BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Maassa raskasta kastetta, taivaalla salama ratsastaa...

Lauantaiaamu valkeni himmeän usvaisena, kosteana ja raskaana. Hieroskellessani silmistäni unihiekan jäänteitä, tajusin ikkunasta avautuvan maiseman ainutlaatuisuuden ja silloin minulle tuli kiire, tulipalo-sellainen.

En tälläkään hetkellä tiedä miten olen hypähtänyt vaatteisiini, tiedän vain sen etten käyttänyt pukeutuessani lainkaan järkeäni.


Ovi ei ollut riittää ja hyvä oli etteivät ikkunan pokat roikkuneet kaulallani, vauhtivanat vain sotkeutuivat toisiinsa kun minä jo mennä viiletin peltoja ja ojia pitkin kohti metsää ja puita, jotka usva oli peittänyt tiheällä harsollaan.

Kasteesta raskaat horsmat, pujot ja jättipalsamit, kuten myös huumaavasti tuoksuvat mesiangervot kohosivat ihmisen korkuisina kastellen minut hetkessä lahkeitani myöten märäksi. 


Mikään ei pidätellyt minua kahlatessani kasvien meressä kohti aukeaa, jonka takana metsä häämötti odottaen innokasta kuvaajaa. Heinät lakoontuivat askelteni alla, kasteen imeytyessä yhä enemmän lahkeisiini, kuvasin vimmatusti samalla hengittäen kosteutta sieraimiini.

Miten maalauksellinen kauneus avautuikaan edessäni, usvan kostealla siveltimellä maalaama akvarelli pehmeni enkä voinut kuin kuvata ja antaa kameran laulaa.


Usva väheni pikkuhiljaa, auringon kalpea ja kova valo lisääntyi koko ajan, ilma selkeni. Miten minä hymyilinkään itsekseni, nautin, kuvasin ja kastuin läpikotaisin.

Tällä kertaa heräsin liian myöhään, mutta olinpa valvonutkin. Kasteessa kahlailu ja usvamaiseman ihailu ei kestänyt kaikkineen kuin tunnin verran, aikaisemmalla heräämisellä olisin ehkä ehtinyt enemmän, ehkä en...


Ja usvan haihduttua, auringonvalo alkoi laskeutua puiden lehvistöä myöten viuhkana maahan. Jäljelle jäänyt kosteus kimalteli ja säihkyi vielä hetken aikaa lehdillä ja maassa, kunnes haihtui pois ja aamu eteni ajallaan...

Kaikkineen aamu-usva oli tämän kesän vaikuttavin tähän mennessä ja käsi sydämellä, nautin jokaisesta hetkestä, likomärkänäkin...


DesktopNexus 

Kaksi yötä, kaksi ukonilmaa salamoineen ja kuinka niin erilaiset valonäytelmineen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paksun harmaa pilvikerros peitti yötaivaan, ajelehtien näkymättömällä radallaan.

Pilvien yläpuolella käytiin salamasotaa, valomiekkojen valaistessa verhotun taivaan. Salamat iskivät sekunnin, kahden välein ja yötaivas loisti peitetyn valkoisin värein.


DesktopNexus

Ukkonen jyrisi kumeana kilometrien takaa, saapuvan sateen humina lähestyi vauhdilla ja puiden latvukset heiluivat levottoman tuulen etsiessä sijaa ilmavirroissa.

Sateen pisarat ropisivat nopeasti ja vauhdilla, janoinen maa joi juomistaan kosteuden liukuessa iholla.


Mahtava näytelmä sitoi vangikseen, katsojan silmät kiinnittyneinä mustanpuhuvaan kankaaseen, yhä uudempia ja vaikuttavampia valotaisteluita etsiäkseen.

Valonäytelmä päättyi vähän ennen kello kolmea yöllä ja taivaalle purjehtivat rauhallisen kalpeat, ohitse lipuvat pilvet. Oli melkein mahdotonta uskoa nähneensä silmien verkkokalvoille ja muistin syviin poimuihin vaipuneen luonnonvoimien näytöksen.


Yötä seurannut päivä helteineen ei tuonut helpotusta ilmanpaineeseen. Ilmankosteus ja täydeltä terältään helottava aurinko saivat ihohuokoset virtaamaan, hiuksia oli liikaa ja päänahka oli kauttaaltaan kostea. Vaatteet liimautuivat ihoon, niin vähän kuin niitä päällä olikaan.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä taivas tarjosi jälleen katseltavaa. Valosaasteen värjäämät pilvimassat siirtyilivät paikaltaan, paljastaen repeillessään laajoja aukkoja, tirkistysreikiä uteliaan katsella.


Kuin vielä  edellisen yön taistelun huumaamana salamoilla ratsastaja karautteli välkkyvällä ratsullaan kavioiden iskiessä kipinöitä, ukkosen kumahdellessa kauempaa.

Pilvien repaleisissa aukoissa salamat loistivat kirkkaina, hurjina ja vaikuttavina. Ne eivät enää suostuneet piiloutumaan pilvien peittoon ja niinpä kaikkialla välähteli huikaisevan kirkkaasti.


Muutama minuutti sadetta, viileää tuulta kuin lupauksena viileämmästä aamusta. Mutta mihin katosi ukkonen, jäljellä vain terävät vaakasalamat taivaita repien yksinäistä raivoaan puskien. Ja kohta väsyi salamoilla ratsastajakin tyhjän iskemiseen. 

Nämä salamoinnit ja ukkoset niukkoine sateineen olivat paljon melua tyhjästä, vaikuttavia näytelmiä toki, mutta painostava ilma jäi edelleen paikoilleen...


Tällä hetkellä aamurusko maalailee kauniin vaaleanpunaisia piirtoja heleänsiniselle taivaalle ja kostea viileys liikkuu ilmassa hiljalleen...

Alla oleva musiikki soi korvissani salamoiden välähdellessä silmieni edessä, ukkosen kumistessa kaukana ja sateen pisaroiden laskeutuessa raskaina...

9 kommenttia:

Mustis kirjoitti...

Hienoa ukkoskuvausta ja sanamaalailua, kiitoksia Pitsit:) Ilman kuviakin olisi jo nähnyt saman näytelmän minkä Sinäkin. Siinä missä Sinä ehkä olet varhaisen aamun ihminen, minä olen ilta-ja yöihminen, mutta tiedän itsekin tuon tulipalokiire-tunteen (yleensä välitän liikaakin siitä miltä näytän ja olen oman itseni vanki:( mutta eräänä iltana saunan jälkeen joskus puolenyön paikkeilla ryntäsin siilin etc. vuoksi ulos, etten huomannut ollenkaan että taisi saunatakkikin reuhottaa auki kun kuvailin kurjalla kännykälläni perhosia, jotka eivät sitten onnistuneetkaan:( Joku koputti ikkunaan, jolloin nolona lähdin sisälle.

Ari kirjoitti...

Luonto on ilmainen nautintoaine josta ei saa kieltäytyä.

Aili-mummo kirjoitti...

BLOGISI on verratonta sanamaalailua, Pitsit, mutta kuvat ovat myöskin ylittämättömiä!<3333

Kiitos kun kelpuutit blogini listaasi, se on minulle kunnia!

Oikein mieleenpainuvia öitä sinulle, PITSIT!<3333

Sarppu kirjoitti...

Äärettömän kaunista ja usva on ihan parasta, on se sitten aurinkousvaa tai syksyistä sellaista, tai aamun kasteen jäljiltä, niin kaunista ja jännittävää...

Hietatar kirjoitti...

Kaunista elämyksellisyyttä luonnolle antautuen.
Musiikki lennättää autuaallisuutta hyvin sopivasti.
Ihania valokuvia!

Hiostavaa oli täälläkin parina päivänä, kasteista oli iholla.

Äsken satoi, nyt tuntuu ilma raikkaalta.

And kirjoitti...

Amazing photos!

a-kh kirjoitti...

Äkkiähän pitseihin loikkaa.

goatman kirjoitti...

you inspire me . . .

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Mustis!
Jeps, tekevälle sattuu... Olen itsekin erinäisen kerran lennellyt ulos, herra ties missä retaleissa ja aamutossuissa, mutta onneksi yleensä sellaiseen aikaa että muut uinuvat vuoteissaan.

Nykyisin olen enemmän aamuihminen, sillä elämä meni hivenen hankalaksi kaikkine yökukkumisineen. Eli, jos olisi mahdollista, kukkuisin yöt ja aamut ympäriinsä, mutta kun ei niin ei...:)

Hei Ari!
Miten niin taas on vain pakko todeta, että olet harvinaisen oikeassa, herra ties monettako kertaa...:)

Hei Aili-mummo!
Kiitos, taas punastelen...:)

Hei Sarppu!
Usva maalaa maiseman salaperäiseksi ja äärettömän kauniiksi. Olen usvien metsästäjä ja siksi ensimmäiseksi herättyäni katson ikkunasta ulos. Siitä tiedän tuleeko kiire heti ja nyt vai jääkö aikaa aamukahville...:)

Hei Hietatar!
Mitä muuta meillä enää on kuin luonto. Ihmiset ovat tehneet maailmasta niin hektisen ja meluisan, luonnossa on vielä mahdollista rauhoittua, olla paikallaan, hiljaa.

Ja sateet, ilman viileys ja raikkaus, uskomaton kokemus kävellä yksin sateessa ihmisten pysytellesä kuivana kotonaan...:)

Hi And!
Thanks... and as You probably noticed, the photos are not taken by me, but anyway, they are beautiful that I agree...:)

Hei a-kh!
Miten niin äkkiä pitseihin loikkaa? Ei todellakaan, nehän vasta reikästä tavaraa ovat ja kiireessä ei enää tiedä mistä menee pää ja mihin koivet sukeltaa...:)

Hi goatman!
Thanks a million, You made me blush...:)