BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 31. tammikuuta 2015

Verta, hikeä ja kyyneleitä sekä paljon työtä...

Voi taivas, kirjoittamisesta ei tule mitään. Turhautuneena kirjoitan sanoja, korjaan ja korjaan sanojen korjauksia. Lisään ja poistan lauseita, kappaleita, tappelen itseni kanssa mitä paljastaa, minkä peittää rivien väliin, kirjoittamattomilla sanoilla...


Musiikki pääni sisällä luo kokonaisuuksia, rikkoen samalla kirjoittamani. Miksi kirjoittaminen on juuri nyt niin vaikeaa, eikö mieleni suostu pelaamaan peliä, joka on tuttuakin tutumpi, itsestään selvää...?


Ei auta kuin jatkaa, antaa yön tuntien kulua ja toivoa parasta. Kirjoittaminenko helppoa? Välillä sanat vain tulevat, välillä ne eivät tule narraamallakaan. Tänään on se hetki, jolloin joudun kaivamaan syvältä, uppoutumaan sanojen maailmaan nähdäkseni mikä on muuttunut, mikä taas tuttuakin tutumpaa...


Siis kirjoitan, kiroilen, korjaan ja kirjoitan. Paluu blogimaailmaan voi joskus olla tuskien taipaleen takana, kuten nyt on todettava.

Selvittyäni kirjoitusurakasta, palaan lukemaan myös itselleni tärkeitä blogeja sekä kommentoimaan, nyt vain taistelen itseni kanssa, sohien sanoilla ilmaan ja toivon parasta osumaa...

Alla oleva Adam Hurstin sävellys Return on soinut blogissani aikaisemminkin, mutta sisälläni pyörivät tunteet ja ajatukset kulkevat pitkälti musiikin mukaisesti, siksi siis uusintana tämä upea sävellys...



8 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Kas vain! Täällä pitsit taas heilahtelevat. Palajan asiaan, kunhan olen tullut Sorrentosta.

Sussi kirjoitti...

Tiedän tuon tunteen. Joskus sanat soljuvat kevyenä virtana, joskus ei mitään.

Mukavaa kuulla sinusta:)

aimarii kirjoitti...

Voi himskatti, miten tuttu tunne minullekin.
Pahinta, kun tekee mieli kirjoittaa, eikä siitä tule mitään. Koko pitkän kesän olin tuon riesan vallassa, eikä se kokonaan ole helpottanut vieläkään ja toisekseen - minulla alkaa kasvaa liiaksi kynnys julkaista mitään.

Birgitta kirjoitti...

Ihanaa, että sanoja kuitenkin tuli ulos.

Joskus kirjoittaminen on todella vaikeaa, mitä se sitten kertookaan...

Paljon hyviä hetkiä ja paljon kauniita nähtäviä sinulle Pitsit sekaisin. Kyllä ne sormet vielä kirjoittavat <3

Mustis kirjoitti...

Joskus on näin. Sanat ovat todella hukassa ja antavat odottaa, mutta kirjoittaminen on ainoa ratkaisu siihen. Kyllä ne taas soljuvat kuin kevätpuro. Musiikki oli niin ihanaa että vähemmästäkin menee zekaisin. Kaunista kevättalvea Pitsit, en ole jotenkin tajunnut tätä kirjoitustasi ollenkaan??

Mustis kirjoitti...

Viimeinen lause tarkoitti sitä, etten ole huomannut tätä aiemmin, enkä siten tajunnut että olet kirjoittanut:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei a-kh!

Heilahtelevatpa hyvinkin, vaan missä heilahtelevat, se onkin jo erinomaisen hyvä kysymys. Ymmärsinkö oikein, että olet pyöriskelemässä myös ulkomailla? Tekee hyvää päästä uusiin maisemiin, monet asiat näyttäytyvät aivan uudessa valossa ja erilaisissa mittasuhteissa.

Niin, ja kohta alan pöllytellä sinun blogissasi, paljon on jäänyt reissuni aikana lukematta ja kommentoimatta, mutta nyt kotona oman koneen äärellä kaikki toimii taas kuten ennenkin. Reissuni aikana ei suurimman osan aikaa ollut toimivaa internetyhteyttä, joten sekin rajoitti melkoisesti lukemista ja blogikirjoittamista. Vierailuilla ei aina voinut linnottautua koneen ääreen, korkeintaan maksella laskuja ja lueskella sähköposteja. Se siis tämän kertaisen hiljaisuuden taustalla...:)

Hei Sussi!
Tuo kirjoittamisen musta muuri kohoaa aina välillä liian korkeana ja tällä kertaa oli vielä internetyhteyksien puute yhtenä esteenä. Tosin se antoi myös rauhaa ja tasapainoa ja uskonkin, että jossain vaiheessa tuo yhteydetön aika poikii monia uusia ajatuksia. Vierailujen aikana ei ollut oikein kohteliasta linnottautua kirjoittelemaan blogitekstiä, sanat vain menivät solmuun tai kieltäytyivät kokonaan tulemasta. Siksi tämä lyhyehkö parkaisu sanojen katoamisesta. Ja mukavaa oli kuulla myös sinusta...:)

Hei aimarii!
Miten tuttu tuo julkaisukynnyksen kohoaminen ylikorkeaksi onkaan. Aika ajoittain se on vain niin korkea, että oman pienuuden kanssa tapellessa, korkea muuri vain on liikaa...:)

Hei Birgitta!
Jotain rykäisyjähän sain aikaseksi vieraalla koneella ja täysin tyhjällä päällä varustettuna. Blogimaailma ja itse asiassa koko maailma tuntui olevan niin kaukana, että vierauden tunne oli käsinkosketeltavaa.

Ja kiitos, nähtävää ja koettavaa oli paljon, mielenrauhan saavuttaminen lienee isoin ansio, jonka poissaolo mahdollisti, enkä nyt tarkoita blogimaailmasta poissa olemista. Hyökkään kuin ahne possu blogisi kimppuun, sillä tiedän että siellä pääsen pyörähtelemään eri tunnetiloissa ja huumorin voimin monia loistavia hetkiä...:)

Hei Mustis!
Olet harvinaisen oikeassa, kadonneiden sanojen pyydystämiseen kirjoittaminen on ainoa ratkaisu. Pyörittelin pitkään viimeisintä, helmikuun viimeisen päivän, kirjoitusta kunnes pakotin itseni suorastaan apinan raivolla kirjoittamaan sen loppuun. Päämääräksi asetin sen julkaisemisen helmikuun aikana ja viimeistä minuuttia todella mentiin, että painoin julkaise-nappia.

Nyt on helpompaa taas kirjoitella, kun yksi kynnys on ylitetty, toiset kynnykset ovat huomattavasti matalampia. Kohta pääsen pöllähtelemään sinunkin blogissasi, jossa ei oikeastaan koskaan pääse helpolla, mutta siksi kirjoituksiasi haluan lukeakin...:)

Bell of Peace kirjoitti...

It is a new way to see this matter. It is interesting as well. http://www.bellofpeace.org