BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 30. huhtikuuta 2011

VVV+V

Valo, viina ja Vappu. Valossa löytyy ja mäyräkoiraparaatin myötä viinaakin, Vappu ei selityksiä kaipaa. Vappupäivänä ja viimeistään maanantaina on ison V:n aika, siis v...tuksen hetki, jolloin osa ihmisistä ottaa muistin käteensä ja miettii, mitä tulikaan tehtyä tai jätettiin tekemättä. Liekö kummallakaan suurempaa väliä, sillä se tarina tulee muiden, yhtä älyttömien, suusta.


Katselin perjantaina vappukrääsää myyvien liikkeiden ikkunoita ympäri Helsinkiä ja täytyy myöntää, että tuli harvinaisen vappumainen olo. Yhdessäkin näyteikkunassa oli koko ikkunan leveydeltä tekstattu "Matti- ja Mervi-vappunaamareita, kumisia". Pienellä löytyi tieto siitä, että onneksi löytyy myös muita julkkiksia naamareina. Olisin ollut peräti huolestunut, mikäli kaupungilla olisi tepastellut vastaan tuhansia Matteja ja Mervejä.

Teinien melskaaminen alkoi jo perjantaina, oletin kyseessä olevan vappu-harjoitukset, jotta itse Vapun vietto sujuisi käsikirjoituksen mukaan. Paljon viinaa, örveltämistä ja yhteislaulua, jossa jokainen laulaa eri laulua, välillä oksentelua paikallisen marketin muovikassiin ja sen ohitse.



Onneksi näkyi tavallista perhe-Vapun yrittelyä ja yrittämättä tavallista Vapun viettoa. Menin erinäisenkin ilmapallopilven ohitse, mutta en törmännyt yhteenkään tavalliseen, muovi- tai kumipalloon. Peltipalloja kaikki tyyni ja ne kimaltelivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Vielä en, onneksi, törmännyt yhteenkään Matti- tai Mervi-palloon, mutta eiköhän niitä ole myynnissä jossain maailman kolkassa.

Vappuaaton vietto liukui ohitseni siitä hyvästä syystä, että huomenna aamulla, siis Vappupäivänä vietän Vappuaamiaisen auttamalla läheisiäni muutossa. Itse asiassa, paras tapa viettää Vappua, sillä siinä yhdistyvät tekeminen, läheisten tapaaminen ja onnellisuus siitä, että on voinut olla iloksi ja hyödyksi toisille.



Kaiken huipuksi Vappuna muuttoavun saaminen on työn ja tuskan takana, sillä niistäkin moni, jotka olivat lupautuneet muuttoapulaisiksi, peruutti tulonsa vedoten jo etukäteen tiedettyyn Vappu-krapulaan.

Mitä he tekevät silloin, kun tarvitsevat itse apua? Jossain vaiheessa jokainen joutuu joustamaan omasta hauskanpidostaan. Vappuja tulee ja menee, mutta ystävien ja läheisten auttaminen ei välttämättä enää toistu, varsinkin jos on jo kieltäytynyt ensin luvattuaan auttaa. Ihmisten pulaan jättäminen saa rumaa jälkeä aikaan.


On yksi periaate ylitse muiden, varsinkin ystävyyssuhteissa, mutta se pitää paikkaansa kaikissa ihmissuhteissa: pistä hyvä kiertämään. Auta aina kun voit, jättämättä toista kiitollisuudenvelkaan. Yksinkertainen ja toimiva elämänohje.

Voi hyvä tavaton sentään, nousihan se sormi pystyyn, vaikka pyhästi vannoin ja vakuutin itselleni, että saarnaaminen saa tältä Vapulta jäädä. No, minkäs eläin täplilleen mahtaa, varsinkaan höyrypää sellainen...



Taidanpa kerrankin mennä ihmisten aikoihin nukkumaan, ollakseni taas ylhäällä kukonlaulun aikaan.

Valoisaa ja mukavaa Vappua itse kullekin:)

6 kommenttia:

imlacking kirjoitti...

Mukavaa vappua myös sinne :).

Avalon's Garden and Mewsings of Garden Cottage Cats kirjoitti...

Thank You for stopping by and Remembering All the Angels who have gone to the Bridge.
Yes,,, It is so painful when they leave us :((
We love them all so much.
Hugs,Angel ~

Leenamarketta kirjoitti...

Kurja temppu tosiaankin jättää ystävä pulaan vain itsekkäistä syistä ja kun on vielä luvannut ensin niin se on vielä pahempaa, sormi pystyssä täälläkin.
Mukavaa 1. kesäpäivää.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei I'm Lacking!
Kiitos ja erinomaista Vapusta palautumisen päivää.:)

Hi Angel!
Yes, they are nerest to us. I do like and love people but sometimes in some peculiar way I do respect animals a bit more than people. Maybe my experiences of people are not so good, but thank Good its improving. Still miss my long gone four legged friends.:( :)

Hei Laventeli!
Tosiaan, kurja temppu. Meitä oli kaksi ylimääräistä käsiparia auttamassa, onneksi se riitti, mutta ehkä olisi mennyt nopeammin.

Muuttaja joutui vielä ajamaan takaisin toiseen kaupunkiin (6 h) ja palauttamaan auton ja sitten palaamaan takaisin junalla maanantaina, sillä hänellä ei ollut mahdollisuuksia ehtiä viimeiseen Helsinkiin lähtevään junaan.

Näin siksi, että ylimääräiset käsiparit olisivat suoriutuneet muutosta ripeämmin. Mutta nyt on muutto ohi ja tavarat sisällä, samoin eläimet. Kaikki hyvin ja elämä jatkuu. Kyllä se siitä.:)

Sara kirjoitti...

Noita ryyppyjuhlia on niin solkenaan, että luulisi, ettei yksi vappu niin suuri menetys olisi. Eihän sillä nykyään taida ihmisille muuta merkitystä olla kuin kalenterin antama tekosyy ryypätä julkisesti...

Itse vietin koko vapun siivoillen kotiani ja hieman sen sisustusta muokaten. Tuli varmasti paljon parempi mieli kuin noilla juhlijoilla, eikä seuraava aamu ollut yhtä tuskainen.. ;)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Tere Sara!
Samaa kalenteriuskollisuutta olen itsekin mietiskellyt. Välillä vaikuttaa siltä, että kyseessä on suoranainen pakkoryypiskely.

Juopporetkueita kun katsastaa, ei siinä ilo kovinkaan usein ole esillä, jotain uhoa ja näyttämistä tuntuu pinnalla olevan, samoin vaikutuksen tekemisen yritys toisiin tai säälittävän surkeat iskemisyritykset, jotka ulkopuolisesta vaikuttavat melko makaabereilta.

Itselleni ei tuottanut suurtakaan tuskaa oleskella kotioloissa, on näitä Vappuja nähty ja koettu, saman kaavan mukaan ne joka vuosi menevät. Ei siis mitään uutta auringon alla.:)