BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 12. marraskuuta 2012

Niin vaimeana soi viulu yössä...

Yksinäinen sävel yössä, melodiaa tapaileva eksynyt jousi ihmisen kädessä, lävistää aamuyön hiljaisen tunnin jääden soimaan ilmaan, viipyillen kuin ihmetellen itsenäistä lentoaan...

Muutamia vuosia sitten, eräänä nousevan auringon värjäämänä aamuhetkenä, korviini kulkeutui vaimea, säröilevä ääni yössä. 

Kuljin ajatuksissani, nauttien luonnosta ja sen tuoksuista sekä äänistä ympärilläni. Maailma oli unessa, pikkuhiljaa heräillen yön kuvajaisista, ilmassa väreili vaitonainen sävel, eksyneenä kaltaisistaan, kauempana.

Sävelen varjo oli jo ohittamassa minua, kunnes tunnistin sen pyynnön "Kuuntele minua".


Muistuma lapsuudesta, sormien paino jousella ja ranteen kevyt liike sekä tottelemattomat kielet, silmät kiinni omassa maailmassa, musiikki mukana kaikkialla...


Kuin itsestään, askeleeni lähestyivät ääntä, joka kuului sisältä. Sävel särkyi, pakeni hitaasti liukuen pitkin avonaisen ikkunan pieltä.

Ja niin minä seisoin lähellä ääntä, hiljaisella tiellä, keskittyen sävelten maailmaan, sietäen soiton nuotin vierestä.


Alavireinen soitto viululla ei ollut puhdasta, lähinnä särkyneen surullista. Osa teemoista oli tuttuja, kadoten outoon sävelten maailmaan, joka polveili matalasta korkeaan, tarkoituksellisista tai tarkoituksettomista virhesoinnuista puhumattakaan.

Tuo ensimmäinen kerta sävelten merta, ristiaallokoita, katoavia laineita tutuilla öisillä teillä ja kaduilla johdatti minut, uudestaan monia monituisia kertoja, kuuntelemaan epävireisen viulun ja kompuroivan jousen tuottamaa äänimaailmaa.


Puhtaasti ja haparoimatta mies soittaa vain yhtä melodiaa, yksinkertaisen kaunista gruusialaista kehtolaulua, joka on itselleni tuttu lapsuudesta. 

En ole niiden vuosien jälkeen törmännyt melodiaan uudelleen, vain joskus miettinyt sen todellista nimeä, koskaan onnistuen. Ja nyt löytyy toinen ihminen, jolle melodia ja sävelkulku on tuttu, joka muistelee ja soittaa viuluaan rakastaen.

W.E. Wachtmeester 2001/Oer-Wout

Mies, kumara ja harmaa, kuin itsensä varjo valoa pakenemassa, sormet jäykästi harallaan, kyynärtaipeessaan kantamassa keltaista roskapussia.

Vuosiaan vanhempana, kuin piiloutuen kokoharmaaseen varjoonsa, hän kulkee muiden maailmojen laidoilla silmät puolittain suljettuina.


Ihmiset puhuvat hänestä, vähin äänin ja kuin varkain, kykenemättä ymmärtämään soittajan tarvetta soittaa, tuntea äänen väreily keholla sen hieroessa mielen pimeitä aukioita. 

Musiikin tuottama fyysinen hyvänolontunne, tietoisuus siitä että oma maailma on hallittavissa, suljettuna vierailta, siinä on tarpeeksi eikä muuta tarvita. 


Me tiedämme toisemme, kuljemme usein toistemme ohitse. Hän on nähnyt minut öisellä kadulla kuuntelemassa soittoaan, vaipuneena omaan maailmaani hänen musiikkinsa johdattamana. 

Emme tervehdi toisiamme, mutta jokin meidän sisällämme kunnioittaa sanatonta sopimusta, jossa toinen soittaa ja toinen on kuuntelija.


Joinakin öinä viulun vingahteleva ääni leikkaa yössä, saa ihon nousemaan siiralle ja päätöksen lähteä pois, äkkiä. Ja kuin vaistoten nopean pakenemiseni, hän vielä viimeiseksi soitokseen sahaa kieliä jousella, katkoen jouhista jokaisen, leikaten ilmaan rajan hyvin yksityisen.

Hän sulki ovet takanaan, vain ikkuna oli vähän raollaan sävelten kulkea...


Kerran, hänen talonsa edustalla, eräs yöllinen koiran ulkoiluttaja yllätti minut kuuntelemassa epävireistä soittoa, pysähtyi kohdalleni ja kertoi, haluamattani, tietonsa soittajasta. 

Tärkein viesti oli se, että hän sääli soittajaa sydämensä pohjasta ja toivoi miehen saavan edes joskus oikeaa hoitoa, jossakin muualla. Ja taustalla soi, kuin sordiinolla vaimennettuna, surullinen musiikki viululla...


Ihmisten vaikutelmat ovat kiinnostavan vahvoja, suurelta osin mielikuviin perustuvia ja totuutta tarkoin vältteleviä, uteliaan mielen tuottamia pieniä valheita. 

Soittajaa ne tuskin loukkaavat, hänellä on kokonainen sielunmaisema soitettavanaan, kaukana muiden todellisuudesta, maailmassa joka on ehkä hänen ainoansa.


Hän elää ja liikkuu kuin varjo keskellämme, uskomaton sävelten palo sisällään hehkuen.

Ihmiset antavat hänen olla rauhassa, puhuen hänestä säälin sanoilla. Ja kuitenkin, onko hän sittenkin meistä kaikista onnellisin?


Taitonsa teknisesti huippuunsa kehittäneen muusikon esitys on usein kylmiä tunteita nostattava, täydellistä ja ylimielisen tenhoavaa.

Kun tunteet virtaavat musiikin mukana, epätäydellisyys ja rosoisuus ovat sallittuja...


Jousi luistelee kielillä, kompuroiden ja kaatuen, välillä iskien ja yllättävää taitoa osoittaen. Soittaja ei ole lahjakas tai taitava, ei edes keskivertoamatöörin tasoa. 

Viulun ääni säröilee, puhtaasti soittamisesta voi vain uneksia, mutta aina joskus yön harvinaisina tunteina, viulu lumoutuu soittajan kosketuksesta ja saan hetken ajan kuulla  puhdasta kauneutta.



Hänen sisällään elää sävelten maailma, hän puhuu soittaessaan ja sävelet ovat hänen sanojaan.

Viulu, se laulaa säröisiä laulujaan ja mies, uneksien soittaa soittamistaan. 

Joinakin öinä kuulee hyvin miten mies ei nauti soitostaan, on kuin hän haluaisi pahoinpidellä muistojaan, tuhota ne kokonaan.


Ja siellä, suljettujen ovien takana, kaukana sääliviltä katseilta, mies soittaa viuluaan, surullista melodiaa, jossa ilo ja tuska kohtaavat toisensa...

Kenelle hän soittaa, mikä sävel etsii ulospääsyä hänen muistoistaan, yrittäen tavoittaa jo kauan sitten kadonnutta....?


Aikojen kuluessa olen oppinut tulkitsemaan miehen tunneskaaloja, ymmärtämään miksi jousi särähtää kielillä, äänet särkyvät tuottamatta ehjää säveltä.

Tänäkin iltana, jolloin pimeys oli levittänyt kostean verkansa ja alfaltti loisti himmeän keltaisena katulamppujen alla, vaimea ääni kantautui kaukaa kertoen soittajan tunteista, mielialoista joita hän ei muuten osannut ilmaista.


Huolimatta siitä, että olen kirjoittanut viulusta ja viulistista, en voi ajatella tähän loppuun kuin sellomusiikkia, syvälle hiipivää ja kaunista.

Taiturimainen Adam Hurst ja hänen ihoa kosketteleva, huokosiin tunkeutuva sävellyksensä "Return".



Miten kaunista, pimeisiin iltoihin ja kynttilöiden valoon sopivaa, vaivattomasti soivaa sellomusiikkia...

Adam Hurstin YouTube-kanavalta löytyy lisää upeaa, soinnukasta ja sisällä väreilevää sellomusiikkia, johon minulla on taipumus onnellisesti unohtua...