BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS »

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Putoilevat vedet, lainehtivat valkovuokkomeret...

Valkovuokkojen meri lainehtii laiskasti kevättuulen leppoisassa keinussa. Metsän aluskasvillisuuden keskellä pilkahtelee keltaista ja sinistä, sammaleen syvänvihreän maton kääntäessä kylkiään uneliaan auringon lämpimässä valossa.


Kulunut viikko on ollut yltäkylläisen kostea ja sateinen. Pehmeät öiset suihkut ovat lakaisseet luontoa tuntikausia antaen sille mahdollisuuden kasvaa, avata silmunsa ja nostaa ruohonsa, kukista puhumattakaan.

Viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi sade, keväinen ja runsasvetinen, useita tunteja kestävä ja kaiken alleen peittävä raskas suihku, joka huuhteli luonnon täydesti ja perusteellisesti, herättäen kevään.


Katulamppujen valosta kiiltävät nauhamaiset suihkut pyyhkivät asfaltia, koskettelivat puiden runkoja ja taputtelivat kiihkeinä kasvavia silmuja.

Lämmin sade sulatti lopullisesti jäljelle jääneet hiekan peittämät lumikummut, huuhteli kadut ja juotti nurmet. Avautumassa olevat silmut vilvoittelivat lämpimässä sateessa ja ilma puhdistui hetkessä pölystä.


Paksut pilvet täyttivät taivaan ja peittivät superkuutamon, oli mahdoton hahmottaa suurena loistavaa kuuta, joka perjantain ja lauantain välisenä yhä odotti täyttymistään.

Puuttuvat 2 % yhdistyivät viimeiseksi palaseksi avaruuden täydellistä kiekkoa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, aluksi oranssinhehkuisena pintana muuttuen yön viiletessä yhä kylmemmän sinertäväksi, melkein valkoiseksi piirtäen pinnalleen kuun vuoret ja kraaterit. Miten ihmeellinen näky se olikaan...


Seuraavien öiden sateet saivat minut lopullisesti heräämään kevääseen. Sateen kosketus iholla, kevyt kosteus ja hiuksia sivelevät sadepisarat saivat minut suorastaan hurmioituneeseen tilaan. Tätä olen odottanut, tämän sain ja tästä nautin kuin vain voi sateeseen hurahtanut ihminen nauttia.

Räystäät myrskysivät, katoilla sade tanssi tulista ripaskaa. Kaikki huuhtoutui, kastui ja piiloutui. Sadevesipyörteet nauroivat matkallaan viemäreihin ja ojiin, niin vapaina ja upeina, että se koski sydämeen.


Ja miten rauhoittavaa on sateen ääni, sen yksinäinen laulu vapaudelle, lempeä kosketus iholla ja rauhoittava humina korvissa. Mikä on ihanampaa kuin tepastella yksin ja rauhassa yöllisessä sateessa, yksinäisillä teillä ja kaduilla, suojassa kaikelta.

Kevät tuoksui voimakkaana, vettä kaikkialla ja kun sade vihdoin päättyi, luonto otti omansa, imeytti kosteuden juuriinsa, avasi silmunsa ja täytti ojansa.


Linnut olivat hiljaa, rusakot pysyivät koloissaan eivätkä vapaana tassuttelevat kissatkaan näyttäneet karvaisia naamojaan. Yö oli minun omani, kokonaan kunnes aamuyö hiipi maisemaan ja herätti linnut laulamaan.

Tuulella oli oma ohjelmanumeronsa, se huhuili kulmien takana, ravisutteli puiden oksia ja lauloi sateen mukana. Mikä yö, humalluttavan kosteaa, liikkuvan veden taidetta, sisältä puhdistavaa luonnonvoimaa, jolle ei ole vertaa.


Yön pimeys oli tiheää, valoa läpäisemätöntä ja omalla tavallaan hyvin yksityistä. Se antoi sen minkä yöllinen liikkuja halusi ottaa, ehkä vielä vähän enemmän ja sisälle palatessaan tunsi puhdistuneensa kokonaan, kaikesta. Tästä on hyvä jatkaa matkaa, kohti syvemmälle kevättä...

Kävellessäni hiljaisilla teillä ja kaduilla, kumisaappaiden kärkien kiiltäessä yli valuvasta vedestä, loiskutellessani lammikoissa ja sipsutellessani kumisilla varpaillani hietikoissa, en voinut tuntea muuta kuin suurta tyytyväisyyttä siitä että olin elossa, kokemassa juuri tämän hetken, onnellisena...


Sade taputelli pisaroillaan seiniä ja portaita, rummutteli rankasti kattoja ja virtasi vuolaasti kuin pienet Niagarat. Miten hymyilinkään niitä katsellessani. Sade ropisi ja sinkoili, kuin petkeleellä loiskutellen, maahan laskeutuessaan nauraen. Pehmeitä ja kovia kosketuksia, niin upeita ja ainutlaatuisia, hetken kauneutta.

Puut taivuttivat notkeita runkojaan, irroittivat osia oksistaan. Norkot keinahtelivat tuulessa, runsaina ja raskaina, enempinä kuin hetkessä kasvavat silmut konsanaan.


Sade paukutteli peltisiä alustoja, raollaan olevat ikkunat kolisivat ja sadevesirännit juoksuttivat vedet katoilta. Vesinen maailma kohisi ympärilläni ja minä vain kuljin ja nautin yksinäni.

Öissä kulki muitakin, inhoten tai iloiten, minun laillani. Valkoinen kissa katseli minua syyttävin silmin, kuin minun syytäni tämä pimeä märkä olisikin. Sen silmän mustuaiset välähtelivät, olivat vähäisessä valossa niin hohtavat ettei niiden väriä kyennyt näkemään.


Likomärkä kissariepu loikki epätietoisena katoksen alla, pyrkien pois ja takaisin palaten, kunnes se vihdoin ja viimein päätti juosta, nopeammin kuin koskaan. Halki sateenmärän nurmen ja lainehtivan asfaltin, jolla vesi pyörteili kuvioin epätasaisin.

Pitkä karva vettä valuen se juoksi lähimmän talon portaille, katon alle surkeasti naukuen. Sille tämä sadetta laulava yö oli suorastaan pirullisen yksinäinen. Saaliit kadoksissa, turkki vettä valuen, takussa. Kauempana hiljaa typerä ihminen katselemassa.


Pari likomärkää rusakkoa paineli karvat laossa pitkin pihaa, koikkelehtien lopuksi metsän siimekseen. Tavallisesti ne pysähtyvät istuskelemaan pihan keskelle, mutta nyt niillä oli kiire eikä niiden hyppelehtiminenkään mennyt tavanomaisen mallin mukaan.

Huomatessaan ihmisen, ne tekivät nopean näkymättömyysliikkeen ja vähällä oli etteivät ne istahtaneet paikoilleen. Niiden kömpelyys oli erilaista, epäröiminen monimutkaista ja pienille rusakonpäille aivan liian vaikeaa.


Maassa uiskenteli litistyneenä sateen puista piiskaamia oksia ja koivun norkkoja sekä vihreääkin vihreämpää vehreää ruohoa. Yölliset sateet ovat kiihdyttäneet luonnon huimaavaan kasvuun. Kuivuneita, keltaisenvihreitä siitepölyaaltoja kaikkialla, missä vain ne ovat löytäneet tarttumapintaa.

Ja niin minä vedin kumisaappaani kärjellä ojia, lätäkköveden vapaasti virrata, sateen laskeutuessa hiljaa...


Ja kuten aina keväisin, Edward Griegin Aamu minut herättää, onnellisena uuteen päivään...

7 kommenttia:

Aili-mummo kirjoitti...

Ihana postaus, Pitsit sekaisin, kiitos tästä.<333

Musiikkivideo oli myös ihana:DDD
Ihanaa äitienpäivää, PItsit.<333

arleena kirjoitti...

Ihana postaus eli samoin sanoin kuin yllä. Osuvat ja kauniit kuvat olet valinnut.

Birgitta kirjoitti...

Kyllä on hieno teksti, matkasin mukanasi ja muistelin kuuta. Kevät hienoa aikaa.

Ihanaa viikonjatkoa sinulle =)

Liplatus kirjoitti...

Tulipa hyvä mieli kerronnastasi, sekä upeista kuvistasi.

Musiikki soi taustalla lukiessani, ihana heräämisen tunne, kuin keväässä.

Kiitos Sinulle!

goatman kirjoitti...

Stunningly beautiful pictures and graphics. This brightens my day.
Thanks

a-kh kirjoitti...

Edward Griegin Peer Gynt -musiikki kuuluu suosikkeihioni, ja myös Michel Legrandin musiikki Cherbourgin sontsissa.

Pitsit sekaisin kirjoitti...

Hei Aili-mummo!
Kiitos kiitoksista. Ja kyllä, Griegin Aamu-sävellys alkaa soimaan aina jossain vaiheessa kevättä ja herättää aamuun. Näin on ollut jo useita vuosia, siinä vain on jotain niin keväistä...:)

Hei Arleena!
Kiitos, on aina mukavaa mikäli muutkin ovat päässeet lentämään siivilläni kevään mysteereitä kartoittaessani...:)

Hei Birgitta!
Veitpä sanat suustani ja varpaat jaloistani, olen aivan samaa mieltä siitä, että kevät on upeaa aikaa. Koko ajan, kaikkialla tapahtuu niin henkeäsalpaavan paljon ja nopeasti, että henki melkein salpautuu...:)

Hei Liplatus!
Taidat olla toinen ihminen, joka on kertonut laittavansa kirjoituksen lopussa olevan musiikin soimaan ja lukee sen soidessa sanoja. Näin olen sen tarkoittanut, mutta en koskaan maininnut, sillä en ole halunnut ohjailla liikaa. Hyvä mieli ja ihana herääminen, sepä olikin koko kirjoituksen tarkoitus. Että hyrisen sen takia, että sait hyvän mielen...:)

Hi goatman!
Thanks a million. Well, the big picture includes the whole paggage. I'm glad my paggage brightened Your day. All the best...:)

Hei a-kh!
Niinhän Griegin musiikki kuuluu myös meikätyllerön suosikkeihin. Ja keväisin, kesän kynnyksellä varsinkin tämä Aamu-sävellys soi jokaisena aamuna ja voi pojat, miten hyvälle tuulelle se saa, suupielet suorastaan kiihartuvat ylöspäin...:)