BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

perjantai 18. helmikuuta 2011

Raivoisat iilimadot ja päälle ajavat caterpillarit...

Joinakin päivinä raivon iilimadot puikkelehtivat terveen järjen aivoporteista järkyttämään lähellä eläviä, saaden heidät järkyttyneinä ihmettelemään, että mistähän tuokin taas repesi.

Välillä vain epäoikeudenmukaisuus ja häijyys, unohtamatta ilkeilyn "jaloa" taitoa, ajavat päälle kuin caterpillari. Järki sanoo, että antaa häijyilijöiden hajota omaan mahdottomuuteensa, turha heitellä helmiä sioille, mutta sitten tunne tunkee läpi ja paiskaa järjen syrjään kuin vanhan rätin ja raivoisat iilimadot tunkevat taas porttien läpi.


Itse asiassa, on melkoisen helppoa kestää itseen kohdistuvaa ilkeilyä ja häijyyttä, sillä tiedän pystyväni, tarvittaessa, vastaamaan häijyyteen todella kaksihaaraisella kielellä, sivaltamaan häijyilijät kappaleiksi eivätkä he käsittelyn jälkeen edes tajua, mikä heihin iski ja heidät paloitteli.

Pahinta on kestää sitä häijyyttä, ilkeilyä, alemmuudentunnetta sekä päältä kävelyä, jota monet kohdistavat itseään arempiin, puolustuskyvyttömiin ja työpaikalla hierarkian alemmalla tasolla tepasteleviin kanssaihmisiin. Ja voi pojat, miten paljon sitä on liikkeellä, nykyisin entistä enemmän ja entistä terävämpänä.

Miten totta tämä onkaan...

Elämmekö todella maailmassa, jossa oma erinomaisuus osoitetaan vain ja ainoastaan muiden päältä kävelyllä? Mikä ihmeen ilkeilyn ilmasto on ilmastonmuutoksen myötä levinnyt maapallolle? 



Jollakin tavalla tuntuu oudolta se ajatustapa, että meillä muka olisi varaa kohdella muita ihmisiä huonosti oman eteenpäin menemisemme kustannuksella. Ainakin jossain vaiheessa elämäänsä jokainen tarvitsee toisia ihmisiä, tai ainakin yhtä ihmistä. 

Mitä tapahtuu häijyn persoonallisuuden omaksuneelle ihmiselle, silloin kun hän tarvitsee toista ihmistä? Onko jäljellä ketään, vai onko hän onnistunut karkoittamaan kaikki ympäriltään?

Päässäni vilahtelee kummallisia ajatuksia, johtuen varmasti siitä, että tänään tapasin ihmisen, joka levitti ympärilleen todella pahanhajuisia myrkkypilviä.  Edelliset kohtaamiset olivat liian hyvässä muistissa ja tieto siitä, miten hän sairaan mielensä vimmalla oli valmis henkisesti pahoinpitelemään ketä tahansa, miten tahansa, eivät edesauttaneet syvempää lähentymistä. 

Tosiasiassa hänestä tuli lähinnä paha mieli, sääli. En kuitenkaan halunnut lähestyä häntä enempää, aika ja paikka olivat väärät, enkä itse ollut valmis syventymään häneen enempää.

Alla musiikkia, jolla pesin mieleni puhtaaksi pahasta...


0 kommenttia: