BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Uusia seikkailuja päin...

Olen parisen viikkoa melko tiiviisti tapaillut ystäviäni eri puolilla kaupunkia ja muutamien kanssa meillä on tapana hypähtää eri pysäkeiltä ensimmäiseen pysähtyvään bussiin. 

Näin siksi, että emme välttämättä muuten löytäisi pääkaupunkiseudun eri alueita, päättelemällä löytäisimme vain samat alueet aina uudestaan. Hulluilla on halvat huvit, pähkähulluilla ilmaiset ja mitä ilmeisimmimmin kuulumme ensinnä mainittuun porukkaan.

Quotes Myspace Comments

Varsinkin lumettomina aikoina kävely uudessa ja tuntemattomassa maisemassa lataa akkuja, tosin ei lumessakaan mitään vikaa ole. Mitään ei kykene ennakoimaan, ketään ei tunne ja kaikki eteen tuleva on uutta. Se hieroo aivoja epätavanomaisesti, sieltäkin missä ei luulisi aivosoluja olevankaan. 

Tutussa maisemassa, omalla reviirillä ei välttämättä näe sitä kaikkea, minkä havainnoi itselle vieraassa ympäristössä. Kivikautisella perimällä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, oudossa paikassa ovat kaikki aistit hälyytystilassa, stressihormooni vaappuu levottoman ja paniikin välimailla, onneksi kuitenkin rauhoittuen lopulta.

Joskus näiden päättömien ja päämäärättömien reissujen tuloksena on löytöjä, pieniä kioskikahviloita, leipomojen yhteydessä olevia kahviloita, teollisuusalueiden ruokaloita, joissa kahvin hinta on paikallaan ja tunnelma kohdallaan. 

Vaan kun pää on kuin teesiivilä, josta itse siiviläosa on tipahtanut pois, emme tietystikään koskaan merkitse ylös löytöjämme. Siinä sitä sitten ihmetellään, että missäs se mukava kuppila olikaan, missähän suunnassa ja millä bussi-, raitiovaunu- tai metroreitillä.

Funny Myspace Comments

Tällaisina, selvästi kevättä lupaavina päivinä, kun ilma on kirkas ja aurinkoinen, valoisa aika jatkuu aina ilta kuuteen. Tämähän tietysti mahdollistaa sen, että käytössä on töiden jälkeen aikaa parisen tuntia seikkailuihin. 

Indiana Jones pyörähteli vierailla mailla samaan tahtiin kuin meikäläinen pääkaupunkiseudun viidakoissa ja autiomaissa. Kilauta kaverille on hyvä aloitus ja onneksi aina löytyy joku tarpeeksi kajahtanut toisen yhtä kajahtaneen seuraksi ja seikkailu voi alkaa.

Funny Myspace Comments

Olen minä reissannut  yksinkin eri alueilla, ei siihen aina tarvitse kaveria, tosin eksymisen kannalta, niitä nimittäin tapahtuu aina säännöllisin väliajoin, on mukavampaa kun mukana on toinen yhtä torvelo. 

Sitä paitsi, kun kaksi mantraa, että "kaikki tiet vievät rautatieasemalle", niin silloin on jopa toivoa siitä, että mantra toteutuu. Ja jos ei toteudu, kaksi eksynyttä on parempi kuin yksi eksynyt....

0 kommenttia: