BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Maailmojen kirjastossa, elämän kirjahyllyssä...

Maailmojen kirjastossa on miljardeja kirjoja, joissa jokaisessa on erilainen, omanlaisensa tarina. Surullisia kirjoja todellisuudesta, hauskoja ja komiikan täyttämiä tarinoita, jotka eivät aina pääty onnelisesti. 

Kirjaston hyllyillä on myös kirjoja, jotka tuovat hyvää mieltä, ovat valoisia ja tasapainoisia, kirjoja jotka ovat harmoniassa muiden ympäröivien kirjojen kanssa.


Kirjoja tulevaisuudesta, menneisyydestä ja tämän päivän arkirealismia, väritettyä totuutta tarinan keinoin. Jokainen teos on ainutlaatuinen, huolimatta siitä, mitä mieltä lukijat ovat tarinan sisällöstä, sen kertomasta väritetystä todellisuudesta, tai värittömästä harmaudesta.

Muistan joskus jonkun sanoneen, että lukemalla huonoja kirjoja, oppii arvostamaan hyvin kirjoitettuja tarinoita.


Elämän kirjahyllyssä löytyy jokaiselle tarina ja viereisessä lehtihyllyssä on nopeita novelleja kiireisille, väritettyjä kuvauksia elämästä, jota ei ehkä ole tapahtunutkaan, ollut olemassa.

Vain katseilta salassa eletään todellinen elämä, luetaan todellisia tarinoita tapahtumista, joiden ei pitänyt tapahtua, mutta jotka elämä heitti eteen, elettäväksi kokonaan.


Kulkiessani maailmojen kirjastossa, selaillessani elämän kirjahyllyn tarjontaa, teen samalla matkaa rumuuteen sekä äärimmäiseen kauneuteen. Jokainen teos yllättää joko kauniilla rumuudellaan tai rumalla kauneudellaan. Yksikään ei jätä välinpitämättömäksi.

Osasta kirjoja luovun heti lukemisen jälkeen, toiset säilyvät yöpöydälläni pitkään ja joitakin kirjoja luen aina yhä uudelleen, löytäen niistä joka lukukerralla uusia, syvempiä tasoja, jotka pitävät kiinnostustani yllä.


Toiset kirjat houkuttelevat upealla ulkoasullaan, osoittautuen lopulta kuitenkin nopealukuisiksi ja nopeasti unohdettaviksi. 

Toiset taas odottavat poimimistaan pidempään, ulkoasu ei kutsu luokseen, mutta kun vihdoin avaan kirjan, mikä maailma sieltä ryöpsähtääkään silmieni eteen. 

En malta laskea kirjaa käsistäni ja lopulta se siirtyy niiden kirjojen joukkoon, joiden pariin aina palaan.



Ihmiset elämäni kirjastossa ovat kuin harvinaiset inkunaabelit, joita säilytän huolella ja hoidan rakkaudella, jotta ne eivät hajoaisi käsiini. Olen ihmisbibliofiili, joka arvostaa nimenomaan kirjan sisältöä, ei pelkästään arvoa keräilijöiden silmissä.

Kirjastossani on tarjolla vain parasta, harvinaisuuksia, joita löydän onnistuneesti elämän sivupoluilta, pitkospuiden varsilta ja tiettömien taipaleiden takaa.

Kirjastoni on aina avoinna eikä kirjastokortti vanhene koskaan...

6 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Lukija on se, joka lopulta herättää kirjan eloon kirjailijan antamin työkaluin. Jokainen teksti voidaan tulkita miljoonin eri tavoin ja jokainen lukija muodostaa tekstistä oman todellisuuden oman kokemuspohjansa perusteella.

Hyvät tekstit ovat ajatuksia herättäviä ja monitulkintaisia, jotta voivat jättää lukijan mielikuvitukselle suuremman tilan.

Rakastan kirjoja valtavasti, mutta niiden "hyvien" ts. omaan ajatteluun sopivien löytäminen on välillä turhauttavaa...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Totta kirjoitat kuomaseni.

Kirjat ovat kuin ihmiset, kun törmää hyvään, kannattaa pitää kynsin hampain kiinni, ettei se katoa elämän Molookin kitaan.

Hemmetin hyvä huomio, että lukijan mielikuvitus ja kyky tulkita tai tehdä tulkintoja sekä muodostaa niistä oma todellisuus oman kokemuspohjansa perusteella. Siitähän tosiaan on kyse.

Kirjailijat, samoin kuin taidemaalarit, jättävät piiloon, onnekkaiden löydettäväksi, erilaisia symboleja ja sanoilla leikittelyä. Onnellinen se, joka löytää ne ja saa mahdollisuuden aivan toisenlaiseen mahdollisuuteen tulkita teos.

Jess, näin se menee, olit taas kerran harvinaisen oikeassa.:)

Sara kirjoitti...

Jotkut tekstit ohittaa nopealla silmäilyllä, mutta sitten löytyy niitä, joita jää miettimään pidemmäksi aikaa, ja joskus olen esim. jonkun runon tai rock-lyriikan kohdalla tehnyt pienimuotoista salapoliisintyötä jotta olen saanut hieman selvennettyä mitä niiden sanojen takana oikein on. Ja se on kyllä oikein koukuttavaa hommaa..

Joskus joku kirjoitti, että jokainen kirjoittaja valehtelee, että ei voi kirjoittaa valehtelematta, kun aina on pakko jättää mainitsematta jotain ja valita jokin tietty sana jonkin toisen sijaan.

Kirjoittaminen onkin suurta taidetta, kun miettii millaisesta määrästä sanoja ja lauseita valitaan juuri ne oikeat ja mitkä asiat jätetään mainitsematta ja mitä sinne rivien väliin ja symboleihin jätetään arvattavaksi... Kyllä, rakastan sanoja yli kaiken! :) Äiti ei ostanut viulua eikä pianoa, mutta lyijykynä ja ruutupaperia oli tarjolla ja kirjastossa lukematon määrä sanataidetta.. :)

Eko kirjoitti...

Hohh.. Nyt vasta tulin blogiisi oikein 'virallisesti'...
Mulla on nuita blogi-ystäviä niin paljon, että 'vanhus' alkaa olla kohta aivan misä-sattuu...
Kuviasi ihailin. Ovat kovasti hienoja ja tunnelmallisia.
Tuosta pitemmästä kirjoittelusta olen yleensä mennyt ohitse aivan turhankin
nopeasti...!
Tulisi paneutua teksteihin hieman tarkemmin.
Ite yritän viiä tuota Kemijokivarren murretta maailimale. Ei sitä monikhan kirijakieltä vilijelijä taho oikein viittiä tankata...
Puhumattakhan ulukomaan vierailijat. Niile se on täyttä 'hebreaa' - vai mitä son. Kääntäjä ainaki on aivan 'ulala'...
Onneksi mie vielä kuvvaan 'Suomeksi'...
Mulle non nuo kuvat meleko tärkeitä...!
Terhveisiä vain Kuusamon pakkasista...!

a-kh kirjoitti...

Ostin toissa päivänä hetken mielijohteesta Robert James Wallerin Hiljaiset sillat. Kirjasta tehdyn elokuvan olen nähnyt kahdesti. Hävitettyäni arvostelijankappalekirjastoni olen enimmäkseen ostanut kirjani kirppareilta ja antikvariaateista. Kaikkia hankkimiani kirjoja tuskin luen. Kirjat kiinnostavat minua myös esineinä.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Tere Sara!
Pentuna kilkuttelin pianoa, tutustuinpa viuluun ja huiluunkin. Sello on suuri rakkauteni. Ei minusta tullut musiikin tuhattaituria, mutta opin nauttimaan musiikista, kaikenlaisesta musiikista.

Kirjat, mitä sanoisin, ne ovat ensimmäinen ja suurin rakkauteni. En kykene kuvittelemaan elämää ilman kirjoja. Jokainen kirja yllättää, jotkut tosiaan koukuttavat ja joidenkin kohdalla salapoliisityö on kohdallaan.

Sanoilla on outo valta ja vaikutus, ne maalailevat, töksähtelevät, leikkivät rumuudellaan saaden tarinan loistamaan. Toisinaan taas pelkkä sanojen kauneus ei sytytä tarinaa eloon.

Hei Eko!
Käyn tosiaan säännöllisesti blogissasi, sillä kuvat ovat myös sielun ruokaa. Blogissasi nautin siitä, että niissä on kuvia kymmenien vuosien takaa, lyhyitä luonnehdintoja ja uskopa huviksesi, että murteesi koukuttaa...

Hei a-kh!
Että hyrisin, kun kommenttisi lopussa mainitsit, että kirjat kiinnostavat sinua myös esineinä.
Totta puhut, koko paketti nautintoa...