BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kuin kuva liimautuneena istuimeen...

Joskus toisinaan, elämässä kohtaa aivan erityisiä ihmisiä, kuulee äänettömyydessä eilisen ääniä ja jää paikalleen, ihmisten keskelle odottaen jatkoa tarinalle, jotta jokin pieni ohikiitävä hetki jäisi mieleen. 

On mahdotonta ymmärtää miksi, mikä erottaa juuri tuon tietyn hetken kaikkien koettujen hetkien joukosta siksi, joka avaa mielessä aukon johon se voi vaivatta sukeltaa.


On kuin se olisi täyttämässä juuri tiettyä tyhjää tilaa, joka sulkeutuakseen tarvitsee tuon nimenomaisen palasen. Tuo hetki palasineen töytäisi minua matkallani kotiin, täysinäisessä bussissa, juuri kun olin piiloutumassa lehden suojaan ja minut sai kiinni nopea katse ympäröiviin ihmisiin.

Ihmettelen usein tarinoita kasvojen takana, millaisia todella olemme, mitä näyttelemme, mille me annamme kaikkemme ja mitä kertoo se kuva kasvoillamme, jonka näytämme muille ihmisille...


Nopeita kohtaamisia, välähdyksenomaisia hetkiä, jolloin toinen tarkkailee ja toinen vajoaa ajatuksiin. Erilainen maailma, se jonka näytämme ja se joka todella tapahtuu sisällämme.


En huomannut hänen tuloaan, saati poistumistaan, tuon naisen siniharmaissaan, mutta sen 15 minuutin ajan jonka yhteinen matkamme kesti, tuo nainen hallitsi ajatuksiani kokonaan.

Niin hiljainen ja huomaamaton ihminen, joka kuitenkin jätti minuun jäljen, jota vieläkin hetkittäin muistelen.


Hän oli kuin kuva liimautuneena istuimeen, jossa aika oli pysähtynyt yhteen hetkeen. Omassa maailmassaan, meidän keskellämme, meidän maailmassamme, yksi meistä, hiljainen...

On kuin joku olisi tuonut hänet mukanaan, unohtaakseen hänet bussin penkille istumaan. Äänettömyys kietoutui hänen ympärilleen, kuin leikaten pois muut ihmiset hänen lähellään, päätyen matkan jälkeen unohdukseen.


Hän muistutti ihmistä, jonka tunsin kerran, samalla tavoin kadoksissa maailmalta, ihmiset ympärillä vain yhteen sulautuvia ääniä, kenenkään koskematta, mieleen tunkeutumassa, täysin unohduksissa kuin lakastunut kukka menneisyyden puutarhassa...


Pieni kuihtunut nainen polkkatukassaan, himmeän kultainen panta hiuksillaan. Sormissa kymmenet sormukset kimaltaen, kuivuneen ihon ryppyjä seuraillen. Rintaneula kuluneine pintoineen, hohtavat ketjut kaulallaan muistoina entisestä loistosta, seuraten varjoina mukana.

Ulkomuodoltaan vaatimaton, hajamielinen ja kuitenkin, siinä hän istui keskellämme kuin kuninkaallinen. Hauras kauneus kasvoillaan, tiedostamattomat sanat huulilla, hän hymyili itsekseen, sisäänpäin uneksien.


Viina ei haissut, lääkkeiden vaikutusta tai vaikuttamattomuutta oli vaikea havaita, silmien ilme ja suupielten kaarteet olivat kuin eri paria. Hän oli vaipunut niin syvälle itsensä sisälle, kuin hän olisi kokonaan jäänyt eilisen pysäkille.


Aurinko heijasti epämääräisiä kuvia ikkunaan, bussin jatkaessa kulkuaan ja nainen siniharmaissaan, uneksi, uneksi vaan...

Yhtä aikaa läsnä ja kaukana kadoksissa, siellä missä silmät eivät tavoita ja äänet olivat korvien ulottumattomissa.


Ihon uurteet suupielistä alaspäin kääntyneinä, sameissa silmissä poissaolevaa usvaa, ehkä hänen mielensä vaelsi tyhjiksi jääneissä huoneissa, joissa kukaan ei enää ottanut vieraita vastaan...

Kuin aikapoimu olisi vanginnut hänet siihen hetkeen, jossa hän eli elämänsä elämän, oli vielä ihmisille näkyvä ja läsnä.


Miten helppoa onkaan kävellä hänen ohitseen, tuon pienen naisen kimalluksineen. Sisäänpäin kääntynyt, lempeä olemus, itselleen läsnä, muilta kadonnut. Kävellyttämässä omaa haihtuvaa itseään...


Lyijynharmaat, himmeästi hohtavat hiukset, pää taipuneena ikkunaa kohti, käsi käden päällä rauhallisesti, oli vain tämä hetki, joka päätti jäädä paikalleen.

Käänsin katseeni kohti ohikiitävää maisemaa ja kun silmäni palasivat kohtaamaan hänet uudestaan, nainen siniharmaissaan oli poissa, kuin häntä ei olisi ollutkaan...


Ehkä hän ei sittenkään unohtunut eiliseen, vaan eilinen vain kulki hänen ohitseen...

13 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Tuntemattoman ihmisen kohtaaminen on arvoituksellista, se kuljettaa ajatuksia, saa pohtimaan oudon ihmisen taustaa, olemusta, elämää ja lyhyeen hetkeen palaavat ajatukset hetkittäin. Oliko tämä merkityksellistä vaiko vain häivähdys. Kohtaamisilla on tarkoitus.

Mustis kirjoitti...

Aivan, kuka olikaan tämä salaperäinen ja hieno kulkija Pitsit? Häivähdykset kuljettavat meitä hetkestä hetkeen, saavat tarkkailijan avautumaan, ehkä jopa kadehtimaan hänen olemistaan olla Hän, eikä minä, tämä turhien riemujen ja ruusujen ruustinna, joka itkee pientä piikkiä sormessaan ja muutamaa vähän isompaa sydämessään:)

Toisaalta, toiselle suodaan ehkä jo geeneissä vähän enemmän tai pelkästään elämässä, niin että he uskaltavat olla aidosti omia itsejään ja vaikka näin olisi joskus ollutkin, saattaa elämässä sattua jotakin, jonka vuoksi jäät jotenkin oman itsesi pohjamutaan, ehkä epävarmuuttasi tai jonkun muun syyn vuoksi?

ricardo alves kirjoitti...

what else can I do but enjoy these stunning pictures and climate ...
the translation of his language transforms the text into something insane
greetings!

Felisberto Junior kirjoitti...

Hello, Good evening!
Okay?
I totally agree ...! The Google translation is very bad ... too often have to use to better understand the sensitivity ... a shame! I did not want the language would harm our interaction and friendship. Thank you for your attention and if you have any suggestions to resolve this impasse, tell me, right?
Good Thursday!
kisses

Birgitta kirjoitti...

Se onkin mielenkiintoista, miten kaikki eri tarinat ja elämät kulkevat sulassa sovussa päivän aikana. Minäkin seuraan aika useinkin läsnäolevana ympärilleni. Toisinaan aivan kaikki näyttävät suloisilta ja upeilta ihmisiltä. Niinä hetkinä rakkaus on varmaan niin ilmassa, ettei sitä voi poistaa tornaadokaan. Toisinaan näen kaikki lehtien ja kännyköiden tai muiden laitteiden sekaan uppoutuneina.

Aika usein kuitenkin uppoudumme vaan omaan maailmaamme. Ja kuten tuo nainen matkallasi, me lähetämme tuntemuksia ja muistutuksia siltikin toisillemme. Jotkut huomaavat ne, toiset eivät laisinkaan.

Mihin mahtoi kadota se nainen? Istumaan puistonpenkille? Kahvilaan tyttöystävän kera? Pilviin tuulen vietäväksi...

Aili-mummo kirjoitti...

Jotkut meistä elävät koko elämänsä lähes huomaamattomina, pitämättä meteliä itsestään tai aikomuksistaan. Jotkut toiset taas mölyävät näiden maan hiljaisten edestä, osaavat olla vaativaisia ja huomionkipeitä. Mutta se ei tarkoita sitä, että heillä välttämättä on syvällisiä tai huomionarvoisia ajatuksia!

Vaikuttavat kuvat ja syvällinen kirjoitus sinulta, PITSIT.<3333

Felisberto Junior kirjoitti...

Hello, Good evening!
Okay?
The silence can not be extreme, because it looks like the saturation of the noise. The ends do not lead to balance ... we have the silence communicates discomfort of a dialogue without words ...
Thank you for the affection of the visit!
Good Friday!
kisses

Hietatar kirjoitti...

Tuntemattomassa oleva tuttuus saa huomaamaan ja pysähtymään, olen huomannut.

Kerran näin kadulla edesmenneen äitini oloisen/tuntuisen ihmisen. Kuljin Hänen lähellään tovin ja tunsin samaa rakkaudellisuutta ja hyvänolon tunteen kuin äitiini. Hänen kanssa oli luontevaa keskustelu, kuin olisimme tunteneet jo aiemmin. En maininnut, että muistutat äitiäni.

Olen itse muutaman kerran ollut toiselle tuttu.
Hyvin kiehtovaahan on. Heidän kanssaan keskustelin tästä tutun tuntuisuudesta.

Komiikkaakin mahtuu erääseen toiseksi luulemiseeni.
Ihmettelin huomioivampaa mielistelevää palvelua. Sitten tuli paljastus, pidettiin julkkiksena. Tapahtui joskus 80-luvulla.


Kiitos kutkuttavasta tarinastasi ja upeista kuvista kyytipoikana Pitsit sekaisin!

Hietatar kirjoitti...

Jäi vielä sanomatta, ettei ihminen tarvitse ulkoista koreutta ja kauneutta, säteilläkseen ympäristöönsä positiivista kauneutta.
Sisäinen kauneus, itsensä kanssa sinut hohkaa kyllä päälle päin.

Ari kirjoitti...

Ajalla on kasvot ja tunteet.

Beate56 kirjoitti...

Minun muistisopukoissa on edelleen, noin 30 vuoden jälkeen nainen kassajonossa, täysin tuntematon vanha nainen. Yhä voin palauttaa silmiini hänen piirteensä, hattunsa, vapisevat kädet käsilaukun kahvassa, hikikarpalot niskassa valuen.

Una kirjoitti...

Ihana täydellinen tarina. =) Se sai miut ihan hurmoksiin. <3

Siulla on sanan mahti hallussasi. =))))))))

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei arleena!
Kohtaamisilla on todella tarkoitus. Uskon siihen, että jokainen kohtaamamme ihminen vie meitä elämässä eteenpäin, jokainen sana, tunne ja jälkeen jäänyt ihmisen varjo on merkityksellinen...:)

Hei Mustis!
Totta, nämä nopeat kohtaamiset, melkein unohdetut hetket voivat vaikuttaa syvällä toisen ihmisen muistissa, kauan aikaa.

Tarinan nainen, hänessä vain oli jotain, kuin loistava aura hänestä sädehti kiireettömyys, rauha ja hiljaisuus, häntä ei voinut olla huomaamatta, olettaisin. En tiedä moniko muu kiinnitti häneen huomiota, ehkäpä meidän kellomme vain kävivät hetken samaa aikaa ja pujahdin ajatuksissani hänen hetkeensä.

Hänessä oli niin paljon kaunista...:)

Hi Ricardo Alves!
Hmm, Google translator does its very own translations which have nothing to do with the original text. Insane is the word, as you said. Take care...:)

Hi Felisberto Junior!
Well, as I wrote earlier there is something rotten with Google translator. It sure does not understand the language, it has just a list of words and that is all. One cannot expect much from it but a bit more than just list of word would do a huge change and probably could give some clue of the original text. Take care and hugs...:)

Hei Birgitta!
Näinhän se on, jokainen meistä lähettää ympärilleen viestejä, alitajuisesti. On muista kiinni miten viestit menevät perille, osuvat oikeaan ihmiseen. Ihminen on paljon muutakin kuin vain lihaa, luuta ja verta. Enin tapahtuu sisällämme, emmekä me välttämättä tajua sitä edes itse...:)

Hei Aili-mummo!
Ihmiset ovat tosiaan hyvinkin erilaisia. Toisissa on hiljaisuuden kauneutta, jotkut pyytävät anteeksi olemassaoloaan, toisille ei riitä mikään tila. Jokainen meistä kantaa sisällään tarinaa, joka eroaa kaikkien muiden tarinoista. Persoonallisuutemme ovat erilaisia, kaikki arvokkaita omalla tavallaan. En tiedä paljonko maailmaa muuttaisi se, jos jokainen edes kerran elämässään tarkoituksella tutustuisi sellaiseen ihmiseen, johon ei normaalielämässään tutustuisi...:)

Hei Hietatar!
Miten tutulta kertomasi kuulostaakaan. Olen myös törmännyt samalla tavoin useisiin ihmisiin. Läheltä piti -tilanteita tapahtuu varsinkin silloin, kun ihmisen kuolemasta on kulunut vielä melko vähän aikaa. Ne ovat melko hämmentäviä tapahtumia. Onneksi hauskojakin kohtaamisia ja väärinkäsityksiä tapahtuu. Olemmeko sittenkään niin ainutlaatuisia kuin kuvittelemme ja haluamme olla? Ja totta jokainen sana, jonka kirjoitit. Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa on kaunis sellaisenaan...:)

Hei Ari!
Miten sinä aina osaatkin kiteyttää kirjoittamani niin kauniisti? Lahja se on sekin, parhaimmasta päästä...:)

Hei Beate56!
Eivät nämä nopeat kohtaamiset minnekään katoa, olemme merkinneet ne kiinnittämällä ihmisiin huomiomme, ajatelleet heitä hetken ja kuvitelleet sen jälkeen unohtavamme. Jotain merkityksellistä, ehkä tarvitsemamme opetus tulevaisuuden varalle, muistutus menneisyydestä, jokin saa meidät huomaamaan heidät. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, niin myös näillä kohtaamisilla...:)

Hei Una!
Kiitos, tarinan tarkoitus on täyttynyt. Kun se koskettaa, kutittelee muistia ja saa tuntemaan, sillä on oikeutuksensa...:)