BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kauhun ja surun majatalossa ei ole enää sijaa...

Ihmiset ovat henkisesti hajallaan, jotkut jopa osittain halvaantuneita, maailmanlaajuinen suru lepää ihmisten mielissä. 

Japania kohdannut tuho sekä sen jälkinäytöksenä näyteltävä ydinvoimalan hidas mureneminen vangitsevat maailman ihmiset median äärelle tunnista tuntiin, päivästä päivään. 

Tuhon todelliset vaikutukset eivät ole vielä selvillä, menetettyjen henkien määrä, ydinvoimalan murtumispiste, jälkijäristysten vaimeus tai voimakkuus, tuho ei ole vielä ohi, tuhonäytelmää näytellään edelleen.


Eivätkä tuhon vaikutukset keskittyneet vain maanjäristykseen, tsunamiin ja Fukushiman ydinvoimalaan, myös Shinmoedake-vuori päätti sylkeä uutta raivoa taivaalle, pelästytettyään jo tammikuussa ensimmäisen kerran lähialueella asuvat sekä viranomaiset.

Päivittäin ahmimme lisää tietoa alati muuttuvasta tilanteesta, sillä pelkomme maailmanlopusta saa uudenlaista todistusvoimaa Japanin tuhon edessä. Miten se olikaan, vuosi 2012 on tulossa, mitä jos tämä on vain alkusoittoa tulevalle?

Fantasy Myspace Comments

Itseasiassa en itse usko asioiden olevan näin yksinkertaisesti pääteltävissä, sillä maapallo on elävä organismi, jossa on aina tapahtunut erilaisia muutoksia ja tulee jatkossakin tapahtumaan. 

Maapallon historiassa tämän päivän tapahtumat ympäri maailmaa eivät ole enne tulevasta pahasta tai tuhosta, kyse on maapallon luonnolliseen muuttumiseen liittyvät tapahtumat, joita on kautta ihmiskunnan historian kirjattu ylös.

Girls Myspace Comments

Ihmiset kokevat tapahtumat tragediana ja näin sen pitää ollakin, uutta tämä ei kuitenkaan ole.  Globaali suru yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, mutta surun vuoksi emme saa sulkea silmiämme kaikelta muulta. 

Libyassa edelleen taistellaan ja mikäli merkit pitävät paikkansa, kapinallisten teurastus on alkamassa eikä ihmisten kauhulla ja surulla ole enää sijaa surujen majatalossa. Bahrainissa shia-muslimit ovat levottomia, leviääkö kansojen kapina myös sinne?

Fantasy Myspace Comments

Siitä huolimatta, etten näe tapahtuneessa tuhon ennusmerkkejä, enkä vuoden 2012 maailmanlopun saapumista, suren kaikkien muiden lailla elämän päättymistä, loukkaantumista ja kodin menettämistä, jokaisen tuhoon törmänneen ihmisen kohdalla.

Unsorted Myspace Comments

Haluan pysyttäytyä myötätunnossani ainoastaan yksilön menetyksissä, en taloudellisissa menetyksissä, sillä nyt jo on merkkejä siitä, että Japanin tuhoa ollaan rahastamassa kovalla kädellä. 

Suunnittelijat ovat jo kokoontuneet eikä kestä kuin hetki, kun ahnaat kourat ovat levittämässä verkkojaan Japanin ylle. Suomen talouselämän vaikuttajat ovat jo antaneet sen suuntaisia lausuntoja. Japania autetaan, mutta auttajan ehdoilla.

Eikä ihmiskunta ole vieläkään oppinut sitä, ettei turvallisuutta ole. Kuinka moni huokaisi helpottuneena ja mietti hiljaa mielessään, että onneksi tämänkaltainen tuho ei ole mahdollista Suomessa. 

Kuka tietää minkälaiseksi maailma on muuttumassa, minkälaiseen tulevaisuuteen me olemme kulkemassa? Ei ollut meidän vuoromme tällä kertaa, mutta varmasti Suomellekin on varattu oma osuutensa maailman mullistuksista...

5 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Relevantteja kysymyksiä ja kannanottoja, sekin, että missä raato, siellä korppi.

Arnoya Ari kirjoitti...

Luonto karistaa meidät pois häiritsemästä tasapainoa, seuraavaksi tapahtuu Islannissa. Näitä lopunaikojen tapahtumia olen pohdiskellut kevyesti kahdessa tekstissäni jotka ovat Manipulated blogissani nimillä Aurinkomyrsky ja Maailmanloppu.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei a-kh!
Ihmiset ovat peräti mielenkiintoisia eläimiä, päissä pysyy yksi asia kerrallaan käsittelyn alla. Japani muuttui katastrofista toiseen liikkuvaksi maaksi, jossa sekä luonto että ihmisten valinnat sekä teot näyttävät voimansa ja sen, ettei ihminen kykene hallitsemaan edes sitä, minkä on itse aikaan saanut. Hmm...

Hei Ari!
Totta totisesti kaikenlaista pyörähteli päässäni kirjoittaessani ja näyttääpä hyvinkin siltä, nyt tämän hetken tietojen perusteella, että mikä tahansa lienee mahdollista.

Tuo Islanti oli mielenkiintoinen maininta, täytyypä seurailla asiaa ja nyt kun olen taas palannut ihmisten ilmoille, seuraanpa taas blogejasi ahkerasti.

seijastiina kirjoitti...

Niin todellisia ja surullisia asioita, emme todellakaan tiedä, koska on meidän vuoro, niin ollaanhan me vältytty suurilta katasfrofeilta.
Emme voi kyllä tietää koska aikamme on muutenkaan, ei kovin mukavaa ajatella, joten toivon onnen päivien jatkuvan kuitenkin.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Seijastiina!
Olen itsekin ollut jonkinlaisessa pysähtyneisyyden olotilassa pelkästään maailman tapahtumien takia. Halusin tai en, ne vaikuttavat minuun, paljon. Uskon siihen, että se mikä tapahtuu yhdelle meistä, tapahtuu pitkällä aikavälillä meille kaikille, tavalla tai toisella.

En ole lohduton, surullinen kyllä. Se, mitä tänään käsitellään uutisissa, ei ole koko kokonaisuus. Maailmalla tapahtuu paljon sellaista pahaa, jota ei uutisoida, sillä niiden uutuusarvo on mennyt ohi. Parasta ennen päiväys umpeutui...