BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

lauantai 23. elokuuta 2014

Meidän lapsemme ovat teidän lapsianne ja teidän lapsenne ovat meidän lapsiamme...


En voi olla voimatta pahoin lukiessani päivittäin uutisia, jotka aiheuttavat pelkoa meissä kaikissa, kaikkialla maailmassa...

Minne katosivat ihmiskunnan loistava tulevaisuus, humanismin aamu, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus...?



Ennustamaton tulevaisuus muuttui pahan päivänkoitoksi ja ihmiset kaikkialla maailmassa kuolevat kotitantereellaan tai vieraiden lippujen alla, tuulen kuljettama hiekka tai raskas multa peittämässä elotonta ruumista. 

Ja kyyneleet virtaavat kaikilla maailman kolkilla, kostuttaen taistelutantereita peittäviä hylsyjä, osuneita ja osumattomia luoteja...



Ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu ja kirjoitetaan voimakkaan punaisella, raudalta tuoksuvalla musteella, petollisen kauniilla käsialalla, kaukana tästä ajasta ja kuitenkin, juuri tässä ajassa tapahtuvaa...

Nuoret miehet ja naiset ovat osa sotakoneistoa, valtioiden, terroristiryhmien ja sissien elävää aseistusta, itsemurhapommittajia, ihmiskilpiä, ampujia, uhreja...



Eivät isät siitä, äidit kanna sydäntensä alla, synnytä poikia ja tyttäriä kuolemaan sodissa, kenties kaukana kotoa.

Ne, jotka kasvavat tai kasvatetaan tappajiksi, ovat kuin lauma luonnevikaisia ja hulluja petoja, jotka purevat jokaista, myös niitä jotka heidän mieltään manipuloivat tai heille palkkaa maksavat.

Ja kuitenkin, jokaisella tappajalla on joku tai joitakin, jotka häntä rakastavat. Miten vaikeaa täytyy ollakaan kun rakastaa ihmistä, joka näkee oikeudekseen tappaa, kylvää ympärilleen kauhua ja kuolemaa? Nähdä rakkaansa tekemä paha, ihmisille aiheutettu epätoivo ja suru, kuolema. 




Miten monet vanhemmat etsivätkään itsestään sitä siementä, jossa paha sai alustan itää ja kasvaa pelottavaksi kuoleman kukaksi, joka tuhoaa kaiken ympärillään. 

Kauhistuttava pahan kauneus, itse määritelty oikeutus, usko siihen että vain oma mielipide on oikea ja kaikki muu on kitkettävä pois kovalla kädellä, revittävä irti ja tuhottava lopullisesti verellä.



Ensin tulee ihmisyys, ihmisenä oleminen, olla ihminen toiselle ihmiselle. Ja ensisijaisesti se, mitä olemme ihmisinä, määrittää arvomme muiden ihmisten elämässä.

Eri kulttuurit ovat kuin kehyksiä, joiden sisällä elää ryhmä ihmisiä. Yhteiset sopimukset ja perinteet, sama alkuperä ja kauas ulottuva historia joka yhdistää heitä, sukupolvia taaksepäin. 

Maapallon seinällä on tilaa kaikkien kehysten riippua, rauhassa keskenään, täydentäen jokaisen kehyksen ainutlaatuista kauneutta...



Miten kukaan koskaan voi aina olla oikeassa, muiden ympärillä edustaessa väärässä olemista? Tahto muuttaa kaikki muut kaltaisekseen on se syy, miksi tällä hetkellä maailmassa vuodatetaan verta eniten.

Yhtä lailla kuin pelko, viha tai alistuminen, myös rohkeus on kollektiivista. Se yhdistää ihmisiä, saa aikaan muutoksia ja voimme valita olemmeko rohkeita yhdessä vai jäämmekö yksin pelkäämään pimeään.



Jokainen meistä on elämän kantaja ja harvalle meistä elämän riistäminen on itsestään selvää. 

Ihminen elää itsensä kanssa, sodassa tai rauhassa, vastuussa koko maailmalle. Meidän lapsemme ovat teidän lapsianne ja teidän lapsenne ovat meidän lapsiamme, ja jokainen menetetty elämä koskee myös meitä, vähentää meitä ihmisinä.



Suru voi muuttua vihaksi ja aikojen kuluessa kasvaa kostoksi. Oma menetys korvataan toisen menetyksellä ja veri jatkaa virtaamistaan vuolaana taistelukentillä.

Päätös ja muutos alkavat yksilöstä, yhdistää samanmieliset. Kun hyvyys kokoaa rintamaa, paha pelkää, sillä vailla rikottuja sieluja sillä ei ole valtaa.



Kuinka monta mahdollisuutta onneen on kadonnut maailman sotakentillä ja taisteluissa, vailla tietoa siitä miksi taistella, kenen joukoissa, millä ja kenen ehdoilla? Kuinka monta lasta jää syntymättä, kun isät kuolevat sodissa, ehtimättä elää ja siittää?

Sotahistoria ei kerro yksilöistä, tavallisista rivisotilaista, jotka mahdollistavat kenraalien ja valtioiden päämiesten käskyt. Se ei kerro myöskään naisten ja lasten, vanhusten menetyksistä rintaman edessä, keskellä tai takana. Sotahistoria on aina menettämisen historiaa, riippumatta siitä kuka voittaa tai häviää.



Sota ei ole koskaan kaunista, ei edes muokatuissa kuvissa. Korkeintaan opittuja asenteita, joilla sokeutetaan ihmiset, kansat kauhistuttavalta totuudelta.

Monet unohtavat sisäänrakennetut tai opitut moraalikäsityksensä ja oikeudenmukaisuuden tajunsa, kun puhujakorokkeelle nousee joku joka tarjoaa valmiita ratkaisuja, huolimatta hinnasta mikä niistä on maksettava, tavalla tai toisella.



Miten viha, kosto ja ahneus tuhoavatkaan, vaikka meille kaikille riittää osanen tyytyväisenä ja onnellisena olemiseen, jos se vain sallitaan. 

Hyvä elämä koostuu yksinkertaisista ja käsitettävistä asioista, kohtuullisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja moraalista, ei tavoista omistaa, hallita ja alistaa...



Ihminen ei voi tappaa toista ihmistä ilman, että hän samalla haavoittaa itseään, menettää ison osan ihmisyydestään.

Ja sen takia, älä koskaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat...


John Donnen aikoinaan kirjoittama sitaatti tuli suuren yleisön tietoisuuteen Ernest Hemmingwayn vuonna 1940 julkaistun teoksen "Kenelle kellot soivat (For Whom the Bell Tolls)" nimen yhteydessä. 

Teoksen nimi perustuu John Donnen kirjoitukseen Rukouksia sairasvuoteelta (Devotions upon Emergent Occasions, 1624). Muistin virkistämiseksi sitaati kokonaisuudessaan alla suomeksi sekä englanniksi.

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;
jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;

Ne soivat sinulle.

Ja sama englanniksi:

'No Man is an Island'
No man is an island entire of itself; every man 
is a piece of the continent, a part of the main; 
if a clod be washed away by the sea, Europe 
is the less, as well as if a promontory were, as 
well as any manner of thy friends or of thine 
own were; any man's death diminishes me, 
because I am involved in mankind. 
And therefore never send to know for whom 
the bell tolls; it tolls for thee. 

Alla olevaa skotlantilaista kansansävelmää, "Flowers of the Forest", soitetetaan usein kaatuneiden hautajaisissa ja/tai muistotilaisuuksissa. 

Kansansävelmän metsän kukat eivät ole kukkia, vaan nuoria miehiä, jotka kuolivat puolustaessaan Skotlannin rajoja metsässä tai Ettrickin metsässä, joilla nimillä raja-alueita aikanaan kutsuttin. 

Vaikeroiva säkkipilli kertoo ihmisten tunteista surun äärellä paremmin kuin tuhannet sanat tai kuvat. Sävel huuhtoo ihmistä sisältä, antaa luvan kaivata, surra ja itkeä.

Ensimmäisenä soi Mike Oldfieldin versio vanhasta kappaleesta, toisena Scots Guardsin säkkipilliorkesterin vaikuttava, perinteinen esitys.


11 kommenttia:

goatman kirjoitti...


The Mike Oldfield was a pleasure, thanks.
Your world is a happy, but sometimes troubling, visit.
As is life.

A kirjoitti...

Kiitos postauksesta, Pitsit!
Niin totta joka sana, jonka kirjoitit ♥♥

Ihminen on peto, hän tuhoaa omaa sukuaan ja lajiaan sekä itsensä...

Kiitos John Donnen kuolemattomista sanoista ja musiikista ♥♥

Irja Viirret kirjoitti...

Alakuloinen ja kaunis säkkipillin soitto kruunasi juttusi. Viiltävästä aiheestasi huolimatta, olen onnellinen siitä että olet taas täällä.. Jakamassa tarinoitasi ja runollisen kauniita ajatuksiasi.

Me kaikki kannamme sotaa sydämessämme, se on niin surullista ja totta. Pieni kiukku ja häijy sana kasvaa kuin lumipalloefekti ja tietyn asian vuoksi olemme heti valmiit taistelemaan. Joskus se peittyy rauhaa rakentavan ajatuksen alle, mutta kun pintaa vähän raaputtaa niin sieltä se peto heti kurkistaa:)

Kaunista Syksiä Sinulle Pitsit ja kiitoksia viimeisistä pöllyytyksistä allekirjoittannen sivulla:)

Sussi kirjoitti...

Viisaita sanoja!

a-kh kirjoitti...

Olen minä sen verran nationalisti, että soisin skoteille itsenäisyyden. Heillä on kansallislaulukin valmiina.

https://www.youtube.com/watch?v=i0MklIdTiaU

Liplatus kirjoitti...

Yksilöllä on pienet mahdollisuudet sota tilanteissa vaikuttaa, haluaako tappaa vai ei.
Valtion pääkallopaikolla kun määrätään mihin tahtiin marssitaan.

Yksilöitähän kyllä on päämiehetkin, ero rivi sotilaisiin on, että Heillä on valta.

Varmaan suurin osa ihmsiä toivoo, että löytyisi kimuranteissakin tilanteissa muu ratkaisu kuin toistemme tappaminen.

Sotimista ja kuolemaa on media pullollaan. Hyvältä tuntuu kun jättää uutisia ja lehtienkin lukemista väliin, keskittyy arjen elon nauttimiseen.

Johan pistit aattelemaan. Hyvä pysäytys, vaikka murhe mielen nostikin pintaan.

Mikäänhän ei ole itsestään selvää, miten ihmiskohtaloita maailman tuulet riepottaa.
On asioita joihin ei pieni yksilö voi aina vaikuttaa.

arleena kirjoitti...

En voi käsittää, miten meillä sivistyneessä maailmassa, voidaan tuhota ihmisen elämä monin tavoin aina kuolemaan saakka.
Ja motiivina ovat vallan himo, ahneus, tunteettomuus ja jonkun mielestä väärä usko.
Mikään näistä ei oikeuta tappamiseen ja riistoon. Onhan meillä kaikilla oma osuus täällä maailmassa.

Mayo kirjoitti...

Maapallolla kytee monta tyytymättömyyden pesäkettä, jotka roihahtavat tuleen ihan pienestä.
Olen usein miettinyt, mistä tämä sotimisen into ihmiseen tulee?
17-vuotiaana sotaan joutunut isäni ei puhunut siitä. Olen ajatellut, että hän ei puhunut siksi, että se oli niin lamauttava asia, jota ei voi sanoiksi pukea.
Sinä pysäytit minut jutullasi ja kuvillasi ankarasti miettimään maailman hulluutta.

Birgitta kirjoitti...

Kun ajattelen, että se mitä toisesta ajattelen on kuva siitä, mitä itsestäni ajattelen, niin tämä kolahti todella kovaa.

Miten käsittämätöntä on sotia ja tehdä pahaa. Miten kaukana on minun ajatusmaailmani jonkun toisen käsityksestä ja toiminnasta.

Ja minä tiedän, etten ole sitä mitä haluaisin olla, miten voin satuttaa sanoillani tai pelkästään sivuun katsomalla.

Ehkäpä juuri tuo otsikkosi on se, jota tulisi ajatella enemmän: Meidän lapsemme ovat teidän lapsianne ja teidän lapsenne ovat meidän lapsiamme.

Josko sitten rakkaus leviäisi ja pehmittäisi kovapäisten päät...

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Ensimmäisen kerran blogini historiassa sain sähköpostikommentteja moninkertaisesti enemmän kuin julkisia kommentteja. Useimmat sähköpostit lähetettiin maista, jotka ovat tällä hetkellä sodassa, tai maista jotka ovat lähettäneet nuoria sotilaitaan, miehiä ja naisia, taistelemaan vieraalla maalla.

On mahdotonta vastata yksilöllisesti kaikille sähköpostia lähettäjille ja tämä teksti on tiedoksi siitä, että olen lukenut huolellisesti niistä jokaisen.

Sähköpostit olivat hyvin koskettavia, täynnä surua ja tuskaa, henkilökohtaisia tragedioita, nuorten elämien menetystä. Ei ole mitään, millä voisin helpottaa ihmisten mieliä, historia toistaa itseään ja johtajamme eivät ole oppineet mitään ennen meidän aikaamme sodituista sodista. Sama kauhu tapahtuu jälleen. Voin vain toivoa ihmiskunnan uuden aamun kynnyksellä, että ihmiset vihdoin ja viimein oppivat elämään rauhassa keskenään. Kiitos kaikille koskettavista sähköposteistanne, tulen muistamaan ne kaikki...:)

This is the very first time in my blog's history when I received more comments to my e-mail than in public comments. Most of the emails come from countries in war or from countries which have sent their young soldiers, men and women, to fight on foreign land.

It is impossible to answer individually to all of the emails and this is just to let everybody to know that I have thoroughly read all emails.

Emails were very touching, full of sorrow and pain, personal tragedies, loss of young lives. There's nothing to ease peoples minds, history repeats itself and our leaders have learned nothing from the wars before our time. Same horror happens again. All I can do is to hope for the new dawn of mankind, that people at last learn to live in peace with one another. Thank you all for your touching emails, I'll remember them all...:)

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hi goatman!

Well, my world may seem to be happy, but it is not, always. I try to see beauty in nature surrounding me, and when I feel sad or stressed I'll take a walk to forests and fields where nature always heals me...:)

Hei Aili Mummo!
Niinpä, ihminen on peto lajitovereilleen ja maailmalle. John Donnen sanat koskettivat minua jo lapsena ja mitä enemmän elän, sitä todemmiksi ne koen...:)

Hei Mustis!
Olen aina ollut kallellani säkkipillimusiikkiin päin ja nimenomaan tämä sävellys on jäänyt vaikuttamaan erään elämääni kuuluvan tapahtuman yhteydessä. Säkkipilli todella itkee ja vaikertaa, menee luihin ja ytimiin asti.

Tämä teksti syntyi yksinkertaisesta pakosta kirjoittaa julki ajatuksiani, jotka myllersivät ja myllertävät yhä joka päiväisten uutisten tuodessa pelottavian ja surullisia uutisia maailmalta. Ja totta kirjoitat, peto on piilossa todella ohuen pinnan alla.

Pöllytyksiä, hmmm, ole hyvä vain ja kirjoittelehan sinäkin pian jotakin, jota voin pöllytellä lisää...:)

Hei Sussi!
Viisaudesta en niin tiedä, mutta alitajuanta saneli ja minä vain kirjoitin...:)

Hei a-kh!
Pitäisiköhän jo näin monen blogivuoden jälkeen kutsua sinua etunimeltä? Enpä tiedä, pitänee vielä miettiä, pysyt salaperäisempänä.

Ja jeps, tänään se ratkeaa, kipeä ja hyvin tasaväkinen taistelu. Itsenäinenkö vai pahkana Britannian päässä? Oletan, että ei-äänet voittavat, mutta saa nyt nähdä. Historian alkuhämärässä piktit voisivat heilutella nuijiaan ja tupsahtaa nykyaikaan ojentamaan perillisiään, mene ja tiedä...:)

Hei Liplatus!
Olen samaa mieltä kirjoittamasi kanssa, niin totta joka sana. Suurin osa maailman ihmisistä ei varmasti ole samaa mieltä hallitsijoidensa ja päättäjiensä kanssa, mutta jostain syystä kaikki kuitenkin tottelevat, orjan vaistolla. Ehkä itsesuojeluvaisto pistää ajattelemaan, minä yksin kaikkia muita vastaan, ei toivettakaan selvitä ja murhe jatkuu maailman taistelukentillä...:)

Hei Arleena!
Sama käsittämättömyys vallitsee minunkin mielessäni. Mieletön maailma mielettömässä tilanteessa, jälleen kerran. Historia ei ole opettanut meille mitään. Eri ihmiset, sama julmuus ja ahneus, ihmisten uhraaminen, ihmisten surusta piittaamatta, ja sama taas uudelleen. Ja uskon syvästi siihen, että meille jokaiselle on oma onnemme varattuna, vailla taisteluita toisten onnen kanssa...:)

Hei Mayo!
Minulla on ollut onni saada kuulla monien veteraanien tarinoita sodasta, sodista. Useat heistä kertovat tarinansa mieluimmin ulkopuoliselle kuin läheisilleen, peläten etteivät he kestä kuulla läheistensä kohtaamaa julmuutta, pelkoa ja kauhua, kuolemaa...

Maapallolla tosiaan kytee, monessa pesäkkeessä. Ehkä ne nyt konkretisoituvat, vuosikymmenten katkeruus, epäoikeudenmukaisuus ja väärin kohdeltuna oleminen, riisto. Syitä on monia, tapa pyrkiä ratkaista niitä on väärä. Miten itse toimisin samoissa tilanteissa, sitä en edelleenkään tiedä...:)

Hei Birgitta!
Maailma on tällä hetkellä käsittämätön paikka, melkeinpä kaikille sen asukeille. Humanismi on peittynyt katkeruuden alle, sotateollisuus elää kukoistuskauttaan ja pieni ihminen kaiken sen keskellä on todella eksyksissä. Ja kuitenkin, suurin osa ihmisistä haluaa elää rauhassa, rakentaa omaa pientä onneaan, joka ei ole keneltäkään muulta poissa...:)