy is nothing, publicity is everything. My head is growded with words and music + lots of other stuff, so there's no need to interfere other people's lives.

How do we get stuff to fill emptiness to lives that feed themselves with other's lives?

Have a great week You too and lots of hugs. Take care...:)